Pistääpä silmään Sallan Kunnan jakamat tukirahat seuroille, huh huh tuota jakoa.
Kaikilta muilta seuroilta tukia on leikattu, paitsi Oulangan Seutupojilta, joille tukea on myönnetty yli 100% enemmän kuin edellisenä vuonna, mistähän tämä jakoperuste johtuu, oliskohan kunnanjohtajan kotiseuturakkaus parin muun kuntapäättäjän kanssa nostanut tuen määrän tälle ko seuralle näin avokätisen runsaakasi. Menikö jako oikein, sitä miettiköön jokainen mielessään, mielestäni ei mennyt, jos leikataan , leikattakoon kaikilta, ei niin että leikataan muilta ja osoitetaan leikkauksilla saatava säästö sitten yhdelle seuralle korotettuna tukena. Ottakaapa kuntalaiset kantaa ko menettelyyn ?????
Urheiluseuroille jaettavat tukirahat ??????????
5
412
Vastaukset 5
- Vieropalkisesta
Varmaankin rahat jaetaan sen mukaan miten seura toimii. OSP järjestää mm. hiihtokilpailuja keväällä useammatkin sekä lapsille, että aikuisille. Sählyä pelataan kaksi kertaa viikossa ja lentopalloa ainakin kerran viikossa. Muutakin toimintaa siellä taitaa olla, eli varsin toimelias seura. Kun talkoolaiset vain jaksaisivat edelleen touhuta. Sen takia ne varmaan rahaakin saa. Kuntapäättäjiä on monista kylistä, pitäkää huoli että hoitavat oman kylän asioita. Talkoilemaan vaan kaikki kynnelle kykenevät, niin ei tarvi kateilla rahoja niiltä, jotka jotain tekee.
- mhgfkl
aivan tyhjänpäiväinen pulju .
- junailtuon
Onhan siinä se etu ko seuralle että voi paikkailla kuralla olevaa talouttaan, olihan toimitalo jo myynnissäkin. Kyllä voimakkaat poliitikot yhteistuumin virkamiesten kanssa on junailleet tuet näin kuten ne on jaettu.
- munkillakäynyt
satuin käymään jäähallilla eilen katsomassa jääkiekkoturnausta. Hieno tapahtuma, ainakin sata pelaajaa, kymmeniä pelejä ja halli täynnä väkeä. jo tämän näkemäni perusteella tuommoista toimintaa pitäisi kunnan tukea reilusti, että toimijat jaksaisivat eteenpäin. Sallassa vain aina latistetaan kaikki, saa nähdä kauanko jaksavat.
- refdgt
kyllähän ne rahat pitää antaa isoimmille seuroille jossa on kävijöitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551