Seta ja kirkko, kaksi jatkuvasti haukuttua

taastätäsamaa

Minulle ei kirkon haukkuminen ei henkilökohtaisesti merkitse mitään mutta olen huomannut, että se on muutamalle pahan tyyssija.
Seta näyttää samalle joukolle olevan kuin Venäjällä kirkot vallankunouksen jälkeen; hevostalleja josta löytyi lantaa ja hajua.

EvLut kysyy, tarkoittaen pitsoja:
-ajaako SETAlaiset myös tällaiseen vähemmistöön (siis pitsaan rakastuneen) kuuluvan oikeuksia tulla vihityksi avioon, adoptoida lapsia jne.?

Olen monet kerrat tyrmistyneenä lukenut hänen ja monen muun tahallista typeryyttä jonka voisi verrata kirkon lattiaan hevosten käytössä. On lupa levttää lantaa koska on kyse vain kirkkotallista ja samoin on lupa levittää lantaa kun on kyse Setasta.

29.10.2017 8:03 iPitsan kanssa naimisiin
Mielenkiintoista olisi tietää, ajaako SETAlaiset myös tällaiseen vähemmistöön kuuluvan oikeuksia tulla vihityksi avioon, adoptoida lapsia jne.?

99

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taastätäsamaa

      Jatkan hiukan:
      kuinka voitte antaa arvoa ihmisen teksteille kun kirjoittaja olettaa Setan tavoitteen olevan avioliittojen kenekä tahansa kanssa? Ev. lut näyttää pitävän oikeutenaan panetella sekä ihmisiä, että yhdistyksiä. Tätäkö on aito kristinusko? Tätä. Hedelmistä puu tunnetaan.

      • "Ev. lut näyttää pitävän oikeutenaan panetella sekä ihmisiä, että yhdistyksiä. Tätäkö on aito kristinusko?"

        En puutu kenenkään uskoon, vaan mielipiteisiin. Ei se oma asema siitä nouse, vaikka miten polkisi alleen muita. Kritiikki on täällä kovin väärin ymmärretty termi.

    • Tulkitset nyt väärin. Tarkoitus ei ole osoittaa sinänsä että SETAn lattia lainehtisivat sonnasta (kuten värikkäästi asian ilmaiset) vaa satiirinomaisesti pyrkiä osoittamaan miten irrationaalista ja luonnonvastaista on puolustaa luonnottomia seksualisuuden aksidentteja. Tarkoitus tietysti oli ollakin pisteliäs muttei pahassa tarkoituksessa vaan heräätäämä SETAlaista, uneen nukahtanutta ajattelutapaa.

      • ”…satiirinomaisesti pyrkiä osoittamaan miten irrationaalista ja luonnonvastaista on puolustaa…”

        ”Satiirista teosta läpäisee kriittinen, pilkallinen tai aggressiivinen asenne, pureva iva. Satiirin päätarkoitus on poliittinen, yhteiskunnallinen tai moraalinen. Satiiriin kuuluu kuitenkin myös hauskuus, sillä se esittää kritiikkinsä naurua herättäen ja koomisin keinoin, tekemällä kohteestaan naurettava.”

        ”Satiiri lähenee toisinaan tarkoitushakuista polemiikkia ja propagandaa.”
        ”Satiiri nauraa kohteille, joissa on jotain pahaa, vahingollista ja tuhoavaa…”

        Keinosi oli siis satiirin kautta pilkata, ivata ja soittaan, miten pahoja ja vahingollisia ovat henkilöt, jotka puolustavat vähemmistön oikeutta avioliittoon. OK. Keino ei oikein toiminut, koska tätä on kuultu jo niin pitkään ja varsin suorasukaisesti ilmaistuna.

        Eli se ei herättänyt varmaan yhtään ketään. Päinvastoin, kun tuollaista propagandaa on tullut suut ja silmät täyteen, taitaa vaikutus olla juuri päinvastainen.

      • "Luonnottomia seksuaalisuuden aksidentteja" ei voi eikä tarvitse puolustaa, koska biologisessa luonnossa, johon mekin kuulumme, ei voi olla mitään luonnotonta.

    • ArtoTTTT

      Suomessahan toki on edelleen uskonnonvapaus ja jokainen saa uskoa Setaan, jos haluaa, mutta kyllä valheet ja vääristelyt on silti syytä paljastaa myös silloin kun ne esitetään aatteellisen järjestön toimesta.

      • taastätäsamaa

        Ev. lut

        Sinulla on ilkeiden , pahansuopien ihmisten tapa vedota loukatessasi huumoriin tai satiiriin tai hyvään tarkoitukseesi. Näinhän on aina vetäydytty sanotusta "en se minä ollut"-suojaan. Se on hovinarrin ammattitaitoa.

        Minä en istu katsomossasi enkä ole arvosteltava kuningas. Sanoin mitä sanoin koska puheesi on käärittyä valhetta ja loukkaa. Sinä tuossa kuvittelet "paljastavasi"Setan joka puolustaa väitteesi mukaan seksuaalisia virhelyöntejä.

        Paha ihminen näkee kaikessa pahaa ja selittää kaiken pahoin päin. Sinä olet pahantahtoinen ihminen syystä jota en tiedä,

      • taastätäsamaa

        ArtoTTTT

        29.10.2017 15:40
        Uusi
        Suomessahan toki on edelleen uskonnonvapaus ja jokainen saa uskoa Setaan, jos haluaa, mutta kyllä valheet ja vääristelyt on silti syytä paljastaa myös silloin kun ne esitetään aatteellisen järjestön toimesta.

        Suomessa on sananvapaus jonka puitteissa vo isanoa lähes mitä vain. Sinulla ei ole älyä paljastaa mitää sellaista jota sanot haluavasi. Sananvapaus ja tämä palsta antaa sinulle tavallista suuremman vapauden viimekädessä "nolata itsesi" ja näyttää miten käytät uskontoa väärin. Typeryytesi on sen laatuista, ettet pysty mihinkään analyyttiseen arvioon.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Ev. lut

        Sinulla on ilkeiden , pahansuopien ihmisten tapa vedota loukatessasi huumoriin tai satiiriin tai hyvään tarkoitukseesi. Näinhän on aina vetäydytty sanotusta "en se minä ollut"-suojaan. Se on hovinarrin ammattitaitoa.

        Minä en istu katsomossasi enkä ole arvosteltava kuningas. Sanoin mitä sanoin koska puheesi on käärittyä valhetta ja loukkaa. Sinä tuossa kuvittelet "paljastavasi"Setan joka puolustaa väitteesi mukaan seksuaalisia virhelyöntejä.

        Paha ihminen näkee kaikessa pahaa ja selittää kaiken pahoin päin. Sinä olet pahantahtoinen ihminen syystä jota en tiedä,

        Surullista jos sinun pitää ajatella noin. Taidan olla "paha ja ilkeä ihminen" kuitenkin siksi että vastustan homoutta ja sanon sitä synniksi. Eihän sinulla oikein muuta sanottavaa ole ollut.

        Olen muutoinkin pannut merkille että homousaktivisteilla on se strategia että kaikki jotka syystä taikka toisesta vastustavat tätä luonnottomuutta, pyritään leimaamaan suvaitsemattomiksi, ilkeiksi, pahoiksi ja sivistymättömiksi. Et näköjään tee sinäkään poikkeusta tässä leimaamisessa.

        Paha vaan mutta tuollainen suhtautuminen ei kyllä ole omiaan lisäämään yhteiskunnassa homouden ymmärtämistä, pikemminkin lähestymisstrategianne tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja henkiseltä väkivallalta.

      • taastätäsamaa

        Ai noin sinä torjut arvosteluni. Et ole paha ja ilkeä ihminen siksi, että vastustat homoutta. Olet sitä siksi ettet kunnioita ketään ja loukkaat ihmisiä rumalla ja loukkaavalla puheellasi. Hyökkäät ihmisiä päin ja käytät kieltä jota P-rukin häpeäisi.

        Voit pitää käytöstäni jonkinlaiseen suunnitelmaan pohjautuvana ja sillä pistät minut ennakkoluulosi lokeroon. Teet niin kuin teet. Päätät itse myös lopputuloksesta.

        No, näin minä torjun arvostelusi koska minusta sinä arvostelet epäoikeudenmukaisesti. Pitäisikö sitten alistua vääriin väitteisiisi ja myöntää sinun olevan oikeassa syytellesssäsi minua ilkeydestä, rumasta ja loukkaavasta puheesta yms. ?

        Menehän nyt itseesi ystävä hyvä! Minusta tuntuu ettei sinulle riitä vähempi kuin että saisit taivutettua minut kannallesi homoasiassa. Tässä joudun tuottamaan pettymyksen sinulle, niin "rumaa ja loukkaavaa" kuin se onkin.

      • taastätäsamaa

        Tee ja ymmärrrä arvosteluni niin kuin haluat.
        Minä en halua taivutella sinua homoasiassa vaan käyttäytymään fiksusti silloinkin kun olet eri mieltä.
        Mutta nyt antaisin lääkettä joka ei sovi. Vähän niinkuin parantaisin keuhkokuumetta jonka olemassa olon kieltäisit. Luulet minun parantavan jalkasilsaasi ja siihen haluat lääkettä turhaan.

        Hoida vain mitä haluat...

        Onko epäfikua sanoa homouden harjoittaminen elämäntyyliksi jonka takia Jumala hylkää ihmisen taivaaten valtakunnan ulkopuolelle? 😏

      • taastätäsamaa

        Sinäkään et ollut kartalla.

        Ole rauhassa missä oletkin. En halua keskustela kanssasi.

        Määrittele nyt vain se epäfiksuus 🤗

      • EvLut kirjoitti:

        Surullista jos sinun pitää ajatella noin. Taidan olla "paha ja ilkeä ihminen" kuitenkin siksi että vastustan homoutta ja sanon sitä synniksi. Eihän sinulla oikein muuta sanottavaa ole ollut.

        Olen muutoinkin pannut merkille että homousaktivisteilla on se strategia että kaikki jotka syystä taikka toisesta vastustavat tätä luonnottomuutta, pyritään leimaamaan suvaitsemattomiksi, ilkeiksi, pahoiksi ja sivistymättömiksi. Et näköjään tee sinäkään poikkeusta tässä leimaamisessa.

        Paha vaan mutta tuollainen suhtautuminen ei kyllä ole omiaan lisäämään yhteiskunnassa homouden ymmärtämistä, pikemminkin lähestymisstrategianne tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja henkiseltä väkivallalta.

        >Paha vaan mutta tuollainen suhtautuminen ei kyllä ole omiaan lisäämään yhteiskunnassa homouden ymmärtämistä, pikemminkin lähestymisstrategianne tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja henkiseltä väkivallalta.

        Tosin tarkoitanet "homouden ymmärtämisellä" sen pitämistä iljettävänä perversiona, joten on todennäköistä että homouden ymmärtäminen tässä mielessä tulee häviämään luonnollisen poistuman kautta lähes olemattomiin, ja se on hyvä juttu.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tarkoitatko, Repeliini homojen kuolevan sukupuuttoon 😳.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Ev. lut

        Sinulla on ilkeiden , pahansuopien ihmisten tapa vedota loukatessasi huumoriin tai satiiriin tai hyvään tarkoitukseesi. Näinhän on aina vetäydytty sanotusta "en se minä ollut"-suojaan. Se on hovinarrin ammattitaitoa.

        Minä en istu katsomossasi enkä ole arvosteltava kuningas. Sanoin mitä sanoin koska puheesi on käärittyä valhetta ja loukkaa. Sinä tuossa kuvittelet "paljastavasi"Setan joka puolustaa väitteesi mukaan seksuaalisia virhelyöntejä.

        Paha ihminen näkee kaikessa pahaa ja selittää kaiken pahoin päin. Sinä olet pahantahtoinen ihminen syystä jota en tiedä,

        >Sinä olet pahantahtoinen ihminen syystä jota en tiedä

        Näi voinee sanoa. Syystä jota en tiedä, mutta voin kovasti arvailla.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Sinäkään et ollut kartalla.

        Ole rauhassa missä oletkin. En halua keskustela kanssasi.

        Kannattaako edes yrittää keskustella Räyhiksen kanssa, kun asetelma on etukäteen tuomittu?

      • OletRäyhisOriginal
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kannattaako edes yrittää keskustella Räyhiksen kanssa, kun asetelma on etukäteen tuomittu?

        Hyvä, kun itsekin Räyhis huomaat toivottomuutesi.

      • setaase
        EvLut kirjoitti:

        No, näin minä torjun arvostelusi koska minusta sinä arvostelet epäoikeudenmukaisesti. Pitäisikö sitten alistua vääriin väitteisiisi ja myöntää sinun olevan oikeassa syytellesssäsi minua ilkeydestä, rumasta ja loukkaavasta puheesta yms. ?

        Menehän nyt itseesi ystävä hyvä! Minusta tuntuu ettei sinulle riitä vähempi kuin että saisit taivutettua minut kannallesi homoasiassa. Tässä joudun tuottamaan pettymyksen sinulle, niin "rumaa ja loukkaavaa" kuin se onkin.

        Sinä pidät hyvänä ja rakkaudellisena käytöksenä kun arvostelet SETAa ja homoja, sekä pidät heidän tointaansa vääränä.
        SETA ja homot pitävät käytöstäsi pahana ja ilkeänä koska et hyväksy heidän mielestään normaalia asiaa.

      • EvLut kirjoitti:

        Surullista jos sinun pitää ajatella noin. Taidan olla "paha ja ilkeä ihminen" kuitenkin siksi että vastustan homoutta ja sanon sitä synniksi. Eihän sinulla oikein muuta sanottavaa ole ollut.

        Olen muutoinkin pannut merkille että homousaktivisteilla on se strategia että kaikki jotka syystä taikka toisesta vastustavat tätä luonnottomuutta, pyritään leimaamaan suvaitsemattomiksi, ilkeiksi, pahoiksi ja sivistymättömiksi. Et näköjään tee sinäkään poikkeusta tässä leimaamisessa.

        Paha vaan mutta tuollainen suhtautuminen ei kyllä ole omiaan lisäämään yhteiskunnassa homouden ymmärtämistä, pikemminkin lähestymisstrategianne tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja henkiseltä väkivallalta.

        Kyllä. Jos sanomisen ilmeinen pääpointti on saada tietyt lainkuuliaiset ihmiset pahoittamaan mielensä ja ennen kaikkea tuntemaan itsensä sanojaa huonommiksi, ei se moraalisesti järin tasokasta puhetta silloin ole.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Onko epäfikua sanoa homouden harjoittaminen elämäntyyliksi jonka takia Jumala hylkää ihmisen taivaaten valtakunnan ulkopuolelle? 😏

        Suomessa on hyvin moniakin muita järjestöjä, joilla ei ole mitään uskonnollista pohjaa. Onpa vielä sellaisiakin, jotka ovat kristinuskon vastaisia. Miksi näitä järjestöjä ei räävitä kuten Setaa?

      • mummomuori kirjoitti:

        Miten tuo liittyy siihen mitä sanoin
        "Onko epäfikua sanoa homouden harjoittaminen elämäntyyliksi jonka takia Jumala hylkää ihmisen taivaaten valtakunnan ulkopuolelle? 😏 "?

      • mummomuori
        usko.vainen kirjoitti:

        Yhtä "epäfikua" on monien muidenkin järjestöjen toiminta.. Mutta jatka sinä trollaamista kun et osaa keskustella.

      • EvLut kirjoitti:

        Surullista jos sinun pitää ajatella noin. Taidan olla "paha ja ilkeä ihminen" kuitenkin siksi että vastustan homoutta ja sanon sitä synniksi. Eihän sinulla oikein muuta sanottavaa ole ollut.

        Olen muutoinkin pannut merkille että homousaktivisteilla on se strategia että kaikki jotka syystä taikka toisesta vastustavat tätä luonnottomuutta, pyritään leimaamaan suvaitsemattomiksi, ilkeiksi, pahoiksi ja sivistymättömiksi. Et näköjään tee sinäkään poikkeusta tässä leimaamisessa.

        Paha vaan mutta tuollainen suhtautuminen ei kyllä ole omiaan lisäämään yhteiskunnassa homouden ymmärtämistä, pikemminkin lähestymisstrategianne tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ja henkiseltä väkivallalta.

        >Olen muutoinkin pannut merkille että homousaktivisteilla on se strategia että kaikki jotka syystä taikka toisesta vastustavat tätä luonnottomuutta, pyritään leimaamaan suvaitsemattomiksi, ilkeiksi, pahoiksi ja sivistymättömiksi.

        Jo tässä yhteydessä mahdottoman vihakäsitteen "luonnottomuus" viljely sittenkin kokonaisuutena sangen tavallisista suomalaislähimmäisistä puhuttaessa on ilkeää, pahaa ja sivistymätöntä. Comprendo?

      • mummomuori kirjoitti:

        Yhtä "epäfikua" on monien muidenkin järjestöjen toiminta.. Mutta jatka sinä trollaamista kun et osaa keskustella.

        Hienoa, että edes näin kiertoilmaisuna ja syytöksien saattelemana myönnät Setan toiminnan epäfiksuksi 🤗

    • On ehkä jotenkin helpompi suhtautua johonkin mitä ei ymmärrä tai halua ymmärtää, kun pistää kaiken vitsiksi. Setalaiset eivät ole aivottomia, eivät tyhmiä, eivät yhtään sen kummallisempia kuin ihmiset yleensä ovat. Seta on ainakin toistaiseksi ihmisoikeusjärjestö. Jos joku haluaa pitsoille oikeuden avioitua ihmisten kanssa, kannattanee perustaa oma yhdistys sitä varten.
      Seta ajaa seksuaalivähemmistöjen asiaa, joku toinen järjestö ajaa omaa asiaansa, siinä ei ole mitään ihmeellistä, niin järjestöt toimivat. Diabetesliitto ajaa diabeetikkojen asiaa, eläkeläisjärjestöt ajavat eläkeläisten asiaa, urheiluseurat ajavat omaa asiaansa. Ei se sen kummempaa ole.
      Tärkeiden asioiden ympärille muodostuu järjestö, sitten tulee kattojärjestö ja asioita ajetaan ja saadaan julkista keskustelua aikaan, tehdään ennaltaehkäisevää työtä, muokataan asenteita. Seta ei eroa muista järjestöistä mitenkään, joten en ymmärrä miksi Setaa koko ajan haukutaan ja arvostellaan, miksei esim.diabetesliittoa, jonka asennemuokkaustyön tuloksena taitaa insuliinit mennä yhteiskunnan varoista...

      • Mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

      • control.wap
        usko.vainen kirjoitti:

        Mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Tarkista aivotoimintasi.

      • control.wap kirjoitti:

        Tarkista aivotoimintasi.

        Kerro toki sinä sitten vastaus 😂

      • control.wap kirjoitti:

        Tarkista aivotoimintasi.

        Olympianyrkkeilijä Jyri Kjälliä lainaten:

        "Vittu, ei pysty."

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olympianyrkkeilijä Jyri Kjälliä lainaten:

        "Vittu, ei pysty."

        Onkos Repeliini taas känkissä 😳.

      • saviseutulainen

        >>Seta ei eroa muista järjestöistä mitenkään, joten en ymmärrä miksi Setaa koko ajan haukutaan ja arvostellaan, miksei esim.diabetesliittoa, jonka asennemuokkaustyön tuloksena taitaa insuliinit mennä yhteiskunnan varoista... <<

        Nyt kyllä limbosit Eerika pahemman kerran riman ali.
        Aattelepas vähäsen mitä suustasi eli kynästäsi päästelet!

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olympianyrkkeilijä Jyri Kjälliä lainaten:

        "Vittu, ei pysty."

        Repesin.....

      • saviseutulainen kirjoitti:

        >>Seta ei eroa muista järjestöistä mitenkään, joten en ymmärrä miksi Setaa koko ajan haukutaan ja arvostellaan, miksei esim.diabetesliittoa, jonka asennemuokkaustyön tuloksena taitaa insuliinit mennä yhteiskunnan varoista... <<

        Nyt kyllä limbosit Eerika pahemman kerran riman ali.
        Aattelepas vähäsen mitä suustasi eli kynästäsi päästelet!

        En päästellyt kummastakaan, tämä on näppis...

      • saviseutulainen kirjoitti:

        >>Seta ei eroa muista järjestöistä mitenkään, joten en ymmärrä miksi Setaa koko ajan haukutaan ja arvostellaan, miksei esim.diabetesliittoa, jonka asennemuokkaustyön tuloksena taitaa insuliinit mennä yhteiskunnan varoista... <<

        Nyt kyllä limbosit Eerika pahemman kerran riman ali.
        Aattelepas vähäsen mitä suustasi eli kynästäsi päästelet!

        Haluatko avata kommenttiasi?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Haluatko avata kommenttiasi?

        Limbossa kuuluu muuten mennäkin riman ali...

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Repesin.....

        Jyri otteli kuubalaista boksaajaa vastaan Barcelonassa, ja valmentaja kehotti häntä lyömään kovemmin. Siinä tuli TV-katsojien korviin tuo kommentti. Ei voine sitä kukaan unhoittaa.😀

      • saviseutulainen
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Haluatko avata kommenttiasi?

        Ellet ymmärrä mitä tarkoitin niin ole ymmärtämättä.
        Tosin uskon, että ymmärsit.

        P.S. Varmuuden vuoksi osviitaksi nm:n "usko.vainen" kommentti klo. 19.11

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jyri otteli kuubalaista boksaajaa vastaan Barcelonassa, ja valmentaja kehotti häntä lyömään kovemmin. Siinä tuli TV-katsojien korviin tuo kommentti. Ei voine sitä kukaan unhoittaa.😀

        Sinulla on välillä näitä loistavia tilannekomiikkajuttuja :)

      • saviseutulainen kirjoitti:

        Ellet ymmärrä mitä tarkoitin niin ole ymmärtämättä.
        Tosin uskon, että ymmärsit.

        P.S. Varmuuden vuoksi osviitaksi nm:n "usko.vainen" kommentti klo. 19.11

        Voinhan minä tietenkin arvailla,mutta minusta se ei ole kovin viisata, arvaukset menevät niin kovin usein pusikkoon. Mutta hyvä näin, ei tarvitse ollenkaan availla,ellet tahdo. Selviän ilmankin sitä tietoa oikein hyvin.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Voinhan minä tietenkin arvailla,mutta minusta se ei ole kovin viisata, arvaukset menevät niin kovin usein pusikkoon. Mutta hyvä näin, ei tarvitse ollenkaan availla,ellet tahdo. Selviän ilmankin sitä tietoa oikein hyvin.

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

      • control.wap
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Sinulla on välillä näitä loistavia tilannekomiikkajuttuja :)

        Aivan erinomaisia.

      • control.wap kirjoitti:

        Aivan erinomaisia.

        Niin on, monet naurut olen nauranut ja makeasti...

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Niin on, monet naurut olen nauranut ja makeasti...

        Sitten varmaan vastaat tähän.
        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sitten varmaan vastaat tähän.
        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

        Et tainnut ymmärtää, mistä siinä oli kyse.

        Lakkaa jankuttamasta. Jos et ymmärtänyt kommenttiani, ei se haittaa. Älä vaivaa sillä päätäsi.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Voitko pysyä pois!

        Kuuleppa nyt herra pomo, sinulla ei ole minkään valtakunnan oikeutta komennella ketään pysymään poissa julkisesta keskustelusta !

        Eikö homotuksesi kestäkään kriittistä tarkastelua 😂😂😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Voitko pysyä pois!

        Pois mistä?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Niin on, monet naurut olen nauranut ja makeasti...

        Onneksi olen naimisisissa tilannekomiikan kanssa. 😃

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Onneksi olen naimisisissa tilannekomiikan kanssa. 😃

        Sieltäkö sinä niitä ammennat. Kiitos tilannekomiikan, välillä se on niin oikeassa paikassa...siis aina on, tilannekomiikka on sitä parasta komiikkaa jos minulta kysytään.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Sieltäkö sinä niitä ammennat. Kiitos tilannekomiikan, välillä se on niin oikeassa paikassa...siis aina on, tilannekomiikka on sitä parasta komiikkaa jos minulta kysytään.

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

        Toistamispakon kanssa on varmasti raskasta elää..

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toistamispakon kanssa on varmasti raskasta elää..

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

      • Dallapee_
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Toistamispakon kanssa on varmasti raskasta elää..

        Olitko tänään humpalla?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

        Pois mistä?

      • Fairyä
        Dallapee_ kirjoitti:

        Olitko tänään humpalla?

        Haarukka- humpalla ;););)

      • kumpaa-tarkoitat
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Onneksi olen naimisisissa tilannekomiikan kanssa. 😃

        Kyösti vai Yrjö?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Pois mistä?

        Et tainnut saada vastausta?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Et tainnut saada vastausta?

        En tainnut. Pitääkö olla huolissaan kun en tiedä, mistä pitäisi olla poissa?

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kuuleppa nyt herra pomo, sinulla ei ole minkään valtakunnan oikeutta komennella ketään pysymään poissa julkisesta keskustelusta !

        Tämä lienee tosin ainoa paikka maailmassa, jossa Räyhis voi edes kuvitella ketään komentelevansa. 😀

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        En tainnut. Pitääkö olla huolissaan kun en tiedä, mistä pitäisi olla poissa?

        Arvoisa kysyjä, kyllä siitä pitää olla huolissaan. Poissa pysyminen on äärimmäisen vaikeata , lähes mahdotonta, jos ei tiedä mistä pitää olla poissa. :)

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tämä lienee tosin ainoa paikka maailmassa, jossa Räyhis voi edes kuvitella ketään komentelevansa. 😀

        Pomottelu ja käskyttäminen ovat joillakin verissä ja vaikeasti mene perille se, että aina käskyttäminen ei saa aikan toivottua tulosta . Siinä on tietysti se hyvä , että on pakko harjoitella turhautumisen sietoa ja kärsivällisyyttä :)

      • ”Seta ajaa seksuaalivähemmistöjen asiaa, joku toinen järjestö ajaa omaa asiaansa, siinä ei ole mitään ihmeellistä, niin järjestöt toimivat.”
        ”Seta ei eroa muista järjestöistä mitenkään, joten en ymmärrä miksi Setaa koko ajan haukutaan ja arvostellaan…”

        Kun rinnalle otetaan tarkasteluun muutama muu ihmisoikeusjärjestö, niin asia muuttuu vieläkin omituisemmaksi.

        Ajatelleen vaikka sitä työtä, mitä kehitysvammaisten liitto on jo tehnyt vuosikymmenien kuluessa, yksi niistä on taistelu avioliitto-oikeudesta.

        ”Kehitysvammaisten historiaan mahtuu Suomessa laitoselämää, avioliittokieltoa ja syrjintää.” Kun ”"Tylsämielisiltä" kiellettiin vuonna 1929 avioliitot, ja vuonna 1935 säädettiin pakkosterilisaatiot mahdollistava laki.”, niin aikaa kului aina vuoteen 1987, kun kaikille vammaisille saatiin oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe. Pakkosterilisaatio sentään purettiin jo 1970 luvulla.

        Toinen vähemmistö, joka myös on joutunut taistelemaan oikeuksistaan ovat kuuro ja kuurosokeat.

        Kuurojen historiasta: 1920-luvulla oli vahvana käsitys, että ”…lääketiede oli todistanut että aistivammaisuus ja monet muut perinnölliset sairaudet johtuivat huonoista elämäntavoista…” ja 1924 avioliittoon pääsi jos todisti että oli hedelmätön eikä lapsia voisi enää saada, eli käytännössä miltei kaikilta kuuroilta avioliitto kiellettiin. Pakkosterilisaatio saattoi auttaa asiaa. Kuurot saivat avioitua keskenään 1969 alusta saakka.

        Kummassakaan tapauksessa työ ei ollut helppoa. On vaatinut vuosikymmenien määrätietoista työtä, ennakkoluulojen oikaisua yms., jotta nuo lait viimein saatiin.

        Meillä on varmaan satoja etuoikeusjärjestejä, jotka ovat syntyneet tarpeesta – kukaan muu ei heidän etujaan ole ajanut. Samoin meillä on kymmeniä ihmisoikeusjärjestöjä, joilla jokaisella on aihe, johon he keskittyvät.

        Esimerkkeinä vaikka:
        Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Vammaisfoorumi, Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Miessakit, Suomen Romanifoorumi - Fintiko Romano Forum, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi jne.

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Seta ajaa seksuaalivähemmistöjen asiaa, joku toinen järjestö ajaa omaa asiaansa, siinä ei ole mitään ihmeellistä, niin järjestöt toimivat.”

        Näinpä juuri. Jos eri ryhmät tulisivat huomioiduiksi yhteiskunnassamme tasavertaisesti, ei etujärjestöjä tarvittaisi. Ihmisillä on ihan luonnollinen tarve ajaa edustamansa ryhmän asioita. Seta ei poikkea muista järjestöistä . Se ajaa sateenkaariväestön etuja niillä keinoin, joita järjestöt käyttävät. Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa, ihmisillä on tarve tulla yhteen yhteisen asian äärelle ja ihmisillä on tarve korjata vääryyksiä ja epätasa-arvoista kohtelua. Ihmisillä on tarve saada äänensä kuuluville ja tarpeensa tulla kuulluksi ja hyväksytyksi.

      • MiksetVastaa
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Näinpä juuri. Jos eri ryhmät tulisivat huomioiduiksi yhteiskunnassamme tasavertaisesti, ei etujärjestöjä tarvittaisi. Ihmisillä on ihan luonnollinen tarve ajaa edustamansa ryhmän asioita. Seta ei poikkea muista järjestöistä . Se ajaa sateenkaariväestön etuja niillä keinoin, joita järjestöt käyttävät. Suomi on yhdistysten ja järjestöjen luvattu maa, ihmisillä on tarve tulla yhteen yhteisen asian äärelle ja ihmisillä on tarve korjata vääryyksiä ja epätasa-arvoista kohtelua. Ihmisillä on tarve saada äänensä kuuluville ja tarpeensa tulla kuulluksi ja hyväksytyksi.

        Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳

      • MiksetVastaa kirjoitti:

        "Mutta kerro toki sinä mitä Jumalan sanan vastaista asiaa diabetesliitto ajaa ja miten se on vaatinut lakimuutoksia terveille?

        Sinähän vertaat näitä kahta järjestöä tosiinsa 😳"

        Huomaatko outouden noissa kommenteissa? Toinen on lainus usko.vaisen kommentista ja toinen on sinun....

        Mutta missä on sinun vastauksesi?

      • MiksetVastaa kirjoitti:

        Mutta missä on sinun vastauksesi?

        Sait vastauksen, joten miksi et tyydy siihen? Olet itse verrannut noita kahta toisiinsa, joten turhaan penäät toisilta siihen vastausta. Sen sijaan minä toin lukuisia sellaisia järjestöjä, joita on moitittu "Jumalan sanan vastaisiksi", ehkä jäät miettimään näitä - miksi nämä muuten eivät ole ajojahdin kohteita?

    • Kylläpä on tullut paljon porinaa ja itkua tähän ketjuun. Ollaan taas niiiiin loukkaannuksissa! Ymmärrän kyllä että tietyt palstan äärihomoaktivistit haluavat leimata kaikki toisinajattelijat "ihmisiä-loukkaaviksi-suvaitsemattomiksi", mutta kuulkaahan nyt arvon mummomuorit sun muut sateenkaarisasianajajat:

      Valitan mutta tämä retoriikka on jo niin k*senpolttamaa että se on kärsinyt jo aikoja sitten pahan inflaation.

      Sitäpaitsi, kyllä se hihna vähän liian kireällä on jos pitää yhdestä pitsauutisesta vetää herne nenään. Minkä minä sille voin jos joku on mennyt pitsan kanssa naimisiin? Meneehän jotkut samaa sukupuolta olevankin kanssa, eli kyllä maailmassa on kaikenlaista. En minä enää ihmettele vaikka joku menee tosiaan pitsankin kanssa naimisiin, niin hulluksi on tämä maailma mennyt. Pitäisikö asiasta nyt sitten vaieta kun arvoisat palstafundikset punavihreän aatteen edustajat vaativat vaeintamis/leimaamiskulttuurillaan kaikkia "pitämään turpansa kiinni"?

      Ehei lapset rakkaat se kuulkaa noin mene! Nyt on vaan pakko kestää ettei kaikki ole teikäläisten kanssa samaa mieltä eikä tule koskaan olemaankaan. Mummomuorit sun muut ei nyt auta kun nielkää kiukkunne vaan! Suomessa on ainakin vielä mielipiteen ja ilmaisunvapaus eikä se heti tarkoita että ihminen on loukkaava tai asiaton. Mietikäähän vaan omia kirjoituksianne uskovaisia kohtaan: nehän ne vasta on täynnä valehtelemista, pahanpuhumista, leimaamista jne.

      Aika jääviä te olette mitään näistä puhumaan!

      • taastätäsamaa

        Uskallan astua esiin ja kertoa, että turha on Mummomuoria syytellä kun tarkoitetaan minua.

        " Ymmärrän kyllä että tietyt palstan äärihomoaktivistit haluavat leimata kaikki toisinajattelijat "ihmisiä-loukkaaviksi-suvaitsemattomiksi", mutta kuulkaahan nyt arvon mummomuorit sun muut sateenkaarisasianajajat."

        Minä, ei enkeli, Mummomuori eikä Seraffi ole aloittanut tekstiä, jossa sinua , Ev.lut tarkoittaen, sanoin

        "Olen monet kerrat tyrmistyneenä lukenut hänen ja monen muun tahallista typeryyttä jonka voisi verrata kirkon lattiaan hevosten käytössä. On lupa levttää lantaa koska on kyse vain kirkkotallista ja samoin on lupa levittää lantaa kun on kyse Setasta."

        Kyllä se mummomuori kävi tässä ketjussa kakkimassa omankin osuutensa että ei se mitenkään ulkopuolinen ole. Ei kannata heittäytyä "uljaaksi ritariksi" kun ei ole mitään pelastettavaa.

      • taastätäsamaa

        En ole uljas ritari. Halusin vain kaikille lukijoille kertoa, että minä aloitin keskustelun ja siten minua ja vain minua voi pitää keskustelun aloitten tekijänä. Koska käytät fraasejani vastauksessasi, tarkoitat minua vaikka peität sen.

        Niinpä, kun puhut tarkoittaen minua, sano se reilusti.

        Minä sanon reilusti kun tarkoitan sinua. Minä sanon reilusti kun tarkoitan Mummomuoria. Minä en ole sinun kaltaisesi.

        Ja nyt minä sanon sinulle että herkeä jo suutasi soittamasta ja länköttämästä typerän loputtomia jaarituksiasi joista et sinä itse eikä kukaan muukaan tule hullua hurskaammaksi. Tulee jankuttamisestasi aivan mieleen jotkut amerikkalaiset "täydelliset naiset" -ohjelma ja siellä ikuisuuksiin asti tyhjistä asioista nillittävät hienostofrouvat.:

        "kukasanoikellekinjamitäjamiksijamikeseisesanonutsitäjatätjatuotajänkänjänkänjänkännalkutinalkuti..."

        Minua ei enää tässä ketjussa tämän jälkeen näy.

      • taastätäsamaa

        EvLut sanoo minulle

        ""Ja nyt minä sanon sinulle että herkeä jo suutasi soittamasta ja länköttämästä typerän loputtomia jaarituksiasi joista et sinä itse eikä kukaan muukaan tule hullua hurskaammaksi. Tulee jankuttamisestasi aivan mieleen jotkut amerikkalaiset "täydelliset naiset" -ohjelma ja siellä ikuisuuksiin asti tyhjistä asioista nillittävät hienostofrouvat.:
        "kukasanoikellekinjamitäjamiksijamikeseisesanonutsitäjatätjatuotajänkänjänkänjänkännalkutinalkuti..."

        OHOH. Luulin jo vaikka mitä, mutta tuohonhan vain olen syyllistynyt.

      • niitä herneitä taitaa nyt olla enemmänkin liikkeellä. En itse rinnastaisi pitsaa ja samaa sukupuolta olevia vihkimistä haluavia ihmisiä.

      • taastätäsamaa

        Kun tässä on tilaisuus, niin ymmärrätkö sinä mitä kirjoitan? Tuletko sinä hullua hurskaamaammaksi?

      • EvLut kirjoitti:

        Minä sanon reilusti kun tarkoitan sinua. Minä sanon reilusti kun tarkoitan Mummomuoria. Minä en ole sinun kaltaisesi.

        Ja nyt minä sanon sinulle että herkeä jo suutasi soittamasta ja länköttämästä typerän loputtomia jaarituksiasi joista et sinä itse eikä kukaan muukaan tule hullua hurskaammaksi. Tulee jankuttamisestasi aivan mieleen jotkut amerikkalaiset "täydelliset naiset" -ohjelma ja siellä ikuisuuksiin asti tyhjistä asioista nillittävät hienostofrouvat.:

        "kukasanoikellekinjamitäjamiksijamikeseisesanonutsitäjatätjatuotajänkänjänkänjänkännalkutinalkuti..."

        Minua ei enää tässä ketjussa tämän jälkeen näy.

        "...minä sanon sinulle että herkeä jo suutasi soittamasta ja länköttämästä typerän loputtomia jaarituksiasi joista et sinä itse eikä kukaan muukaan tule hullua hurskaammaksi. "

        Kun sinä itse syyllistyt tuohon, niin ei ole kovin järkevää siitä toisia moittia.

        Mutta kyllähän taisit kiukustua nyt kovin. Yritä pysyä asialinjalla vaikka kuinka sinulla tunteet kuumenisi.

      • mitä.räyhäät
        mummomuori kirjoitti:

        Mitäs mummeli taas räyhää?

      • mitä.räyhäät kirjoitti:

        Mitäs mummeli taas räyhää?

        ?? En räyhää, vaan nuhtelin aivan maltilla.

      • ”Aika jääviä te olette mitään näistä puhumaan!”

        Ahaa, eli muut kristityt kuin sinä ja sinun näkemystä omaavat saavat vain puhua?

        Jäävi on henkilö joka ”joka ei sukulaisuuden, asianosaisuuden tai muun seikan vuoksi voi toimia puolueettomana todistajana tai viranomaisena ” tai ”…jota ei asemansa, osallisuutensa vuoksi voi pitää puolueettomana, esteellinen.”.

        Kysyn vain, mitenkä suurin osa suomalaista voi olla jäävejä – eli joilla ei ole tarvetta hyökätä, pilkata tai panetella homoseksuaaleja?

        ”Minkä minä sille voin jos joku on mennyt pitsan kanssa naimisiin? Meneehän jotkut samaa sukupuolta olevankin kanssa…”.

        Tässä tuot esille leimaamisen, pahanpuhumisesi sekä aika valheellisen puolen esiin. Rinnastat ihmisen elintarvikkeeseen?

        Onko mahdotonta ajatella, että kyllä homouteen voi suhtautua kielteisesti ilman tällaista?

        Lainaan sinua itsesäsi: ”Suomessa on ainakin vielä mielipiteen ja ilmaisunvapaus eikä se heti tarkoita että ihminen on loukkaava tai asiaton.”

        Miksi siis olet loukkaava ja asiaton? Tässä esimerkkejä:
        ”Valitan mutta tämä retoriikka on jo niin k*senpolttamaa että se on kärsinyt jo aikoja sitten pahan inflaation.”
        ”…kävi tässä ketjussa kakkimassa omankin osuutensa…”
        ”…herkeä jo suutasi soittamasta ja länköttämästä typerän loputtomia jaarituksiasi…”

        Sinua itseäsi mukaillen

        ”Nyt on vaan pakko kestää ettei kaikki ole teikäläisten kanssa samaa mieltä eikä tule koskaan olemaankaan. Ev.Lutit sun muut ei nyt auta kun nielkää kiukkunne vaan! Suomessa on ainakin vielä mielipiteen ja ilmaisunvapaus…”, mutta asiallisia voidaan olla silti!

      • mummomuori kirjoitti:

        ?? En räyhää, vaan nuhtelin aivan maltilla.

        Räyhikselle melkein kaikki ei-patmoslainen sanailu on automaattisesti räyhäämistä, vaikka se hunajaisesti kuiskattaisiin. Jos kaikki on muutenkin päälaellaan, miksei sitten räyhäämisenkin käsite.

      • >Minkä minä sille voin jos joku on mennyt pitsan kanssa naimisiin?

        Kyllä sä voit: Jos aiot asialla retostella, voit vaikka todistaa, että se oli laillisesti pätevä vihkiminen. Omatekoisilla vihkimisillähän ei ole kuin huonon vitsin arvo.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Minkä minä sille voin jos joku on mennyt pitsan kanssa naimisiin?

        Kyllä sä voit: Jos aiot asialla retostella, voit vaikka todistaa, että se oli laillisesti pätevä vihkiminen. Omatekoisilla vihkimisillähän ei ole kuin huonon vitsin arvo.

        ”…voit vaikka todistaa, että se oli laillisesti pätevä vihkiminen.”

        Ihmetystä herättää se, miten voidaan ylipäätään ajatella jonkun tavaran tai eläimen olevan oikeustoimikelpoinen?

        Ilmeisesti ei ymmärretä sitä, mitä tuo oikeustoimikelpoisuus on? Vaikka suomen laissa se on aika tarkoin määritelty. Toki sitten jokaisella valtiolla on omat lakinsa.

        Jotta voi tehdä juridisesti päteviä toimia, on täytettävä nuo ehdot. Ihan oma lukunsa on sitten ne ”lahkot”, joilla on omat sääntönsä, tai erilaiset parodiat, ne eivät täytä juridisia vaatimuksia.

        Lopunaikauskovilla on todellisuus sen verran jo hämärtynyt, että kun he hetken toisilleen nyökyttelevät, kebabbikin muuttuu oikeustoimikelpoiseksi.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Lopunaikauskovilla on todellisuus sen verran jo hämärtynyt, että kun he hetken toisilleen nyökyttelevät, kebabbikin muuttuu oikeustoimikelpoiseksi.

        :D... Siinä mielessä kun asiaa miettii, moni muukin tällainen käsite tuntuu olevan hakusessa.

    • Ainakin se tuli selväksi, että EvLutilla ei ole harmainta hajua, mitä tarkoittaa sana "jäävi"!

      • taastätäsamaa

        Ehkä hänelle tuli ajatusvihe. Olin asianosainen joten asia kuuluu minulle ja myös Mummolle.

      • Ehkä hänelle tuli ajatusvirhe?

    • >> Seta ja kirkko, kaksi jatkuvasti haukuttua <<

      Jostakin se fundamentalistin vihollisen pitää löytyä. Miten fundis voisi vastustaa demokraattista päätöksentekoa ilman, ettei hänellä ole selvää syyllistä? Fundamentalistin musta-valkoisessa ajattelussa kun pitää olla selkeästi rajattu syntipukki, eikä kahtasataa eri tavoin ajattelevaa kansanedustajaa.

      Niinpä syyllinen uuden avioliittolain läpimenoon oli joko arkkipiispa, Stubb, Hesan vihervasemmisto, homottajat, media, presidentti Niinistö, Seta tai joku muu.
      Mutta eivät nuo kaikki yhtä aikaa vaan ainoastaan joku niistä.

      Mihin se fundamentalisti osaisi turhautumisensa purkaa jos sillä ei olisi selkeää syyllistä?

      • Tässä tullaan ääriajatteluja voimakkaasti yhdistävään tekijään eli selkeään ja yksinkertaiseen pahuuden lähteen osoittamiseen. Periaatteessa sama homma oli myös taistolaisessa poliittisessa uskonnossa, jossa joka ikiseen huonoon asiaan missä tahansa perussyyllinen oli kapitalistinen talousjärjestelmä.

        Siinä olen muuten vähän toista mieltä, että kyllä fundikset noita mainitsemiasi yhdessäkin voivat vainolaisikseen nimetä. Kovasti muistelen, että niin on tehty sadoissa viesteissä. Kuvitteellinen tyyliesimerkki: "Arkkipiispa on homottajamedian ja vihervasemmiston juoksupoika." Välillä sitten taas otetaan vain yksi tikun nokkaan.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Tässä tullaan ääriajatteluja voimakkaasti yhdistävään tekijään eli selkeään ja yksinkertaiseen pahuuden lähteen osoittamiseen. Periaatteessa sama homma oli myös taistolaisessa poliittisessa uskonnossa, jossa joka ikiseen huonoon asiaan missä tahansa perussyyllinen oli kapitalistinen talousjärjestelmä.

        Totta, voi niitä "syyllisiä" olla välillä useampikin.

        Fundamentalistit vastustavat modernisaatiota, mutta sitäkin hyvin valikoiden. Nyt suomessa on seksuaaliset vähemmistöt sekä heitä puolustavat vihollisia. Toinen suuri vihollinen pitäisi olla valtio, mikäli amerikkalaisia aatesisaruksiaan seuraavat. Aborttia toki on jo vastustettu, mutta ei oikein vielä sitä, että valtiolla ei saisi olla sellaista valtaa, kuten nyt on.

        Yksi modernisaatio on, jota suvaitaan yllättävän paljon – IT:n kehitys. Kun toit sen robottiuutisen, joka koskee myös tätä ilmiötä, ei yllättäen siitä paljon ollutkaan sanottavaa. Tai siitä, miten älylaitteiden kehitys tulee vaikuttamaan meihin.

        ”…sama homma oli myös taistolaisessa poliittisessa uskonnossa, jossa joka ikiseen huonoon asiaan missä tahansa perussyyllinen oli kapitalistinen talousjärjestelmä.”

        Tiedätkö että välillä tulee melkoisia takaumia mieleen, juuri tästä. Välillä hihittelen ja välillä säälin, kun ilmeisesti ei nähdä tätä aivan vastaavan kaltaista retoriikkaa.

        >Toinen suuri vihollinen pitäisi olla valtio, mikäli amerikkalaisia aatesisaruksiaan seuraavat.

        Amerikoissa ymmärtääkseni kannattavat osavaltioiden valtaa ja vastustavat ankarasti liittovaltiota, koska näin vanhoillisimmat osavaltiot voisivat olla entistäkin vanhoillisempia. Tätä on aika mahdotonta versioida meikäläiseen systeemiin. Saksaan se menisi paremmin. 😉

        >Tiedätkö että välillä tulee melkoisia takaumia mieleen, juuri tästä.

        Kyllä vain.😋

        "Amerikoissa ymmärtääkseni kannattavat osavaltioiden valtaa ja vastustavat ankarasti liittovaltiota..."

        Suoraan tuota ei voi todellakaan tänne pohjoismaihin soveltaa. Tosin valtion vastaisuus on mielestäni laajempi, eli ylipäätään valtion valtaa vastustetaan - siinä omituisessa "sosialismin" pelossa kai?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 520
      7777
    2. Mitä sanoisit kolmella sanalla

      kaivatullesi ja tunteidesi kohteelle? 🙎💝💝
      Ikävä
      232
      2692
    3. Kun katsoin häntä

      Niin ajattelin että hän on niin rakas ❤️
      Ikävä
      26
      2591
    4. Miksi Pekkaa ei hyväksytä maailmalla julkisiin virkoihin?

      On mennyt jo monta hommaa ohitse.
      80 plus
      161
      1950
    5. Haluisin niin

      Selvittää sun kanssa asiat. Kumpa uskaltaisin. Haluatko sinä?
      Ikävä
      114
      1788
    6. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      5
      1612
    7. Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata

      Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p
      Uusikaupunki
      2
      1376
    8. Minkälainen koti

      kaivatullasi on?
      Ikävä
      76
      1203
    9. Nyt mielipiteitä kehiin?

      Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu
      Kuhmo
      62
      1188
    10. IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."

      Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka
      Tv-sarjat
      4
      1165
    Aihe