Ei ole perhettä (=ei ole mitään yhteyttä puhelimella, netissä ,jouluisin tai syntymäpäivinä tai ikinä koskaan milloinkaan vanhempiini tai sukuuni) kirjoitan selvennyksen kun olen kohdannut niitä joilla omien sanojensa mukaan ei "ole ketään" ja kun tutustutaan ja seuraa ihmisen elämää sivusta niin elämässä aktiivisesti mukana jompikumpi tai molemmat vanhemmat, isovanhempia, sisaruksia, työkavereita yms. Niin ilmeisesti tämä ei ole ketään tarkoittaa eri ihmisille eri asioita., Uskoisi tavoittavani sitä tuskaa että ei ole puolisoa/kumppania. Siinä on samaa kuin omassa yksinäisyydessäni. Tosin mulla ei ole myöskään yhtään kaveria tuttua tai ystävää. Ei ole mitään.
En tiedä onko masennukseni ja vaikeat psyykkiset oireet seurausta tästä yksinäisyydestä, vai onko yksinäisyys seurausta niistä. Tuntuu että omassa elämässä ystävien etsiminen on vähän kuin ovulaation kyttäämistä, milloin on hedelmällinen aika (milloin olet onnistunut laihduttamaan ittes riittävän laihaks ja ostamaan jonkun melkein trendikkään puseron ja oikeanlaiset farkut että ulkoisestti saatat olla lähellä normaalia, jolloin joku saattaa haluta tutustua suhun kun ei tiedä että oikeasti olet sosiaalinen friikki, hylkiö) ja välilä sit on niitä aikoja kun syvään suruun ja masennukseen ja ahdistukseen ja elämän toimimattomuuteen ahmit itsesi reilun ylipainoiseksi jolloin kaikki hylkää, jättää ja katoaa. Ihan vain senkin takia että olet niin ruma ja lihava. Näin olen ymmärtänyt. Kai ne kokee jotain myötähäpeää minun läskieni tai lihavuuteni tai rumuuteni tähden.
Tämä johtaa syvään vihaan ja katkeruuteen. Olen pohjattoman katkera ihmisille, jotka saavat sen kaiken kuin hopeatarjottimella: ovat normaalipainoisia, perusnättejä tai jopa kauniita ihan pienellä laittamisella ja osaavat ostaa oikeanlaisia ,trendikkäitä vaatteita ja lisäksi heillä on niihin rahaa eli ovat ns normaalisti siirtyneet työelämään koulujen ja opintojen jälkeen.
Mua on vihattu, haukuttu ja halveksittu lapsuudestani lähtien. Näin 30 ymmärrän sen, että minä en ikinä tule vastaamaan yhteiskunnan laatukriteereitä tai muiden ihmisten odotuksia siitä, millainen aikuisen naisen pitäisi olla. Minä en tule ikinä olemaan normaali. En voi vaatia muita olemaan ystäviä kanssani, mutta mielestäni minulla on oikeus osallistua yleisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Ku ntuntuu että niissäkin on ihmisiä jotka eivät "hyväksy" minun paikalla oloani. eli vaikka olen tilaisuudessa/tapahtumassa minua ei haluta sinne eikä hyväksytä sinne.
Tämä on johtanut syvään masennukseen, stressiin, burn-outiin, henkiseen loppuunpalamiseen ja uupumiseen. En tiedä selviydynkö tästä enää koskaan työkykyiseksi. en tiedä loppuuko tää valtavan syvä tuska ja ahdistus ikinä .en tiedä milloin tämä maallinen elämäni päättyy. en tiedä jaksanko sitä väkisin jatkaa . pakko kai se on .Vaikka koko elämä on ollut pelkkää pettymystä, kriisiä ja traumaa. minulla ei ole yhtään toimivaa ja ehjää ihmissuhdetta, ei yhtänä ihmistä jonka puoleen minä voin kääntyä, ei yhtään ihmistä joka olisi aidosti ja vilpittömästi kiinnostunut siitä miten minä voin tai mitä minulle kuuluu.
Minä en edusta kenellekään mitään kunnioitettavaa, rakastettavaa, tai sellaista että ollessani tuskassa surussa ja hädässä joku voisi minua kohtaan kokea myötätuntoa sääliä tai ymmärrystä. ymmärrys kai on se mikä puuttuu tai minkä puuttuminen luo esteen yhteyden muodostumiselle. Ymmärryksen puute minun ja muiden ihmisten välillä luo välillemme muurin. En tiedä mitä he haluavat ymmärtää tai miten pitkälle pitää omaa elämää lähteä avaamaan. Sen kokemuksen mukaan mikä minulla on ,omien yksityisasioiden aavaaminen tuntemattomille ei johda mihinkään syvemmän yhteyden tai kohdatuksi tulemisen muodostumiseen vaan nimenomaan siihen että yhteydettömyys syvenee entisestään-
oikeastaan olen nykyisin niin uupunut väsynyt ja loppu tähän oman elämäni karuselliin ja kierteeseen että syy-seuraussuhteiden etsiminen tuntuu aikalailla turhalta. Faktaa on vain se, että minä en kelvannut. Minä en riittänyt. Minä elin koko elämäni liian köyhänä, liian rumana, liian lihavana, liian taidottomana sosiaalisesti. Että minulle elämä ei ollut sitä että automaattisedsti on vanhemmat ja perhe ja suku joka rakastaa ja tukee ja kannattelee vaikeinakin aikoina .että syvän hädän ja tuskan ja ahdistuksen hetkellä on joku jonka puoleen minä voin kääntyä vaikka soittamalla tai tekstaamalla tai menemällä kylään ja luottaa että tämä ihmnen kunnioittaa ja rakastaa ja arvostaa minua lähtökohtaisesti niin valtavasti ettei tuomitse syyllistä tai syyttele tai juorua yksityisasioitani ja kriisejäni eteenpäin. Tälläisiä lähimmäisiä ja ystäviä ja kavereita minulla ei ole.
Ei ole koskaan ollut eikä tule koskaan olemaan .Kun masennus on vähän parempana on vähnä helpompi jaksaa ja selviytyä totaaliyksinjäämisestä ja yksinäisyydestä kun masennus on pahana toivoo vaan että koko rumba jo vihdoinkin päättyisi.
Yksinäinen 4ever..
13
276
Vastaukset
- kissa8
Tervetuloa klubiin.
- fiksataanyhdessä
Eläpäs huoli!
Itelläni on ihan sama tilanne, eli et oo ollenkaan yksin!
Jospa tässä yhdessä yritettäisiin?
Elikkäs puhaltakaamme toinen toisiimme puhtia!
Takuulla täällä on moni muukin ihan samassa tilanteessa!
Ryhdistäydytään vaan. Jos on tuota paino-ongelmaa, niin siihen voi ensteks tarttua.
Pois vehnätuotteet, peruna, karkit ja GLUKOOSISIIRAPPI JA MAISSITÄRKKELYS!!
Eli joka ainoa kerta kun ostatte jotain niin tarkastakaa että ei oo tuotteessa glukoosisiirappia eikä maissitärkkelystä!
Ei tietenkään karkkeja ja cokista, tehkää itse karkkinne, terveellisiä reseptejä löytyy.
NO TÄMÄ tästä.
Sitten tuo toinen asia, että miten saada kavereita.
Tätä voitaisiin pohtia yhdessä!
Kolmas asia on MASENNUS. Tätäkin voi pohtia.
Voidaan päättä että tehdään sille jotain!
Keksitää keinoja että päästään yli tästä masennuksesta.
Tottapuhuen en oo ite masentunut, - vaikka oon ylipainoinen ja ei oo niin paljon kavereita.
Touhuan nimittäin niin paljon kaikenlaista. Opiskelen kieliä (ranskaa ja saksaa), vaikka en opikaan paljoa, katson leffoja youtubilta, seuraan maailman asioita, - voi että on mielenkiintoista kaikkea muuta.
Kirjoitin kaiken tään nyt vain sen takia, että halusin auttaa.- paskaperhonen
No jaa, on kyllä aika raskasta muuttaa elämäntapoja noin radikaalisti. Itse yritin muinoin siirtyä päivittäistä herkuttelua sisältävästä (vegetaristi) elämäntavasta herkuttomaksi vegaaniksi. Ei tullut mitään, vaan sama herkkukierre jatkui alle viikossa. Nyt olen ottanut pieniä askelia - karkkia ym mahdottoman epäterveellistä en osta ollenkaan. Sen sijaan leivät, murot, jogurtin, juustot, jopa jäätelö, helpottaa herkunhimoa mutta niitä ei tule ahmimalla ahmittua. Esim lautasellinen (30-40g) muroja 1/2-1 banaani leikattuna päälle (soija)maito sisältää saman verran kaloreita kun 100g karkkia, mutta täyttää mahaa pidemmäksi aikaa. Enkä mä ikinä herkutellessa syönyt 100g karkkia vaan useampia satoja grammoja ja ehkä vielä sipsiä tai pitsaa päälle. Omasta kokemuksesta helpompi siirtyä vaiheittain terveellisempään kuin vaatia heti jotain orjallista lautasmallin noudatusta. Masentuneelle se voi olla ihan mahdotonta ja lisää vaan pahaa oloa, kun ei onnistu. Sokeri myös aiheuttaa riippuvuutta ja vieroitusoireet lähes yhtä pahat kuin tupakalla. Eli en tuomitsisi heti vehnätuotteita, itse olen onnistunut laihtumaan ruokavaliolla joka sisälsi "karppajan kauhuja" leipää, muroja, riisiä ja perunaa, toki myös reilusti kasviksia. Tärkeintä on saada sokeripommit pois - eli karkit, sipsit, leivokset, keksit. Itse huomasin tällä muutoksella jaksamisen parantuvan ja masennuskin hiukan väheni.
- Yksinainen111
Tekstissäsi on paljon minullekin tuttuja elementtejä, tosin itselläni on kyllä äiti ja veli, joita tapaan muutaman kerran vuodessa, ja äiti kyllä soittelee noin kerran kuussa (tai minä soitan hänelle). Mutta ystäviä minulla ei ole, saati sitten elämänkumppania. Minäkin jojoilen paljon painon kanssa, ahmiminen on tuttua huttua. Välillä onnistun laihduttamaan itseni jopa lähelle normaalipainoa, ja silloin koen itseni hyväksyttävämmäksi. Se on itseasiassa ihan silminnähtävää, miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat riippuen siitä, missä painossa olen! Lihavia selvästi halveksutaan, esim. leffateatterissa eräs viereeni istumaan joutunut mies kommentoi kaverilleen, että "ei v*ttu, että pitikin joutua tommosen tankin viereen, joka pursuaa omalta penkiltään niin ettei tässä mahdu olemaan!" Ja tämä sanottiin sen verran kovaa, että oli selvästi tarkoitettu minun kuultavakseni. Samanlaisia esimerkkejä on monia. Myös minä olen jossain määrin masentunut, elämä tuntuu tyhjältä ja turhalta. On vain koitettava jaksaa, päivä kerrallaan.
Muista että kukaan ei tule soittamaan ovikelloasi, ulos ja ystävien etsintään! Tiedän et noin on helppo sanoa, mutta se auttaa kun pääsee ”omasta mökistään” ulos. Tsemppiä
Niin - miksei ne tule soittamaan ovikelloa???
Ite kävin soittelemassa, joku avas, joku ei, mutta kaikilla AINA AINA kiire.
En kuulunu nääs niiden laumaan.
Omaa laumaa ei oo, eikä varmaan enää tuukaan.
Ainoo ois oma perhe, siitä kaikki lähtee.
- elälannistu
Opettelepa vastaamaan moisille, keksi varastoon repliikkejä!
"No ei oo minustakaan ilo istua tuollasen tyhmän/kaljun/lökähousun/haisun viereen!
Siirry rauhassa muualle. Meikkä on lipun maksanut ja istun tässä, senkin .....!
Käy kysy kassalta että vaihtavat sun paikan"- jotain.
Sun tarttee saada istua missä haluat ja elä välitä pöhköjen puheista vaan anna takaisin!
- Se nostaa sinun itsetuntoa, eikä sinun tartte alistua tuommoseen!
Ja onhan se täysin torvi ihminen, joka rupee huomauttelemaan toisen ulkonäöstä!
Toinen sia:
Jos on huolestunut omasta liikapainosta, niin voi ihan hyvin mennä lääkärille tai dietistille ja yrittää muuttaa tilanteen. Ehkä on kyseessä joku kilpirauhasen tai muun toimintahäiriö.
Dietisti voi antaa sulle ohjeet, ja kun noudattaa niitä niin vot!
Ite oon tässä litkinyt kaalisoppaa viikon, saanut muutaman kilon pois, ja aion jatkaa!
Hitaasti mutta varmasti.- Yksinainen111
On kyllä totta, että pitäisi osata vastata nasevasti takaisin, kun joku alkaa julkisella paikalla haukkumaan ulkonäköä. Itse vain menen niin lukkoon tuollaisen selkeän vihamielisyyden edessä, että kaikki sanat katoavat päästäni, enkä saa sanottua oikein mitään, esitän vain kuin en olisi kuullutkaan.
Mitä tulee tuohon laihduttamiseen, niin minä ainakin olen siinä jo valmiiksi asiantuntija, ja niinhän myös alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti onnistuneensa välillä laihtumaan, joten kaipa hänkin jotain aiheesta tietää. Minulle ei ole hyötyä mennä lääkäriin tai ravitsemusterapeutille kuulemaan ruokapyramideista, lautasmalleista ja säännöllisistä ruokailuväleistä, sillä tiedän niistä jo kaiken! Pikemminkin pitäisi mennä johonkin psykoterapiaan, jossa opeteltaisiin sitä, miten pahaa oloa voisi hoitaa jollain muulla konstilla kuin ahmimalla. Ja nuo kaalisoppakuurit on minullekin tuttuja, mutta sellaiset johtavat kyllä ahmimiseen ennemmin tai myöhemmin. Jos pari kiloa saa sellaisella pois, niin tuplat tulee takaisin alta aikayksikön!
- paskaperhonen
Ap... minä kyllä koen myötätuntoa sinua kohtaan. Ihminen on sosiaalinen otus, ja se paskoo mielenterveyden tehokkaasti, jos laadukkaita (=sellaisia ettei lytätä, haukuta ja hylätä) ihmissuhteita ei ole.
Voisi olla monin paikoin minun kirjoittama tuo tekstisi. Itselläni oli yli 10 vuotta huono suhde vanhempiin, sisaruksia ei ole, sukua näkee ehkä kerran muutamassa vuodessa, yläasteella menetin kaverit (oletettavasti koska olin lihava nörtti lasipää ja kai muutenkin vääränlainen). Koulussa ei ollut ihmiskontakteja, vanhemmat myöhään töissä, joten saattoi mennä päiviä puhumatta... Sen jälkeen on ollut muutama kaveri ja seurustelusuhde, mutta selkeä hyväksikäyttö- ja hylkäys-kuvio ollut meneillään kaikissa. Aikuisenakin on ollut kausia, jolloin en ole puhunut kenellekään tai edes poistunut kotoa. Nyt minulla on poikaystävä, mutta kokemusteni takia on vaikea luottaa. Ystäviä ei ole. Olen niin tottunut siihen, ettei kukaan halua ihmissuhdetta kanssani, ellei sillä voi saavuttaa jotain. Olen menettänyt toivon siitä, että koskaan löytäisin tyttökaveria - sellaista BFFää toivoin koko ikäni, mutta en löytänyt/kelvannut.
Ymmärrän tuon, ettei huvita puhua ihmisille henkilökohtaisista asioista. Oma kokemus on, että näin kun teet, niin salaisuudet tietää kaikki ja niihin lisäillään tarvittaessa puolet omasta päästä. Mitä tuo nyt kannattaa kun se "kaveri" pian häipyy kuitenkin. Toisaalta läheistä ystävää ei saa puhumalla säästä. Eli niin tai näin aina väärinpäin.
On kurjaa, miten joillekin ihmisille ulkonäkö on kaikki kaikessa - kuin kaverit olisivat jotain käsilaukkuja, jonka pitää näyttää oikealta, tai joutuu roskiin. Mitä ystävyyttä se sellainen on? Ystävyyssuhteen peruspilari pitäisi olla, että toista kohdellaan hyvin eikä hylätä kun on vaikeaa. Pitäisi vaan polkea jalkaa, että minua ei kohdella näin, mutta masentuneena ja huonolla itsetunnolla ei koe ansaitsevansa parempaa. Ja jos tarvitsee vielä pelätä menettävänsä ainoan ystävän, mieluummin kärsii kuin on yksin.
Itselleni ja kuulemma muillekin on tultu ihan kadulla kuittailemaan ulkonäöstä. En tajua, miksi ihmiset tekee näin - todella julmaa, eikä varmaan auta painonpudotuksessa että joku jonne huikkaa että on näköjään oltu ruoka-aikaan kotona öhhöhhöö...
Näistä yhteiskunnan ja ihmisten odotuksista... tekisi mieli sanoa että älä välitä, mutta se on vaikeaa. Itselläni ei ole sellaista tutkintoa, jolla saisi työtä, monessa koulussa olen käynyt epäonnistumassa muut vaikeudet. Normaali en ole. Itseäni on auttanut tämä lause: älä vertaa itseäsi muihin, vaan omaan menneisyyteesi. Jotain edistystä on varmasti tapahtunut, olet oppinut virheistä jne. Masentuneena on vaikea antaa itselleen armoa, mutta yritä kuitenkin. Mieti, sanoisitko toiselle ihmiselle yhtä rumasti kuin itsellesi. Itse sanoin vuosia itselleni päivittäin suurinpiirtein: olet ruma tyhmä läski paska joka voisi yhtä hyvin kuolla eikä se koskaan tule muuttumaan. Kun mietin sanovani tuon jollekin toiselle, tuli oikein paha olo siitä, että olisin niin inhottava.
Tuo on kamala tunne, kun jossain tilaisuudessa tuntuu, että muut ei halua sinua sinne. Itse haluaisin uskoa, että se on oman pään sisäistä, mutta on sitäkin sattunut että sipistään ja mulkoillaan. Tähän en osaa tarjota kuin sympatioita, ja toiveen että kumminkin menisit näihin tilaisuuksiin. Itsetunnon nousu auttaisi, mutta miten se sitten tapahtuu... Omalla kohdallani välttelystä on tullut elämäntapa, ja kun se menee tarpeeksi pitkälle, ei lopulta uskalla mennä kauppaankaan saati mihinkään sosiaalista kanssakäymistä vaativaan tilaisuuteen.
Olen pahoillani siitä, mitä ihmispaskoja tiellesi on sattunut. Et ole ansainnut sitä. En usko että sinussa olisi jotain pahaa vikaa. Mutta kun tarpeeksi haukutaan ja syrjitään, niin alkaa uskoa pahaa itsestään. Toivon sinulle jaksamista ja uskoa ihmiskuntaan - vaikka suurin osa olisi k-päitä, niin ei kaikki kuitenkaan. Haluan, että löydät vielä jonkun, joka ymmärtää ja tukee eikä katoa - olen varma että niin käy vielä. - Ainakoyksinkö
Kovin helposti täällä tunnutaan suhtautuvan masennukseen, ei kukaan huvikseen ole yksin kotonaan. Ts, että olisi valinnut tämän elämäntavan. Itse viihdynkin yksin, mutta liika on liikaa. Asun pienessä kaupungissa jossa on hyvin vaikea tutustua ihmisiin. Muutin tänne n.7 v sitten ja olen työkyvyttömyys eläkkeellä. Nyt vaivat vielä sellaisia, ettei pysty oikein liikkumaankaan rauhassa (sydän). Olen ollut koko elämäni ajan jotenkin sellainen että tunnen jotain absoluuttista oroputta. Sieluntovereita ei löydy helposti, kun en ole pintaliitäjä enkä käy ravintoloissa. Ihmettelen, kun aina autan muita, kuinka en saa kuitenkaan vastakaikua- . Olen se, joka unohdetaan. Ja olen se, joka joutuu aina soittamaan harvoille ystävilleen...He harvoin soittavat minulle. En ymmärrä enää yhtään, miten tähän olen päätynyt. Olen aina ollut muiden tukena - olkapäänä kun muut tarvitsevat tukea. Mutta unohdun. Olen unohtunut. Ja yksin. Eikä minulla ole hajuakaan miten saisin muutoksen tilanteeseeni. En jaksa yrittää enää luoda ihmissuhteita, ihmiset vain unohtavat minut. Unohtavat, vaikka osoittaisin millaista lempeyttä ja avuliaisuutta. .....Olen masentunut ja painoni on jälleen 2,5v aikana noussut...pidän siksi itseäni jälleen rumana. Miksen kelpaa kenellekään. Joku ystävä saattaa soittaa- kuin päivän viimeiselle "junalle".
....Tämä ei ole tylsää....tämä on kidutusta....
Olen kuullut muidenkin sanovan että tällä paikkakunnalla on vaikeaa tutustua muihin. Niin on.
Olen pudottanut tietoisesti painoani KOLME KERTAA yht. lähes 75 kiloa.
Ja ne tulevat aina takaisin. Edes hoikempana ei arvosteta. Niin mitä väliä. - catthepad
Semmosta se on.Ei voi muuta sanoa.
- hölmöläinen3
Tuntuu, että täällä on monia kohtalotovereita. Erityisesti ap kirjoituksessasi pystyin samaistumaan lähes kaikkeen. Itselläni on tosin perhettä, jonka kanssa pidetään välillä yhteyttä, mutta vanhempani ovat.. kuluttavia ja etäisiä, joten eipä tuosta nyt paljon iloa ole, päinvastoin. Kodin tunneköyhästä ja sairaasta ilmapiiristähän nämä monet ongelmanikin ovat lähtöisin. En oppinut sosiaalisia taitoja kotona,joten en myöskään osaa olla lämmin ja välittävä ihminen toiselle, kun itse en ole sellaista ihmissuhdetta koskaan kokenut. Epätoivoissani olen takertunut muutamiin tuhoontuomittuihin suhteisiin muiden epävakaiden ihmisten kanssa ja joutunut kai osin hyväksikäytetyksikin, tosin omasta suostumuksestani. Elämäni on ollut niin erilaista kuin muiden tuntemieni naisten, että olen jäänyt kaikesta syrjään. Ja nyt poden syvää yksinäisyyttä, hoitamatonta masennusta ja mitä lie muuta. Raahaudun päivästä toiseen eikä millään ole enää mitään väliä. Tiedän myös mitä on olla katkera, olenhan sitä jo itsekin. Tiedän, että kaikilla on vaikeuksia, mutta toiset sentään elävät, tuntevat ja nauttivat elämästään, ainakin hetkellisesti.
Loppuun täytyy myös todeta, kuinka sairas nykyinen narsistinen, ulkonäkökeskeinen kulttuurimme onkaan. Se jättää ulkopuolelleen ne, jotka eivät mahdu tai halua mahtua kapeaan, osin mahdottomaan ulkonäkömuottiin, postata typeriä töröhuulikuvia sosiaaliseen mediaan jne. Eikö ihmisiä voisi arvostaa omanlaisinaan, ainutlaatuisina persoonina ja ottaa jokainen haluava mukaan sosiaaliseen elämään. Yhteisö syrjäyttää liian monet ihmiset, joista monella olisi tilaisuuden tullen paljon annettavaa sekä muille ihmisille että yhteiskunnalle. - Vertaistukea
Ap, oletko vielä kuulolla. Olisi kiva jakaa ajatuksia, saada vertaistukea. Vaika ensin sähköpostin kautta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mielessäni vieläkin T
Harmi että siinä kävi niinkuin kävi, rakastin sinua. Toivotan sulle kaikkea hyvää. Toivottavasti löydät sopivan ja hyvän341461Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61301Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.11235- 61224
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p411208Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,21208Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis01194Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin11170Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä21150Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta11136