Täällä luterilaisuuspalstalla, toisessa ketjussa nim. EvLut nimitti kaikkia ihmisiä syntisiksi paskiaisiksi. Onko näin? Mielestäni näin ei voi nimittää uudestisyntynyttä uskovaa, joka on saanut terveellä tavalla kasvaa Jumalan koulussa. Pyhitys on elämänpituinen prosessi, mutta vähitellen ainakin pitäisi uskovassa tulla esiin Paavalin kuvaama Pyhän Hengen hedelmä: rakkaus, ilo, rauha, uskollisuus, ystävällisyys, sävyisyys, itsensähillitseminen. Pyhän Hengen työstä, eikä armolahjoista juuri ollenkaan opeteta eikä puhuta "perusluterilaisuudessa", mutta todellisiahan ne ovat tänäkin päivänä. Pyhä Henki jakaa tahtonsa mukaan edelleen armolahjoja meille vajavaisille työvälineiksi lähimmäistemme palvelua varten.
Uusi luomus Kristuksessa
55
212
Vastaukset
Eihän uskovasta täydellistä tule. Hengen hedelmiä toivottavasti alkaa kasvun myötä näkymään.
Noin voi ajatella ja tuntea vain ihminen joka ei todella ole ottanut Kristusta henkilökohtaiseksi vapahtajakseen. Kristus otti pois synnin. Joka kuvittelee olevansa kristitty mutta elää vielä syntisenä on eksyttäjä. Heistä Jeesus varoitti että he ovat raatelevaisia susia ja niitä, jotka eivät pääse taivasten valtakuntaan vaikka kuinka hokevat Herra, Herra. Missä on sydämesi, siellä on aarteesi. Kristuksessa ja ikuisessa elämässä tai synnissä. Kristus otti pois maailman synnin joten uskovissa ei syntiä ole.
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23)
"Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan," (Room. 3:9,10)Kristitty.net kirjoitti:
"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23)
"Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan," (Room. 3:9,10)Teille juutalaisille Paavali nämä sanansa osoitti. Ei ole omin avuin ikuiseen elämään menneitä, ei juutalaisissa eikä kreikkalaisissa, eikä muissakaan ihmisryhmissä. Siksi Jumala lähetti Poikansa ottamaan pois maailman synnin. Uskon kautta Herraan Jeesukseen olemme syntyneet uudeksi ja olemme synnittömiä. Usko sinäkin Jeesukseen ja pyydä Häntä henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi niin pelastut. Siunausta ja esirukouksia puolestasi :)
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Teille juutalaisille Paavali nämä sanansa osoitti. Ei ole omin avuin ikuiseen elämään menneitä, ei juutalaisissa eikä kreikkalaisissa, eikä muissakaan ihmisryhmissä. Siksi Jumala lähetti Poikansa ottamaan pois maailman synnin. Uskon kautta Herraan Jeesukseen olemme syntyneet uudeksi ja olemme synnittömiä. Usko sinäkin Jeesukseen ja pyydä Häntä henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi niin pelastut. Siunausta ja esirukouksia puolestasi :)
Kerro toki, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että me olemme synnittömiä?
Kristitty.net kirjoitti:
Kerro toki, missä kohtaa Raamattua sanotaan, että me olemme synnittömiä?
"Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! "
Johanneksen evankeliumin 1. luku.- pörmeliini
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Teille juutalaisille Paavali nämä sanansa osoitti. Ei ole omin avuin ikuiseen elämään menneitä, ei juutalaisissa eikä kreikkalaisissa, eikä muissakaan ihmisryhmissä. Siksi Jumala lähetti Poikansa ottamaan pois maailman synnin. Uskon kautta Herraan Jeesukseen olemme syntyneet uudeksi ja olemme synnittömiä. Usko sinäkin Jeesukseen ja pyydä Häntä henkilökohtaiseksi vapahtajaksesi niin pelastut. Siunausta ja esirukouksia puolestasi :)
Taskuttäynnäkiviäkö, jos on uskovainen, joka tekee aviorikoksen, tekeekö hän synnin vai eikö hän olekaan uskovainen?
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
"Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! "
Johanneksen evankeliumin 1. luku.Se että Jeesus ottaa pois maailman synnin, ei tarkoita että me olisimme synnittömiä tai tulisimme tässäm maailman ajassa synnittömiksi.
Kristitty.net kirjoitti:
Se että Jeesus ottaa pois maailman synnin, ei tarkoita että me olisimme synnittömiä tai tulisimme tässäm maailman ajassa synnittömiksi.
Totta kai se tarkoittaa sitä! Muutenhan Kristus kärsi ja kuoli turhaan.
pörmeliini kirjoitti:
Taskuttäynnäkiviäkö, jos on uskovainen, joka tekee aviorikoksen, tekeekö hän synnin vai eikö hän olekaan uskovainen?
Uskova ei tee aviorikosta. Aviorikoksen tekevä voi kyllä väittää olevansa uskossa, mutta hän on yhtä eksyksissä kuin uskovaksi tunnustautuva joka ei suostu uskomaan syntejään anteeksi Kristuksen veren kautta.
- vaitulitkolankeamattomak
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Uskova ei tee aviorikosta. Aviorikoksen tekevä voi kyllä väittää olevansa uskossa, mutta hän on yhtä eksyksissä kuin uskovaksi tunnustautuva joka ei suostu uskomaan syntejään anteeksi Kristuksen veren kautta.
Oletko tehnyt yhtään syntiä sen jälkeen kun koit että tulit uskovaiseksi?
vaitulitkolankeamattomak kirjoitti:
Oletko tehnyt yhtään syntiä sen jälkeen kun koit että tulit uskovaiseksi?
En.
- sierettynytköoot
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
En.
Selvä homma.
- pyhimys_syntynyt
sierettynytköoot kirjoitti:
Selvä homma.
Suomessa on nyt ihminen joka on synnittömyydessa verrattavissa Jeesukseen.
- JeesusPuhdistaa
Kristitty.net kirjoitti:
Se että Jeesus ottaa pois maailman synnin, ei tarkoita että me olisimme synnittömiä tai tulisimme tässäm maailman ajassa synnittömiksi.
Maalliset ihmiset näkee ihmisen syntisenä ja sen mukaan sitten myös kirkon papit elää tehden pahaa jokapäivä toisille ihmisille. Mutta uskova elää Kristuksen hengen mukaan ja Jumala sitten näkee Jeesuksen veren kautta nämä ihmiset Jumalan lapsina eli synnittöminä.
Ihmettelen kirkon viranomaisia ja pappeja kuinka suuri halu heillä on aina vaan tehdä pahaa lähimmäisilleen eli elää syntisinä ihmisinä. Miksi pahanteko nimenomaan pappeja niin suuresti viehättää? - IloitseSinäkin
pyhimys_syntynyt kirjoitti:
Suomessa on nyt ihminen joka on synnittömyydessa verrattavissa Jeesukseen.
Eikö se ole vaan hyvä asia, että Jeesus on hänet puhdistanut omalla verellään ja sovitustyöllään synnit pois ja antanut ne anteeksi.
1. Joh. 3:9
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt. taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
En.
>> Oletko tehnyt yhtään syntiä sen jälkeen kun koit että tulit uskovaiseksi?
En. <<
Haha hah haa. Mikä trolli.- pyhimys_syntynyt
IloitseSinäkin kirjoitti:
Eikö se ole vaan hyvä asia, että Jeesus on hänet puhdistanut omalla verellään ja sovitustyöllään synnit pois ja antanut ne anteeksi.
1. Joh. 3:9
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.Valheista on aika vaikeaa iloita.
Kristitty.net kirjoitti:
>> Oletko tehnyt yhtään syntiä sen jälkeen kun koit että tulit uskovaiseksi?
En. <<
Haha hah haa. Mikä trolli.Miksi naurat? Miksi et halua ottaa vastaan Kristuksen sovitustyötä? Juutalaisena ehkä haluat pitäytyä lain alla, mutta Kristus vuodatti sovintoverensä myös sinun puolestasi. Uskolla voit ottaa vastaan Hänen armonsa ja siirtyä synnistä elämään.
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Miksi naurat? Miksi et halua ottaa vastaan Kristuksen sovitustyötä? Juutalaisena ehkä haluat pitäytyä lain alla, mutta Kristus vuodatti sovintoverensä myös sinun puolestasi. Uskolla voit ottaa vastaan Hänen armonsa ja siirtyä synnistä elämään.
Koska kukaan ihminen ei ole synnitön. Valehtelet aivan kirkkain silmin että et koskaan ole tehnyt syntiä. En ole juutalainen, enkä ole lain alla.
Kristitty.net kirjoitti:
Koska kukaan ihminen ei ole synnitön. Valehtelet aivan kirkkain silmin että et koskaan ole tehnyt syntiä. En ole juutalainen, enkä ole lain alla.
Olenko sanonut että en ole koskaan tehnyt syntiä? Voisitko olla laittamatta sanoja suuhuni! Kukaan ihminen ei ole synnitön itsessään, totta, mutta Kristus kuoli meidän puolestamme, jotta me uskon kautta kuolisimme pois synnistä, se on, että sydämen uskolla Kristukseen olemme synnittömiä ja perimme ikuisen elämän.
Anteeksi jos virheellisesti erehdyin pitämään sinua juutalaisena. Syyä on tuo nimimerkistäsi huolimatta käyttämä juutalainen kuvasymboli sekä ei-kristillinen ajatusmaailmasi. Anteeksi.taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Olenko sanonut että en ole koskaan tehnyt syntiä? Voisitko olla laittamatta sanoja suuhuni! Kukaan ihminen ei ole synnitön itsessään, totta, mutta Kristus kuoli meidän puolestamme, jotta me uskon kautta kuolisimme pois synnistä, se on, että sydämen uskolla Kristukseen olemme synnittömiä ja perimme ikuisen elämän.
Anteeksi jos virheellisesti erehdyin pitämään sinua juutalaisena. Syyä on tuo nimimerkistäsi huolimatta käyttämä juutalainen kuvasymboli sekä ei-kristillinen ajatusmaailmasi. Anteeksi.Menora ei ole mikään juutalainen symboli vaan täysin raamatullinen symboli. Mitä ei-kristillistä on muka minun ajatusmaailmassani?
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Olenko sanonut että en ole koskaan tehnyt syntiä? Voisitko olla laittamatta sanoja suuhuni! Kukaan ihminen ei ole synnitön itsessään, totta, mutta Kristus kuoli meidän puolestamme, jotta me uskon kautta kuolisimme pois synnistä, se on, että sydämen uskolla Kristukseen olemme synnittömiä ja perimme ikuisen elämän.
Anteeksi jos virheellisesti erehdyin pitämään sinua juutalaisena. Syyä on tuo nimimerkistäsi huolimatta käyttämä juutalainen kuvasymboli sekä ei-kristillinen ajatusmaailmasi. Anteeksi.Kukaan ei tässä maailmanajassa tule synnittömäksi. Sinä valehtelet suoraan kun väität että et uskoon tultuasi ole tehnyt syntiä.
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Olenko sanonut että en ole koskaan tehnyt syntiä? Voisitko olla laittamatta sanoja suuhuni! Kukaan ihminen ei ole synnitön itsessään, totta, mutta Kristus kuoli meidän puolestamme, jotta me uskon kautta kuolisimme pois synnistä, se on, että sydämen uskolla Kristukseen olemme synnittömiä ja perimme ikuisen elämän.
Anteeksi jos virheellisesti erehdyin pitämään sinua juutalaisena. Syyä on tuo nimimerkistäsi huolimatta käyttämä juutalainen kuvasymboli sekä ei-kristillinen ajatusmaailmasi. Anteeksi."Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." (1. Tim. 1:15)
Paavali sanoo olevansa syntisistä suurin, mutta sinä sanot olevasi synnitön. Mielenkiintoista.Kristitty.net kirjoitti:
Kukaan ei tässä maailmanajassa tule synnittömäksi. Sinä valehtelet suoraan kun väität että et uskoon tultuasi ole tehnyt syntiä.
Juutalaista on ajattelusi. Etkö ole lukenut evankeliumista kuinka juutalaiset syyttivät itse Kristustakin vaikka mistä? Miksi ei siis hänen omiaan. Kaikki on juuri kuten Kristus opettikin. Aamen,aamen,aamen!
Kristitty.net kirjoitti:
"Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin." (1. Tim. 1:15)
Paavali sanoo olevansa syntisistä suurin, mutta sinä sanot olevasi synnitön. Mielenkiintoista.Ennen uskoontuloaan, rakas ystävä, ennen uskoontuloaan.
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Juutalaista on ajattelusi. Etkö ole lukenut evankeliumista kuinka juutalaiset syyttivät itse Kristustakin vaikka mistä? Miksi ei siis hänen omiaan. Kaikki on juuri kuten Kristus opettikin. Aamen,aamen,aamen!
Annapa joku konkreettinen esimerkki, miksi ajatteluni on muka juutalaista. En seuraa mitään juutalaisten fariseuksilta perimiä perinnäissääntöjä.
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Ennen uskoontuloaan, rakas ystävä, ennen uskoontuloaan.
Ei Paavali sano olleensa syntinen ennen uskoontuloaan, vaan hän sanoo että on syntisistä suurin tälläkin hetkellä.
Kristitty.net kirjoitti:
Annapa joku konkreettinen esimerkki, miksi ajatteluni on muka juutalaista. En seuraa mitään juutalaisten fariseuksilta perimiä perinnäissääntöjä.
Tunnut omasta mielestäsi seuraavan Raamattua ja käytät juutalaista symbolia ja kieltäydyt hyväksymästä Jeesuksen pelastustekoa.
Kristitty.net kirjoitti:
Ei Paavali sano olleensa syntinen ennen uskoontuloaan, vaan hän sanoo että on syntisistä suurin tälläkin hetkellä.
Ei noin, vaan hän korostaa sitä suunnatonta tosiasiaa, että hänkin, aiemmassa elämässään suuri syntinen, Kristuksen seurakunnan vainooja, on pelastettu, se on , synnitön Kristuksen uhriveren kautta.
- saviseutulainen
»Täytyy hyvin se oppi käsittää, että selvästi tiedetään hurskautemme Jumalan edessä olevan siinä, että meillä on syntien anteeksiantamus. Kun ihminen tahtoo asioida Jumalan kanssa, tulee hänen tietää, ettei hänen syntinsä eikä jumalisuutensakaan tule mihinkään merkitykseen. Kun minun on jotain tehtävä, ajateltava, puhuttava ja elettävä Jumalan tai ihmisten edessä, silloin tahdon olla hurskas, varoa syntiä ja tehdä monta hyvää tekoa. Mutta niin pian kuin kysymys on tilastani Jumalan edessä, onko minulla Jumalan armo tai miten sen saisin, silloin en tahdo olla muuta kuin syntinen, jotta tämä uskonkappale syntien anteeksisaamisesta toteutuisi minussa, silloinpa tahdon rohkeasti uskossa sanoa: Jos minulla on syntejä, niin Kristuksella on vanhurskautta. Hänen hurskautensa on minun hurskauteni. Minä olen nyt sillä sijalla, jossa synnit eivät minua saavuta.
( Martti Luther )
-
... " Tullessamme Jumalan tykö emme saa tuoda mukanamme muuta kuin Kristuksen. Kaikki muu myrkyttää ja turmelee uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksien, lahjojen, armon kokemusten yms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi, niin vieraaksi luonnolle. Jos uskot, on sinun joka päivä jätettävä (tappiona ja roskana, Fil. 3:7, 8) syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi, nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvasi. Tekosi ja itsekylläisyytesi on hävitettävä päivittäin. Kristus on Jumalan lahja (Joh. 3:16; 4:10). Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Anteeksiantamus on armolahja (Room. 5:16). Luonto raivostuu, kiusaantuu ja on kiukkuinen siitä, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki työt on suljettu pois ja ne ovat arvottomia taivaassa."
( Ote Thomas Wilcoxin kirjasesta KALLIS HUNAJAN PISARA )
-
1.Joh. 1
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä. taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Tunnut omasta mielestäsi seuraavan Raamattua ja käytät juutalaista symbolia ja kieltäydyt hyväksymästä Jeesuksen pelastustekoa.
En minä kieltäydy hyväksymästä Jeesuksen pelastustekoa. Missä kohtaa olen muka sellaista esittänyt? Menora ei ole mikään juutalainen symboli.
Paavali ei sano aiemmassa elämässään olleen syntinen, vaan hän käyttää preesenssiä, olen syntisistä suurin.taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Ei noin, vaan hän korostaa sitä suunnatonta tosiasiaa, että hänkin, aiemmassa elämässään suuri syntinen, Kristuksen seurakunnan vainooja, on pelastettu, se on , synnitön Kristuksen uhriveren kautta.
Lue mitä saviseutulainen postasi ylempänä, 1.Joh. 1:8. "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä."
- donttsinnn
saviseutulainen kirjoitti:
»Täytyy hyvin se oppi käsittää, että selvästi tiedetään hurskautemme Jumalan edessä olevan siinä, että meillä on syntien anteeksiantamus. Kun ihminen tahtoo asioida Jumalan kanssa, tulee hänen tietää, ettei hänen syntinsä eikä jumalisuutensakaan tule mihinkään merkitykseen. Kun minun on jotain tehtävä, ajateltava, puhuttava ja elettävä Jumalan tai ihmisten edessä, silloin tahdon olla hurskas, varoa syntiä ja tehdä monta hyvää tekoa. Mutta niin pian kuin kysymys on tilastani Jumalan edessä, onko minulla Jumalan armo tai miten sen saisin, silloin en tahdo olla muuta kuin syntinen, jotta tämä uskonkappale syntien anteeksisaamisesta toteutuisi minussa, silloinpa tahdon rohkeasti uskossa sanoa: Jos minulla on syntejä, niin Kristuksella on vanhurskautta. Hänen hurskautensa on minun hurskauteni. Minä olen nyt sillä sijalla, jossa synnit eivät minua saavuta.
( Martti Luther )
-
... " Tullessamme Jumalan tykö emme saa tuoda mukanamme muuta kuin Kristuksen. Kaikki muu myrkyttää ja turmelee uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksien, lahjojen, armon kokemusten yms. varaan, ei tunne Kristuksen ansiota.
Tämä tekee uskomisen niin vaikeaksi, niin vieraaksi luonnolle. Jos uskot, on sinun joka päivä jätettävä (tappiona ja roskana, Fil. 3:7, 8) syrjään etuoikeutesi, kuuliaisuutesi, kasteesi, pyhityksesi, täytetyt velvollisuutesi, lahjasi, kyyneleesi, liikutuksesi, nöyrtymisesi, niin että ainoastaan Kristus on turvasi. Tekosi ja itsekylläisyytesi on hävitettävä päivittäin. Kristus on Jumalan lahja (Joh. 3:16; 4:10). Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8). Anteeksiantamus on armolahja (Room. 5:16). Luonto raivostuu, kiusaantuu ja on kiukkuinen siitä, että kaikki on lahjaa ja ettei sitä voi millään ostaa, ei töillä, ei kyyneleillä eikä velvollisuuksien täyttämisellä. Kaikki työt on suljettu pois ja ne ovat arvottomia taivaassa."
( Ote Thomas Wilcoxin kirjasesta KALLIS HUNAJAN PISARA )
-
1.Joh. 1
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."1.Joh. 1
8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."
Tämä synnittömyysoppi on juuri sitä oppia, mitä kirkko syöttää homoseksuaaleille! Kristuksessa olemmekin synnittömiä Jumalan silmissä. Sovitus kattaa kaikki tekemämme synnit, olleet ja tulevat. Sikäli olemme synnittömiä, mutta emme ole virheettömiä. Uskoviksi tultuamme me teemme edelleen asioita, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia, emme tahallisesti ja harkiten, vaan kuten keskeneräinen ihminen tekee. Niiden yli riittää armo ja Kristuksen kautta olemme Jumalan silmissä synnittömiä.
Jos joku on täydelliseksi tullut,se on hieno asia, en vain usko, että tässä ajassa kovin moni siihen yltää.Eerikatässämoi kirjoitti:
Kristuksessa olemmekin synnittömiä Jumalan silmissä. Sovitus kattaa kaikki tekemämme synnit, olleet ja tulevat. Sikäli olemme synnittömiä, mutta emme ole virheettömiä. Uskoviksi tultuamme me teemme edelleen asioita, jotka eivät ole Jumalan mielen mukaisia, emme tahallisesti ja harkiten, vaan kuten keskeneräinen ihminen tekee. Niiden yli riittää armo ja Kristuksen kautta olemme Jumalan silmissä synnittömiä.
Jos joku on täydelliseksi tullut,se on hieno asia, en vain usko, että tässä ajassa kovin moni siihen yltää."Jos joku on täydelliseksi tullut,se on hieno asia, en vain usko, että tässä ajassa kovin moni siihen yltää. "
En ole koko elämäni aikan tavannut yhtään synnitöntä ihmistä. Olispa aika jännä sellainen joskus nähdä.- kui2
taskuttäynnäkiviäkö kirjoitti:
Ei noin, vaan hän korostaa sitä suunnatonta tosiasiaa, että hänkin, aiemmassa elämässään suuri syntinen, Kristuksen seurakunnan vainooja, on pelastettu, se on , synnitön Kristuksen uhriveren kautta.
Paavali sanoi kyllä muodossa: OLEN syntisistä suurin, eikä OLIN syntisistä suurin. :)
- näinlyhyesti
kui2 kirjoitti:
Paavali sanoi kyllä muodossa: OLEN syntisistä suurin, eikä OLIN syntisistä suurin. :)
"OLEN syntisistä suurin, eikä OLIN syntisistä suurin. :)"
Ja tämän Paavali perustelee sillä, että vainosi raivoisasti Jeesuksen seurakuntaa ja oli osallinen Stefanuksen kivitykseen. Tämä asia painoi Paavalia koko lopun elämäänsä.
- 123d123d123d123
ei myöskään lapsia voi nimittää noin ku ne ei oo vielä kerenny langeta syntiin
- mielenkiinnostaa
Taskuttäynnäkiviäkö, saako kysyä koska koit että tulit uskovaiseksi?
Onko siis niin että teki niin tai näin niin aina on syntinen ?
Vai onko joku tietty rituaali että voi tulla synnittömäksi ja jos näin on niin kauanko keskimäärin vaikka sekunneissa kestää että on taas syntinen ?Teki niin tai näin, on aina syntinen. Rituaali on Jeesuksen sovitustyö. Täydelliseksi emme tämän elämän aikana tule.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Teki niin tai näin, on aina syntinen. Rituaali on Jeesuksen sovitustyö. Täydelliseksi emme tämän elämän aikana tule.
Tämä tekee itsensä syyllistämisen ja koko hihhuloinnin entistä järjettömämmäksi.
Keep up the good work!!! :dMrMorden_ kirjoitti:
Tämä tekee itsensä syyllistämisen ja koko hihhuloinnin entistä järjettömämmäksi.
Keep up the good work!!! :dNiin saattaa tehdä. Tai sitten se antaa elää pyrkimättä johonkin aina vain parempaan, että kelpaisi. Riippuu aina näkökulmasta kuten järjettömänä pitäminenkin :)
Eerikatässämoi kirjoitti:
Niin saattaa tehdä. Tai sitten se antaa elää pyrkimättä johonkin aina vain parempaan, että kelpaisi. Riippuu aina näkökulmasta kuten järjettömänä pitäminenkin :)
...mahdollisuuden elää.....nyt on pakko ottaa kahvia :)
Eerikatässämoi kirjoitti:
Niin saattaa tehdä. Tai sitten se antaa elää pyrkimättä johonkin aina vain parempaan, että kelpaisi. Riippuu aina näkökulmasta kuten järjettömänä pitäminenkin :)
Noin tuon minäkin miellän. Koska kukaan ei voi olla täydellinen, helpottaa tuo tieto. Ei tarvitse pakottaa itseään johonkin, jota ei voi koskaan edes saavuttaa. Mutta se ei estä pyrkimästä eteenpäin, ymmärtäen omat rajansa ja hyväksyen ne. Silloin voi myös ymmärtää ja hyväksyä muutkin, heidän epätäydellisyydessään.
mummomuori kirjoitti:

Varmasti yksi tärkeimpiä taitoja ihmisellä on nähdä ja hyväksyä omat rajansa ja ymmärtää, että myös toisilla on rajansa. Ja aina pitää tietysti haastaa itseään ja kokeilla olemista siellä epämukavuusalueella :)
- Linkx
Jumala on se synti, joka on ihmisiä vaivannut:
Kristus synniksi tehty, 2. Kor 5.
Aina sama, Heb 13.
Kristus meissä, kirkkauden toivo, Kol 1.
Sama on olevinaan sekä saasta että pesuvesi. Tämä on kuin jotain taolaista vastakohtien pyörittelyä. Toisaalta Jumala on olevinaan synnitön, toisaalta kaikessa syyllinen.
Asiaa on pyöritelty myös adventismin palstalla:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15014555/sovitettiinko-sovitustyo-loppuun-ristilla Tietysti ihmisten sanominen paskiaiseksi ei ole kovin asiallinen tapa ilmaista itseään. Hiukan vaikea sitä on sovittaa sävyisyyteen, ystävällisyyteen, itsensä hillitsemiseen, hyvyyteen...minun on ainakin aika vaikea nähdä, että olisi ystävällistä sanoa ihmistä paskiaiseksi
- luterilainen_
Minun täytyy tunnustaa että minä olen tuonkin synnin tehnyt. Olen siis sanonut jotakin "paskiaiseksi" ja se on jopa tuntunut sopivalta sananvalinnalta.
luterilainen_ kirjoitti:
Minun täytyy tunnustaa että minä olen tuonkin synnin tehnyt. Olen siis sanonut jotakin "paskiaiseksi" ja se on jopa tuntunut sopivalta sananvalinnalta.
Samoin, on tullut joskus sanottua jollekin jopa hai*** p***a., mutta asiatonta se on ja kertoo vain siitä, että ei osaa rakentavalla tavalla ilmaista sitä, että toinen ärsyttää.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Samoin, on tullut joskus sanottua jollekin jopa hai*** p***a., mutta asiatonta se on ja kertoo vain siitä, että ei osaa rakentavalla tavalla ilmaista sitä, että toinen ärsyttää.
Niin ja kyllä se omatunto kolkuttaa....
- uskonraamattua
https://www.youtube.com/watch?v=FYVpwJhYMr8
Synnittömyysoppi ei oo raamatun opetus.- näinlyhyesti
Uskovan synnittömyys riippuu vähän siitä kuka katsoo!
Jos Jumala katsoo uskovaa Jeesuksen pelastuksen kautta, niin uskova on synnitön ja armahdettu Jeesuksen sovitustyön kautta.
Mutta jos uskovaa katsotaan lihan mielen kautta, niin uskova on lihassaan syntinen, ainakin periaatteessa. Pyhitys voi tehdä hänessä niin voimakasta tekoa, että synti yhä enemmän jää taka-alalle elämässään ja Pyhän hengen muistuttamiset alkaa vähitellen purra. Ja näin uskovalle tulee yhä suurempi tarve pyhään elämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4119021Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893560- 202013
- 811246
- 271095
- 751090
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641051Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791045- 551013
- 65950