Työkkärin tekemä työnhaun katkaisu

Tiinama

Onko kenellekään käynyt siten, että verkossa työttömäksityönhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen on jäänyt huomaamatta, että pyydetään lisätietoja joihin on vain pari päivää aikaa reagoida, jonka jälkeen työnhaku onkin katkennut? Pojalleni on näin käynyt ja nyt, 9 viikon rahattoman kauden jälkeen tätä on selvitelty ja työkkäri on todennut, että työnhaku ei ole voimassa, tulos:ei voi takautuvasti maksaa työttömyyskorvausta siitä lähtien kun jäi työttömäksi vaan on ilmoittauduttava uudelleen työnhakijaksi, tässä välissä ei mitään Kelasta, ei toimeentulotukea, ei mitään, ei ruokaa, ei asuntoa.. Ja mistään ei saa mitään takautuvasti, työttömyystuki tietenkin vasta takautuvasti. Mitä ihmettä tässä yhteiskunnassa oikein tapahtuu omille nuorille ihmisille, ulkkareitakin tuetaan paremmin.

7

414

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvän-kokoomus

      Ei ole käynyt onneksi minulle.

      Muista äänestää kokoomusta uudestaankin. Nämä työttömän olojen kiristykset johtuvat ko. puolueesta ja heidän laeistaan. Kerro myös kaikille tutuillesi että kokoomus on hyvä puolue.
      Toki joku Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen voi olla myös vastuussa tällaisista käytännön järjestelyistä?
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15039194/kyseessa-ei-ole-minkaanlainen-quotkyttaysquot

    • Dfddcf

      Tästä on ollut uutisissakin, että monelta on jäänyt uusi systeemi huomaamatta (tosin 90% on sen onnistuneesti osannut tehdä). Omalla kohdalla en edes ymmärrä, miten olisin voinut olla huomaamatta? Olen ollut työtön ennenkin, ja vaikka ilmoittautuminen oli tällä kertaa muuttunut, niin olin kuitenkin jo ennestään tottunut siihen, että sitä nettiasioinnin etusivua täytyy seurata ja kaikki deadlinet täytyy aina suorittaa. Kun ilmoittauduin työttömäksi, nämä tehtävät tulivat siihen etusivulle saman tien, joten näin, että ahaa, tällaiset pitää vielä tehdä, jotta haku pysyy voimassa. Minulle työkkäri jopa soitti, että muistanhan varmasti tehdä sen palvelutarvekyselyn ja työllistymissuunnitelman deadlineen mennessä. No olisin muistanut ihan itsekin, kiitosta vaan.

      • Tiinama

        No, ilmeisesti jos kännykällä tuota ilmoitusta tekee, niin ei niin helposti huomaa, että tulee lisätehtäviä, sen osasi te-keskuksen virkapiukka nainenkin kertoa. Ja selvisi muuten, että miniälle oli käynyt ihan vastaavalla tavalla kuin pojalle eli työnhaku katkesi, saman lähipiirin sisällä oli elokuussa siis jo 2, jotka kuuluivat tuohon 10 % vähemmistöön, jotka eivät huomanneet tehdä lisätehtäviä. Oisko sitten niin, että jos ei ole 'harjaantunut' päivärahan hakija, tällaista käy helpommin, ei ole vielä tarpeeksi tietoa kuinka byrokraattista tää touhu on ja kuinka pienestä voi olla kiinni että jää kokonaan viikoiksi saamatta liitosta rahat, vaikka niihin muuten kaikkien lakien mukaan oikeus olisikin. Mutta ei ole valitusoikeutta, tehtävät on jääneet tekemättä ja piste, eipä ole kukaan paljon perään soitellut, tosin poika lähti lähes saman tien kun työt päättyi lomamatkalle, joten ei ole varmaan juuri siinä kohtaa ollut puhelimen tai netin äärelläkään koko aikaa.


    • kuukkelikalkkuna

      työkkärin kalkkunan tehtävä on luödä kansalaiselle kapuloita rattaisiin että kela välttyisi maksuvelvollisuudesta

    • Nimimerkkionjo

      Sosiaalitoimistoon vaan hakemusta jossa kunnolla selittää tilanteen. Sieltä saa harkinnanvaraista tukea, jos kelalta ei makseta. Tässä maassa lyödään lyötyä, aivan typerä systeemi. Saa sieltä ulkomaalaisetkin tukia. Toivottavasti tilanne selviää pian.

      • hinnat_nousseet

        Sosiaalitoimisto on kielletty palvelu: tämä tarkoittaa sitä, että koska koulut on käyty asiallisesti ja työt hoidettu aina kunnollisesti - ei tällaisia palveluja käytetä. Sen sijaan lähtee joka kerta ultimatum(eli uhkavaatimus) valtion talouden paremmasta hoitamisesta yhteiskunnalle, kun jokin asia jää hoitamatta työttömyyden(=rahapulan) takia. Tällaiset asiat ovat siis pakollisia asioita hoitaa: lämmitys, perheen asuminen, vaatteet, ruoka. Jos näistä jotain jää puuttumaan - on seurauksena palkkatason nosto työnhaussa: Rahat olivat elämisen kannalta välttämättömiä ja näillä leveysasteilla kun ei voi edellä mainittuja ilmankaan ajatella tulevan toimeen.
        Työllisyyden hoidon kannalta on myös tärkeää hoitaa liikkuvuus eli oma auto kuntoon: Nykyään pitäisi voida käydä töissä jopa 80km päässä ja tämähän ei ilman omaa autoa onnistu. Siispä työllistymisen kannalta ehdot ovat tiukemman, kuin edellämainitut.
        Jotta työ houkuttaisi, on siitä jäätävä jotakin käteen(palkitseminen) eli kesälomalla pitää voida viedä perhe lomamatkalle, jossa majoittaudutaan hotelliin 3-4 yönä. Tämä on ns. vähimmäisvaatimus josta on mahdotonta tinkiä.
        Näistä syistä johtuen ja em. työkkärin toiminnan rahan pois viennistä johtuen - en näe palkkojen laskemiseen enää mahdollisuuksia vaan palkoissa on selvää nostamispainetta jo lähes 10% verran.


    • silmä_silmästä

      Minä olen ollut ilman tukia TE-toimiston mokan takia jo useamman vuoden verran. Valituksen tein asiasta, jonka käsittely kesti lähes 1,5 vuotta - ei auttanut. Siispä olen päättänyt, että tästä tämä yhteiskunta saa maksaa: Palkkapyynnöissä se vain alkaa tuntumaan, kun ei ole rahaa ollut 2,5 vuoteen. Eli ensin maksetaan nämä rästit pois palkkana. Sen jälkeen harkitaan, otetaanko töitä vastaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe