Asiakeskustelua Helsingin Velodromista

Helsingin Velodromi

Rakennuksen rakentamiseen ryhdyttiin vuonna 1938 ja valmista oli vuonna 1940. Harva ulkopuolinen kiinnittää huomiota Velodromiin käyskennellessään arkisissa mietteissään Mäkelänkatua edestakaisin, mutta meille tuomituille rakennus on tullut suurten vanhojen suunnitelmien kautta tutuksi. Käpylän urheilupuiston alue oli merkitty maisemapuistoksi jo Eliel Saarisen Suur-Helsingin asemakaavassa. Velodromi suunniteltiin ensiksi rakennettavan puusta, mutta jostain syystä valettiin ikuiseen muotoonsa teräsbetonista. Tässä onkin perinteisesti ajateltu syy rakennuksen säilymiseen toisen maailmansodan kurimuksesta, vaikka totuushan on, ettei rakennus voinut millään tavalla tuhoutua, ei tuolloin, eikä nykyäänkään, eikä myöskään tulevaisuudessa.

Ehkä enemmistö meistä on keskittynyt kiroamaan tekonurmen huonoa kuntoa, minkä seurauksena harva on kiinnittänyt huomiota kaikkialle levittäytyvään pyöräilyrataan. Seuraavat tilastot eivät ole sattumaa. Pyöräilyradan kallistus on suurimmillaan 37,5 astetta ja matalimmillaan pääkatsomon edessä 16 astetta. Rakennuksen akselipituus on 166,8 metriä ja leveys 98,5 metriä. Ovatko nämä numerotkin sattumaa? Eivät todellakaan, ainoastaan yksi todiste lisää suurten vanhojen saatanallisista suunnitelmista.
Lukujen yhteenlaskettu tulos on 318,8. En voi pitää sattumana, että gnostilaisuudessa luku 318 edustaa Kristusta. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, luvussa neljätoista, jae neljätoista, lukee seuraavaa: ” Kun Abram kuuli, että hänen sukulaisensa oli otettu vangiksi, aseisti hän luotettavimmat palvelijansa, jotka olivat hänen kodissaan syntyneet, kolmesataa kahdeksantoista miestä, ja ajoi vihollisia takaa aina Daaniin saakka.” Jälleen luku 318 esiintyy ja olen antanut itseni ymmärtää, että puhuttaessa luotettavimmista palvelijoista, tarkoitetaan tällä Velodromilla pelaavia amerikkalaisen jalkapallon pelaajia. Aikaisemmat tutkijat ovat luulleet Daanin tarkoittavan maantieteellistä paikkaa, mutta Velodromin kontekstissa, olen taipuvainen näkemään Daanin viittauksena nimeen, eli nimeen Dan. Nimen alkuperä on heprean kielestä tarkoittaen hän on minut tuominnut. Miten järkeenkäypää tämä onkaan, onhan meidät kaikki tuomittu toistamaan suurten vanhojen suunnitelmaa Velodromilla.
Elämä on julmaa determinismiä, kuinka jokainen peli, jokainen touchdown, jokainen henkilökohtainen rangaistus, jokainen voiton-, häviön-, onnistumisen-, epäonnistumisen hetki on ollut ja tulee olemaan etukäteen määrätty.
Luku 318 esiintyy pyhässä kirjassa ainoastaan kerran, kuinka tämä voi olla mahdollista, ellei numero olisi pyhä, ja tällöinhän tämä ei voisi olla sattumaa. Herätkää ihmiset, tulevaisuuden saatanalliset suunnitelmat ovat läsnä sekä nähtävissä ympärillänne. Herätkää ennen kuin on liian myöhäistä. Kääntäkää katseenne kohti taivasta, koska Jupiterin massa on 318 Maapallon massa. En edes tohdi ironisesti kirjoittaa tähän: ”sattumaako?”, koska sitä se ei ole, kaikki kytkeytyy yhteen. Kaikilla edellä mainituilla tekijöillä on omat pirullinen osuutensa suuressa suunnitelmassa.

Helsingin kartalla vedettäessä suoria viivoja Ekelundin suunnittelemien rakennusten välillä, on tuloksena saatanallinen viivojen sekamelska. Kyllä. Totuus on, että jo Eliel Saarinen tiesi vähintään alitajuntaisesti Velodromin paikalla olevan jotain mysteeristä, ehkäpä jopa jotain hyvinkin pahaa, mitään muuta syytä en keksi sille miksi alue oli jätetty kaavoittamatta. Olympialaisten myötä vanhalle uhrialueelle rakennettiin aikaa kestävä uhrialttari. Ovaalinmuotoista helvetillistä ikuisuutta. Aika oli kypsä tälle!

Oletteko kiinnittäneet huomiota, kuinka Velodromilla on aina tietyn lajien edustajat ovat harjoitelleet jonkin aikaa, kunnes he lähtevät, eivätkä enää palaa? Lista on pitkä: joukkuevoimistelu, moottoripyöräily, voimannosto, jalkapallo ja niin edelleen. Miksi Velodromin tekonurmi imee kaiken ihon ja veren? Miksi tämä toistuu, vaikka tekonurmi vaihdettaisiin vuosittain? Koska suurten vanhojen nälkä on loputon. Miksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajat pelailevat edelleen Velodromilla? Sitä en tiedä, mutta joku kyllä tietää Helsingin kokoisessa kaupungissa minun lisäkseni totuuden. Sinä totuuden tietäjä, etkö tunne huonoa omatuntoa, kaikista niistä uhreista, jotka olet uhrannut, etkö tunne?

Muistan edelleen ensimmäisen kertani Velodromilla. Saavuin Velodromille aurinkokatsomon takana olevasta metsästä, en tuolloin vielä tiennyt Velodromin olemassaoloa. Itse asiassa Velodromilta kuuluva pahatahtoinen jyminä houkutteli minua seuraamaan ääntä. Nousin pienen pusikon läpi maastossa, kunnes saavuin aurinkokatsomon korkeimmille portaille, ja se näky, se edelleen vainoaa minua: valkoisiksi kalkitut katsomot, valkoiset kurvit muodostivat täydellisen ympyrän, josta oli mahdotonta poistua, vihreä tekonurmi. Kaikki oli valkoista, kaikki oli vihreää, aivan kuin olisin pudonnut Rhodesin lipun läpi toiseen todellisuuteen. Henki virtasi minusta poispäin syöksyen, kaaduin katsomon valkoiselle ruiskubetonille, kohtasin suuret

Taas se aika vuodesta, valitettavasti.

Hyvä lukija(t),
olen joutunut pohtimaan vakavasti elämään liittyviä asioita: päätösristeilyjä ja Helsingin Velodromia. Jokin meitä suurempi voima tuntuu vaikuttavan näiden kahden välillä, säteillen vaikutustaan meihin tavallisiin kuolevaisiin. Nykyisessä tavassamme elää, jossa olemme valinneet jumalaksemme teknologian, uskonnoksemme maanisuuteen asti menevän individualismin, samalla olemme kuitenkin kääntäneet katseemme totuudelta, kätkeneet sen mielemme varjoihin. Kuinka väärässä olemmekaan, kuinka eksyksissä olemmekaan, kuinka vähän puhumme siitä, mistä meidän pitäisi puhua. Jo metsäuskontojen aikana oli meillä ihmisillä tapana, ettei ikävästä tahi jopa vaarallisesta asiasta sovi puhua oikealla nimellä, sehän merkitsi pahan kutsumista luokseen. Tämän takia meillä on nykyään monia kutsumanimiä metsän pyhälle eläimelle karhulle: kontio, otso, mesikämmen ja niin edelleen. Valitettavasti meillä on monia nimiä Helsingin Velodromille.

Olen valmis kutsumaan pahan luokseni, minulla ei ole enää mitään menetettävää: Velodromi, Helsingin Velodromi, Saatanan Veridromi! Teidän on ollut pakko huomata, että Velodromissa on jotain pahaa, jotain sanoin kuvaamatonta, sen tuntee alitajunnassa, tiedon siitä, että jotain väärää tässä on. Tämä tieto sielussani olen joutunut elämään jo pitkään. Haluan varoittaa teitä, joten julkaisen tutkimukseni Internetissä ilman eri maksua.

Ymmärtääksemme Velodromia, on meidän ymmärrettävä miestä, jonka sairaassa mielessä, kärsimättömästi sielua repivä ajatus, on käsiä pitkin vaeltanut paperille, paperilta perustuksiin, perustuksista taivaisiin. Velodromin on suunnitellut arkkitehti Hilding Ekelund, kyllä Hilding Ekelund! Hänen käsialaansa ovat myöskin Töölön kirkko, Soutustadion, Olympiakylä, Karhupuiston lippakioski, vain joitain mainitakseni. Vaikuttava retrospektiivi, sitä en kiellä, mutta tarkastellaanpa tarkemmin hänen suunnitelmiaan rakennuksia ja erityisesti näiden rakennusten vaikutusta meihin ihmisiin. Ekelundin arkkitehtuurin väkivalta tulee esiin rakennuksien muodoissa: se on kauhua elää ja tehdä työtä näissä lasin, teräksen ja betonin sarkofageissa. Sellaisessa kuolemisen kauhu ei ole erotettavissa siellä elämisen kauhusta. Nämä arkkitehtoniset hirviöt ovat aina herättäneet monimielistä viehtymystä, puoleensavetävyyden ja vastenmielisyyden ristiriitaa. Siten jossain on aina piillyt toive niiden katoamisesta.

Töölön kirkko

Rakennus valmistui vuonna 1930, edustaen 1920-luvun klassismia, vielä tähän aikaan funkkiksen puhtaat muodot eivät olleet vielä ehtineet puhutella Ekelundia, kuinka suuri helpotus tämä varmasti on ollut aikalaisille. Jo rakennuksessa itsessään on nähtävissä suurten vanhojen riittien vaatimat ihmisuhrit. Kirkon alttaritaulu on jäänyt keskeneräiseksi, koska tätä öljyvärimaalausta nimeltä Iankaikkinen elämä, maalannut taiteilija Henry Eriksson kuoli liikenneonnettomuudessa vuonna 1930. Sattumaako? En voi tähän uskoa. Lahjakas kitaristi Petri Walli hyppäsi täältä ikuisuuteen kirkon kellotornista 28.6.1995, ainoastaan kellotornin freskot todistivat tätä dramaattista tapahtumaa. Tämä ei todellakaan ole enää sattumaa.

Pienenä sivujuonteena voisin mainita Ior Bockin liittyvän vahvasti tähän tapahtumaan, pitihän Petri Walli Bockia itse saatanana. Itse en usko Ior Bockin olevan saatana, onhan jo nimi Ior ruotsinnos Nalle Puhista tutusta Ihaa-aasista, oikealta nimeltään hän oli Bror Holger Bertil Svedlin, mutta tärkein kysymys: voiko itse saatanaa puukottaa? Bockia puukotettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999, jolloin hän otti neljä syvää viiltoa itseensä, menettäen kävelykykynsä ja viimeinen naula arkkuun tuli 23.10.2010, kun hänen intialainen omaishoitaja puukotti hänet lopullisesti hengiltä. Maallinen oikeuslaitos jätti tekijän tuomitsematta, tajusivathan oikeuden oppineet, ettei heillä ole kompetenssia puuttua suurten vanhojen voimien tekemisiin.

Eihän syysmyrskyjäkään tuomita oikeudessa aiheuttamistaan vahingoista, jopa kaikkeen sekaantuvat vakuutusyhtiöt pysyvät poissa heidän tieltään, ovat jopa keksineet eufismin tälle toiminnalle: force majeure.

Suomi sairastaa. Potilaat jätetty heitteille.

Lajin veteraaneille enemmän määrärahoja