Väkivaltainen isä

tarvitsenapua_

Olen 14v tyttö ja asun kotona äidin ja isän kanssa. Isäni on aina ollut kovin herkkähermoinen ja suuttuu todella pienestä. Silloin hän paiskoo ovia, huutaa pää punaisena tai haukkuu minua tai kaikkea mitä teen. Sillä kaikki mitä teen on aina väärin. epäonnistumisista saan kuulla vaikka kuinka ja paljon mutta jos kerrankin onnistun jossain niin eipä paljon ole ikinä kehuja kuulunut. mua pelottaa ihan helvetisti aina kun isä alkaa huutaa enkä juurikaan uskalla sanoa mitään, sitten se suuttuu vielä enemmän siitä etten vastaa. välillä mut ahdistetaan johonkin pieneen tilaan niin että en pääse pois ja jos yritän niin mut tönäistään VOIMALLA taaksepäin. silloin tällöin se käy muhun muutenvaan käsiksi, vihjailee että olisin jollain tavalla ylipainoinen, haukkuu syömistäni, ei anna käydä nukkumaan vaikka väsyttää tai tulee repimään illalla peittoa päältä vaikka tietää että olen alasti sen alla. usein mua sattuu ihan helvetisti ja saan itkeä itseni uneen. kyllä isä välillä sanoo rakastavansa mua mutta en silti voi antaa sille anteeksi. en uskalla soittaa isälle ja kysyä esim että pääseekö joku kaveri kylään, en edes laittaa viestiä. kysyn aina äidiltä. rehellisesti sanottuna pelkään omaa isääni. en tiedä mistä voisin kysyä apua tai kenelle puhua? En jaksa tätä menoa enää kauaa. en mustelmia jaloissa enkä viiltoja käsissä enkä itkemistä iltaisin.

12

3276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oma_veikkaus

      Tuo kuulostaa suomalaiselta mieheltä. Se on äkäinen koska kohtelet kuin vierasta. Se tykkäis varmaan lämpimistä huomion osoituksista. Se ei tykkää sun ajatusmaailmasta jossa sun mielestä on ok viilellä itseään ja se vaistoaa että sun pään sisällä ei oo kaikki hyvin. Se yrittää auttaa mutta on tyhmä ja tiedostaa sen mutta se ei voi olla tekemättä mitään. Todennäköisesti haukkuminen johtuu ymmärtämättömyydestä. Vietät aikaa ihmisten kanssa jotka eivät välitä sinusta ja ovat aiheuttaneet sinulle epäterveellisiä ajatuksia ja käytösmalleja. Se koittaa haukkumalla saada ne ajatukset ja käytösmallit sun pään sisältä pois. Sinä olet omaksunut ne epäterveelliset käytösmallit ja ajatukset osaksi itseäsi vaikka ne eivät ole osa sinua. Se haluaa nähdä että sulla terveellinen itsesuojeluvaisto ulkopuolista fyysistä uhkaa kohtaan? Se haluaa nähdä että puolustaudut jotta sen oma mieli voi rauhoittua? Se on varmasti ollu kauhuissaan ku se on lukenu puukotuksista ja muista semmosista hirveistä asioista lehdistä ja tajunnu että sulle voi käydä myös niin kun et ikinä puolustaudu.

      • siunaustaSinulle

        Älä tyttö ota vastaan tätä yllämainitun viestiä, syötöstä et sä teet jotain väärää, sä olet vielä lapsi. Ja et ole vastuussa isäsi tekemistä ja hän on omista teoistaan ,jaj jopa sinusta vastuussa...tämä ihminen ei tunne isääsi, ja isäsi aikanaan ilmoittakoon ajatuksensa.

        Yövaatteet päälle kun ,en et nukkumaan, (esim. Legginssit ja t-paita vaikka jos ei oo tavallista pyjamaa olemassa., ja jos pelottaa oikeen kovasti uimapuku niiden alle, sitä on vaikee riisua kun edelliset on vielä päällä lisäksi) riippumatta siittä onko sut opetettu nukkuun alasti tai tykkäisitkö nukkua alasti.....seksuaalinen hyväksikäytön uhka ilmassa, käytös voi johtua myös siitä, varsinkin jos se on ilmaantunut esiin nyt murrosiän kynnyksellä. Viha, väkivaltainen henkinen ilmapiiri voi olla vihaa myös itseään kohtaan, Koska kokee kiusausta sinuun , kun olet kehittymässä nuoreksi naiseksi ja on silloin vihainen sinulle. Ymmärsitkö ajatuksen. Hän voi taistella sekä seksuaalista kiusausta ja toisiltaan rakkautta sua kohtaan , joka vielä on saanut estettyä teon. Tai käytöksellään saada sinut hallintaan. joka mahdollistaisi parhaiten hyväksikäytön salaaminen.

        Lue alapuolella olevien viestien avun piirien vaihtoehdoista itsellesi sen mikä on
        luontevan ja paikkakunnalla, jossa asut on olemassa.

        Myös seurakunnilla on sielunhoito keskustelua,

        Keskustele myös äitisi kans ja jos tilanne on kotonasi kokonaisuudessa väkivallan uhan tai tekojen alla, äitisi voi olla ettei uskalla tukea , kirjoitan näin et SIINÄKIN TILASSA HAE APUA ...

        Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua,
        Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen,
        Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan Isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Amen


    • Amanda690

      Hyvä olisi sinun keskustella asiasta esim. Koulukuraattorin kanssa. Häneltä voisit saada keskusteluapua. Koska olet vielä ala- ikäinen on tärkeää, että myös äidille puhuisit asiasta kahden kesken. Yleensä perheväkivalta saattaa muuttua pahemmaksi. Huolestuttavaa kertomassasi on se, että keskellä yötä sinua tullaan häiritsemään isäsi puolesta. Tästä johtuen olisi nyt tärkeä sinua rohkaistua. Ja kertoa jollekin ulkopuoliselle asiasta. Näin et jäisi yksin , turvattomaan miettimään asiaa ja pelkäämään tilanteita, joissa väkivaltaa, joko henkistä tai fyysistä ilmenee perheen sisällä. Ole rohkea ja ajattele omaa hyvinvointiasi.

    • Hei,

      Sanoit, että et oikein tiedä kenelle voisit puhua ja mistä voisit kysyä apua. Edellinen vastaaja jo neuvoikin sinua kääntymään koulukuraattorin puoleen sekä keskustelemaan asiasta myös äitisi kanssa. Olen samaa mieltä hänen kanssaan.

      Lisäksi on olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joihini voisit halutessasi olla yhteydessä.

      Tässä muutamia vaihtoehtoja:

      - Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin klo 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Jos soittaminen tuntuu sinulle sopivimmalta tavalta hakea apua, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Piinapinjata

      Onko sinulla ketään sukulaista, johon voisit luotaa ja saisit kertoa murheitasi. Mummia, tätiä, kaverin äitiä tms? Voisit mennä sukulaisille yöksi useammin, saisit levätä pelkäämättä ja keskustella tilanteestasi rauhassa, jos ei pelkkä keskusteluapu kriisikeskuksen Katan antamiin paikkoihin tunnu helpottavan. Jos pystyt juttelemaan äidillesi voisit kertoa että pelkäät isää ja mikä isän käytöksessä pelottaa. Äitisi voisi auttaa keskustelemaan asiasta isäsi kanssa. Älä jää yksin miettimään. Ota yhteyttä luottamaasi tahoon ja keskustele jonkun aikuisen kanssa rehellisesti. Apua ja tukea on varmasti saatavilla kun joku lähipiirisi aikuisista tietäisi tunteistasi ja kohtelustasi.

    • puhuäidillesijakuraattor

      Tuo että tulee katsomaan sinua peiton alle on kyllä jo lähellä "sellaista".
      Älä nuku alasti! Se on tavallaan jonkinlaista härnäystä sinun puoleltasi tässä tilanteessa.

      Puhu äidillesi!

    • narsisti.se.on

      Ihmishirviöltä tuo kuulostaa. Mitä äitisi tekee tai sanooko mitään? Kyllä sinun olisi saatava asua rauhassa, vaikka äitisi kanssa kahdestaan. Hae apua tosiaan koulusta psykologilta, terkkarilta, opettajalta. Tuo isän käytös on aivan sairasta ja pimeetä, te sairastutte vielä itsekin henkisesti tuommoisessa kodissa. Rikosilmoituksenkin voi väkivaltaisesta hullusta tehdä.

    • Hae.apua

      Minä asuin tuossa iässä omillani "tungettelevan" isäpuolen takia. Toivottavasti saat apua jostain, ei meinaan kuulosta suotuisilta olosuhteilta.

    • Armeijapoika2

      Tätä ei noppa pysty ymmärtämään :P

      • maanmittaaja

        .....hmm....Isä lähestymiskieltoon sekä voimattomaan itsensä ilmaisu hankkeeseen.....äiti sinkku seuraan......ja tytär terapiaan sekä judokursseille....niin kyllä se siitä


    • Hei,
      Hienoa, että kerrot tilanteestasi. Ikävä kuulla, että joudut pelkäämään. Kertomasi tilanteet kuulostavat huolestuttavalle ja vakavalle. Niistä tulee kertoa jollekin luotettavalle perheen ulkopuoliselle aikuiselle kuten esimerkiksi kouluterveydenhoitajalle tai kuraattorille. On tärkeää, että et jää yksin tämän asian kanssa vaan saat apua mahdollisimman pian. Perheessä tapahtuva väkivalta on aina tekijän vastuulla ja vahingoittaa koko perhettä.

      Jos et löydä lähipiiristäsi ketään ulkopuolista aikuista, voit tulla juttelemaan asiasta Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19. Voit olla myös yhteydessä Rikosuhripäivystyksen lähimmälle palvelupisteelle. Palvelupisteiden yhteystiedot löydät täältä https://www.riku.fi/fi/yhteystiedot/. Hae rohkeasti itsellesi apua.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • kalastelijat

      Lukekaa punahilkka. Tai lammaspainen ja Susi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe