Jokaisessa ketjussa haukutaan naisia. Eikö teillä ole elämässä muuta tekemistä kun haukkua naisia palstalla?
Miksi täällä haukutaan naisia niin paljon?
ajattelinvaan123
67640
7Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Ei ole.
tekisikin naiset joskus jotain josta saa kehua eli tehkää naiset joskus jotain kivaa mutta ei
Ei miehetkään tee mitään kivaa. Silti en alennu haukkumaan ketään.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa, kumpaakin suuntaan :)
Naiset voisivat kaikki saada suuren kunnioituksen, jos olisivat vaatimassa Suomea YK hienoon viisaiden ihmisten puolustusliitto Natoon. Älykkäät ihmiset haluavat puolustaa kaikki yhdessä.
Elsabeth Rehn on älykäs ja osaa arvostaa vapaita maita Natoa. Yhdysvallat on maailman paras.
Koko Länttä puolustetaan yhdessä. Tyhmänä hyödyllisenä idioottina sarjamurhaaja putinille ei.
Mistä tiedät etteivät vaadi. En minäkään tunne yhtään miestä joka sellaista vaatii.
Täällä kerrotaan myös totuuksia. Se ei ole haukkumista.
Sellainen ihminen (ne jotka tällä aina haukku) kummallisesti unohtaa/"unohtaa" että kolikolla on kaksi puolta.. Nähdään aina vain naisten negatiiviset puolet, stereotyypitetään ja liioitellaan niitä vielä päälle päätteeksi! Ihminen on komplikaatioinen eliö ja siksi ei voi vetää yksinkertaisia päätelmiä. Kaikessa kanssakäymisessä on omat lidellemmansa ja niitä pitäisi opetella ratkoman EI syyllistämään/haukkumaan!
Ja millähän elämän saralla se kolikon toinen puoli halutaan nähdä? Aivan sama mikä kiistan aihe onkaan, niin kyllä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että vastapuolesta halutaan nähdä vain ne negatiiviset puolet. Samaa käytäntöhän HC-feministitkin harrastavat: kaikki vika löytyy miehistä, naisissa ei kerta kaikkiaan ole mitään vikaa (paitsi ehkä se jos eivät ole riittävän feministejä), eikä nainen voi toimia väärin vaikka mitä tekisi.
Onko siis oikein, että palstalaiset alentuvat telaketjufeministien tasolle? Pitävät kaikkia naisia vihamiehinä? Vai olisiko sittenkin viisaampaa suunnata omat asenteet johonkin muuhun suuntaan kuin vihaamaan kaikkia tietyn sukupuolen edustajia?
aamusta yö myöhään piinaavat miestä ja yöllä ei anna miehen nukkua kun kuorsaavaat niin lujaa että toinen ei saa nukutuksi ja piereskelevät että happi loppuisi toiselta tai puikkivat koko yön että toinen ei saa nukkua ja kun heräävät niin piinaus jatkuu
Mitä se palstannsinkkumiehiä haittaa? Yksin siellä peräkammarissa kuorsaavat.
Ei ole naiset muuta kun haukkuneet minua rumaksi.
Ne on vain ulkomaalaiset naiset jotka täällä nimittelee johtuen siitä että otetaan Suomen naisia esiin.
Mutta olemmehan jo monesti nähty tämä.
Sitä sanotaan naisvihaksi koska nämä pellet eivät saa naista niin haukkuvat sitten. Näin se on.
Kun joku moittii ylipainoista sukupuoletonta nk. naista em. seikoista, niin onko se naisen logiikan mukaan sitä, että se mies olisi halunnut sitä otusta.
Ei tarvitse naisen logiikkaa ymmärtääkseen, että sitä ylipainoista sukupuoletonta nk. naista moittiva mies haluaisi sen naisen olevan normaalipainoinen ja sukupuolinen, että se mies voisi haluta sitä naista. Eli naisen pitäisi muuttua sen miehen mieliksi. Ihan normaalimiehen logiikallakin voi kysyä "miksi v*tussa pitäisi?"
Jos mies saa siitä ratkaisun ongelmiinsa niin siitä vaan.
Kai se vähän ainakin helpottaa. Tuolla kaupungilla ei ole yksikään mies tullut haukkumaan. Sillä on kuitenkin suurempi merkitys.
Kurpat ei kelpuuta meitä rumia miehiä koska luulevat olevansa kauniita.
Miksi KURPPIEN pitäisi kelpuuttaa yhtään mitään. Kurpaksi jollekin miehelle, ei kiitos.
Älä murehdi, pian ei tarvitse haukkua, kun robotti seksinuket on pian todellisuutta, niin emme tarvitse enää naisia laisinkaan, tähän paska maahan kun en minäkään mukuloita tee.
Tervettä se olisikin että miehet alkaisivat näkemään naisessa muitakin ominaisuuksia kuin p*llureiän. Ehkä siitä erotilastotkin lähtisivät laskuun kun vain sellaiset miehet hakeutuisivat suhteeseen jotka haluavat suhteelta muutakin kuin seksiä.
Tervettä se olisikin että naiset alkaisivat näkemään miehessä muitakin ominaisuuksia kuin hyödyntämisesineen. Ehkä siitä erotilastotkin lähtisivät laskuun kun vain sellaiset naiset hakeutuisivat suhteeseen jotka haluavat miehestä muutakin kuin hyötyesineen.
Mitä väliä..vanhojen katkerien papsujen sanomiset,kuin kilo paskaa..Kateuttaan ne täällä haukkuu,kun naisii eivät saa..nuoria eikä vanhoja!!!!
Nih
Ensinnäkään en muista haukkuneeni yhtäkään naista saitilla. Jos olen väärässä, niin so what.
Naisille räksyttäminen on koiraihmisen hommaa: mitä enemmän meteliä, niin sitä enemmän katselijoita.
Tällainen toiminta perustuu oheistuotteiden sijoitteluun keskustelun ympärillä. Oikeasti asiat ovat niin että kaikki miehet pitävät naisista, koska naiset nyt vain ovat.
(Naurua)
😁👍
Jos taas ajatellaan, että joku ei pidä naisista, naisesta tai naiseudesta ylimalkaan, niin eihän sellaisesta kuulu mitään ääntä. Kysymys siis täytyy olla pelonsekaisesta räksytyksestä pihaketjussa.
(Hihitystä)
😁👌
Esimerkiksi itse en pidä koirista, mutta en muistaakseni koskaan ole asiasta räksyttänyt.
(Reps)
👍😁
Nainen on hänen kaikilla tasoillaan ja ulottuvuuksillaan myyvä.
Mies ei tässä mielessä ole kuin välillinen harmi, jonkinlainen banaanipotku.
(Naurua)
😁
.. Jos jollakin/joillakin on Ikäviä Kokemuksia jostain/joistain naisista?.. ;P
Mjaa
Mulla lähti pohja irti Merrelistä Ruotsin Lapissa.
Hieman vitutti, mutta nyt vasta räksytän asiasta.
(Naurua)
😁👌
.. Noh, Sellasta se monesti on.. Tai sitte ihan ToisinPäin.. Riippuu, Mist Roikkuu.. ;D
Itse en ainakaan hauku naisia, mutta tuon epämiellyttäviä totuuksia esiin, vähän niin kuin Pirkko Arstila.
Olisiko niin ettei 2000-luvun naisissa paljon kehuttavaakaan ole?
Mjaa
Siis jos on syntynyt 2000-luvulla, niin kohta pääsee käsiksi aikuiselämään, koska täyttää 18v. Tätä ennen on voinut (tietysti) ajaa pari kertaa skootterilla ojaan, tai muuten vain tötöillä kartsalla.
Loput syntyneet ovat vielä vahvasti tississä kiinni.
(Naurua)
😁👌
Huomautan nyt tässä, vaikka luulin kaikkien ymmärtävän muutenkin, että 2000-luvun naisista kirjoittaessani en niinkään tarkoita ajallisia juttuja vaan ennemminkin asenteellisia ja sitäkautta melkeinpä kaikkia naisia jotka tässä ajassa elävät, poislukien tietysti sellaiset jotka ovat henkisesti parempien aikojen kasvatteja vaikka fyysinen syntymäaika olisi mitä tahansa.
Mjoo
Kyllä mä tämän sun pointtis ymmärsin, mutta kuten aina sanotaan, niin kaikkea pitää kokeilla.
En kyllä itse lähtisi kokeilemaan mitään näin typerää.
(Reps)
😁👌
Pahasti epäilen, että sinun ihannenaistasi ei ole koskaan ollut, yhdessäkään ajassa. Joitain yksilöitä voi toki olla ollut - tai voi olla nykyisinkin - mutta mietipäs nyt ihan oikeasti, millaisia ne 50-naiset oikeastaan olivat puolisoina ja äiteinä. Ihmiset ovat aina aikakautensa tuotosta, mutta kyllä minä ainakin uskallan lyödä vetoa, että on lapsen psyykelle parempi kasvaa 2000-luvun naisen lapsena kuin 50-luvulla. Myöhempi lapsipsykologia on todennut monen 50-luvun kasvatusmenetelmän olevan lapsille jopa haitallisia.
Ja eikä tämä vain naisia koskea - eivät ne miehet sen parempia isiä olleet. Itse asiassa nykymiehet ovat päässeet tosi paljon eteenpäin siitä 50-luvun ankeudesta, mitä isyyteen tulee.
Ja voipi olla, että nykyisin parisuhteissa on enemmän rakkautta ja kiintymystä - tai ainakin niitä näytetään enemmän toiselle.
Mjoo
Kyllä mä tuon allekirjoitan siinä mielessä, että ainoastaan urbaanissa miljöössä voi tapahtua lateraalia dissonanssia pönden kanssa. Kaupunkiin ei vain yksinkertaisesti sovi ahdas pää.
Pitää olla henkistä leveyttä ja massaa.
(Reps)
😁
Kyllä ne suurimmaksi osakis varmaan olivat hyviä puolisoja ja äitejä. Jätän tämän vain tähän vaikka ettehän te palstanaiset faktoista juuri välitä:
https://www.verkkouutiset.fi/jaana-pelkonen-kuusi-nuorta-jaa-elakkeelle-joka-paiva-60694/
Varmaan niin.
Joka tapauksessa nämä nuoret ovat kasvattaneet ne vanhemmat, jotka olivat 50-lukulaisten kasvattamia.
Mjaa
Jaanan nyt sitten sotkit sössimään keskustelun idean. Kysymys kuului jotenkin näin: Miksi ja mitä etenkin on -tyyliin.
Siis kuin kävelisi jossain käänteisessä Kaivarissa keskellä kesää. Siinä olis vähän kaikenlaista.
(Naurua)
👍😁
Itse asiassa lama lisäsi syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia, koska eriarvoisuus lisääntyi ja palveluita ajettiin alas. Mutta mitä masennuksen syihin tulee, niin on vähän järjetön ajatus syyttää siitä äitiä. Äiti harvoin on masennuksen syy. Rikkinäiset kotiolot voivat olla, mutta eivät ne kaikissa masennustapauksissa ole syynä. Kyllähän tuossakin mainittiin koulukiusaaminen, mutta ihan yhtä lailla syy voi olla yksinäisyys, vaikeat asiat elämässä (vaikka läheisen kuolema) tai, kuten tänään Hesarissa, vaikka seksuaalinen ahdistelu. Nämä nyt äkkiseltään heitettynä. Aivokemian häiriöt toki myös.
Entisaikaan masennusta ei hoidettu. Toisaalta 50-luvulla oli vielä sodassa henkisesti vaurioituneita isiä, jotka pahimmillaan terrorisoivat koko perhettään. Siihen aikaan tunteista ei puhuttu. Lastenkasvatus perustui kuriin - nykyajan käsitystä lapsen sielunelämästä ei mietitty. Lasten kanssa ei myöskään ollut tuohon aikaan tapana leikkiä. En ihannoisi 50-luvun perhettä kasvuympäristönä.
Mutta hienoa, että olet huolissasi nykynuorten pahoinvoinnista! Minäkin olen.
Joo, eihän suominaista saa koskaan mistään syyttää, se on pyhä lehmä jonka kaikki ratkaisut ovat oikein. Kun se haluaa töihin on vain lapselle hyväksi ja sosiaalistavaa kun sitä riepotellaan jo syli-ikäisenä keskellä yötä hoitopaikkaan kiusattavaksi, kun se oppii ettei ettei ainakaan äidillä ole lämmintä syliä eikä koskaan aikaa kuunnella kun sillä on niin kiire joka paikkaan ja se on niin tohkeissaan uransa kanssa. Tai kun se haluaa eroon lapsen isästä kun on tylsää on sekin vain hyvä kun lapsella on kaksi kotia jossa ei kummassakaan tunne olevansa kotonaan. jne. Mutta joo, kyllä ne masennuksien syyt on varmaan ihan muualla kuin siinä lapsi ei tunne olevansa turvassa missään pienestä pitäen.
Jep, ollaan sentään jostain samaa mieltä mutta siitä että miksi olet aika pihalla. Ja ei ole minun mielestä pakko verrata 50-lukuun, onhan 60-. 70-, 80- ja osin 90-lukukin ollut vielä aika vakaata aikaa.
Voihan hitto, suoraan suomeksi sanottuna! Ja aivan kaikkiko enemmän ja vähemmän p*sk*hommelit tässä maassa on naisten syytä?
Onko naisten vika, jos esim. puolustusministeri sooloilee... Jussi Niinistö on käsittääkseni mies.
Vai onko ns. intersukupuolinen... näyttää vain miehelle ja kuitenkin = tavallaan nainen.
Vai onko niin tossun alla, ett akat komentaa tekemään laittomia päätöksiä ja solmimaan ns. aijesopimuksia... eikä edes presitentti kuullut asiasta kuin muutamia tunteja aikaisemmin... silloin jo lehdistökin riepotteli asiaa.
Siis kyllä mä myönnän ihan avoimesti... ett ministerinä nytkin on:
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner
jostain kumman syystä. Epäilen kyllä naisten olevan äijien marionetteja, mutt eipä ole tasarvovaltuutelulla nokan koputusta; nämä kaksi naista saavat aikaseksi niin paljon harmia yhteiskunnalle, ett hyvin vetävät puntteja tasoihin äijä tunareiden kanssa!
Laskepas nyt 17:sta ministeristä 6 kpl on (virallisesti) naisia, ei siis edes 1/3 osaa!
Nuoko akat pitää kaikki tosi miehet... tossun alla? Vai joko olet alkanut laulamaan samaa säveltä hallituksenkin kanssa... köyhät kyykkyyn ja valtion omaisuus rikkaille jaettavaksi!
Entäs silloin kun mies lähtee uuden ihastuksensa perään??? Muutamia esimerkkejä olen ennenkin postannut sulle tälle palstalle... vai onko miehellä vain miehenluonto? Mitä?
Pelkkää räksytystä taas tämä palsta täynnä. Jos me naiset ollaan niin p*sk** porukkaa, niin olisi teillekin varmaan henkisesti parempi ett jättäisitte kaikki akat kokonaan omaan arvoonsa. Unohtakaa kokonaan meidän olemassa olommekin...
Ja miksi mä sulle tulistuin? Sinun tekstiäsi taas kerran luin.... "Joo, eihän suominaista saa koskaan mistään syyttää, se on pyhä lehmä jonka kaikki ratkaisut..."
Oikeesti tulin kiittämään sua ja muutamaa muutakin neuvoistanne... mutt antaapa olla; tuskin kukaan yhdeltä suomalais'akalta kiitosta edes kehtaa vastaanottaa!
Sitruunaista mansikkakakkua!
Öitä!
Niin,+noista+poliitikoista.+Ne+tänäänkin+tuntui+jauhavan+jotain+liikenteen+päästöistä,+kun+on+k-päät+sitoutuneet+noudattamaan+ylitiukkoja+vaatimuksia+asioista+mitään+tietämättä.+Paljonkohan+me+joudutaan+maksamaan+sakkoja+ensi+syksystä+alkaen+kun+ei+päästä+sitoumuksiin+joihin+joku+höynä+meidät+sitoutti,+varmaan+aika+paljon:
https://yle.fi/uutiset/3-9922847?origin=rss
Meidän+osuushan+EU:n+kasvihuonepäästöistä+on+vain+n.1.7%,+aika+hyvin+näin+kylmässä+maassa+mutta+mitäpä+sillä+on+väliä+kun+sitoudutaan+aina+maksamaan+muiden+töpeksinnät.
Ja+sit+toi:
"Ja+miksi+mä+sulle+tulistuin?+Sinun+tekstiäsi+taas+kerran+luin....+"Joo,+eihän+suominaista+saa+koskaan+mistään+syyttää,+se+on+pyhä+lehmä+jonka+kaikki+ratkaisut...""
Huoh,+miksi+aina+on+niin+että+parhaat+teistä+tuntuu+vetävän+eniten+hernettä+sieraimeen+kun+ei+olisi+mitään+tarvetta?+Olen+joskus+täällä+kirjoittanut+että+palstanaisista+esmes+sinussa+on+hyviä+äitiominaisuuksia+uskoakseni+niin+jos+tuossa+ylempänä+arvostelen+yleisesti+2000-luvun+mallia+en+sillä+todellakaan+sinun+kaltaisia+tarkoita+enkä+tuossa+edellä+myöskään+nainen39veetä,+hänkin+vaikuttaa+aika+hyvältä+äiti-ihmiseltä+mutta+keskustelun+vuoksi+joutuu+vähän+joskus+yleistämään,+lukijan+pitää+vain+sitten+ymmärtää+suodattaa.+Esim.+jos+te+palstanaiset+täällä+arvostelisitte+jännämiehiä,+tatuoituja+p..ja+mikä+olisi+suotavaa+en+minä+siitä+itseeni+ottaisi+pätkääkään.+Samoin+kuin+jos+joku+nainen+sitten+ilmoittaisi+"kaikki+miehet"+en+ottaisi+sitä+kuitenkaan+henkilökohtaisesti+niin+kuin+sinä+tunnut+helposti+ottavan+nuo+yleisluontoiset+toteamukset.++Ajatellaan+vaikka+tilanne+jossa+joku+naiseensa+kovasti+pettynyt+mies+sulle+tilittää+murheitaan+ja+sanoo+murheissaan+"kaikki+naiset...."+lyttäätkö+heti+sen+raivoamalla+jo+valmiiksi+satutetulle+vai+ymmärrätkö+että+hänen+kokemus+naisista+siinä+hetkessä+nyt+vaan+on+sellainen+ja+annat+pitää+käsityksensä,+ehkä+jopa+yrität+esimerkilläsi+näyttää+että+on+parempiakin+naisia+olemassa.+Sun+pitäis+suhtautua+meihin+palstakirjoittajiin+vähän+samalla+tavalla+kuin+tuohon+tyyppiin+livessä+suhtautuisit+eikä+lyödä+jo+valmiiksi+lyötyjä+heti+kun+paikka+tulee.
Ollaanpas siellä nyt kipakkana :D Ne imbesillit kyllä minun katsantokannasta katsoen on niitä teidän naisten miesvalintoja noin yleensä etten ota tuosta henkilöhyökkäyksestä kyllä itseeni ollenkaan.
Niin sun pitäis suhtautua ammatillisesti kun vaikuttaa ihan siltä että ihan oikeasti toisinaan otat kierroksia näistä palstalöpinöistä. Ei kannata, mieluummin voisit vaikka vähän säälivästi vain hymähtää aivopieruille etkä noteeraisi sen enempää kun en minä ainakaan osaa joka kohdassa alkaa välttelemään kirjoituksissani epäorrekteja ilmaisuja ja kun tuntuu melkein että minä saan aina sitten kaikkien puolesta toimia syntipukkina näissä.
Mut joo, toki hymyillään, ei nämä niin vakavia juttuja ole :)
Ps. En minäkään tuota henkilökohtaisesti päin naamaa sulle sanonut, kirjoitin vain nettiin.
Sehän nyt pyyhkii sen olemettomaksi, eikä taatusti ole se kuuluisa henkilöhyökkäys sinua kohtaan... juurihan sä säännöt mulle selitit. Mä olen aika nopea oppinen joskus.
Alkaa olla senverran adrenaliinia veressä ett minä lähden keittiöön leipomaan muutaman kakkupohjan, sunnuntaina niitä tarvitaan useita uskoakseni. Muutama iso mansikka/banaani kermakakku mansikka keko päälle ja muutama suklaa/appelsiini kermakakku ja konvehteja kakunpäälle kasana ja pari hedelmäkakkua (laktoosittomia.)
Terapiaa mulle... sielu lepää ja ajatukset jossain muualla!
Kauniita unia sulle... öitä!
Joo mutta on siinä se ero että milloin olet nähnyt minun hyökkivän jotain yksittäistä palstapersoonaa vastaan? No kieltämättä joskus keskustelun vuoksi voin vähän provota mutta varsinaisia henkilöhyökkäyksiä tee kuitenkaan vaan yleensä tosiaan yleisellä tasolla mainitsen (ykleensä tarkoitettu niin että "kaikki naiset" = "kaikki huonot naiset") ja niiden jotka ei tarkoitettuun viiteryhmään tunne kuuluvansa ei kannattaisi turhaan vetää herneitä siitä.
Kuulostaa hyvältä & hienoa kun osaltani innostan leipomaan, itse tein tuossa iltamassa uunissa pannaria kun se on mullekin riittävän helppoa "leivottavaa" ja sattui olemaan tarvikkeet.
kauniita unia myös sulle jahka nukkumaan meet :)
Moi!
Anteeksi se eilen iltainen kiukuttelu, tarkoitukseni oli kuitenkin näyttää sulle; Miten ikävää on lukea kaikkea suoranaista sont** jota täällä kovin usein syydetään toisen sukupuolen päälle... oli syytä tai ei! Varsin ikävälle se tuntuu ainakin minusta silloin kun sen korvapuustin tarjoaa joku sellainen henkilö jonka kanssa usein keskustelee... ja josta jotenkin olen oppinut pitämään ja arvostamaan. Taitaapa meillä olla aika paljon saman suuntaisia ajatuksia elämästä, yleensä.
Ihan tarkoituksella yritin ärsyttää sua, mutt kenenkään leimaamista imbesilliksi... ei ole suotavaa tehdä, edes kiukkuisena ollessaan! Olen pahoillani, myönnän menneeni liian pitkälle, eikä todellakaan ole hyvän tavan mukaista eikä fiksua; sortua itse siihen mistä toista syyttää!
Sen verran kadutti jo puolilta öin etten oikein saanut nukuttua ja lähellä oli etten tullut jo silloin pyytämään anteeksi. Käsitin kuitenkin ett luultavammin sinä olit jo nukkumassa silloin...
Olen pahoillani kirjoittamastani törkyisestä tölväyksestä, joka olisi saanut jäädä tekemättä; Anteeksi ... oikeesti!
Mukavaa päivänjatketta... ja iltaa!
Moro , eipä mitään, ihan asiastahan kuitenkin mainitsit kun kieltämättä mulla joskus lähtee vähän lapasesta homma. Oli ehkä vähän väärin valittu ilmausta multa vaikka sillä "pyhä lehmä" tarkoitin oikeastaan sitä että nainen on yleensä koskematon, arvostelun ulkopuolella ja palvottu ehdoitta niin kuin intiassa lehmät mutta oli se tuossa yhteydessä varmaan vähän mauton valinta.
Juu, aika monesta asiasta me pohjimmiltaan ollaan ihan samoilla linjoilla kuitenkin ja mulla ainakin on arvostusta sua kohtaan vaikka joskus vähän kiukkuatkin, niisä huomautuksissa kuitenkin on ihan jotain perustettakin pohjalla. Minuakin silloin jos/kun huomautat itseä harmittaa se että voi joku mun aika merkityksetön tekstaus tuottaa oikeasti pahaa mieltä jollekin, nämä kirjoitukset kun yleensä kuitenkin aina potenssiin jotain suhteessa siihen miten oikeasti ajattelee. Harmi kun sulla meni yöunet :( Ei tarvi olla pahoillaan, mulla ei oo jäänyt tuosta eilisestä traumoja. Mukavaa illanjatkoa sullekin :)
Missä muka haukutaan? Totuuksiahan täällä vaan lauotaan.. :D
Ei tällaisella palstalla roikkuminen kyllä voi tehdä hyvää kenellekään. Kaikki päivät vain ätmijuttuja ja negatiivisuuden vahvistamista. On kyllä itsekin tullut jo haukattua aimo annos, kun tänne eksyin viime kuussa.
Luuserimiehet hakee täältä vertaistukea ja samaan aikaan kaikukammion lailla vahvistaa toistensa harhaluuloja ja stereotypioita naisista.
Ei tällaisessa "vertaistukiryhmässä" tosiaan ätmiydestä parane.
Minä tykkään naisista. Naiset on ihania.
Minun oli tarkoitus kirjoittaa sama vastaus. Samoin lausein. No, hyvä että täällä ollaan samanmielisiäkin.
Se on se Freudinkin jo tuntema ilmiö nimeltään pillukateus. Miehet on kateellisia naisten härpäkkeestä ja siksi kiukuttelevat. Haluaisivat oman pimppendaalin sinne pöksyn sisuksia somistamaan, mutta siellä on sen sijaan täysin hyödytön kusiletku.
Nainen on ylivoimainen otus. Jopa muinainen karhu tiesi sen. Nainen marjassa sai olla rauhassa. Naisessa oleva voima pelottaa. Naiset ovat vallanneet jopa hirviseurat. Kai se nyt v*tuttaa. Jotenkin on sellainen tunne, että hyvin urbanisoitunut citymies saattaa juosta hirveä karkuun? Sillon miestä v*tuttaa vielä rankemmin. Ja sittenhän se vellin vatkaaminen alkaakin. Ehkä osalta miehistä on viety se luolamiesstatementti? Nykysin se on niin, että nainen kantaa sitä nuijaa ja raahaa miehen tukasta luolaan :D
Naisen vitussa on valtaisa voima. Sen jos joku kammitsoisi, ratkaisisi iäksi ihmiskunnan energiapulan!
Eeet sinä nyt siitä tiedä mittään. Annapa minun puhua. Asiantuntijat ovat erikseen. Naiset.
Naiset on vittumaisia ihmisiä. Ne on tehneet minusta vittumaisen haukkumalla minua.
Kuten minustakin, aina haukkuu ja vittuilee minulle ihan turhan takii, vaikka olen kohdellut hyvin naisia.
Olen huomannut, että täällä arvostellaan vihervasemmistolaisia suominaisia ja ylipainoisia epänaisellisia akkoja, ei niinkään naisia ylipäätään. Samoin kun naiset haukkuvat täällä miehiä, he korostavat puhuvansa suomimiehistä.
Ja silti suomalaisista ylipainoisia on enemmän miehissä kuin naisissa.
Katselepa vaikkapa Helsingin katukuvaa, puhumattakaan maaseudun raiteista. stadissa onneksi ulkomailta tulleet naiset siistivät sitä kuvaa, enkä tarkoita somppuja ym.
Lähiöissä pyörii siiderivalaita tank topeissa ja sätkä huulessa. Kaupungilla (ja liikennevälineissä , jotka johtavat työmatka-aikoina keskustaan ja sieltä pois) näkee hoikkia ja tyylikkäitä suominaisia. Hoikkuus ja tyylikkyys korreloivat suoraan työssäkäymisen ja opiskelun/koulutuksen kanssa.
Kertoisitko mitä sinä tarkkaalleen tarkoitat vihervasemmistolaisilla naisilla! Minä kun jotenkin vierastan noita sanoja joilla on erilainen merkitys eri ihmisille.
Minä kannatan luonnonsuojelua; silloin kun siinä on jotain talonpoikaisjärkeäkin käytetty ja se on luonnonmukaista... kestävää kehitystä!
Suursikatilallinen levityttää lietteen pellolleen pari päivää ennen äitienpäivää ja se kynnetään peltoon pyhien jälkeen;... kun trktoreissa oli vikaa tai rengit oli sairaana... veltta oli vääntyt ja oli korjauttetavana... ym.
Pellon vieressä oli pieni torppa ja torpassa yksinäinen vanhus. Torpassa oli kaikki mukavuudet, kun jaksoi vaan hoitaa ne. Kaivo oli pihassa josta sai vettä nostamalla ja sisälle asti se hoitui kantamalla. Pihan perällä oli puuvaja ja huusi, hieman sivunmalla vielä pieni saunamökki.
Vuonna 2000 tuli uusi ympäristönsuojelulaki ja sillä velvoitettiin myös mummoa hommaamaan sopivan jätevesien käsittelyjärjestelmän! Kunta tiedotti mihin mennessä viimeistään sellainen oli oltava joka mökissäkin. Saunan takia oli kaivettava kaksi saostuskaivoa ja huusin jätteiden jatkokäsittelyyn sekä talousjätteiden käsittelyyn ostettava lämpökompostori.
Eläkeläinen joutui käyttämään vierasta apunaan eli palkkaamaan työmiehen tehtävään... Siinä ympäristönsuojelussa ...paloi mummun vähäiset säästöt. Eivätkä ne järjestelmät edes toimi!
Eli mihin päätelmään tästäkin voi vain tulla: yhden vanhan naisen jättämä ns." jalanjälki" on paljon tuhoisampi; kuin 200 sian!
Ja vasemmistolainen kuvittelin jo useita vuosia olevani... kunnes huomasin ettei minulla ja nykyisellä vasemmistolla ole samoja aatteita... Arhinmäki-Andersson politikoi jotain aivan muuta... mitä minä kuvittelin vasemmistolaisuuden olevan.
Olisiko vika siinä etteivät he ole normi palkkaista työtä tehneetkään... elättääkseen itsensä.
Opiskeluaikanaan ehkä jotain pientä kokeilleet... mutt elämän rahoitus pääasiassa tullut muualta... eli puuttuu se eletty ja itse koettu elämä pienellä palkalla ja välillä työttömänä.
Kyllä politikon rivipalkkiollakin elää jo herroiksi; verrattuna siistijän tai kassa-apulaisen tilapäiseen ansioon... noin 1000€ / kk:ssa... tai alle.
Ja kun olet työtön.... haukutaan vielä laiskaksi, vaikka palkkatyötä ei aina halutessaan edes saa... niin 9€ orjaksi aina työkkärin kautta pääsee.
Jos ett tiedä miten niin kysypä työkkäristä... ja nolla sopimuksia on allekirjoitetava tai muuten olet työtävieroksuva ja joudut karenssiin! Kun joku viisas kertoisi: miten voit saada vakituisen työpaikan jos jollakulla on allekirjoittamasi nolla sopimus? Sillä sopimuksella kun olet lupautunut menemään töihin silloin kun työnantaja tarvitsee sinua. Kahdessa paikassa yhtäaikaa oleminen on aika hankalaa... jos huono tuuri on; sulla on duunia kahdessa paikassa. Eikä yksikään työpaikka katso läpisormien sopimus rikomuksia... eli sillat palaa, siihen suuntaan taatusti.
Siinä oli työkkärin kaveri silmät pyöreinä kun sanoin ett" Yritähän saada minut karenssiin, ...mitenkähän se onnistuu; kun en ole koskaan nostanut mistään mitään korvausta... menen vanhempieni luo syömään ja majailen kaverien nurkissa tarvittaessa, mutt kouluavustajaksi 9€ päiväpalkalla en mene. Piste!"
"Ja niin kauan kun en hae edes korvausta työttömyydestäni, sun on ihan turha uhkailla mua; työvoimapoliittisilla lausunnoillasi jotka voivat vaikeuttaa mun elämääni todellakin pitkään."
Enpä täyttänyt hänelle paperita... en myöskään kääntynyt liitonpuoleen vaikka palkastani aina pidätettiin JHL:lle jäsenmaksuni. Vaikka asiaa olen ajatellut... liitto ei mitenkään aja työttömän etuja, se ajaa vain työssä olevien etuja ja niitäkin aika kitsaasti nykyään.
Pikkasen kauas ajauduttiin alkuperäisestä aiheesta:Miksi täällä haukutaan naisia niin paljon?
Mä olen oman tieni kulkija... ja ihmettelen ihmeellistä maailmaa ja sen kummallisuuksia.
Ja vihervasemmistolaisuutta... mitä se sitten lieneekin, ja on kenelle mitäkin.