Vanhempi nainen ja kokematon 25-30 vuotias mies

Kysyin aikaisemmin tuosta ikäerosta toisinpäin. Nyt kysyisin taas tällä tavalla, että nainen olisi jonkin verran vanhempi. Olen kyllä tehnyt elämäni aikana aloitteita itseäni vanhempiin naisiin ja itsestäni ainakin tuntuu siltä, että oli nainen sitten itseä vähän nuorempi tai vanhempi, aina asia on yhtä vaikeaa ja itsevarmuus hukassa. Joudun aina valtavasti ponnistelee ennenkuin uskallan tehdä aloitetta. Luulisi, että naiset olettavat, että 25-30 vuotiaalla miehellä on jo joku suhde takanaan ja hänellä on parisuhdetaidot jokseenkin hallussa, mutta kun asia ei aina vaan mene niin. Jotkut 25-30 vuotiaat miehet ovat olleet koko ikänsä vastentahtoisesti sinkkuja. Pohdin edellisessä keskustelussa kysymystä jopa 15 vuoden ikäerosta esimerkiksi tällaisessa tapauksessa, jossa mies on kokematon ja 35 vuotias ja nainen 20 vuotias, mutta on jo suhde takanaan. Sain esimerkiksi tällaisen kommentin, jossa sanottiin, että ei se kokemattomuus korreloisi sen kanssa, että olisi sopivampi itseään nuoremmalle. Nyt kysynkin näin päin, jossa kokematon 25-30 vuotias mies kiinnostuu itseään 10-15 vuotta vanhemmasta naisesta. Mitä ajattelette nykypäivänä? Itse olen kyllä huomannut, että itseäni noin 10 vuotta vanhemmat naiset saattavat jopa nauraa, kun teen aloitteen tai olla tylyjä. Onko se vaan niin huvittavaa, kun nuorempi mies kiinnostuu? Eivätkö he todellakaan luota, että kiinnostus voi olla aivan vilpitöntä? Vai johtuuko se siitä, että olen jotenkin epävarma? Jos teiltä löytyy neuvoja nuorelle miehelle itseään 10 vuotta vanhemman naisen iskemiseen, kirjoittakaa ihmeessä tähän keskusteluun.
7896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Naiset todennäköisesti ajattelevat, että olet vain sen yhden asian perässä, samalla luokitellen heidät helpoiksi.

1Äänestä
  • Tuo on kyllä niin tavattoman väärää tulkintaa. Miten tämä ongelma oikein pystyttäs ratkoo, ettei aina tulisi tuollaisia tulkintoja miehistä ja varmaan erityisesti silloin, jos mies on nuorempi. Asia nyt vaan usein menee niin, että mies tekee aloitteen. Toki on käynyt niinkin, että erityisesti vanhemmat naiset ovat tehneet minuun alotteen tai ainakin niin olen asian silloin ymmärtänyt, mutta asia on valitettavasti harvinaista. Vaikka se onni joskus potkaisiskin niin hyvin, että nainen tekee aloitteen, ei se tarkoita sitä, että vielä parisuhdetta syntyis.

    Äänestä

Iällä ei ole merkitystä onko parisuhde taidot hallussa. Kymmenet tuhannet jännämiehet hakkaa naisiaan, onko se muka iästä kiinni, ei ole. Kyllä naiset on tylyyjä oli mies minkäikäinen tahansa. Ei nainen ota tosissaaan kokematonta 25 v miestä jos nainen on 40 ja varman monen jännämiehen nussima.

Äänestä
  • Kymmenet tuhannet? En ole tuntenut koskaan yhtään. Miten ne kaikki mahtuu vankiloihin ja miten Suomessa yleensä on naisia. Näen paljon naisia liikenteessä joka päivä.

    Äänestä

  • Ei jännämiehet joudu vankiloihin naisensa pahoinpitelystä

    Äänestä

Siinä sun aiemmassa ketjussa se nuorempi oli 20-vuotias eli todennäköisesti vasta opintojaan aloitteleva, huomattavasti erilaisemmassa elämäntilanteessa. 25-30-vuotias mies, varsinkin se 30-vuotias, voi olla muilta osin enemmän samanlaisessa elämäntilanteessa ja voi olla, että yhdistäviä asioita voi löytyä enemmän, jos ollaan vaikka samalla alalla. Ja elämänkokemusta voi muilta osin olla enemmän. Tällaiset asiat vaikuttavat. On eri asia olla 10 vuotta vanhemman kanssa, jos itse on 30, kuin jos itse on 20. Pätee molempiin sukupuoliin.

Mutta on tässäkin silti olemassa se mahdollisuus, että jos elämäntilanteet ovat kovin erilaisia, ei juttu oikein sen vuoksi toimi. Mutta aikuisten kohdalla ikä ei yleensä ole se määrittävin tekijä, vaan juuri se, millaista elämää elää. Nuorempien kohdalla elämänmuutokset ja elämäntilanteet, myös oma henkinen tilanne, liittyy usein tavalla tai toisella tiettyyn ikäkauteen.

Kun olin sinkku, minulle teki aloitteita vähän nuoremmatkin tyypit. Se oli sitten ihan ihmisestä kiinni, oliko heidän kanssaan mitään yhteistä vai ei - jotkut tuntuivat "liian nuorilta" ja kuin eläisivät ihan eri maailmassa, jotkut näiden "liian nuorten" kanssa samanikäiset taas tuntuivat olevan hyvinkin samoissa sfääreissä. Se riippuu niin monesta asiasta. No, kukaan ei tainnut olla ihan 10 vuotta nuorempi kuitenkaan, ja 15 vuotta nuorempi tuntuisi kyllä ajatuksena liian nuorelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


todellavaikeeta kirjoitti:

Kysyin aikaisemmin tuosta ikäerosta toisinpäin. Nyt kysyisin taas tällä tavalla, että nainen olisi jonkin verran vanhempi. Olen kyllä tehnyt elämäni aikana aloitteita itseäni vanhempiin naisiin ja itsestäni ainakin tuntuu siltä, että oli nainen sitten itseä vähän nuorempi tai vanhempi, aina asia on yhtä vaikeaa ja itsevarmuus hukassa. Joudun aina valtavasti ponnistelee ennenkuin uskallan tehdä aloitetta. Luulisi, että naiset olettavat, että 25-30 vuotiaalla miehellä on jo joku suhde takanaan ja hänellä on parisuhdetaidot jokseenkin hallussa, mutta kun asia ei aina vaan mene niin. Jotkut 25-30 vuotiaat miehet ovat olleet koko ikänsä vastentahtoisesti sinkkuja. Pohdin edellisessä keskustelussa kysymystä jopa 15 vuoden ikäerosta esimerkiksi tällaisessa tapauksessa, jossa mies on kokematon ja 35 vuotias ja nainen 20 vuotias, mutta on jo suhde takanaan. Sain esimerkiksi tällaisen kommentin, jossa sanottiin, että ei se kokemattomuus korreloisi sen kanssa, että olisi sopivampi itseään nuoremmalle. Nyt kysynkin näin päin, jossa kokematon 25-30 vuotias mies kiinnostuu itseään 10-15 vuotta vanhemmasta naisesta. Mitä ajattelette nykypäivänä? Itse olen kyllä huomannut, että itseäni noin 10 vuotta vanhemmat naiset saattavat jopa nauraa, kun teen aloitteen tai olla tylyjä. Onko se vaan niin huvittavaa, kun nuorempi mies kiinnostuu? Eivätkö he todellakaan luota, että kiinnostus voi olla aivan vilpitöntä? Vai johtuuko se siitä, että olen jotenkin epävarma? Jos teiltä löytyy neuvoja nuorelle miehelle itseään 10 vuotta vanhemman naisen iskemiseen, kirjoittakaa ihmeessä tähän keskusteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu