Hei!
Olen ollut noin vuoden uudessa työpaikassa ja tästä ajasta noin puoli vuotta vakituisessa virassa. Työpaikalla on monenmoisia ongelmia ja yksi iso ongelma on yksi työntekijä. Hänellä on tapana toimia täysin omapäisesti ja kaikki uudet työntekijät hän laittaa todella kovalle koetukselle kohtelemalla heitä mm. kuin ilmaa. Tämä kuten kaikki miljoona muuta toimimatonta asiaa työpaikkalla ovat saaneet minut todella rasittuneeksi ja töissä ollessa vain huokailen syvästi...et, miten voi olla näin takapajuista toimintaa! Asia on täysin tiedossa työpaikalla, ollut jo pitkään, mutta kuten arvata saattaa, esimiehistä ei ole puuttumaan ongelmiin, painetaan vain villasella. Tilanne on todella rasittava ja minulle nuorelle, kehittämishaluiselle ja innokkaalle työtekijälle tällainen työpaikka vuodelta 1 ja 2, on järjetön rasite ja syö energiat ja motivaatiot ihan totaalisesti. Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatella, että asioille täytyy antaa aikaa, mutta mietin, että mikähän voisi olla kohtuullinen aika? Olenko herkkähipiäinen ja liian kärsimätön, jos en tällaisesta työpaikasta satu pitämään? Pyrin kaikin keinoin myös itse vaikuttamaan epäkohtiin, mutta erittäin vaikeaa nuorelle uudelle työntekijälle. Pitkään talossa olleilla ei ymmärrys riitä siihen, että asioita voidaan tehdä toisellakin tavalla, sellaisilla tavoilla, jotka helpottaisivat työtä todella paljon. Osa työtovereista on kuitenkin oikein mukavia (itse asiassa kaikkein uusimmat) ja tuntevat samoin kuin minä, mutta, meidän sana ei kovinkaan paina...johtaminen on ihan p...stä ja sen takia ei kai mikään tahdo oikein muuttuakaan. Uusien työntekijöiden pitäisi kai vain kiltisti sopeutua vanhoihin kaavoihin ja olla hiljaa.
Olen parhaillaan raskaana (3,5kk) ja sen johdosta (kai...) olen parhaillaan parin viikon sairaslomalla. Ajatus siitä, että minun pitäisi palata töihin ensi maanantaina tuntuu aivan hirvittävältä ja ahdistavalta, itku tulee. Nyt en olekaan enään varma, johtuuko pahoinvointini ja väsymykseni raskaudesta vai kenties työuupumuksesta. Jos tekisin niinkuin kroppa sanoo, niin menisin lääkäriin ja pyytäisin lisää sairaslomaa, mutta ihan oikeasti en kehtaa. En tiedä pitäisikö kehdata? Jo pelkkä raskaus juuri viran saaneena saa minut näyttämään työnantajan hyväksikäyttäjältä, joka viran johdosta voi taloudellisesti viettää hieman mukavamman äitiysloman. Lisäksi tiedän jo nyt, että tulen äitiyslomani käyttämään hyödyksi niin, ettei minun koskaan tarvitsisi palata ko. paikkaan. Alan vaihtoakin mietin kuumeisesti ja erittäin vakavasti.
Olen pitänyt itseäni jokseenkin vahvana persoonana, selviytyjänä, mutta nyt tunnen kuitenkin olevani aivan maassa ja täysin voimaton. Olotila on täysin uusi itselleni. Tavallaan haluaisin jo nyt mennä töihin ja saavuttaa asetetut tavoitteet, mutta tiedän, että jo ensimmäisenä päivänä sairasloman jälkeen tulen "näkemään punaista" työpaikalla ollessa.
Ihan sellainen olo kuin olisi vankilassa, josta ei tahdo päästä pois. Ahdistaa.
Onko jollain kokemusta vastaavasta? Miten te toimisitte tilanteessani?
Olen ollut noin vuoden uudessa työpaikassa ja tästä ajasta noin puoli vuotta vakituisessa virassa. Työpaikalla on monenmoisia ongelmia ja yksi iso ongelma on yksi työntekijä. Hänellä on tapana toimia täysin omapäisesti ja kaikki uudet työntekijät hän laittaa todella kovalle koetukselle kohtelemalla heitä mm. kuin ilmaa. Tämä kuten kaikki miljoona muuta toimimatonta asiaa työpaikkalla ovat saaneet minut todella rasittuneeksi ja töissä ollessa vain huokailen syvästi...et, miten voi olla näin takapajuista toimintaa! Asia on täysin tiedossa työpaikalla, ollut jo pitkään, mutta kuten arvata saattaa, esimiehistä ei ole puuttumaan ongelmiin, painetaan vain villasella. Tilanne on todella rasittava ja minulle nuorelle, kehittämishaluiselle ja innokkaalle työtekijälle tällainen työpaikka vuodelta 1 ja 2, on järjetön rasite ja syö energiat ja motivaatiot ihan totaalisesti. Olen yrittänyt olla kärsivällinen ja ajatella, että asioille täytyy antaa aikaa, mutta mietin, että mikähän voisi olla kohtuullinen aika? Olenko herkkähipiäinen ja liian kärsimätön, jos en tällaisesta työpaikasta satu pitämään? Pyrin kaikin keinoin myös itse vaikuttamaan epäkohtiin, mutta erittäin vaikeaa nuorelle uudelle työntekijälle. Pitkään talossa olleilla ei ymmärrys riitä siihen, että asioita voidaan tehdä toisellakin tavalla, sellaisilla tavoilla, jotka helpottaisivat työtä todella paljon. Osa työtovereista on kuitenkin oikein mukavia (itse asiassa kaikkein uusimmat) ja tuntevat samoin kuin minä, mutta, meidän sana ei kovinkaan paina...johtaminen on ihan p...stä ja sen takia ei kai mikään tahdo oikein muuttuakaan. Uusien työntekijöiden pitäisi kai vain kiltisti sopeutua vanhoihin kaavoihin ja olla hiljaa.
Olen parhaillaan raskaana (3,5kk) ja sen johdosta (kai...) olen parhaillaan parin viikon sairaslomalla. Ajatus siitä, että minun pitäisi palata töihin ensi maanantaina tuntuu aivan hirvittävältä ja ahdistavalta, itku tulee. Nyt en olekaan enään varma, johtuuko pahoinvointini ja väsymykseni raskaudesta vai kenties työuupumuksesta. Jos tekisin niinkuin kroppa sanoo, niin menisin lääkäriin ja pyytäisin lisää sairaslomaa, mutta ihan oikeasti en kehtaa. En tiedä pitäisikö kehdata? Jo pelkkä raskaus juuri viran saaneena saa minut näyttämään työnantajan hyväksikäyttäjältä, joka viran johdosta voi taloudellisesti viettää hieman mukavamman äitiysloman. Lisäksi tiedän jo nyt, että tulen äitiyslomani käyttämään hyödyksi niin, ettei minun koskaan tarvitsisi palata ko. paikkaan. Alan vaihtoakin mietin kuumeisesti ja erittäin vakavasti.
Olen pitänyt itseäni jokseenkin vahvana persoonana, selviytyjänä, mutta nyt tunnen kuitenkin olevani aivan maassa ja täysin voimaton. Olotila on täysin uusi itselleni. Tavallaan haluaisin jo nyt mennä töihin ja saavuttaa asetetut tavoitteet, mutta tiedän, että jo ensimmäisenä päivänä sairasloman jälkeen tulen "näkemään punaista" työpaikalla ollessa.
Ihan sellainen olo kuin olisi vankilassa, josta ei tahdo päästä pois. Ahdistaa.
Onko jollain kokemusta vastaavasta? Miten te toimisitte tilanteessani?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kouluttautunut hoitoalalle myöhemmällä iällä. Saman olen huomannutkuin sinäkin , uusia ideoita ei saa tuoda työpaikalle , kaikki tehdään tosi hankalasti ja aikaa vievästi. Tuntuukin että pääasia on joskus kuluttaa sitä aikaa ja saada näyttämään että on tekevinään paljon. Eri osastojen välillä vallitsee kyllä eri käytäntö, mitä tuoreemmat opinnot ja uudempi henkilökunta on sen tehokkaampaa ja inhimillisempää on hoito. Vanhat työntekiät jyrää kaikki uudet alleen, jopa sairaala apulaisia kuunnellaan enemmän kuin uutta hoitajaa. Meillä jopa nostettiin kouluttamattomien ja jo muutenkin taulukkopalkkojen yläpäässä olevia palkkoja kun he on kuulemma niin ammattitaitoisia. Lähihoitajat jotka olivat uutena ammattikuntana kotipalvelussa, heidän palkkansa on taulukon alapäästä eikä kai toiveitkaan palkankorotuksista, kumminkin he jakaa sitä tietoa ja osaamista myös näille vähemmän koulutetuille vanhoille työntekiöille.
Jos ahdistaa niin kiireesti hakemaan apua .. kaikeen ei tarvi alistua ja terveyttään menettää työ ei ole sen arvoista . Tiedän että ahdistus ei vaarmaankaan helpota ellei asialle tehdä jotain. Minä jouduin työpaikka kiusatuksi kun edelliset johtajat toivoivat että toisin uusia ideoita työhöni... No johtaja vaihtui ja minut saatiinkin leimattua kiusaajaksi. Oli liian kova paikka vanhoille työkaverille kun jotain uudistusta ehdotteli ja sai aikaan. ..joten se niistä ideoista . Minun puolestani kuntasektori olkoon takapajula .. harmittaa vaan maksaa veromarkkoja suojatyöpaikoista
Olen itse kokenut aivan samaa kuin sinä. Olen pitänyt itseäni vahvana, mutta eräs työyhteisö teki minusta heikon. On täysin ymmärrettävää, että nuori ja uusi ihminen ei voi vastustaa työyhteisön painetta yksin. Kyllä minäkin kävin puhumassa pomolle ja sanoin suoraan työyhteisössä pelätylle henkilölle mitä ajattelin, mutta mitä enemmän yritin puolustaa itseäni, sitä enemmän sain p.... niskaani. Kaikki työpaikan muut henkilöt pelkäsivät tätä kyseistä henkilöä pomoja myöten niin paljon, että hänen vastustamisensa oli työpaikalla kiellettyä ja hänen käyttäytymisensä vaiettu puheenaihe.
Minä päätin, etten elämääni tule täällä pilaamaan ja lähdin. Päivääkään en ole katunut! Kun sain levättyä ja otettua etäisyyttä asioihin, tunsin oikeen nahoissani kuinka oikean päätöksen olin tehnyt. Älä missään nimessä palaa takaisin työpaikkaan äitiysloman jälkeen. Työssä käynti on sinulle vielä raskaampaa lapsen hankkimisen jälkeen ja sinä et saa kuormittua töissä liiaksi kun sinun pitää kotonakin jaksaa.
Olet työuupunut, mutta et vielä niin uupunut että et tuntisi huonoa omaatuntoa sairaslomasta. Mene lääkäriin aivan pokkana ja kerro työuupumuksestasi. Lääkärit ymmärtävät ja suojelevat sinua koska olet raskaana. He antavat sinulle n. 2kk sairaslomaa, jonka jälkeen jäät varhennetulle äitiyslomalle. Olet kotona niin kauan kun saat uuden suunnan elämääsi. Useathan ovat lapsen kanssa kotona 3 vuotta.
Älä pelkää hakea sairaslomaa. Olet kestänyt töissä jo vuoden ja se on pitkä aika stressaavassa ympäristössä. Jos vielä jatkat, voi verenpaineesi nousta ja muita riskiraskausoireita saattaa esiintyä. Minäkin jännitin sairaslomaa, ym. mutta kun sen on tehnyt ja jää kotiin ja saa asioihin etäisyyttä, se naurattaa myöhemmin. Olen taas sama vanha vahva itseni ja aion toistamiseenkin lähteä pois työpaikalta, jos en saa ansaitsemaani arvostusta. Tsemppiä sinulle, ja voimia.
Olin myös työpaikassa, jossa koin oloni todella ahdistuneeksi ja kiusatuksi. Tulin vielä melkein aloitettuani työn raskaaksi, ja tunsin siitä suurta syyllisyyttä, vaikka kyseessä todellakin on maailman luonnollisin asia. Olin sairaslomalla melkein 2 kk ennen äitiysloman alkua. En edelleenkään tiedä, miksi minua supisteli ja koski koko ajan, luulen kuitenkin että osasyy oli suunnaton stressi ja ahdistus töissä (ja toinen syy oli oma kroppani, joka vastustu kohdun kasvua). Tein kuitenkin hölmön tempun ja palasin äitiysloman jälkeen samaan paikkaan, ja saman tien alkoi ahdistus ja itkuisuus. Se oli työpaikkakiusaamista. Olen nuori, innokas ja iloinen. Se oli liikaa vanhoille ukoille miesvaltaisella alalla. Sanoin viimein itseni irti, monien itkujen jälkeen (oli avioliittokin kovalla koetuksella). Hetkeäkään en ole päätöstäni katunut. Nyt etsin uusia töitä ja kiroan, etten aikaisemmin lähtenyt sieltä, koska jotain minulle siellä tapahtui, koska osa siitä avoimuudesta ja iloisuudesta on tiessään jatkuvan kiusaamisen ja vähättelyn takia. Mutta periksi en anna. Löydän kyllä paikan, jossa tunnen oloni hyväksi ja minua arvostetaan!!
Tsemppiä sinullekin!!
Kiitokset teille lohduttavista ja kannustavista kirjoituksista! Olen todellakin asiaa miettinyt ja vaikka en juuri nyt aivan pohjamudassa olisikaan niin pakko olla vaan pois ettei asiat pääse pahenemaan. Olen koko viime vuoden ollut todella väsynyt ja ajatellut vain nukkumista. Viikot olen jaksanut olla töissä vain koska tiedän, että viikonloppu tulee, ja viikonloput olen pyhittänyt täysin nukkumiseen ja olemiseen. mitään erityistä en ole tehnyt. Nyt kyllä tajuaa, miten petollista (työ)elämä voi olla. Jos vertaan itseäni, juuri sitä iloista, energistä, positiivisesti ajattelevaa ja touhukasta persoonaa nykyiseen minääni niin olen todella kaukana tästä. Miehenikin on tähän kiinnittänyt huomiota ja itse olen ajatellut sen johtuvan paljolti pitkästä työmatkastani (yhteen suuntaan väh. 1 h), ettei muka ehdi tehdä mitään ja siitä, että yöuneni jäisisivät liian lyhyeksi. Mutta nyt kun ajattelen, niin viime vuonna olen kyllä nukkunut öisin ihan riittävän monta tuntia, mutta aina vaan väsytti.
Itse asiassa aika pelottavaa, että uupumus tulee pikku hiljaa ja sitä ei välttämättä edes itse osaa tunnistaa. Hassua tämä työelämä. Tai siis itse asiassa ihan hullua.
Ehkä tekee hyvää minunkin työpaikan työyhteisölle kohdata todellisuus, se tosiasia, että asiat ei ihan oikeasti ole hyvin ja se heijastuu työn tuloksiin. Tulokset on auttamatta huonot, jos työntekijät ovat sairaslomilla tai motivaatio on muuten nollassa. Esimiehelläkään ei ole rohkeutta ylemmälle taholle myöntää tätä tosiasiaa vaan pyrkii kaikin keinoin saamaan tulokset näyttämään hyviltä. Et me ihan oikeesti muka kyettäisiin sellaisiin suorituksiin. Tosi ärsyttävää!
No, mut aurinko paistaa ulkona, joten nyt täytyy kyllä lähteä nauttimaan siitä!
Mukavaa päivän jatkoa teille!
Hei ! Jatka vain sairaslomaasi, jos vain tuntuu. Itse olen ollut niin "tyhmä" etten ollut paljoa sairaslomilla, olin sairaana töissäkin. Se on ihan hullun hommaa! Kuule, työantajasi ei ajattele sinun parastasi, sinun täytyy ajatella vain itseäsi. Minulla oli virka yli 20 vuotta, ja jouduin lähtemään pois, kun vaihtui pomo ja tuli niin "v-mainen" toinen työntekijä, molemmat kiusasivat minua. Kannattaa sitten äitiyslomallasi hakeutua muihin hommiin! Älä jää taloon.
PS.Ymmärrän sinua erittäin hyvin