Miksi aina mulle?

siilenämää

Kävin sitten terveyskeskuksessa, Pääsin ihan lääkärille asti. Asiallista hommaa, monenlaista tutkimustakin määrättiin, Noh. Hoitajatäti varasi ajan verikokeisiin heti seuraavalle päivälle. Menin oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, mutta mitään kokeita ei ollut määrätty. Labratäti soitti sitten terveysasemalle ja kysyi että mitä on tarkoitus ottaa, otetiin sitten vanhalla ottamattomalla lähetteellä kokeita jotka oli jääneet ottamatta tietystä syystä aiemmin.

Noh. Sitten kolmena päivän kerättiin näytteitä ja ohjeen mukaan vietiin näytteet laboratorioon. Siellä sanottiin että lääkäri on pyytänyt eri näytteet kuin mihin olin purkit saanut ja ohjeet.

Tulehdusasrvoa ei oltu otettu. Nih, oishan se nyt sitten otettu mutta kun liuskat oli loppuneet ja niitä ei ollut missään.

Olenko epäonnen lapsi vai onko teille muillekin käynyt jotenkin näin? Korostettaneen että kohtelu oli asiallista ja hyvää, moni asia meni vaan totaalisen pieleen.

20

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aika ironista, että juuri sinulle, joka yleensä olet aina ollut puolustelemassa ja hehkuttamassa Suomen terveyden-/sairaanhoitoa, lääkäreitä, hoitajia ..., jos joku toinen täällä on niitä arvostellut.

      Kohtalo vain on päättänyt laittaa aikaisemmat mielipiteesi koetukselle ja näyttää sinulle realismin.

      • Woi kuule. Tämä ei ole ainoa kerta :D.


    • 1eero

      Aikomus soittaa ensi neuontaan, kysyä jatko toimenpiteitä erikoistoimenpiteisiin kuinka se luontuu, soitan kun kehtaan ei mikään akuutti tilanne mutta kuitennii.

      • Ne sanoo et varaa aika lääkärille joka sitten päättää jatkoista.


      • 1eero
        siilenämää kirjoitti:

        Ne sanoo et varaa aika lääkärille joka sitten päättää jatkoista.

        Nii meinasin, psorin takia olisiko mahdollista saada valohoitoa kun ei kokemusta nii luulen että sieltä kautta jotenkin toimisi. Viimekesä oli huono auringon suhteen eikä etelään kiinnosta lähtee, yleensä kesänaikaan on täällä saanu auringoa jolla pärjänny kevät-talveen. Psoriaksen takia käynnä yksityisellä, vain olen aika tyytymätön heidän palveluun.


      • 1eero kirjoitti:

        Nii meinasin, psorin takia olisiko mahdollista saada valohoitoa kun ei kokemusta nii luulen että sieltä kautta jotenkin toimisi. Viimekesä oli huono auringon suhteen eikä etelään kiinnosta lähtee, yleensä kesänaikaan on täällä saanu auringoa jolla pärjänny kevät-talveen. Psoriaksen takia käynnä yksityisellä, vain olen aika tyytymätön heidän palveluun.

        Varman tuohon valohoitoonkin tarvitaan lääärin lähete.


    • Ai nii. Jäi vielä kertomatta että verepainekin yritettin mitata. Kahdesta ensimmäisestä mittarista oli patterit loppu, Kolmas kerta todensanoi :).

      • Onkohan niitten mittarit niin luotettavia aina muutenkaan.

        Minullekin jalkahoitaja alkoi verenpainetta mitatessa silmät pyöreinä vouhkaamaan, että minulla ei ole pulssia ollenkaan. Ei toisellakaan mittarilla mitattuna. Vähän kummalliselle se kuulosti, kun ajattelin, että johan nyt olisi pitänyt alkaa vähitellen silmissä mustenemaan, mutta kun ei.
        Olisi ainakin voinut sanoa vähän varovaisemmin, että tämä mittarinromu ei halua näyttää pulssiani, eikä toinenkaan. Tai olla mainitsematta mitään, kun silmillään kuitenkin näki minun olevan täysin elossa ja puhekykyinenkin vielä.

        Onneksi ei ryhtynyt rahtaamaan minua ruumishuoneeseen tai alkanut käyttämään sydämenkäynnistäjää.


      • Tellukka kirjoitti:

        Onkohan niitten mittarit niin luotettavia aina muutenkaan.

        Minullekin jalkahoitaja alkoi verenpainetta mitatessa silmät pyöreinä vouhkaamaan, että minulla ei ole pulssia ollenkaan. Ei toisellakaan mittarilla mitattuna. Vähän kummalliselle se kuulosti, kun ajattelin, että johan nyt olisi pitänyt alkaa vähitellen silmissä mustenemaan, mutta kun ei.
        Olisi ainakin voinut sanoa vähän varovaisemmin, että tämä mittarinromu ei halua näyttää pulssiani, eikä toinenkaan. Tai olla mainitsematta mitään, kun silmillään kuitenkin näki minun olevan täysin elossa ja puhekykyinenkin vielä.

        Onneksi ei ryhtynyt rahtaamaan minua ruumishuoneeseen tai alkanut käyttämään sydämenkäynnistäjää.

        Kyllä siel oli ihan kunnon mittarit mut jostain systä ne ei halunneet antaa lukemia mulle vaan äkkäsivät toimimasta kun minun paineet ois mitattu.

        Se onkin taito kattoa potilasta eikä mittaria jos pulssia ei näy tai monitorikäyrä piirtää kammiovärinää ja potilas juttelee ja on hereillä.


    • teretule

      Koska Suomi on itämaa siellä sattuu kaikenlaista---oikeudessa jne.

    • RealistiN

      Eipä ole moista sattunut. Täällä on terkkarissa hyvä ja nopea palvelu. Akuutti ajan jos soittaa aamusella niin sen saa jo samalle päivälle ja kiireettömänkin viikon-parin sisään. Kaikki labrakokeet ovat hoituneet moitteettomasti ja ajallaan.

      • Hyvä ja nopea täälläkin, mulla vaan on sellainen karma et jos joku voi mennä pieleen, se menee pieleen. :).


    • Ei ole kokeiden vuoksi ollut ongelmia.
      On vaa syystäkin tullut kammo naislääkäreitä kohtaan.. Ne kun ei miespotilasta kuuntele, katsovat vaan kokeidentuloksia, ja minulla ne on hyvät. Sittn ne päättelee, että eihän sillä mitään voi olla.
      Tämä on vaan miesten ongelma. Naiset ovat hyvin tyytyväisiä näihin naislääkäreihin.
      Ei se minullekkaan ole ongelma, osaan mennä yksityiselle.
      Lieneekö ne verikokeet kuinkakin arvokkaita, kun tuntuu etä aika pitkät välit kokeidenotossa.
      Apteekissa jo kyselivät, onko kokeita otettu. Seuraavat olisi huhtikuussa.
      Oon vähän ajatellu, että jos otattais nekin yksityisellä, ei se nyt mulle mikään ongelma olisi.
      Jos vaikka kunnallisella on ne rahat niin tiukalla..

      • Riippunee varmaan kokeista ja aiheesta miksi kokeita otetaan heruuko rahaa vai ei.
        Minulle lääkärin sukupuolella e ole merkitystä.


    • No johan oli sekasotku.
      Kerää ne tapahtumat kokoon ja anna palaute, että näkevät kuinka paljon yhden ihmisen kohdalla meni pieleen.
      Aika vähän käytän terveyspalveluja. Tuon verenpaineen takia käyn verikokeissa. Se hoituu niin, että soita hoitajalle. Hän laittaa ne koneelle. Tulokset lähettää sitten lääkärille. Lääkäri soittaa, jos on tarve, eipä ole ollut.

      • En taida viitsiä antaa palautetta. Pitävät minua kohta ammattipalauttelijana :9. Toki annoin jo siellä heti kun olin kolmena päivänä kerännyt näytteitä ja sitten kävikin ilmi että väärät näytteet, lääkäri oli tarkoittanut eriä. Verikokeita ei oltu määrätty ollenkaan ja hoitaja kuitenkin tilasi minulle labraan ajan.


      • Placeboa

        Jos sinulle oli merkitty nuo aiemmat näytteet, mitä keräsit, niin eihän se nyt kovin pieleen mennyt. Ne nyt piti joka tapauksessa ottaa, kun ne sinne on määrätty. Joku ne vastaukset tarvitsee, kun pyynnötkin on tehnyt. Eli nyt unohtui hoitajalta/lääkäriltä laittaa nämä uusimmat labrakokeiden pyynnöt, ja nyt heidän tarvitsee ne sinne laittaa, jotta voit käydä laboratoriossa uudelleen.


      • Placeboa kirjoitti:

        Jos sinulle oli merkitty nuo aiemmat näytteet, mitä keräsit, niin eihän se nyt kovin pieleen mennyt. Ne nyt piti joka tapauksessa ottaa, kun ne sinne on määrätty. Joku ne vastaukset tarvitsee, kun pyynnötkin on tehnyt. Eli nyt unohtui hoitajalta/lääkäriltä laittaa nämä uusimmat labrakokeiden pyynnöt, ja nyt heidän tarvitsee ne sinne laittaa, jotta voit käydä laboratoriossa uudelleen.

        Nuo aiemmat näytteet oli tarkoitettu ensi kesälle, joten nyt ne puuttuu sieltä ja sitä paitsi niissä oli vääriä näytteitä mitä ei nyt olisi lainkaan tarvittu eli turhaan otettu. Ja osa nyt tarvittavista jäi kokonaan ottamatta. Tai oikiastaan paremminki niin että lääkäri ei ollu verikokeita mlle nyt määrännytkään, hoists ei katsonut päivämääriä ollenkaan kun tilasi mulle ajan valmiiksi. Kusinäytteetki oli väärät, niitä ei vissiin laitettu ollenkaa eteenpäin koska niille ei ollu lähetettä. Toiset kokeet oikeine lähetteineen määrättiin myöhemmin :).


    • Olen ymmärtänyt, että olet ollut vakavasti sairas. Toivon, että vuosi 2018 antaisi sinulle runsaasti ilon aiheita.

      • Kiitos ystävällisistä sanoista. Menestyksellistä uutta vuotta myös sinulle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe