Itse paljon sanojen kanssa vehdanneena olen toisinaan huomannut sammuttavani niiltä itseni. Sanat yksinkertaisesti lakkaavat loistamasta ja näen luultavasti saman kuin kuka tahansa meistä: jäännöstodellisuuden autiuden ja kokemuksen siitä, millaista on olla ilman lumoavaa tunnetta sisällään.
Tällaiset tilat tai vaiheet ovat ohimeneviä, mutta tulevat aina raa'alla tavalla muistuttaneeksi siitä, millaista on olla ja olla olematta. Rakkaus on hieman samanlainen asia, ja se, ettei sitä ole. Tällainen autius ihmisen sisällä hämmentää kaiken merkityksettömyydellään, ja saa ihmisen kaipaamaa jotain, jota ei enää osaa hahmottaa, mitä se edes oli.
Siitä ei ole tietoa.
(hihitystä)
Tällaiset tilat tai vaiheet ovat ohimeneviä, mutta tulevat aina raa'alla tavalla muistuttaneeksi siitä, millaista on olla ja olla olematta. Rakkaus on hieman samanlainen asia, ja se, ettei sitä ole. Tällainen autius ihmisen sisällä hämmentää kaiken merkityksettömyydellään, ja saa ihmisen kaipaamaa jotain, jota ei enää osaa hahmottaa, mitä se edes oli.
Siitä ei ole tietoa.
(hihitystä)
Vastaukset 4
Vanhimmat
.. Aamen.. Tairat olla AsioidenYtimeSä.. ;D
Mjaa
Siis mä olen aina pitänyt tilasta ja tyhjyyden tunteesta, kyvystä hengittää. Tässä asiassa en kuitenkaan ole kanssani täysin samaa mieltä.
Nähdä maailma ilman suhdetta siihen, on lähes kivulias seikka kohdata, Tällainen jorina tietenkin kuulostaa hieman paradoksaaliselta, mutta joitain asioita on hieman vaikea kuvata ilman vaikeaa tapaa niitä jäsentää.
(hirn)
Myöhäisherännäisenä voisin tietenkin ajatella, että olin "out of order, eli urbruk".
Mutta siis nämähän ovat vain mutuja.
😁👌
Sellaista se joskus on.