Noora Lintukankaan blogissa asiaa.
Oletko huomannut, että koko yhteiskunta tukee valittamisen kulttuuria? Meidän on oltava tyytymättömiä, jotta kaipaisimme parempia ratkaisuja ja voisimme korjata asioita.
Tyytyväinen ihminen ei kaipaa jatkuvasti uutta, sillä häneltä ei lähtökohtaisesti puutu mitään tärkeää. Tyytyväinen ei kuluta. Ei kaipaa kehitystä. Ei kouluttaudu.
On paradoksaalista, että haemme tyytyväisyyttä ja tasapainoa systeemissä, joka ei oikeastaan tue sitä.
~ ~
Törmäsin internetsin ihmeellisessä maailmassa meemiin. ”Aikuisena oleminen on aika iisiä. Sua vaan väsyttää koko ajan, kerrot ihmisille kuinka paljon sua väsyttää ja he kertovat, kuinka paljon heitä väsyttää.”
Touché. Valittaminen on myös keino tulla näkyväksi. Ego kaipaa silmittömästi huomiota, sympatia on sen lempiherkkua. Samalla nurkan takana kuitenkin odottelee uhriutuminen. Valittaminen johtaa helposti itsensä surkutteluun – ja oman voiman luovuttamiseen olosuhteille.
~ ~
Etsimme parempaa elämää, mutta emme ole valmiita päästämään irti valittamisesta. Enkä nyt tarkoita, että elämässä pitäisi keskittyä vain positiivisuuteen ja unohtaa kaikki negatiivisuus (pakonomainen positiivisuus voi olla yhtä vaarallista kuin uhriutuminen).
Puhun nyt vastuun ottamisesta. Miten ylipäänsä päädymme tilanteisiin, joissa joudumme valittamaan väsymystä, puutteita, huonoa onnea tai muiden ihmisten typeryyttä?
~ ~
Meillä kaikilla on oma sisäinen ohjauksemme, oikeastaan ohjauskäsky, jonka mukaan toimimme. Englanninkielen inner command kuvastaa sitä hyvin, joogit sanovat gurmukhinkielellä hukam.
Hukam on arvomaailmamme ytimessä. Toimimme sen mukaan joko tietoisesti – tai kuten monet meistä – tiedostomattomasti. (Jolloin hukam korruptoituu mielessä, ja ego ryhtyy käyttämään sitä saadakseen sympatiaa muilta.)
Hukam tulee esiin kaikissa ”mun pitää” -lauseissa. (”Voi mä haluisin tulla, mutta mun pitää mennä töihin.”) Pitää-lauseet ovat usein aika lannistuneita.
Kuka sanoo, että pitää?
~ ~
Pitää-lauseet kertovat siitä, mihin olen valmis suuntaamaan energiaani, huomiotani ja sitoumustani. Ne kertovat, millaisia asioita priorisoin elämässä. Valitsen ”pitämiseni” itse.
”Minun pitää” on siis itse asiassa valhe, jonka pohjalla on ”minä haluan”. Jokaisen ”minun pitää” -lauseen voi kääntää suoraan muotoon ”minä haluan”. (”Voi mä haluaisin tulla, mutta todellisuudessa haluan enemmän mennä töihin.”) (Tiedän, moni sanoo, ettei se kuule ole noin yksinkertaista… Mutta kyllä se hittovie on. Tai sitten taustalla on isompi kysymys: mikä estää sinua toimimasta niin kuin sydämessäsi haluat?)
Voinko hyväksyä sen, että pitää-lauseeni ovat yhtä kuin ”minä haluan”?
Voinko hyväksyä, että olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani, arvojeni mukaisen elämän elämisestä, omista sanoista ja teoista?
Valittamisen valtakunnanrajojen ulkopuolella on terra incognita, suuri tuntematon. Mahtaako siellä asua tyytyväisyys?
https://hidastaelamaa.fi/2017/08/tervetuloa-valittamisen-valtakuntaan/
Oletko huomannut, että koko yhteiskunta tukee valittamisen kulttuuria? Meidän on oltava tyytymättömiä, jotta kaipaisimme parempia ratkaisuja ja voisimme korjata asioita.
Tyytyväinen ihminen ei kaipaa jatkuvasti uutta, sillä häneltä ei lähtökohtaisesti puutu mitään tärkeää. Tyytyväinen ei kuluta. Ei kaipaa kehitystä. Ei kouluttaudu.
On paradoksaalista, että haemme tyytyväisyyttä ja tasapainoa systeemissä, joka ei oikeastaan tue sitä.
~ ~
Törmäsin internetsin ihmeellisessä maailmassa meemiin. ”Aikuisena oleminen on aika iisiä. Sua vaan väsyttää koko ajan, kerrot ihmisille kuinka paljon sua väsyttää ja he kertovat, kuinka paljon heitä väsyttää.”
Touché. Valittaminen on myös keino tulla näkyväksi. Ego kaipaa silmittömästi huomiota, sympatia on sen lempiherkkua. Samalla nurkan takana kuitenkin odottelee uhriutuminen. Valittaminen johtaa helposti itsensä surkutteluun – ja oman voiman luovuttamiseen olosuhteille.
~ ~
Etsimme parempaa elämää, mutta emme ole valmiita päästämään irti valittamisesta. Enkä nyt tarkoita, että elämässä pitäisi keskittyä vain positiivisuuteen ja unohtaa kaikki negatiivisuus (pakonomainen positiivisuus voi olla yhtä vaarallista kuin uhriutuminen).
Puhun nyt vastuun ottamisesta. Miten ylipäänsä päädymme tilanteisiin, joissa joudumme valittamaan väsymystä, puutteita, huonoa onnea tai muiden ihmisten typeryyttä?
~ ~
Meillä kaikilla on oma sisäinen ohjauksemme, oikeastaan ohjauskäsky, jonka mukaan toimimme. Englanninkielen inner command kuvastaa sitä hyvin, joogit sanovat gurmukhinkielellä hukam.
Hukam on arvomaailmamme ytimessä. Toimimme sen mukaan joko tietoisesti – tai kuten monet meistä – tiedostomattomasti. (Jolloin hukam korruptoituu mielessä, ja ego ryhtyy käyttämään sitä saadakseen sympatiaa muilta.)
Hukam tulee esiin kaikissa ”mun pitää” -lauseissa. (”Voi mä haluisin tulla, mutta mun pitää mennä töihin.”) Pitää-lauseet ovat usein aika lannistuneita.
Kuka sanoo, että pitää?
~ ~
Pitää-lauseet kertovat siitä, mihin olen valmis suuntaamaan energiaani, huomiotani ja sitoumustani. Ne kertovat, millaisia asioita priorisoin elämässä. Valitsen ”pitämiseni” itse.
”Minun pitää” on siis itse asiassa valhe, jonka pohjalla on ”minä haluan”. Jokaisen ”minun pitää” -lauseen voi kääntää suoraan muotoon ”minä haluan”. (”Voi mä haluaisin tulla, mutta todellisuudessa haluan enemmän mennä töihin.”) (Tiedän, moni sanoo, ettei se kuule ole noin yksinkertaista… Mutta kyllä se hittovie on. Tai sitten taustalla on isompi kysymys: mikä estää sinua toimimasta niin kuin sydämessäsi haluat?)
Voinko hyväksyä sen, että pitää-lauseeni ovat yhtä kuin ”minä haluan”?
Voinko hyväksyä, että olen itse vastuussa omasta hyvinvoinnistani, arvojeni mukaisen elämän elämisestä, omista sanoista ja teoista?
Valittamisen valtakunnanrajojen ulkopuolella on terra incognita, suuri tuntematon. Mahtaako siellä asua tyytyväisyys?
https://hidastaelamaa.fi/2017/08/tervetuloa-valittamisen-valtakuntaan/
Vastaukset 6
Vanhimmat
Blogi kirjoittamisen ohjeeksi sanotaan että on parempi kirjoittaa selkeä lyhyt viesti kuin tieteellistä pohdiskelua. Tämä kai johtunee siitä että asian monimutkaistuessa tavan bloggarin kyky käsitellä asiaa loppuu.
Noora katsoo että "minun pitää" tulisi korvata sanalla "minä haluan", mutta ei vaivaudu viemään ajatustaan pidemmälle vaan esittää vain monitulkintaisin teesin, josta ei ota itse vastuuta. Minä taas voisin sanoa että useammin kuin "Minä Haluan", ihminen voisi korvata "Minun Pitää" sanoilla : "Olen sopinut muiden kanssa että toimin näin "
Yhteiskuntamme perustuu aikatauluihin ja sopimuksiin siitä kuka tekee mitäkin. Siksi kai niin useasti kuulee sanottavan Minun Pitää. Historiaa lukemalla voi huomata että ainakin viimeiset 100 vuotta on ollut ihmisissä marginaaliryhmiä, jotka toistuvasti kyseenalaistavat tämän yhteiskunnan sopimusvelvoite ajatuksen, ja katsovat että onnellinen ihminen ei sitoudu yhteistoimintaan. Mutta kakusta ei voi kerätä vain mansikoita, koska joudut muiden eristämäksi. Siksi sinun pitää.
Aiempi osio blogista pysyi hyvin kasassa. (Osio valittamisen valtakunnasta)
.. Jooh.. Ja Maailma on Täynnä Valta&RahaEliitin luomia HallintaSanoja, joilla muurahaiset ohjataan haluttuun suuntaan.. ;P
Sitten on muurahaisia jotka eivät ohjaudu haluttuun suuntaan. Siitäkin on monenlaista tuottoa Valta&RahaEliitille. =P
.. No Niinpä.. Kun ovat rakentaneet&muovanneet Systeemin sellaiseksi.. ;D
.. Mut joo.. Ei sitä koskaan Tierä.. Täytyy olla PosiTiivari.. UtoPia Nääs.. ;D
Yhteiskunnassa joka toimii, kuten meidän yhteiskuntamme toimii ei voi välttyä sanoilta, "mun pitää". Sillä kyllä meiltä odotetaan tapahtuvaksi ja toteutuvaksi, jos on osallisena yhteiskuntaa ja sen toimintaa, kuten töissä vaikkapa. Pomo lakkaa maksamasta, jos ei mun koskaan täydy mitään...huvitti tai ei. Helpompaahan se on jos saa aina tehdä vaan mistä tykkää ja mä haluan. Illuusio se silti on..ei aina saa tehdä mitä haluaa.
Ja hölmömpi esimerkki, ostoksetkin pitää maksaa, jos haluaa saada evästä mukaansa kaupasta. En minä välttämättä halua maksaa, mutta onhan mun maksettava kun se on jutun henki. :)
Tottakai siihen mun pitää ja täytyy, sisältyy myös oma velvollisuudentunto. Eihän ilman sitä koko yhteiskunta pyöri näin, kun se pyörii.
Yksityiselämässä käsitän paremmin tämän, miksi pitäis? Esim. siivota, jos ei huvita. Mennä nukkumaan kymmeneltä, jos ei nukuta tms. Olla parisuhteessa, jos ei halua jne.
No, lapsetkin vaatii osansa perheellisillä. Kyllä heidänkin takiaan vaan pitää ja on hyvä itse tietysti halutakin.
Ajankohta kaikessa ei ole aina itselle mieluinen, mutta on vaan mentävä ja tehtävä. Koska omatunto tai velvollisuudentunto ei anna anteeksi, jos jätät tekemättä. Rehellisesti, aina ei huvita tehdä, mutta joskus on vaan pakko. Mun täytyy...en minä aina halua olla se joka tekee ruoan, pyyhkii takamuksen tms. Mutta joskus vaan on pakko niin tehdä, koska tekemättä jättäminen olis huonompi vaihtoehto, kun se ettei nyt vaan huvita.
https://hidastaelamaa.fi/2017/11/erityisherkan-3-lahjaa-ihmissuhteille/
Erityisherkät ovat aina yksilöitä, joihin vaikuttaa mm. persoona, temperamenttityyli, menneet kokemukset, unohtamatta syvempää olemusta, sisintä.
Alla olevat esimerkit ovat erityisherkälle tyypillisiä lahjoja. Ajattelen, että nämä piirteet ovat kuin kolikon kaksi puolta: ne sisältävät lahjan lisäksi haasteensa. Tässä kirjoituksessa keskitytään kuitenkin pääasiassa lahjoihin.
1. Empaattisuus
Erityisherkät ovat usein luonnostaan empaattisia, osaavat asettua toisen asemaan ja huomioida toisten tunteita. Empaattisen ihmisen kanssa on hyväksytty olo. Tulee tunne että uskaltaa kertoa asioista jotka ovat arkojakin. Empaattinen ihminen on usein ystävällinen ja muut huomioiva.
Empaattisuus voi mennä erityisherkällä yli, jolloin hän yli-ymmärtää ja eikä vedä rajojaan. Empaattinen ihminen kaipaa yhtälailla empatiaa. Jos sinulla on empaattinen ystävä, nauti lämmöstä ja myötätunnosta. Ja muistuta välillä ystävääsi, että hänkin saa olla tarvitseva, eri mieltä ja laittaa itsensä etusijalle.
2. Syvyys
Erityisherkkää kiinnostaa syvät keskustelut ja aito yhteys. Heitä harvoin kiinnostaa jutella pitkään asioista, jotka eivät mene pintaa syvemmälle.
Syvyys voi olla raskasta, mutta se voi olla myös hyvin totuudellista ja kaunista. Ihmissuhteissa syvyys tuo perspektiiviä, nöyryyttä ja usein myös sitoutuneisuutta. Syvyyden vastapainoksi on hyvä muistaa keveys ja se loppumaton analyysi ei ole välttämättä syvyyttä vaan jopa syvien tunteiden välttämistä. Syvyyden lahja tuo ihmissuhteisiin merkityksellisyyttä ja jaettua ihmisyyttä.
3. Aitous
Erityisherkät ovat usein allergisia näennäisyyksille ja he haluavat olla aitoja, omia itsejään. Samalla tämä kaipuu aitouteen voi pelottaa: Hyväksytäänkö minut sellaisena kun olen?
Jos ei ole vielä tehnyt rauhaa herkkyytensä kanssa, kokee helposti olevansa viallinen tai ulkopuolinen. Herkkyyden hyväksymisen myötä oma olemisen tapa alkaakin tuntua itselle oikealta ja sopivalta. Erityisherkkä tunnistaa helposti onko toinen aito vai ei. Jos ei ole, erityisherkälle menee helposti suojat ja pakki päälle. Aidon ihmisen kanssa oleminen tuntuu sallivalta, kiehtovaltakin. Se voi olla hyvin inspiroivaa ja rohkaisevaa.