ÅSK ja AU yhteen-mitä tästä hyötyy jäsenet ?

PiikkiVaiVinsta

Turkulaiset uimaseurat puuhaavat kovaa vauhtia yhdistymistä. Ihmettelen suuresti, mitä tällä tavoitellaan ? ÅSK:n uusi toiminnanjohtaja hehkutti näin kesäkuussa antamassaan haastattelussa : "Tavoite on olla muutamassa vuodessa Suomen paras uintiseura. Mitä se tarkoittaa? Meidän mielestämme se tarkoittaa uinnin Kalevan maljan voittoa", Laine sanoo. 3.6.2017. Lokakuussa olikin jo eri ääni kellossa. Edellinen yritys taisi jo kaatua alkumetreillä tulevan seuran nimeen liittyen. Toivottavasti jäsenet ovat hereillä, sillä meillä mahdollisuus vaikuttaa vahvasti lopputulokseen.
Yrittävätkö seurojen hallitukset "savustaa" ei-pidetyt henkilöt ulos tällä keinoin ?
Nyt kaikilla on ollut varaa valita kahdesta seurasta, jatkossa sitä ei enää olisi.
Nouseeko kurssi- ,valmennus- ja muut maksut ?

6

2407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uimahallinkantaasiakas

      Yksi iso seura on aina parempi kuin kaksi pienenpää. Mielestäni kaikilla paikkakunnilla pitäisi tehdä sama kuin espoossa eli pakottaa seurat yhteen. Åsk ja au ovat kumpikin niin suuria seuroja että niistä tulisi todellakin suomen paras seura. Nimeksi voisi tulla mielikuvituksellinen Turun uimaseura.

    • ÅSKAU

      Kyllä Turkuun mahtuu kaksi uintiseuraa. Toivottavasti järki voittaa tässäkin tapauksessa eli jatketaan vanhaan malliin.

    • setämies47

      No on siinä vielä Kaarina ja Raisio vaihtoehtoina. Toista se on pienemmillä paikkakunnilla.

      • Uintikatiivinen

        Eli Kaarina on vaihtoehto, ei Raisio todellakaan!


    • Tämä projekti on yksittäisten ihmisten päähänpinttymä, jonka he haluavat viedä läpi vaikka harmaan kiven välittämättä lopputuloksesta. Näkihän sen yhdistymisinfossakin: työryhmä ei pystynyt vastamaan esitettyihin kysymyksiin. Vaikuttaa, että laittavat kädet ristiin ja hyppäävät mustaan aukkoon toivoen, että käy hyvin. Suurta ihmetystä aiheutti, että Aui:n puheenjohtajaa ei nähty paikalla lainkaaan. Hänhän kuitenkin on ollut ajamassa tätä asiaa jopa lehden palstalla. On Aui:n jäsenistön aliarvioimista, ettei pj edes tule paikalle. Tosin tämä ei suuresti yllätä. Eikä se ulkopuolinen konsulttikaan tuonut mitään lisäarvoa.

      Ja juuri kuten edellä todettiin, eipä olisi sen jälkeen samassa kaupungissa enää vaihtoehtoja. Vaihtoehtoa ovat jäsenet perheineen tarvinneet vuosien varrella. Niin tästä eteenpäinkin.

    • VähänVäsynytVanhempi

      Aitoa vaihtoehtoa ei löydy ainakaan Raisiosta. Sinne ei kenenkään kannata mennä ainakaan paremman seuran toivossa, jos seurat Turussa yhdistyvät.
      Jäsenet, jotka kannattavat yhdistymistä, toivovat uudelta seuralta tasapuolisempaa kohtelua, valtarakenteiden ja keskittymien purkautumista, yhtenäisiä sääntöjä jotka ovat kaikille samat. Ne jotka vastustavat yhdistymistä ovat niitä joiden asiat ova paremmin kuin hyvin. Oikeastaan yksi se ja sama yhdistyvätkö seurat, pääasia että jokainen ratkaisuja tehdessään ajattelisi asiaa puhtaasti uimareiden eduksi - ei oman kunnianhimon, oman lapsen edun, oman työpaikan turvaamisen jne. kannalta. Räikeää minusta on se, että voimakkaasti yhdistymistä vastustavat aivopesevät 15 nuoret äänestämään oman mielipiteensä mukaisesti eikä vaihtoehtoja tutkita avoimin mielin.

      Ongelmana on asian käsittely suljettujen ovien takana pienellä piirillä. Taisi konsultille tulla yllätyksenä, ettei seuran jäsenet olleet sunnitelmista tietoisia tai ei heiltä oltu kysytty. Yhteistyön voisi aloittaa ja tiivistää ja yhdistyminen voisi tapahtua mahdollisesti sitä kautta luonnollisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3841
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3625
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3602
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2271
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2229
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      322
      1972
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1766
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1433
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe