Lapin urheilugaala.

Aika heikkoja saavutuksia on lapin urheilijoilla tänä vuonna.Onkohan muita MM-mitalisteja kuin Karhumaa yhdistetyssä,muut onkin puulaakitason harrastelijoita.
7113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ollin Harri hyppää vielä pitkälle, kuhan siitä selviää !

Äänestä

Lapin urheilugaala järjestetty vain ja ainoastaan siksi, että ns. silmäätekevät, poliitikot ja kaupungin johto saa taas syödä , juoda ja mällätä meidän rahoilla. Ainahan ne herrat juhlii, vaikka eivät ole tikkua ristiin laittaneet asian hyväksi. Turha juhla.

Samoin Suomi 100:aa juhlii monissa kekkereissä sama eliittiporukka ja kansalaiset, jotka kovalla työllä nostaneet Suomen ns. jaloilleen, makaavat petien pojilla märissä sontavaipoissa ja jäävät taas juhlitta.
Lappi rakennettiin tuhkasta ja sen ajan ihmiset tekivät kovan työn, olivat ansiotyössä ja kasvattivat isot lapsilaumat Suomen työläisiksi. Siitä se tämän päivän hyvinvointi on syntynyt ja tämän ajan päättäjät muistavat sen satunnaisesti korupuheina jossain sivulausessa, kun viihtyvät lihapatojen ja drinkkiensä äärellä. Oksettavaa.

Äänestä

On sankarit muut karkeloissa, oikeasti ansioituneita siellä ei näy.......

Äänestä

Lumenpukkajalle iso käsi mielipiteestäsi. Samaa mieltä olen minäkin.

Yleensäkin tämä Suomi100-juhlinta meni taas suomalaiseen tyyliin täysin överiksi. Nyt nimittäin saivat jokaisessa kaupungissa ja kunnassa sekä valtionlaitoksissa isot herrat aiheen juhlia muka isänmaallisena ihmisenä. Voitte arvata mitä tarjoilua heille on tästä juhlavuodesta seurannut, ei siellä hernekeittoa ole syöty pahvilautasella soppatykistä vaan parasta on ollut pöydässä. Puhumattakaan niistä viinamääristä ja edustusreissuista mitä valtion-ja kuntien johtajat ovat saaneet tuolla Suomi100 hössytyksellä naamaansa vetää. Kaikki on varmasti käytetty hyväksi mitä hommasta on vain saanut, sen voin taata.

Sen vuoksi jätin väliin myös linnajuhlien katsomisen, liika hype on liikaa. Varsinkin kun samaan aikaan köyhä kansa pyörittää kaapissa lahjoitusruokina saatua leipäpussia ja kurjistuu päivä päivältä lisää.

Veteraanit, kuolleet ja vielä elävät sekä myös kotirintaman naiset ja lotat ansaitsevat kaiken kunnioituksen. Samoin Suomen pystyyn nostaneet sotien jälkeiset työläiset ja kotiporukat.

Nykyisille herroille presidenttiä myöten en anna mitään kunnioitusta. Ne ovat kaikki puolueesta riipumatta paskasakkia ja loisia.

Äänestä

kerroppa omat menestymistarinat urheilussa...

vieläkö naapurit joutuvat sinua elättämään...

Äänestä

lumenpukkaajalle hienosta mielipiteestä.

Äänestä
  • Toivottavasti gaalassa palkitaan kansainvälisissä kisoissa Suomea edustaneita urheilijoita,sekä Suomenmestareita,eikä kansallisen tason palloilijoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puulaagen kirjoitti:

Aika heikkoja saavutuksia on lapin urheilijoilla tänä vuonna.Onkohan muita MM-mitalisteja kuin Karhumaa yhdistetyssä,muut onkin puulaakitason harrastelijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu