Täällä on julmia kertomuksia avioeroista ja miten ne satuttavat lapsia.
Elämässä ei mikään voi olla tärkeämpää kuin oma perhe, siihen ei kenelläkään ole oikeutta koskea.
Jokaisella meillä on aina haaveena perustaa perhe, mutta kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi, kuinka pienestä se voi hajota.
Ympärillä pörrää vapaita naisia, jotka sääliä tuntematta syöksyvät kuin ampiasparvi jonkun miehen kimppuun. Se on säälittävää, mutta tätä päivää ja aivan totta.
Mutta ei vielä yksi toilaus miehestä pahaa tee, vaan on päästävä sen yli tavalla tai toisella.
Monesti mies sanookin, että ei se merkinnyt mitään, tai niinkuin yleensä miesten saunaillat päättyvät ravintoiloihin ja sanotaan että, olin niin kännissä tai muuta vastaavaa.
Elämä on riskien ottamista ja niiden hallintaa, ja avioliitto on myös riski tavallaan.
Mutta se on myös elämän opettamista lapsille. He oppivat, että joskus elämässä on huonoja päiviä, ja vastoinkäymisiä, mutta ei saa luovuttaa helpolla. Heille ei saa opettaa, että perhe on toissijainen asia, että siitä voi lähteä kun ei enää huvita. Jos he oppivat kotoonta tämän mallin, on melko varmaa, että heille aikuisena käy samalla tavlla ja luulevat että se kuuluu asiaan, vaihtaa puolisoa aina tarpeen tullen.
Jos mies yhtään perhettänsä rakastaa ja arvostaa vaimoa ja lapsia, ei heitä muut naiset hetkauta, mutta perheen puolesta täytyy taistella. Ei se mies perheestä lähde, ellei joku siihen väkisin tunge ja lupaa kuuta taivaalta. Avioliitossa on aina ongelmia, mutta niistä selviää, kun ei lähde hakemaan lohdutusta, vaan selvittää asian. Heikkoon kohtaan vapaiden naisten on aina helppo hyökätä, ja vierittää sitten syy muiden niskoille.
Elämässä ei mikään voi olla tärkeämpää kuin oma perhe, siihen ei kenelläkään ole oikeutta koskea.
Jokaisella meillä on aina haaveena perustaa perhe, mutta kukaan ei koskaan tule ajatelleeksi, kuinka pienestä se voi hajota.
Ympärillä pörrää vapaita naisia, jotka sääliä tuntematta syöksyvät kuin ampiasparvi jonkun miehen kimppuun. Se on säälittävää, mutta tätä päivää ja aivan totta.
Mutta ei vielä yksi toilaus miehestä pahaa tee, vaan on päästävä sen yli tavalla tai toisella.
Monesti mies sanookin, että ei se merkinnyt mitään, tai niinkuin yleensä miesten saunaillat päättyvät ravintoiloihin ja sanotaan että, olin niin kännissä tai muuta vastaavaa.
Elämä on riskien ottamista ja niiden hallintaa, ja avioliitto on myös riski tavallaan.
Mutta se on myös elämän opettamista lapsille. He oppivat, että joskus elämässä on huonoja päiviä, ja vastoinkäymisiä, mutta ei saa luovuttaa helpolla. Heille ei saa opettaa, että perhe on toissijainen asia, että siitä voi lähteä kun ei enää huvita. Jos he oppivat kotoonta tämän mallin, on melko varmaa, että heille aikuisena käy samalla tavlla ja luulevat että se kuuluu asiaan, vaihtaa puolisoa aina tarpeen tullen.
Jos mies yhtään perhettänsä rakastaa ja arvostaa vaimoa ja lapsia, ei heitä muut naiset hetkauta, mutta perheen puolesta täytyy taistella. Ei se mies perheestä lähde, ellei joku siihen väkisin tunge ja lupaa kuuta taivaalta. Avioliitossa on aina ongelmia, mutta niistä selviää, kun ei lähde hakemaan lohdutusta, vaan selvittää asian. Heikkoon kohtaan vapaiden naisten on aina helppo hyökätä, ja vierittää sitten syy muiden niskoille.
Vastaukset 81
Vanhimmat
Aina ei näitä ongelmia osata selvittää, esimerkkinä sellainen tilanne, jossa toisen mielestä hänessä itsessään ole mitään vikaa, on täysin sokea omille "virheilleen". Siis ei mulla oo ongelmaa vaan sillä toisella. Ja kun toista ei voi väkisin muuttaa, tulee toisenkin sietoraja taas itsesnä sopeuttamisessa jossain vaiheessa vastaan. Tällaiset syrjähypyt on hälytysmerkkejä toiselta, että kaikki ei ole ok. Siinä vio olla järjen ja tunteiden sekamelskaa, ollaan toimittu jo pidemmän aikaa esim. tunteiden vastaisesti vain järkeen vedoten kestetty. Ei tietenkään liian helposti pitäisi luovuttaa, mutta ei myöskään syyttää ketään ulkopuolista. Ei hyvään suhteeseen voi ketään tulla väliin. Ja kuka niin väittää ei todellakaan ole osannut itseään tutkia ollenkaan.
, mutta oletko onnistunut tutkimaan itseäsi vielä siltä antilta, että yksilössä itsessään on kehityskriisejä, henkilökohtaisia ongelmia, jotka eivät johdu parisuhteesta.
Vai onko niin hyvin asiat, että sinkuilla ei ole esim. kolmen- tai neljänkympin kriisiä? Tai sinkut immuunja 5kympin vllitykselle? Tai sinkku ei masennu esim. työttömyydestä, tai koe työuupumusta..? Kaikki edellä mainitut henkilökohtaiset paineet ja ongelmat voivat myös olla uskottomuuden taustalla.
Syiden pohtiminen on hyväksi, mutta syyllisen etsiminen synnyttää vain syyttelykierteen. Ongelmia voidaan käsitellä kausaalisesti, syyllisiä ei. Poistammeko siis ongelmia vai syyllisiä?
Eikö suhteessa elettäessä toisen ongelmat ole myös koko suhteen ongelma. Jos yksi niin heikkona, oirehtivana, tai muuten "outo" että joku siihen väliin päässee tai siis otetaan .... niin eihän suhde silloin ole voinut olla hyvä ... vai?
Eikä kyse ole syyllisten hakemisesta, vaan siitä että kaksi ihmistä (tai toinen heistä) ei osaa, tahdo tai jaksaa elää parisuhteessa "ihmisiksi".
Harva osaa tuoda esiin omaa pahaa oloaan. Joku tarttuu pulloon, joku menee vieraisiin, joku sairastuu bulimiaan tai anoreksiaan.. Oireet antavat vinkin lähteä etsimään ongelmi.
Sanotaan, että "koti on paikka, missä kolhut paikataan", mutta parisuhde ei voi olla se, mikä eheyttää yksilöt. Tasapainoiset yksilöt tekevät tasapainoisen suhteen, ei päinvastoin. Vai lähteekö joku suhteeseen toipuakseen itse jostain?!
Parisuhde ei ole "hoitolaitos". Se on pikemminkin avoyksikkö; paikka, jossa voit olla oma itsesi virheineen päivineen ja muutos lähtee sinusta itsestään.
Täällä on heitelty sanaa "läheisriippuvuus" aika huolettomasti miettimättä sitä, mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa. Ajatus, että suhteessa elävän yksilön henk. koht. ongelmat olisivat koko suhteen ongelma, mahdollistaa toisen osapuolen "sairastumisen" läheisriippuvuuteen. Siinä toinen sopeutuu olemassa olevaan ongelmaan. Onko tällöin mitään apua siitä, että hoidetaan suhdetta ja yksilön ongelmat jätetään uinumaan ja kasvamaan? Uskoisin, että terveempää on aina "kuntouttaa" yksikön osat ensin (eli nämä ihmiset), ja sitten rakentaa kokonaisuus.
Helpoin esimerkki alkoholiongelmainen. Yhden yksilön haitallinen käyttäytyminen tuo kyllä pulmia suhteeseen aivan varmasti, mutta PARISUHDE ei voi kuntouttaa alkoholistia; hän itse joutuu ratkaisemana ensin ongelmasa. Tukena kumppani voi olla, mutta ei "toisen parantajana". Ymmärretään, että ensin on saatava aikaan raitistuminen, jotta suhteen muuhun problematiikkaan voi paneutua.
Kyllä se tuppaa vaan niin olemaan, että parisuhteessa nimenomaan yritetään toipua vanhoista haavoista ja tulla eheäksi, tiedostamatta yleisimmin... Puoliso valitaan niin että hän minusta tekee rakastettavan, mutta todellisuus onkin sitten toista ja toki toinen voi tehdäkin toisesta eheän, mutta vain tuomalla haavat esiin, jotta toinen voi sitten itse itsensä parantaa. Sinulla on kovin teoreettinenja käytännöllinen kuva suhteesta, ei filosofiasi ole kovin syvää...
Kävi suhteessa sitten miten kävi, niin on tarkoitus sitten käydä. Joko vahvistutaan vaikeuksista tai sitten ei.
Juuri tästähän väittelystä on ollut kyse. Helposti syyllistetään suhdetta tai toista osapuolta ongelmien aiheuttajaksi. Mutta kuten sanoit, .
Filosofian idea on kyllä ymmärtää näkymättömien rakenteiden merkitys näkyvissä ja osata erottaa ne toisistaan.
Tiedostamattomat ja pasiiviset motivaatiot ovat usein naamioituneita tarpeita. Jossain vaiheessa ihmisen on kyllä syytä tunnistaa omat vaikuttimet. Koska kuten sanoit, , ja jos suhde päättyy, perustu yksilön eheytyminen tietyn ajan jakson verran pseudomaailmaan. Mitä hyötyä tästä sitten on? Etsiä taas suhde, joka eheyttää minut?
Vaihdammeko erilaisia näkökulmia vai keskustelemmeko siitä, ettei
Ok! Olihan siinä multa provoa, mutta osaatpa itsekin : ).
Tosi on että jos sutta pakoon lähtee tulee karhu vastaan, mutta ei sille mitään voi että toiset silti haluaa mennä pakoon, oppi tulee joka tapauksessa jossakin vaiheessa. Itse uskon jälleensyntymiseen, joten aikaahan opeille on... Ja kovin usein on että sitä täytyy päänsä lyödä monta kertaa seinään ennenkuin tajuaa.
Mutta turhaakin turhempaa on hakea syyllistä parisuhteen ulkopuolelta, tahi aviopuolisostakaan. Itse olemme oppimme valinneet ja kun opettaja saapuu voimme valita oppivamme mitä on tarvis tai syyttää opettajaa tahi lähteä karkuun.
Parhaimmat mainokset mielestäni tällä hetkellä tv:ssä ovat nämä kolumbuksen puhelinliittymä mainokset; joissa tämä piirretty olio pomppii hyppykepin kanssa ahtaassa tunnelissa, sahaa omaa oksaansa ja sitä rataa..
Kertoo ihanan ironisesti ihmisen luonteesta. Sillä itseään siinä todellakin "pahoinpitelee", jos kaikki virheet ja epäonnistumiset tapahtuu oman minuuden ulkopuolella.
Ja minä olen todellinen optimisti ihmisten suhtee. Uskon nimenomana siihen, että ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämänsä ajan; ja että oppia voi jos uskaltaa hyväksyä erilaisia ajatustapoja luokittelematta niitä "oikeiksi" tai "vääriksi".
Provoilun fiiliksestä olen pahoillani, ei ollut se pyrkimys. Kokemuksien vaihtaminen ja muiden ihmisten elämään eläytyminen antaa tietoa, kokemusta ja perspektiiviä elämään. Viisautta parhaimmillaan lienee kyky hyötyä elämänkokemuksista ja oppia niistä.
Totta on se, että joaisen ihmisen menneisyys ja tulevaisuus ovat tiuksti kietoutuneet yhteen. Menneisyys ei yksinomaan määrää tulevaisuutta vaan myöskin päinvastoin. Joku on sanonut joskus mielestäni tosi hyvin, että: "ihminen on eävä tarina ja tarinalla on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus". Taaksepäin voi oppia katsomaan myös rakentavalla tavalla. Ja tätä tarkoitin silä, että oman sisäisen maailman tuntemus ja sen vaikutus kaikkiin ihmissuhteisiin on parasta ongelmien ehkäisyä.
Ilo oli pohtia kanssasi =)
Olen samaa mieltä siitä mitä kirjoitit, muutoksen lähdettävä yksilöstä. Mutta jos yksilö oirehtii tavalla tai toisella suhteessa, niin edelleen ... koko suhde kärsii. Siitä ei voi syyttää puolisoa (välttämättä), mutta ei myöskään sitä ns. "kolmatta pyörää".
etten missään vaiheessa syyttänyt KETÄÄN YKSILÖN ULKOPUOLISTA?
Tiedämme sen, että nk. "vaikeina aikoina" - ja oli sitten kyse opiskelupaineista, työpaineista, henkilökohtainen kasvu, ihmissuhteisiin liittyvä broplematiikka - yksilö etsii itse suojautumismekanisminsa selvitä; osa hakee lohtua pullosta, syömihäiriöt saattaa puhjeta jne.. Ihminen, jolla ei ole riittävän vahvaa itsetuntemusta syyttelee ympäristöä tai muita ihmisiä omista vaikeuksistaan. Tilanteeseen ei myöskään voi tulla muutosta, jos yksilö ei halua/kykene/uskalla tarkastella itseään ilman kausaalisuuden pakkoa.
Tämä mielenkiintoinen "selitän ympäristölläni ja muilla ihmisillä omia vaikeuksiani" -ajattelu on siirtynyt todella tehokkaasti sitten niihinkin, jotka "ulkopuolisina" seuraavat oirehtivaa/ongelmallisesti käyttäytyvää yksilöä - ja nyt tarkoitan nk. toisian naisia ja miehiä. Voi olla, että heille on uskoton osapuoli selittänyt oman toimintansa johtuvan vain itsensä ulkopuolisista asioista, ja he samalla tavalla kertovat kuvattujen ongelmien mahdollistaneen rinnakkaissuhteen.
Ihminen perustelee aina yleisen moraalin vastaista käytöstään, ei koskaan sitä, miksi toimii oikein! Tässä kohden on huomautettava, että yhteiskunnan sisällä on lukemattomia alakulttuureita vertais- ja sidosryhmineen, joilla on valtakultturista eroavat arvot, normit ja moraali. Rikollista heidän toimintansa tai omien arvojen toteuttaminen ei aina ole, yleisen moraalikäsityksen vastaista kylläkin. Näitä ryhmiä, jotka ovat haitaksi valtakulttuurille, paheksutaan, eikä kukaan tuomitse tätä paheksuntaa.
Valtakultturin arvojen ja moraalin mukaisesti uskottomuutta ei ole koskaan pidetty suotavana. Samoin valehtelu koetaan tuomittavaksi. Syyllistyessään valtakultturin normien tai arvojen vastaiseen tekoon tai käyttäytymiseen, ihminen alkaa puolustella tekojaan; hakee ikään kuin oikeutusta ja "lievempää tuomiota" teolleen.
Tästä johtuen ihmettelen toisten naisten tai miesten tarvetta selitellä rinnakkaissuhteen mahdollisuutta ja samalla oikeutusta pettäjän puolisolla, perhe-elämällä ja parisuhteella yleensä. Toimiiko nk. "toinen" tällöin vastoin omiakin periaatteitaan? Vai onko hyökkäys paras puolustus, koska ympäristö tullee tuomitsemaan rinnakkaissuhteen?
On muistettava, että jokainen suhde määrittää omat arvonsa, norminsa ja moraalinsa. Ne voivat yhteisellä sopimuksella olla hyvinkin poikkeavat yleisestä käsityksestä, mutta tällöin kyseessä ei ole enää esim. uskottomuus.
Mä olen henk.koht.kokenut miten voi käydä kun iskee ns.kehityskriisi päälle. Mun exäni, oli aivan ihana aviomies ja isä, mut sit lähempänä 35v hän alkoi omassa päässään miettiä että tätäkö tämä elämä on, ei siitä mulle puhunut, vaikka vaistosin miehen käytöksen muutosta, kysyin, hän ei vastannut. No, sittenpä meni puoli vuotta ja paljastui pettäminen, suhde nuorempaan naiseen. Siitä alkoi aikamoinen syöksykierre. Päätin/päätimme jaksaa seurata tilannetta.Mun tilanteen sietokyky sitten loppui vähän alle puolen vuoden kun sain exältä kunnolla köniin. Mä rauhallinen kun aloin sitten turhautuneena aukoa päätäni, turpiinhan siitä tuli. Sitä en voinut antaa anteeksi.
No, erottu on ja kumpikin kipuillaan,kadutaan tahoillamme. Exäni murros kaiketi käyty läpi, katuu syvästi. Sanoo ettei voi koskaan minua unohtaa, katuu niin että sattuu. Hänen suustaan voin tuon kyllä uskoakin.
Itselläni oli myös kolmekymppisenä "kriisiä", mietin elämää, äitiyttä, olin aika loppu, . Kalkkiviivoilla, viimeisen jaksamisen rippeillä lähdin viikoksi Kreikkaan yksin. Voi vitsit, palasin levänneenä, perusasiat päässä kirkastuneena, siis vaikka olin sisimmässäni kipuillut kovastikin puolen ajan ja siis yksi viikko auttoi.Oman kriisini aikanakin ymmärsin että mulla on oikein hyvä liitto ja ihana mies. Mutta voi näissä ns.ikäkriiseissä tai muuten uupumuksessa sumentua ajatus vaikka kuinka pahasti. Ja jälki voi olla sen näköistä. Jälkeen päin sitten herää, että mitä helvettiä.
Että en menis vannomaan että aina on vikaa parisuhteessa kun esim.tapahtuu lankeemusta vieraaseen.
Muistamme varmaan ja ne kenelä on omia murrosikäisiä lapsia titävät tämän parhaiten, kuinka sisäinen mylerrys keikauttaa kaikki olemassa olevan ylösalaisin.
Tosi asia kuitenkin se, että me tarvitsemme nuo ravistelut. Toisille ihmisille kehityskriisit voivat olla hyvinkin myrskyisät, toiset menevät eteenpäin vakaammin.
Jo tieto siitä, mitkä elämässä ovat mahdollisia pulma- ja käännekohtia tai tyypillisiä tapoja oirehtia, lievittävät "henkisiä kasvukipuja".
Puhut asiaa aikuisuuden murrosiästä. Sain ilon olla työn puolesta todella tasokkaan parisuhdeterapeutin koulutuksessa, hänen neuvonsa kriisin kohdatessa:"Hei,VAU, meillä on ongelma, otetaan tää haasteena, kehitytään tästä eteenpäin, tuetaan toisiamme".
No, tietämättä moista lausahdusta kokeilin samaa asennetta parisuhdekriisissämme, taisin opiskella Fisherin oppeja, mut ei sitten vaan loppupeleissä kantti kestänyt loppuun asti, ois ehkä kestänyt jos ei ois nyrkki alkanut puhumaan.TIedä häntä. Harmittavaa
Kai se kuuluu niihin kasvukipuihin ja murosikään näin vanhemmiten että täytyy tieten tahtoen loukata toista!
Kun toinen jättää, eikä ero ollut yhteinen,toista sattuu niin paljon, että miettimättä sen paremmin seurauksia, etsii vaikka kiven alta jonkun, jotta olo helpottuu. Minusta se jo loukkaa, että surun yli pääsemiseksi tarvitsee olla joku lohduttaja.
Ei muuta kun äkkiä vaan hynttyyt yhteen ja riitelemään lapsista! Se on tuttu kaavio, mutta täysin naiivi. Samalla siinä kostetaan lapsille.
Mutta mikäs sen mukavampaa, kuin saada myräkkä aikaan.
Tästä se sitten lähtee, ja toistuu kaikissa tapauksissa.
Kostaminen on ihan p:stä.Ja loukkaaminen. Aikuiselta "murkulta" pitäs jo löytyy vähän kehittyneempiä reaktiomuotoja?!
Meillä kriisi johti sit eroon, mutta onneksi jo eron ajatuksen asteella yx yhteinen päämäärä löytyi: erossakin yrittää turvata lasten hyvinvointi, johon ei kuulu riitely lapsista jne. En mäkään halunnut riistää lapsiltani isää vaikka olinkin aika vihanen.
Samantapaisia tarinoita löytyy jo onneksi aika paljonkin, ainakin mitä näin työvinkkelistä seuraa.
En silti puolusta eroja, vituttaa koristaa avioerotilastoja omalla "panoksellaan"
Eihän mies ajattele ehkä perheestä lähtevänsä "kun ei enää huvita" Mies ajattelee että se käyt muualla huvittelemassa ja palaa taas perheen luo. Niinhän sitä ajattelisi että rakastavaa miestä ei pitäisi kiinnostaa ympärillä pörrääväät vapaat naiset, mutta kun ne yleensä tuppaavat kiinnostamaan! Ja niistä saa hyviä lohduttajia kun vaimo ei taas ymmärrä. Mitähän ihmeen ymmärrystä ne miehet sieltä vieraiden jalkojen välistä saavat? Ilmeisesti vaan tiukempaa... Eipä tässä maailmassa mikään perheenperustaminen voi sen takia kiinnostaa.
Siis niitä naimisissa olevia miehiä, joiden ympärillä vapaat naiset pörräävät kuin ampiaisparvi. Joutuvat sitten viattomaksi uhriksi. Mutta onneksi heillä on vaimonsa, jotka uutterasti ja uhrautuvasti antavat kaikkensa perheensä eteen, eivätkä koskaan, milloinkaan alistuisi samaan. Siis varattuina naisina lankeaisi muihin miehiin. Tätähän ei siis kerta kaikkiaan tapahdu.
Kaiken pahan alku on nämä vapaat vampit. Syynä hajottamiensa perheiden lasten kärsimyksiin, petetyn vaimon masennukseen ja sukulaisten hämmennykseen.
Hallelujaa, tätä asioiden yksinkertaistamista!!
Kuka on sanonut niin että nämä asiat ovat yksinkertaisia? Nämä asiat ovat todella monimutkaisia. Mutta kyllä myös niistä tehdään monimutkaisia.
Ei se kuule ole helppo antaa anteeksi ja hyväksyä sitä toista vaikka olisikin vain hetken mielenjohde. Vaikka se kavereista tuntuukin että mitä nyt yhen kerran, unohda, mutta ei se ole helppoa, kyllä siinä lukuisat keskustelut, itkut ja vannomiset käydään läpi, ennenkuin sen yli päästään, jos päästään.
Mutta täytyy muistaa että siinä on muitakin ihmisiä joita asia koskee, eikä vain aviopari ja tämä kolmas.
Kolmas osapuoli on todella yksinkertainen, jos tietoisena tyrkyttää itseään.
Olisi kiva tietää, mikä on se tarve, miksi niin he tekevät? Jos eivät muuta pysty ajattelemaan, ajattelisivat omaa mainettaan edes, sillä eihän se ole kiva olla perheenrikkojan maineessa ja yksi vihatuimmista ihmisistä, sen "kunnian" kanssa on vaikea elää.
Jutun aloittaja se yksinkertaistaa. Johon myöskin viestini osoitin. Olen täsmälleen samaa mieltä, että kyseessä on monimutkainen juttu, joka paljastuessaan koskettaa montaa osapuolta. Mutta ei se asia ratkea syyttämällä ampiaisparvea (=varattuja miehiä pyydystäviä vampyyreita).
En puolustele kirjoituksellani uskottomuutta, mitä en hyväksy. Tiedän kuitenkin sen, että kyseessä useimmiten on monimutkainen juttu, jota ei ratkaista syyttämällä kolmatta osapuolta, oli se sitten mies ja nainen. En nimittäin usko myöskään varattujen naisten ja äitien viattomuuteen näissä asioissa. On sen verran tullut maailmaa nähtyä. Mun karvani saa pystyyn näissä jutuissa aina toi pyhä madonna versus ressukka, vietelty aviomies-asetelma.
Mies tai nainen pettää puolisoaan koska niin tahtoo tai päättää (kysehän ei ole raiskauksesta), syyt voivat olla monet ja toki "tilaisuus tekee varkaan" ... mutta sillä tai humalalla ei voi valintaansa puolustaa tai sitä hyväksyttävämmäksi tehdä. Sama jos puolisoaan lyö.
On yhtä naurettavaa syyttää "toista naista" ja tehdä tämä vastuulliseksi miehen valinnoista, kuin että syyttäisi puukkoa joka Mervin mökin pöydällä oli millä Matti "tikkasi" kaveriaan, tai viinapulloa baarikaapissa jonka alkoholisti päättää tyhjentää vastoin lupauksiaan.
Kyse on valinnoista. Se miksi esim. sinkku nainen tekee sen valinnan että tahtoo ukkomiehen kanssa suhteeseen on keskustelu, mikä voidaan käydä sinkut palstalla ... se hänen valintansa.
Monimutkaiseksi homma menee kun tehtyjen valintojen kanssa elettävä ja rikottua luottamusta uudelleen parisuhteessa rakennettava ... se todellakin on monimutkaista ja vaikeata -- mutta tärkeätä on ymmärtää minusta myös kenen syy ja vastuu, eikä hakea helppoa "syntipukkia" vaikka kuinka houkuttelevaa olisikin ("se nainen tuli ja VEI mieheni sänkyyn väkisin"-tyyliin)
ja miespolo siellä ampiaisparvessa vaan huitoo ja toivoo että joku auttaisi pois pinteestä?
Mistä näitä naisia sikiää jotka kuvittelee että heidän miehensä on aivoton tollukka jota viedään kuin pässiä narussa? Kyllä se mies voi kuule sanoa niille "ampiaisille" että "ei käy,olen varattu".
Vai eikö se osaa edes puhua? Muna suorana vaan kulkee. Miten uskallat edes moisen lemmikkisi päästää neljän seinän sisältä ulos?
Niinhän se on, että miehet rämpii kuin siat karsinassa ja naiset ammuu kuin lehmät navetassa!
Olen samaa mieltä kanssasi, siitä että ihmiset eroavat liian helposti, samoin kuin perustavat niitä perheitä liian helposti. Monille on niin tärkeää saada toteutettua unelmansa perheestä, että ei juurikaan vaivauduta miettimään sitä onko se kumppani todella oikeanlainen.
*karjuu kiukusta* Toivottavasti kirjoituksesi oli provo!!! Yksikään vapaa nainen ei ole syyllinen, oli sitten millainen vamppi tahansa, perheiden rikkoutumiseen tai syrjähyppyihin, siihen leikkiin tarvitaan aina mukaan myös se mies. Onko sinulle tai kaltaisillesi Pikku Rouville tullut koskaan mieleen, että ne vapaat naiset saattavat unelmoida vapaasta, usein mieluiten lapsettomasta, miehestä? Tai sitä kuinka kuvottavaa varattujen miesten iskuyrtykset voivat olla? Ja ne pirulaiset ovat vielä kaikkein sinnikkäimpiä.
Olen lukemattomia kertoja joutunut kuuntelemaan varattujen miesten valituksia seksin puutteesta jne. Et varmastikaan ole uhrannut ajatustakaan sille, miltä voi tuntua kun ukkomiehet kohtelevat kuin ilmaista huoraa. Pienessä päässään vakaa uskomus, että vapaa nainen on niin puutteessa, että on valmis naiskentelemaan jokaisen vastaan tulevan miehen kanssa. Törpöimmät vielä suuttuvat, kun annan "vauhdikkaat lähdöt" tai rupeavat kyselemään miksei? Tai miltä tuntuu, kun työkaveri jonka kanssa olet jutellut aivan normaalisti ilman mitään viittauksia seksiin, alkaa ehdottelemaan pikku puuhastelua kun olisi kiva saada vaihtelua? Jne. jne. Ja pahimmat vielä unohtavat mainita olevansa varattuja. Siinä touhussa on täydellisesti kateissa kyky kunnioittaa toisia ihmisiä, kunhan vaan saa omat tarpeet tyydytetyksi.
Olen aina ihmetellyt, miten kukaan haluaa kumppanikseen ihmisen, joka ei kykene kunniottamaan puolisoaan/seurustelukumppaniaan sen vertaa että olisi uskollinen, mikäänhän ei takaa sitä etteikö sama peli jatkuisi heti kun "arki" iske päälle.
PS. Tuttava piirissäni varattujen miesten kanssa säheltävät naiset ovat poikkeuksetta perheellisiä.
Olkaa niin hyvät, ja ottakaa ihan vakavasti tosiseikka, että ne teidän rakkaat aviopuolisonne itse hakevat vapaata panoseuraa hyvinkin aktiivisesti muualta. Pikatesti vaikka suomi24:n treffipalstalla esimerkiksi kertoo hyvin karua kieltään: siellä näin virkaduuniaikaan on hyvin monen siviilisääty avioliitossa, ja etsii seikkailua. Puhmattakaan jostain iskurinetistä, jossa on todella villi meno. Jokaisen naimisissa olevan miehen takana on vaimo, joten yrittäkää kääntää katsettane sinne mihin se kuuluu, nimittäin ensin itseenne, sitten puolisoonne, ja viimein koko liittoonne. Käsi sydämellä: jos haihdutte mielestänne perisynnin eli vapaan naisen, joka munahaukkana vaalii pesäänne, ja katsotte täysin kiihkottomasti omaa osuuttanne asiaan, niin mitä näette ? Ymmärrän toki että on huomattavasti helpompi laittaa vika jonkun ulkopuolisen harteille,kuin nähdä että itse olette itsenne ajaneet siihen tilaan missä olette. Minä vapaana naisena en missään nimessä alennu suhteisiin varattujen kanssa. Mielestäni miehistä raukkamaisimmat eivät järjestä elämäänsä hyväksi selvittämällä asioita, vaan aloittamalla suhteen jonkun toisen kanssa. Minä en halua rinnalleni selkärangatonta ihmistä, joka mielummin valehtelee itselleen, vaimolleen ja jalkavaimolleen kuin rehellisesti hoitaa suhteensa kuntoon, vaikka eroamalla vaimostaan, jota kuitenkin pettää. Älkää PikkuRouvat olko idiootteja.
Liikun aika paljon yöni puolesta ja iltaa istutaan usein ravintoloissa. Mutta en ole koskaan outunut ukkomiesten ahdistelemaksi, sinkkumiesten kyllä ;).
Nämä tekstit menevät täällä aina samaan tyyliin:
toiset eivät ymmärrä, miksi joku voi jatkaa liittoa pettäjän kanssa ja
tiset ihmettelevät ihmisiä, jotka suhteilevat varattujen kanssa.
Pitääkö siis päättää, kumpi on oikein tai väärin?!
Totta on, että vartut naiset kyllästyvät suhteisiinsa siinä missä miehetkin.
Vastuukysymys ihmetyttää..
Onko todellakin niin, että kolmasosapuoli on tilanteesta vastuuton? Siis vain passiivinen suorituksen kohde? Onko tämä nyt sitä kuluisaa nisen logiikkaa?!
näyttää olevan helppoa sinullekkin.. Siis ajattelu siitä, että tuon ihmisen ongelmiin ti ongelmalliseen käytökseen täytyy olla syy jossain toisessa ihmisessä..
Hatunnosto siitä, että periaatteenasi ei ole varatut miehet.
Niin... Satun tuntemaan about 10 miestä joiden kanssa olen tekemisissä, kaikki he harrastavat yhdenillan juttuja jos vaan saavat, ja yleensä saavat, melkein väkisin raahaavat, vinkuvat ja vonkuvat reikää.. Sit panevat nopesti, häipyvät paikalta tai heittäväy muijan pihalle.. Siinä ei ole mitään tekemistä onko nainen vappi tai ei.. Kyllä ne on nää aviomiehet/isät jotka siellä väkisin raahaavat naisia mukaansa ja baariin lähtevät vain hakeakseen irtopillua, ja käyvät baarissa usein.. Yksi näistä joskus harrastaa seksiä ensin vieraan kanssa ja sitten polkee kotona samana yönä vaimoaan.. Kukaan heidän vaimoistaan/tyttöystävistään ei tiedä mitä oikeasti tapahtuu baarireissuilla mutta todellisuus on julma. Toinen kaveri jahtasi vierasta kun vaimo oli samana iltana synnyttänyt heidän esikoisensa.. Sanotaanko että saa minut ja monen muun voimaan pahoin, mutta kun kavereita ovat niin sietää pitää..
olen siis nainen, yksijätkistä ja luvannut pitää turpani kiinni, mutta jossain täytyy purkaa.. Itse en pane muita kuin omaa.. enää..
Mitäköhän sinä täällä avioeropalstalle kirjoittelet mikäli sinulla ei ole osaa eikä arpaa?
Ehkä on syytä katsoa seuraavankerran baariin mennessä mitä olet päällesi laittanut, jos kaikki ukkomiehet sinua huorana pitävät?!
Omasta käytöksestään ja pukeutumisesta on hyvin paljon kiinni miten toiset ihmiset sinua kohtelevat.
Samoin vaikuttaa se mitä suustaan päästää.
1. En maininnut, etteikö minulla olisi henkilökohtaista kokemusta avioerosta. Vain sen, että "vapaa" nainen ei välttämättä ole se suuri syntinen joka raahaa aviomiehet harharetkille.
2. En väittänyt, että kaikki ukkomiehet kuvittelevat vapaan naisen olevan "joka pojan kertakäyttöhyödyke". Todella fiksuja, puolisoaan kunniottavia yksilöitäkin olen tavannut.
3. En maininnut, että tapahtuma paikka olisi aina baari.
4. Pukeutuminen, käytös...tyypillisiä naisen kommentteja toisesta naisesta, joita en vaivaude enempää kommentoimaan.
Aikoinaan juttelin puhelimessa ns.kolmannen osapuolen kanssa, siis naisen(tahollaan naimisissa) kanssa jolla oli suhde exääni:"Miehesi on valinnan kerran tehnyt ja on alttarilla valan vannonut, teillä on yhteiset lapset,ei valaa voi rikkoa,miehesi on valintasna kerran tehnyt en missään nimessä halua/voi rikkoa liittoanne. Rakastan miestäsi. Jos hän olisi tullut kirkkoon vuosi sitten kun itse menin naimisiin niin olisin sanonut alttarilla miehelleni:en tahdo"
Aika moista jeesustelua, kuin suoraan saippuopperasta. Jos on noin varma vannotuista valoista niin mix sit pitää alkaan ukkomiehen kanssa?Sydän mielii toisin kuin järki yrittää sanoa?
Mut jotenkin tää on kai vaan esim.miten ei voi olla sitten niin mistään varma.........
Siis vastaus sinkku30 , että kai jokaisen osapuolen tulisi hiukan miettiä vastuutaan missä tahansa ihmissuhteessa.
Mut ehkä jos on rakastaja/rakastajatar niin on vain niin hulluna ,vaikka varattuunkiin ihmiseen, ettei voi vastustaa suhdetta.......
Missä ihmeessä niitä humalaisia ukkomiehiä sitten pörrää ehdottelemassa ja käpelöimässä?
Ajattelin vain, että voisit miettiä omaa käytöstäsi. Tiedän nimittäin useita naisia joita lauma humalaisia ukkomiehiä ei ahdistele. Nyt varmaan olet sitä mieltä, että sinä olet niin kaunis, että siksi tämä sinun kohdallasi. Voin sanoa, että on monia kauniita naisia, jotka eivät koe minkäänlaista ahdistelua sen enempää ukko kuin muiltakaan miehiltä.
On olemassa naisia joita kohdellaan kunnioittavasti ja samaisen naistyypin kanssa mennään mielellään naimisiin. Ja sitten on se toinen naistyyppi....tiedät varmaan mitä tarkoitan.
Kannattaa siis vähän katsoa missä aikaansa kuluttaa ja nuo jo aiemmin esittämäni ulkonäkö, pukeutumis yms jutut.
Varmasti joka nainen voi myöntää saavansa törkeää kohtelua, jos itse käyttäytyy kuin lumppu. Mikäli taas naisesta löytyy arvokkuutta ei häntä huorana kukaan kohtele.
Oletko Sinä menettänyt miehesi toiselle naiselle? Tai onko miehelläsi kenties ollut suhde, jota et ole TODELLA pystynyt antamaan anteeksi?
Niinpä, ja toisaalta se myös haluu tahalteen tulla välillä väliin, eikä ajattele sitä että jos sille itelle kävis niin! Sitten vasta huomaa tuhon seuraukset, kun omalle kohdalle sattuu vastaavaa.
En ole miestäni menettänyt. Minulla on itsellä ollut aiemmin parikin suhdetta ukkomiesten kanssa joita nykyään syvästi kadun.
Miehelläni oli 2 v sitten suhde, jota en ole unohtanut, vaikka anteeksi olenkin antanut.
Naisia jotka ukkomiesten kanssa seurustelee en oikein voi ymmärtää. En eteenkään sitä että tääläkin palstalla monet toiset naiset pitävät sitä täysin normaalina ja hyväksyttävänä ja sitähän se ei ole. Syytä sitten vieritetään jos kenenkin niskaan. Naurettavaa ja lapsellista.
sanot, mutta tunntustat . Siis miksi itse ryhdyit suhteseen varattujen ihnisten kanssa? Usein ajatellaan, että yhden kerran voi anteeski antaa, mutta monennellako kerralla se "ymmärrys" väärin tekemisestä tulee/tuli?
Ei se ymmärrys mistään tullut. Kyllä minä tiesin tuolloinkin, että asia on väärin. En tosin tullut tänne palstalle näitä miehiä haukkumaan tai vielä pahempaa arvostelemaan näitä ykkösnaisia. Kyllähän se vika oli minussa eikä minua minua kukaan hyväksikäyttänyt tai en ollut kenenkään ukkomiehen uhri.
Siis omia valintoja
Sinun miehelläsikin siis oli suhde? No, sinä ainakin tiedät, millaisia ne taapamiset ovat olleet ja mitä kakkoselle kerrotaan vakikumppanista tai suhteesta =)))
Mutta entisenä kakkosena ymmärrät varmaankin miehesi käytöstä paremmin.
Oppia ikä kaikki. Jokaisen petetyn tulisi pettää takaisin, niin saisi moneen päässään riehuvaan kysymuykseen vastauksen. Ja jokaisen kakkosen kannattaisi kokeilla vakisuhdetta, jotta saisi realistisen tuntuman siihen, miten realistisia suhteessa toisiinsa pettävän varatun puheet ja se arki elämä kotona ovat.
Suomalainen kuin ei opi, ennen kuin omalle kohdalle sattuu.
Niinhän se on, että kantapään kautta me kaiken opimme.
Minä en tosiaankaan voi näitä ukkomiehiä joiden kanssa minulla on ollut suhde (2 kpl) syyttää siitä, että he olisivat minulle valehdelleet eli olin tietoinen missä mennään enkä kuvitellut olevani yhtään sen kummmempi kuin heidän vaimo/avopuoliso olivat.
No toinen näistä ukkomiehistä elää onnellista elämää vaimonsa kanssa tälläkin hetkellä.
Toinen taas elää vaihtelevan onnellista avioelämää minun kanssani.
Pystyn siis aika hyvin ymmärtämään sekä petetyn, että pettäjän tunteita olenhan ollut molemmilla puolilla.
Jollakin tasolla ymmärrän näiden miesten käytöstä myös, vaikka se ei mitenkään hyväksyttävää olekkaan.
Kaikille sanoisin että älkää olko niin kärkkäitä haukkumaan ja tuomitsemaan jos ette asioista kaikkea tiedä. Yleensähän asioissa tuppaa olemaan niin monta puolta kuin on osallisia.
Mitä sitten kun se mies käy vieraissa tämän tästä ja tuon tuosta,ryyppää ja hakkaa.
Mitäs jos se mies ei halua muuttaa tapojaan ja vitut välittää siitä vaimostaan tai lapsistaan.Kiroilee vaan miten kaikki rahat menee tän paskasakin elättämiseen.
Kauanko lapsia pitää kiusata moisella isällä?
pidä kiusata lapsia semmoisella isällä!!!!
Lapsilla ja lasten äidillä on parempi saada elää ihan omassa rauhassa ilman tuommoista isää.
Kyllähän ero on kova asia, niin lapsille kuin vanhemmillekin, ja monesti vielä on sukulaisetkin naama väärällään ja sydän syrjällään.
En usko, että moni lähtee eron ratkaisuun heppoisin perustein. Niin tuskaista se on.
Me olemme eroamassa. Lopullinen ratkaisu kyti vuosia. Kriisi on ollut melkoinen.
Helppo on antaa neuvoja ja toitottaa sitä, mikä omasta mielestä on hyvää elämää. Samalla viskoa myös syyllistäviä pistoksia sinne missä muutenkin on vaikeaa.
Ei kukaan toinen voi tietää, miltä jonkun ihmisen sisällä tuntuu, miltä tuntuu ihmissuhteessa, miltä avioliitossa, miltä perheessä, että voisi sanoa, että älä eroa, se sattuu, älä satuta lapsiasi jne. vaan koita kestää.
Yli 20 vuotta avioliittoa eläneenä tiedän, että on olemassa huonoja hetkiä, että ei ole luotu sellaista suhdetta, joka olisi pelkkää taivasta tahi pumpulia. Enimmäkseen se on harmaata arkea, jossa itse pitää löytää selviytymiskeinot ja monesti ilotkin, puoliso ei niitä tuo. Vaikka joskus haluaisikin niin. Toista ei voi muuttaa.
Tiedän senkin, ettei unelmien prinssiä valkearatsuista ole kuin saduissa.
Mieheni on inhimillinen ihminen, niin kuin minäkin ja kaikki ovat. Kunnioitan häntä, mutta silti (ja ehkä juuri siksi) olemme eroamassa.
On vain erilaisia ihmisiä. Jonkun kanssa menee naimisiin, jonkun ei. Eikä aina valitessaan tiedä, mitä on odotettavissa. Ja vaikka tekee parhaansa, suhde ei silti toimi. Ei ole hellyyttä, ei tunnu hyvältä, ei vain kaksi ihmistä kohtaa. Vaikka olisi lapsia, yhteistä elämää.
Se on Surullista...
Ei elämän onnistuminen ole sitä, että roikutaan avioliitossa väkisin elämän loppuun saakka.
Haluan lasteni tuntevan, että rakastamme heitä ja he ovat meille tärkeitä, vaikka eroammekin.
Ei se muuta meidän huolenpitoamme, enkä usko, että "eronmalli" vääjäämättä välittyisi heille heidän omassa elämässään negatiivisesti.
Asiaa voi katsella myös toisesta näkökulmasta:
"Vanhempani antoivat meille sen mallin, että ei tarvitse pitää kulisseja yllä.
He opettivat, ole oma itsesi, älä mielistele.
He itkivät, kun oli paha olla. Nauroivat kuin pahaiset kakarat ja leikkivät kanssamme.
He pyysivät anteeksi, kun olivat loukanneet.
He iloitsivat elämästä ja elivät hetkessä.
He eivät olleet täydellisiä, mutta rakastavia.
Ja vaikka heistä oli vaikea erota, eivät halunneet satuttaa meitä, he uskalsivat tehdä sen, ihan itsensä ja toistensa takia. Meidän takia. Paremman elämänlaadun vuoksi."
Oletko haastatellut nuoria ja vähän aikuisempiakin ihmisiä,joiden vanhemmat on eronnut.
Yli 90% heitä pitää vanhempiensa eroa elämänsä
suurimpana pettymyksenä,joten ei kannata vähätellä eron vaikutusta lapseen.
Lähes kaikki lapset toivovat äidin ja isän palaavan yhteen,vielä viiden vuoden jälkkeenkin.
Voidaanhan me aikuiset lohdutella itseämme,ettei se lapsilta pahalta tunnu.
Onhan tietenkin poikkeuksiakin niinkuin joka tapauksessa.
Eipä ole vaan kukaan varmaan voinut haastatella ei-eronneiden avioliitossa kuitenkin kipristelevien lapsia. Miten nämä lapset voivat, kun yritetään väkisin pitää kulissia yllä, kun ei saa/uskalla/ymmärrä/ erota, vaikka olisi kuinka paha olla?
Vaikka vanhemmat eivät pätkän vertaa kunnioita toisiaan, haukkuvat toisiansa lasten kuullen joka päivä, ovat väkivaltaisia, pettävät, valehtelevat...
Helpompaa on haastatella sitä pienempää joukkoa, jotka ovat avioerolapsia.
En kiellä, etteikö ero vaikuttaisi lasten elämää, mutta on myös muita asioita, jotka tekevät elämästä vaikeaa. Kieroutuneet kotiolot jopa helvetin.
Mutta miten ne voivat lapset silloin jos heidät väkisin raahataan jonkun idiootin arvosteltaviksi. Kyllä lapsi sopeutuu, sanotaan, mutta hitto soikoon onhan se sopeuduttava jos niin käsketään ja oletetaan. Lapsen on pakko!
Jos lapsi sanoo ettei hän sitä kanaa haluu nähdä, sanotaan heti että jo on pilalle hemmoteltu tenva, mitäs kiukuttelet, huonosti kasvatettu ym ym!
Ja julminta on se että nämä kanat kuvittelevat voivansa olla samaa perhettä kun tunkeutuvat väkisin leikkimään perhettä. Kuinkahan moni kyynel olisi jäänyt lapsiltakin kokematta, jos heitä kuunneltaisiin.
Mutta kun nämä naiset ovat lähes aikuisia, aikuisten tavoin he käyttävät sitä valtaa lapsiin, että mitäs siinä pieni 5 vuotias osaa tehdä kuin hyväksyä hampaat irvessä! Sääli, mutta onneks omat eivät sitä tule koskaan kokemaan, sillä en koskaan halua olla julma äiti, vaan heitä rakastava ja arvostava.
En nyt oikein ymmärtänyt mitä ajoit takaa.
Mikä on taatusti? Ydinperhe aina onnellinen?
Minä puhuin siitä, että ei ole helppoa mitata kenenkään kärsimyksen määrää, ei eronneiden, yhdessäpysyvien, ei kummankaan heidän lastensa.
Ei elämä ole Niin mustavalkoista. Onneksi.
Oletko haastatellut lapsia ja nuoria jotka olisivat toivoneet että vanhemmat olisivat eronneet, eikä olisi tarvinnut kuunnella ainaista tappelua ja rakkaudetonta kotia jota pidettiin kulissina sukulaisille ja tutuille.
En pidä sinun tutkimustuloksiasi minkään arvoisina. Mutta tietty jokainen voi heitellä prosentteja suuntaan tai toiseen... uskoo kuka jaksaa.
Jos nyt jotain tieteellisyyttä tähän välttämättä tahdotaan, niin olen melkoisen vakuuttunut että Suomen avioeroista lapsista 70-80% suhtautuvat jokseenkin neutraalisti uuteen tilanteeseen alkusurun jälkeen (mistä toipumisessa vanhemmilla tärkeä rooli ja vastuu) ja sopeutuvat. 10% ristii kätensä että perhehelvetistä vihdoin päästiin. Ja 10% kärsii, koska vanhemmat onnistuvat erossaan lapset ottamaan lyömäaseiksi ja manipuloinnin kohteeksi (10% eroista muuten muuten menee myös oikeuteen joko osituksen, huoltajuuden tai/ja elareiden vuoksi).
Tuo tunnetaan myös normaalijaumana tilastotieteessä ... ja jos todella 90% lapsista kärsisi kuvaamallasi tavalla eroista (siis vakavasti, surullinenhan se tilanne toki on kun akuutti ja kohdalle sattuu), niin siitä keskusteltaisiin yhteiskunnallisena ongelmana aivan toisella tasolla.
Siis miten voi perheestään taistella?
Jos ukko tulee töistä kotiin,niin kuin meillä,
ja ilmoittaa et nyt tuli ero ja lähtee.
Mitä siinä voi tehdä,jos toinen haluaa eron,niin
se on paperit eteenpäin ja sillä selvä.
Toisaalta jos on niin nuija kuin exäni,että
jättää kaiken 15 v aikana saavutetun päästäkseen nuoren naisen haarojen väliin,niin ei se paljoa huvita enää taistella.
Ja ei ollut puutetta seksistä,ei hellyydestä,pystyttiin puhumaan kaikesta ,lapsia 3 ja kaikki yhdessä haluttuja,mutta 2 viikon suhde 15 v nuorempaan naiseen sekoitti äijän pään niin täysin ,ettei nähnyt muuta kuin pikkupimunsa.
Taistele siinä sitten ,toivotonta ja turhaa huomasin minä.
Eikä ne lapset ole mitenkään erityisesti kärsineet,kaikkialla ympärillä on eroperheitä ja se on niin tavallista nykyään,ettei lapset enää
reagoi niin kuin me aikuiset.
Ero on niin helppo saada nykyään,ettei taistelut auta.Puolen vuoden aikana ei ehdi rakastuneen ensihuumakaan haihtua,eikä uuden parisuhteenkaan arki tulla vastaan.Turha se on äitejä painostaa
perehitään puolustamaan,kun se on aika mahdotonta nykyään.
... että sinä puolustelet miesten tekosia ja syyllistät niitä toisia naisia. Eipähän tarvi omaa pesää liata ja saa tekosyyn roikkua siinä omassa ukossa kun ei ole itsekunnioitusta sinulla pätkääkään. Jos mies rakastaa vaimoansa ja arvostaa tätä, niin ei sen vieraissa tarvi hyppiä. Ja se koskee molempia.
Tiedätkös koskaanhan sillä kolmannella ei ole mitään menetettävää, joten hän ei ajattele seurauksia.
Miehellä sen sijaan on perhe ja lapset, ja koko elämän työ, ehkä suurin haave täyttynyt, ja joku tulee ja repii sen pirstaleiksi.
Ja muuten, nyt sinä tai kuka tahansa meistä elää hyvässä parisuhteessa ja yks kaks, se voi loppua, tai sinä itse oletkin se, joka ensin puhuu miten iljettävää touhua ja puolustelet toisia naisia, mutta kuka sanoo ettet sinäkin voi joku päivä olla se kolmas osapuoli? Mitäs sitten, onko se sitten hyväksyttävää, kun huomaa itse tehneensä juuri tavalla jota aiemmin on halveksinut?
Itselleni kävi just niin ex-mies petti useamman kerran ja voi jestas kun vihasin sitä ja sen muijia vaan kuis kävikään uusi suhde ja ahdistavaa itsellä niin olenkin itse tehnyt niin, pettänyt baarireissuilla. Ei niin pienimpiäkään tunteita mukana siinä vaan ehkä just eron hakemista, kun ei muuten pysty sitä lasten takia tekemään... Ja olo on alhainen, mutta elämä opettaa. Nyt ymmärrän molemmilta kanteilta tätä asiaa. Ei elämässä oikeestaan koskaan oo kellään varaa haukkua muita ja jos sanoo ettei jotain voi millään ymmärtää kuii joku voi tehdä niin, saattaapi tulla tilanne jossa juuri itse teet kuten et ennen voinut kenenkään ymmärtävän niin tehdä. Ja se on tosi!
Syyllinen sinun pettämiseen on puolisosi, joka valitsi sivusuhteen. Ei häntä siihen pakotettu, ja vaikka "tilaisuus tekee varkaan" niin silti se yksin hänen valintansa. Aina voi sanoa "ei kiitos" jos joku nyt oikein tyrkyttämällä tyrkyttää itseään.
Mutta jos sinua helpottaa elää siinä valheessa, että "joku tuli ja vei tahdottoman mieheni minulta" ... niin sen kun, tosiasia ei miksikään silti muutu ... eli hän tahtoi ja valitsi pettää sinua jonkun kanssa jostakin syystä (ja sen syyn ei tokikaan tarvitse mitenkään liittyä sinuun).
Ja sen kolmannen motiivit ovat hänen, niitä voidaan kysellä vaikka "sinkut" palstalta.
Hyvin kirjoitit. Joka sana on totta minkä laitit.
Kirjoittaja kyllä yksinkertaisti asioita liian raa'asti. Totta kai, liittoa tulee huoltaa ja avioero on aina viimeinen mahdollisuus.
Ei kuitenkaan kannata jäädä roikkumaan kuolleseen suhteeseen, puhumattakaan väkivaltaisista tms. Lapsillekkin on helpompaa, jos vanhemmat voivat hyvin. Vaikka pyrittäisiin siihen, ettei lapsille kerrota aikuisten ongelmista, niin lapset aivan varmasti vaistoavat sen, jos jompi kumpi tai molemmat vanhemmat voivat huonosti.
Eli oikea järjestys on olemassa olevan liiton huolto ja hoito aina ensin. Vasta toisena vaihtoehtona ero, joka jossain tapauksissa on parempi vaihtoehto. Jos se on parempi vaihtoehto edes jommalle kummalle vanhemmista, niin se on yleensä parempi vaihtoehto myös lapsille.
Kerro, onko omakohtaista kokemusta ?
Onko miehesi lähtenyt ?
Onko "pörräävä" vapaa nainen "vienyt" miehesi ?
JOS miehesi on lähtenyt, niin onko tullut mieleen, että sitä kuuluisaa TAHTOA ei enää riittänyt. Siihen tahto-tilaan tarvitaan aina kaksi. Ja jos miehesi lähti, niin tuskin se oli sen yhden yön huuman takana se lähtöpäätös. Siinä on kipuiltu jo kauemmin. Mutta toiset meistä eivät halua katsoa tosiasioita. Saat itse päättää kuka on se, joka ei halua (katsoa niitä tosiasioita).
"säälittää....."
Kyllä perheestä kanattaa taistella silloin, kun siihen on aihetta.
Aina ei kuitenkaan ole. Omat vanhempani erosivat kun oli 7 ja olin tosi onnellinen. Isäni oli alkoholisti aina saimme pelätä ja aina oli rahat kaikki. Olen edelleen kiitollinen äidille, että hänellä oli sisua lähteä ja pelastaa minut siitä perhehelvetistä.
Erosin itse, kun lapseni oli 3 enkä kadu hetkeäkään se oli oikea päätös. Emme sopineet toisillemme elämänarvomme olivat erilaiset. Olemme silti ystäviä ja poika on vieraillut säännöllisesti isänsä luona.
Nyt minulla on perhe jossa jo kolme lasta ja ihana mies, jonka kanssa olemme elämän tärkeistä asioista samaa mieltä.
Meilläkin oli kriisi, kun odotin toista lastamme mieheni tapasi työmatkalla naisen, jonka kanssa hänellä oli suhde. Sain asian selville. Riitelimme, keskustelimme. Mieheni anoi anteeksiantoa ja katui tekoaan. Toinen nainen vaati jos jonkinlaisia selityksiä ja keskusteluja, joihin minunmielestä hänellä ei ollut mitään oikeutta. No ehkä hivenen lapsellinen luonne. Onneksi saimme asiat selviksi kävimme perheneuvolassa juttelemassa. Nyt meillä menee hyvin on onnelliset ja terveet lapset. Tästä suhteesta olin valmis taistelemaan.
Mieltä vielä joskus painaa, mutta olen anteeksi antanut vaikka en unohdakkaan.
Tämän toisen naisen käytöstä ja motiiveja en ymmärtänyt ja tuskin ikinä tajuankaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kohtalo kostaa hänelle minun ei tarvitse.
Taistelkaa itsenäisyydestänne, te ukkomiesten vampit, te pörisevät perheen hajottajat, idyllin rikkojat.
MINÄ, oi minä hullu olin juuri tuo pörisevä naispaholainen, joka meni ja iski sormuksettoman ukkomiehen, tai miten se menikään-ai niin se ukkomies minua kutsui milloin minnekin juhliin avecikseen.
Minä pörisevä vamppi jos olisin tiennyt, että ei se muuksi muutu, miestä vaihtamalla: JOS KARHUA LÄHTEE KARKUUN SUSI TULEE VASTAAN.
Antaisin kuut ja tähdet jos vaan saisin sen oman pienen itsenäisyyteni takaisin: EI ukon sukulaisia, EI ukon pentuja, EI ukon ex-eukkoa,
Pitäkää parempaa huolta te FIRST LADYT miehistänne, etteivät he tule sekoittamaan meidän aitojen oikeiden sinkkujen elämää. Taistelkaa itsenäisyydestänne sinkut!
Kyllähän asia on niin, että ukkomiehet osaavat huijata. Sormus taskuun ja kauniit puheet :)
Olen jutellut monen ukon ja ukottoman akan, samoin kuin akan ja akattoman ukon kanssa. Myös Ukkomiehen ja Akkanaisen kanssa olen jutellut!
Joka hemmetin yksilö pystyy mihin vaan, jos haluaa. Siinä ei ole yhtä syyllistä vaan hommaan tarvitaan aina kaksi!
Jos tätä ei joku ymmärrä, niin ymmärryksessä on jotain vikaa.
Yksin touhuamista ja elämistä vain itsensä ja mielikuvituksensa kanssa voidaan pitää mitä parhaimpana suhdemuotona! :))
Tässä viestiketjussa on useampaan kertaa tullut tarve selittää uskottomuutta deterministisesti, kausaalisesti ja jopa toisinaan funktionaalisesti.
On ollut myös kolmansia osapuolia, jotka kokevat omaavansa korkean moraalin, ja yhtä usein he tuovat julki sen, että ei ole heidän syy, jos joku pettää puolisoaan.
Tilanne on lienee hyvä keikauttaa hetkeksi päälaelleen ja tarkastella asioita kustakin käsitteestä ja argumentista käsin.
Etiikka on lähes kaikille helposti ymmärrettävissä oleva asia. Se arvioi henkilökohtaista hyvää ja pahaa, sekä samalla oikeaa ja värää ihmisen käyttäyymisessä. Moraaliin puolestaan sisältyy kultturiarvot, yksilön ja yhteisön eettiset käsitykset, arvostukset ja normit. Moraali tarkoittaa myös yhteiskunnan vakiintuneita tapoja.
Yhteiskuntamme perustuu yksiavioisuudelle ja siitä juontaa juuret uskottomuuden tuomitsemiselle. Oletettavasti valtaväestö tukee tätä ajatusta.
Moraali ei koskaan ole "yksityisasia". Moraali vaatii aina sitoumuksilta vilpittömyyttä. Uskoton kumppani tietää pettämisen olevan väärin ja käyttää kausaalisuutta "perusteena" toimia moraalin vastaisesti.
Kolmasosapuoli perustelee omaa valintaansa deteministisesti, aloittamalla tarkastelun siitä hetkestä, kun hän astui kuvioon mukaan. Kolmas osapuoli usein kokee itsensä ulkopuoliseksi koko tilanteessa.
Petetty puoliso selittää samaa tilannetta funktionaalisesti. Tämä on luontevaa varsinkin niissä tilanteissa, kun uskottomuus tulee täytenä yllätyksenä. Se on myös tervettä petetyn kannalta, sillä kenenkään ei tarvitse ottaa syytä tai tuntea itseään syylliseksi jonkun toisen toimintaan.
Kolmansien roolista tulee mielenkiintoinen, jos asiaa tarkastelee moraalin vastakohdan eli moraalittomuuden näkökulmasta. Moraalittomana pidetään asioita, jotka koskevat sivullisiakin; ne järkyttävät yleistä keskinäistä luottamusta yhteiskunnassa. Petetty puoliso, samoin mahdolliset lapset, ovat kolmansille osapuolille
juuri näitä sivullisia. Kolmas osapuoli - uskottelipa hän itselleen mitä tahansa - järkyttää aina heitä ja vahingoittaa yhteisön luottamusta.
Jokainen kykenee arvioimaan ja määrittämään oikean ja väärän suhteessa sovittuihin normeihin ja moraaliin. Moraaliton ihminen on tästä näkökulmasta tarkasteltuna sekä kolmasosapuoli että pettäjä.
Moraalittomaksi voi siis osoittaa sen, mikä paljastuu "yhteisölle"?
En osaa yhtä hienoja sanoja käyttää (oikeasti nuo olivat hienoja "pointteja").
Mutta sanottakoon vaikka näin: että kolmas osapuoli, siis tässä tapauksessa se toinen nainen on siis moraaliton samoin kuin se pettävä aviomies? eikö niin?
Eli se mikä ei tule yleiseen tietoon, ei vahingoita lapsia, ei aviopuolisoa, ei perheyhteisöä laajemminkaan niin se ei ole moraalitonta?
Uskon ja luulen, että vaikka minä en olisi nyk. mieheni tielle osunut, niin hän olisi lohtunsa hakenut muualta kuin sieltä ent. makuukammaristaan. Ero olisi jossain vaiheessa tullut, mutta se, että minä satuin olemaan silloin kuvioissa, kun hän erosi....miksi se tekee erosta jotenkin kamalamman.
Vielä kerran haluan sanoa, että (EN YLEISTÄ) monessa meissä naisessa on se vika, että vähättelemme miestämme, epäilemme hänen kykyään olla hyvä kumppani, hyvä rakastaja, hyvä aviopuoliso. Unohdamme miehemme aamutohveli-tasolle--KUNNES tapahtuu ihme, nimeltä toinen nainen ja avaa silmämme huomaamaan, että hitsi vie, kyllä siitä ilmeisesti johonkin vielä olisi. Eli sitten avataan silmät; sitten nähdään jopa oma mies kaikkien niiden omien harrastusten, jatkokoulutusten yms. ohitse---eli muistetaan miehen olemassaolo.
Jos emme osaa omaa miestämme arvostaa--kyllä maailmassa "toisia naisia" aina riittää, jolle kelpaa:olipa sitten se "perseenraaputtaja" tai hempeä hissukka. Jospa nämä avioero tilastot johtuvat siitä arvostuksen puutteesta.
Onko moraalitonta se, että lopettaa tahtomisen vai moraalitonta se, että tahtoo.
Jälkimmäinen vaan on se mikä näkyy "yhteisölle"
moraali, joka on vain sisällä minussa itsessä tai ulkoisena yhteiskunnassa?!
Koetko itse niin, että jos sinun kumppanisi petää ja sinä et siitä tiedä, että se on hyväksyttävää? Eikö tällöin olla vastatusten sen yleisen moraalikäsityksen kanssa, että valehtelu itsessään on jo moraalitonta?
Vahingoittaako sinua itseäsi vastoin yleisiä moraalikäsityksiä toimiminen, vaikkei sitä kukaan muu saisikaan tietää?
Avioero ei ole moraalisesti tuomittava asia yhteiskunnassamme; joissain yhteiskunnan sisällä elävissä ryhmissä kylläkin. Tahdon loppumisen tai lopettamiseen ja tahtomiseen liittyvä moraali tai moraalittomuus selviää konsensuksesta.
Muistappas Adi nuo hienot viisautesi silloin, kun se kulta pettä sua ja löytää sen neljännen tai viidennen.....koira ei karvoistaan...
aiemmasta moraalittomuus viestistäsi sai(n) sellaisen yhteenvedon tehdyksi, että se mikä tulee julkisesti tietoon on SINUN mielestäsi ja yhteiskunnan mielestä moraalitonta.
Ja yritin---ontuen (näköjään) tuoda esille juuri sitä pointtia, että meillä, yhteiskunnassa, ydinperheissä tuomitaan yleisesti se, mikä tulee julki:toiset naiset, erot tämä kaikki mistä tässä on nyt keskusteltu.
Mutta naiset/miehet jotka vuosikausiakin ovat pitäneet hienosti sanottuna sivusuhdetta yllä, heitä "glorifioidaan" äitiyden/isyyden, perheen ylläpitäjinä. Mutta ME, jotka paljastumme, me olemme moraalittomia.
Näinhän ei ole mielestäni, vaan tämä on siis se yleinen käsitys moraalittomuudesta. Siksi olin asettanut kysymysmerkit tekstiini.
Mutta olisin voinut aiemman tekstin kirjoittaa selkeämmin, kuten tämänkin.
Eli suomeksi:miksi helvetissä äidit/isät, perheelliset nostetaan korokkeelle. Miksi se toinen nainen/mies kivitetään, jos hän puhkaisee kuplan=jossa molemmat aviopuolisot pettävät toisiaan, miksi ei toista aviopuolisoa arvosteta, miksi odotetaan, että toinen tekee avioero-aloitteen. Miksi sitten vasta se jätetyksi tuleva havahtuu, että helvetti vieköön, olishan tuo vielä kelvannut (tuo aviomies, tuo vaimo), mutta mitä sitten tehdäänkään: käydään syyllistämään sitä kolmatta osapuolta jonkun "Perkeleen pyhän perheen rikkomisesta".
Sellaista kaksinaismoralismia, että Amerikkakin kalpenee.
Kyllä minä muistan ;)
En todellakaan aio olla yhtä onneton riippakivi, kuten mieheni ex: säälittävää ruikuttamista ja itsestään muistuttamista.
Ja nyt--singahdan tästä mieheni kanssa peiton alle sextaamaan.....niin avioliittomme kukoistaa ! Kokeilkaa muutkin, FIRST LADYT !
Adios!
Tarkastelin asiaa moraalin ja etiikan näkökulmista; ne sanat vilisevät todella usein näissä keskusteluissa, mutta harva pysähtyy miettimään, mitä ne loppujen lopuksi tarkoittavat.
Edelleenkään ei ole tarkoitus "kivittää" ketään.
Sinun kysymykset - tai mikäli niihin vastaa, olisi purettava auki pikemminkin psykologian tai sosiaalipsykologian argumentein.
Mooralin ja etiikan ulkoistaminen niin, että vain "näkyväksi" tulleet asiat olisivat joko tuomittavia tai hyväksyttäviä. Mietippä hetki, kuinka kauan ylipäätänsä ihmiskunta ja yhteiskunnat pysyisivät kasassa, jos moraalia olisi näennäisesti "ulospäin".
Olisin kiitollinen, jos poimisit sen kohdan, missä näin pahasti johdin sinua harhaan.
Älyttömän ylimielistä suhtautumista. Huomaa ettei sinulla ole elämää kovin paljon nähtynä.
Suruksesi voin kertoa, että mikäli miehelläsi on lapsia entisen vaimonsa kanssa niin hän oletettavasti tulee olemaan riippakivenäsi lopun elämääsi.
Niin se vain menee, että ei sitä yhteistä elämää ja lapsia hetkessä unohdeta ja varmaan tulee mieleen joskus miehellesikin että olipas asiat ennen hyvin. Päättelen kirjoituksestasi, että olet aika suvaitsematon ja luulet itse olevasi oikeassa joka asiassa ja uskoppa pois niin sekstailu ei luonteen puutteita kovin pitkälle korvaa.
Ja kyllä. Perheen rikkominen on moraalitonta vaikka sitä kuinka yrittäisit muuksi muuttaa.
Olet Annukka oikeasssa: Olen ylimielinen ja olen suvaitsematon--mutta niillä ei ole mitään tekemistä iän kanssa eikä ELÄMÄNKOKEMUKSEN kanssa. Eikä moraalittomuuteni kanssa.
Keskustelimme (huom me myös keskustelemme;) aiheesta mieheni kanssa sen seksisessiomme jälkeen, josta ed.viestissä mainitsin. Ja hän yhä edelleen oli sitä mieltä, että JOS olisin tehnyt päätöksen, että en varattujen kanssa ala seurustella, niin hän olisi entisestään nopeuttanut eroaan. Miksi, oi miksi, sen rakkauden aitoutta epäillään, mikä on alkanut kolmiodraamasta tai miksi epäillään 40/50 vuotiaiden suhteen aitoutta. Olisimme päätyneet tähän suhteeseen, tähän avioliittoon, olisimme sitten olleet 25 vuotiaita tai sitten jos olisimme olleet kumpikin vapaita. Olen ylimielinen, kyyninen, suvaitsematon näille valmiiksipureskelluille "TOINEN NAINEN TULI JA VEI MIEHENI JA RIKKOI PERHEEMME"-lässytyksille jotka eivät ole tältä planeetalta eikä tästä ajasta. Tuo seksisession mainitseminen on provosoimista Annukka hyvä, vaikka totta onkin. Se kuuluu suhteeseen, se kuuluu avioliittoon---ja haluamme molemmat, niin minä kuin miehenikin siltäkin osin tyydyttää toisemme.
Eikö se ole myös ylimielisyyttä, jos luulee avioliiton toimivan vaan siksi, että siinä on lapsia. Tai, että aina pitää olla ulkopuolisia virikkeitä että suhde toimisi--aina pitää mennä kyläilemään, sukulaisiin, joka viikonloppu, ettei tarvitse kohdata sitä puolisoa siinä kotona,siinä omassa makuuhuoneessa.
Jostain tuolta muulta palstalta luin jonkun aviovaimon vuodatuksen, että "tulisipa edes toinen nainen ja saisi hyvän syyn erolle".....että näinkin päin. Mutta kukapa sitä uskaltaa tunnustaa.
Annukka, sovitaan sitten niin, että olen moraaliton. Mutta iloinen sellainen !!!
miten se menikään se..."kuka heittää ensimmäisen kiven..."
Olet Annukka oikeasssa: Olen ylimielinen ja olen suvaitsematon--mutta niillä ei ole mitään tekemistä iän kanssa eikä ELÄMÄNKOKEMUKSEN kanssa. Eikä moraalittomuuteni kanssa.
Keskustelimme (huom me myös keskustelemme;) aiheesta mieheni kanssa sen seksisessiomme jälkeen, josta ed.viestissä mainitsin. Ja hän yhä edelleen oli sitä mieltä, että JOS olisin tehnyt päätöksen, että en varattujen kanssa ala seurustella, niin hän olisi entisestään nopeuttanut eroaan. Miksi, oi miksi, sen rakkauden aitoutta epäillään, mikä on alkanut kolmiodraamasta tai miksi epäillään 40/50 vuotiaiden suhteen aitoutta. Olisimme päätyneet tähän suhteeseen, tähän avioliittoon, olisimme sitten olleet 25 vuotiaita tai sitten jos olisimme olleet kumpikin vapaita. Olen ylimielinen, kyyninen, suvaitsematon näille valmiiksipureskelluille "TOINEN NAINEN TULI JA VEI MIEHENI JA RIKKOI PERHEEMME"-lässytyksille jotka eivät ole tältä planeetalta eikä tästä ajasta. Tuo seksisession mainitseminen on provosoimista Annukka hyvä, vaikka totta onkin. Se kuuluu suhteeseen, se kuuluu avioliittoon---ja haluamme molemmat, niin minä kuin miehenikin siltäkin osin tyydyttää toisemme.
Eikö se ole myös ylimielisyyttä, jos luulee avioliiton toimivan vaan siksi, että siinä on lapsia. Tai, että aina pitää olla ulkopuolisia virikkeitä että suhde toimisi--aina pitää mennä kyläilemään, sukulaisiin, joka viikonloppu, ettei tarvitse kohdata sitä puolisoa siinä kotona,siinä omassa makuuhuoneessa.
Jostain tuolta muulta palstalta luin jonkun aviovaimon vuodatuksen, että "tulisipa edes toinen nainen ja saisi hyvän syyn erolle".....että näinkin päin. Mutta kukapa sitä uskaltaa tunnustaa.
Annukka, sovitaan sitten niin, että olen moraaliton. Mutta iloinen sellainen !!!
miten se menikään se..."kuka heittää ensimmäisen kiven..."
Himppasen olet väärässä Adi. Kyllä suvaitsevaisuudella on eteenkin elämänkokemuksen kanssa paljonkin tekemistä. Toki ikä siihen ei aina vaikuta niin kuin sinun kohdalla näyttää olevan. Kyllä 40/50 vuotiaalta ihmiseltä odottaisin vähän kypsempää suhtautumista asioihin, mutta ehkä olet kulkenut laput silmillä ja vaikkua korvissa.
Minulla ei sinun moraaliin tai sen puuttumiseen ole mitään sanottavaa. Totesin aiemmassa viestissäni, että perheen rikkominen on aina moraaliton teko. En siis sinun henk. koht moraaliin ota kantaa.
Avioliitto ei toimi vain koska siinä on lapsia ei kai kukaan niin voi väittääkkään. Mutta lapset yleensä aiheuttavat sen, että pariskunnan välillä säilyy tietynlainen side eron jälkeenkin, jos suhteessa on lapsia ja molemmat vanhemmat haluavat heidän kanssaan pysyä yhteyksissä.
Tuo on asia mikä kolmansien osapuolten on otettava huomioon ja siihen sopeuduttava.
Tuo on kans vähän lapsellinen kanta/provosointi asioihin että, meillä harrastetaan seksiä ja meillä puhutaan. Niin meilläkin ja varmaan tuhansissa muissakin kodeissa. Vai luuletko, että kaikki perheet reissaavat ympäri mummoloita? Oletettavasti se sinun miehesi on harrastanut seksiä ja puhunut myös edellisen vaimonsa kanssa. Vai eikö :)
Se on ihan taivaan tosi, että yksikään toinen nainen ei voi viedä kenenkään miestä mikäli se mies ei ole valmis lähtemään.
Siitä huolimatta itse kyllä edellyttäisin, jos sattuisin varattuun mieheen rakastumaan (niin kuin olen joskus muinoin tehnytkin), että mies selvittää ensin välit vaimonsa kanssa ja aloittaa sitten minun kanssani.
Todella typerää sinulta tulla tänne arvostelemaan entistä vaimoa, joka varmastikkin on ihan ilman syytään osa tätä teidän kolmiodraamaa. Ja kuten jo sanoin mikäli lapsia niin opippas tulemaan toimeen entisen kanssa/lasten kanssa tai sinäkin saatat muuttua entiseksi.
Kiitos, oikein hyvin tulen mieheni lasten kanssa toimeen. Ja myös mieheni ex:n, eihän hän asu meillä ;)
Ja hyvä Annukka, rauhoitu hyvä ihminen--mikä kumma minun teksteissäni on saanut sinut noin takajaloillesi.
Ettei vaan joku osio lauseissani vaan osunut pahasti nilkkaasi.
Ja pilkunnussijakin kun olen, niin vähennä hyvä ihminen noita p - kirjaimia tekstissäsi (esim.opippas)...sitten on huomattavasti helpompi lukea, meidän ex-toisten naisten, jotka myös seksipetoja olemme ;)
Ja Annukka----kaikki me emme ole samasta luusta/puusta veistettyjä---luojan kiitos, en ole kaltaisesi. Ja hienoa, että olet minua ja monta muuta parempi moraaliltasi--mihin tämä maa joutuisikaan ilman kaltaisiasi. JIHUU ! Annukka
IHANAA KEVÄTTÄ !
Voi Adi hyvä tuo sinun yletön omahyväisyys ja toisien moittiminen on saanut minut takajaloilleen.
Ihan rauhallinen olen silti ei siis syytä huoleen.
Sorry tuo opippas se on meidän murteessa, mutta olet ihan oikeassa kirjoitetussa tekstissä hankala lukuinen sana.
Minusta taas hivenen vaikuttaa kuin sinä olisit kovasti kiihtynyt minun mielipiteistäni. Onko siis niin, että et olekaan niin kauhean varma siitä miehesi rakkaudesta? Koetko ehkä hänen ex vaimonsa uhaksi? Vai miksi häntä täällä olet moittimassa.
Kuvaako sinun mielestäsi hyvin toimeen tulemista aiempi kommenttisi : ” En todellakaan aio olla yhtä onneton riippakivi, kuten mieheni ex: säälittävää ruikuttamista ja itsestään muistuttamista.”
Emme todellakaan onneksi ole kaikki samasta puusta veistettyjä en todellakaan haluaisi olla kaltaisesi.
Itselleni on ollut rikkaus, että olen pystynyt tulemaan ex mieheni kanssa aina toimeen ja sopimaan lapsemme asioista. Erostamme on jo 7 vuotta ja olemme edelleen hyviä ystäviä. Tosin hyvät välit ovat osaksi varmaan sen ansiota että emme eronneet minkään kolmansien osapuolten vuoksi.
En oikein pysynyt tuossa sinun seksipeto jutussa kärryillä. Kyllä seksi varmaan kuuluu kaikkien elämään. En usko, että toisena naisena oleminen tekee kenestäkään mitään seksipetoa sen enempää kuin se ensimmäisenä naisenakaan olo. Seksihän nyt yleensä on nautittavaa kun löytää oikean kumppanin ja harva varmaan menee naimisiin sellaisen kanssa jonka kanssa seksi ei suju. Kyllä sitä siis voi harrastaa jopa sen ensimmäisen vaimon kanssa.
Onnea ja aurinkoa sinulle ja miehellesi! Nauti elämästäsi, mutta älä muiden kustannuksella.
Voi Adi hyvä tuo sinun yletön omahyväisyys ja toisien moittiminen on saanut minut takajaloilleen.
Ihan rauhallinen olen silti ei siis syytä huoleen.
Sorry tuo opippas se on meidän murteessa, mutta olet ihan oikeassa kirjoitetussa tekstissä hankala lukuinen sana.
Minusta taas hivenen vaikuttaa kuin sinä olisit kovasti kiihtynyt minun mielipiteistäni. Onko siis niin, että et olekaan niin kauhean varma siitä miehesi rakkaudesta? Koetko ehkä hänen ex vaimonsa uhaksi? Vai miksi häntä täällä olet moittimassa.
Kuvaako sinun mielestäsi hyvin toimeen tulemista aiempi kommenttisi : ” En todellakaan aio olla yhtä onneton riippakivi, kuten mieheni ex: säälittävää ruikuttamista ja itsestään muistuttamista.”
Emme todellakaan onneksi ole kaikki samasta puusta veistettyjä en todellakaan haluaisi olla kaltaisesi.
Itselleni on ollut rikkaus, että olen pystynyt tulemaan ex mieheni kanssa aina toimeen ja sopimaan lapsemme asioista. Erostamme on jo 7 vuotta ja olemme edelleen hyviä ystäviä. Tosin hyvät välit ovat osaksi varmaan sen ansiota että emme eronneet minkään kolmansien osapuolten vuoksi.
En oikein pysynyt tuossa sinun seksipeto jutussa kärryillä. Kyllä seksi varmaan kuuluu kaikkien elämään. En usko, että toisena naisena oleminen tekee kenestäkään mitään seksipetoa sen enempää kuin se ensimmäisenä naisenakaan olo. Seksihän nyt yleensä on nautittavaa kun löytää oikean kumppanin ja harva varmaan menee naimisiin sellaisen kanssa jonka kanssa seksi ei suju. Kyllä sitä siis voi harrastaa jopa sen ensimmäisen vaimon kanssa.
Onnea ja aurinkoa sinulle ja miehellesi! Nauti elämästäsi, mutta älä muiden kustannuksella.
Nautin, kyllä nautin. kts myöh.tekstissä...
Olet oikeassa----en sano missä, mutta kyllä olet ihmeen oikeassa Annukka !
Näytä minulle se kohta missä HAUKUIN ihmisiä, niin minä näytän sinulle haukkuvan harakan.
Ei se, että mieheni ex on säälittävä riippakivi, tee hänestä minulle uhkaa eikä hänen olemassaolostaan muistuttaminen vähennä sitä, että tulen hänen kanssa toimeen, kuin kenen tahansa tuttavan kanssa tullaan toimeen:asiallisesti ja kohteliaasti. Se oli toteavaa kerrontaa, Annukaiseni.
Mutta hienoa, että meitä on kaksi pilkunnussijaa.
ja nyt taas provoillaan, että saadaan pikku Annukka hereille:
Lähden tästä ottamaan mieheltäni suihin, että aamu alkaa taas kunnon proteiinipotkulla.
Mikäs meidän on-kun olemme vielä talvilomalla hohtavien hankien keskellä. Päivään mahtuu monta seksisessiota ja keskustelutuokiota ! (meinas ihan unohtua mainita)
Adios taas Annukkaiseni.
Ota dildo mukaan töihin, ettei pipo käy kirraamaan.
Nyt en aikoihin jouda sinun kanssa vaihtamaan näitä NIIN korkealentoisia moraalikeskusteluja....mutta HYVÄÄ KEVÄTTÄ/ELÄMÄÄ! Olet hieno ihminen Annukka !
Annukka uudeksi piispaksi -kampanja voisi alkaa, tämän eronneen tilalle, johan moraali kohisten nousee. Annukka varmaan polttaisi kaikki toiset naiset ja siinä sivussa tekisi juhannuskokon meistä EX -toisista naisistakin.
sori mahd.kirjoitusvirheet-nyt on kiire SÄNKYYN.
Kyllä sulla lapsi parka on uskomaton mielikuvitus. Mutta käytä toki mielikuvitus lomasikin muuhun kuin tänne oletetuista seksikokemuksista kertomiseen. Tuolla näytti olevan palsta seksi. Sieltä varmaan löydät seuraa mielikuvitus leikkeihisi.
(Säälittävä riippakivikö ei ole sinusta haukkumista?).
No ei se mitään minun on alettava töihin, jotta pääsen ajoissa kotiin roikkumaan miehessäni.
Sinulle toivon, että miehesi huomaa piakkoin millainen olet ja palaa sen riippakivensä luo :)
saanut vuoden idiootin palkinnon. Koko sivuston väki onnittelee.
Kel onni on, se onnen kätkeköön.
Ihmeesti tuot ihanaa tilannettasi esiin; ketä oikeastaan yrität vakuutella: meitä muita vai itseäsi?
Toivottavsti kumppanisi käy vilkaisemassa myös kirjoituksiasi. Jos siis sängystä ehtii..
RÄYH !
terveisiä peiton alta !
räyhräyhräyhräyhräyhräyhräyhräyh
Annukka vai Bush...kumpi se lukikaan sitä aapiskirjaa nurinpäin.
Nyt taas lähdetään laskettelemaan, joten kauheasti ei ehdi kirjoitellea
kraah kraah kraah
HELLO ! Miten viitsitte ottaa noin tosissanne nää jorinat täällä. Täällä voi puhua paskaa niin paljon kuin sielu sietää. Kikkailla hienoilla termeillä (jos osaa--minä en), ja tekeytyä mieheksi/naiseksi---jos siltä tuntuu, ja provoilla niin paljon kuin jaksaa---ja silti löytyy aina annukoita, nunnukoita jotka jaksavat, jaksavat ja jaksavat. Katsoin mielenkiinnolla miten paljon tekstiä tuosta foorumista tulee. PALJON !
HELLITÄ HELVETISSÄ TUON PIPOSI KIREYTTÄ !
rakkaudella Jorma
Kokeileppa joskus elää ihan oikeaa elämää Adi/Jorma se on ihan mukavaa. Tuo virtuaali elämä näyttää käyneen ainakin sun mielenterveyden päälle :)
Samma sak på HANKIPPA-språket.
Onpa-tai annukka kielellä = ompa annukka tuubi ehtymätön.
Annukka, muista pillerit, tänäänkin !
Itse olisin vain onnellinen jos mies pettäisi, silloin olis tosi hyvä syy pistää eropaperit vireille. Olemme olleet yhdessä ja naimisissa yli 10 vuotta, meillä on 9 v poika ja mies on täysi tyranni. En vaan millään voi erota siitä lapsen takia. Mutta jos löytäis uuden naisen niin vois lapellekin selittää että iskällä on uusi rakas. Olis paljon helpompaa. Ja silloin isällä ei olis niin paljon aikaa miettiä lapsen huoltajuutta, koska tietenkin haluaisin rakkaan lapsen itselleni ja tottakai myös saisi tavat isäänsä koska en olisi yhtään katkera vain onnellinen kun pääsisin eroon tyrannista ja saisin vielä puolet valtakuntaa eli puolet omaisuudesta. Silloin voisin aloittaa uuden elämän, jota voisin johtaa aivan yksin!
Ei kai enää eletä sitä aikaa, jolloin eroon piti olla joku raskauttava syy, kuten puolison uskottomuus?
Eikö olisi pahinta mahdollista mustamaalata lapselle hänen omaa isäänsä... Eikös se vähän sitä olisi kun sanoo: "erosimme koska iskällä on uusi rakas"???
Kyllä 9-vuotias ymmärtää, että on erilaisia ihmsisiä, eivätkä kaikki tulee toimeen keskenään. EI siihen tarvitse mitään uskottomuussyitä.
Tärkeintä on kertoa lapselle, ettei ero ole HÄNEN syytään ja että rakastat häntä, vaikka eroatkin hänen isästään.
Ja sinun tapauksessasi lapsikin varmaan vaistoaa, jos sinulla on paha olla ja puolisosi tyrannisoi sinua ja sinä olet katkera.
Anna pojallesi onnellinen äiti.