Minä teen siis oikein

Elämä ei ole niin mustavalkoinen kuin toiset koettavat maalailla.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005477185.html

Päivätyökseen talouskonsulttina työskentelevä Gweneth kertoo maanneensa yli sadan varatun miehen kanssa näiden puolisojen selkien takana. Hän arvioi olevansa ”täydellinen ratkaisu” liitoissaan onnettomien aviomiesten elämään.

Gwenethin mukaan pettäminen voikin pelastaa onnettoman avioliiton. Hän uskoo, että yli puolet petollisten miesten puolisoista tietää pettämisestä, mutta haluavat sulkea sen edessä silmänsä syystä tai toisesta.
– Tiedän oikein hyvin, että monet ihmiset tuomitsevat sen mitä teen. Mutta minä en kadu tätä, koska tiedän sisimmässäni, että autan useimpia pariskuntia pysymään yhdessä, Gweneth sanoo.

– Niin monet liitot Britanniassa ovat kriisissä, erityisesti keski-ikäiset parit, joilla on lapsia, hän lisää.

Lontoossa asuva Gweneth on ollut yli sadan miehen kanssa kymmenen vuoden aikana. Osa suhteista on kestänyt vain parin tapaamisen verran, osa vuosia. Daily Mail toteaa jutussaan, että Gweneth tapaa miehiä varatuille tarkoitetun deittailusovelluksen avulla. Lehden mukaan suurin osa sovellusta käyttävistä miehistä on perheellisiä liikemiehiä, joilla on hyvät vuositulot.

Gweneth on sitä mieltä, että naisten seksihalut ”vain lakkaavat” ja seksi ”katoaa viikkorytmistä”. Vähemmän yllättävästi mielipiteet ovat herättäneet runsaasti ihmettelyä ja vastustamistakin.

– Jonkun uuden kanssa makaaminen voi tehdä hyvää avioliitolle. Pettäminen voi pelastaa avioliiton. Se vie paineita vaimoilta, joiden libidot ovat kuolleet ja mies pysyy onnellisena, Gweneth päättelee haastatteluissa.

Hän toteaa myös, että toki tilanne voi olla toisinkin päin.

– Tietysti tilanne voi olla toisinkin päin totta, kun mies ei haluakaan seksiä. Monilla naisilla on salasuhteita, kun aviomies puolestaan pysyy uskollisena, hän toteaa.

3

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinkkunaparasta

      Varatut miehet ovat helposti huijattavissa jonkun (konsultti) rotkon matkaan. Miksi olla miehen kanssa jos housut ei pysy jalassa.

    • viidevaitotuus

      Siinäpä sinulle läski-trollille on pohtimista. Ei kyllä pitäisi sinun mennä juuri noin halpaan: halvalla hankittua levikkimyyntiä uteliaille ja elämänhallinnansa menettäneille ihmisille.

      Huomaatko:"vähemmän yllättävästi mielipiteet jne." Jopa artikkelin laatija on tympääntynyt samaan ilmiöön. Lisäksi artikkeli on lanseerattu palstalla "viihde". Eli aiheella on lukijoita viihdyttävä tarkoitus. Mikään totuus se ei kuitenkaan ole.

      Toki voit siitä ottaa pohdittavaksesi vaikka ajatuksen, mitä sitten tehdä, kun liiallisen seksimässäilyn seurauksena seksihalusi lakkaa ja huomaat muuttuneesi A-seksuaaliksi.

    • valintojaelämätäynnä

      Onko joku pakkomielle tuolla naisella olla varattujen liikemiesten kanssa? Eihän tollasta naista kukaan mies enää omaksi haluakaan. Kai senkin on vaan pakko jatkaa valitsemallaan tiellä. Surullisempi kohtalo tolla naisella, kuin sellaisella jota petetään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3764
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1853
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1404
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      166
      943
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      893
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      890
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      870
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      848
    Aihe