Kolme asiaa hänelle

Näistävoitunnistaa

Arvostan että yritit. Toivoin että olisit jäänyt. Kiva kun nähdään huomenna.

11

857

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olisin
    • Kivanähdä

      huomenna. Olisinpa voinut jäädä. Meidän hetki tulee vielä.

    • Voi-tunnistaa

      mutta silti täyttä varmuutta ei ole ennen, kun ääneen kerrotaan. Pieni epävarmuus on aina siihen asti.

      • Näistävoitunnistaa

        Ääneen kertomisen aika tulee vielä. Lähenee koko ajan. Käytä kaikki tilaisuutesi olla läsnä ja lähellä. Niin minäkin teen.


      • Voi-tunnistaa
        Näistävoitunnistaa kirjoitti:

        Ääneen kertomisen aika tulee vielä. Lähenee koko ajan. Käytä kaikki tilaisuutesi olla läsnä ja lähellä. Niin minäkin teen.

        Niin se on. Yritän parhaani. Varaudu ottamaan kiinni. Polvia heikottaa kun oot lähellä.


      • Näistävoitunnistaa

        Odotan sitä. Tänään polvesi kantoivat ja pärjäsit hyvin.


      • Voi-tunnistaa
        Näistävoitunnistaa kirjoitti:

        Odotan sitä. Tänään polvesi kantoivat ja pärjäsit hyvin.

        Onneksi en kompuroinut. Odotan niitä hetkiä myös. Lähennytty ollaan.


      • Näistävoitunnistaa
        Voi-tunnistaa kirjoitti:

        Onneksi en kompuroinut. Odotan niitä hetkiä myös. Lähennytty ollaan.

        Totta. Vaikea sanoa enempää kun voit olla kuka vaan. Oikea kohde tietää, että keskiviikkona nähtiin vapaapäivästä huolimatta.


      • Voi-tunnistaa
        Näistävoitunnistaa kirjoitti:

        Totta. Vaikea sanoa enempää kun voit olla kuka vaan. Oikea kohde tietää, että keskiviikkona nähtiin vapaapäivästä huolimatta.

        Niin nähtiin. Ei täällä voi olla oikein varma mistään. Kasvotusten asioiden on edettävä, jos niin on tarkoitettu.


    • sorryrakas

      Rupee pakittamaan kun on saanut tarpeekseen. Kyllä koti voittaa himon.

    • Sivusta

      Tunnistan myös... mutta onko miehelle vai naiselle? Itsenäisyyspäivänä nähtiin töissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe