Olen tehnyt vuoden äitiysloman sijaisuuden melko suuressa yrityksessä. Kaikki on mennyt mukavasti, ja työnantaja on varovaisesti kertonut, että voisin jäädä taloon tämän pestin jälkeen. Nyt olen kuitenkin tehnyt päätökseni lähteä muualle töihin. Tämän hetkistä työtäni on vielä 3 kk jäljellä. Uutta työntekijää ei siis valita. Haluaisin lopettaa heti. Tämä yhdistelmä on varmasti aika ikävä työnantajan kannalta. Miten voin irtisanoutua tyylikkäästi? Miten asia pitäisi esittää?
Miten Irtisanoutua Tyylikkäästi ?
9
4537
Vastaukset
- mielestä
Ei kande hirveesti nöyristellä, ei työnantajatkaan
paljon anteeksipyytele kun pistää väkeä pihalle
taloudellisin perustein (=tällä hetkellä näyttäisi tulevan kysynnän notkahdus 1,5v päästä)
V= Selvä, asiallinen ilmoitus siltoja ei kannata polttaa.- Honka-saha
Tekaise joku pieni tekosyy, vaikka että järjestelet elämäntilannettasi sattuneesta syystä uudelleen. Useimmat olettavat asian olevan arkaluontoinen perhetragedia, eivätkä kysele enempää.
- Itse eronnut
Ei siinä tarvitse muuta, kuin kertoa asiallisesti työnantajalle tilanne. Sanot vaan, että oli mukava työskennellä teillä, mutta nyt olen saanut tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä.. Niin minä tein.
- työnantaja
Kerro jo nyt,että et aio jatkaa,näin varmistat ettet polta siltojasi takana.Minulta on moni pyytänyt jopa suosituksiakin ja annan ne mielelläni.Myös meillä olleita työntekijöitä on hakeutunut uudelleen palvelukseemme ja silloin tulee hyvä mieli.Ja niinkuin varmaan tiedät työnantajat soittelevat paljon toinen toisilleen ja kyselevät ko.työntekijästä ja jos olet jäänyt esim valheesta kiinni niin voit arvata miten se vaikuttaa kehuisisi.
- Simeoni
Kuinka paljon yleensä soitellaan ex-työnantajille? Onko se niin yleistä kuin annetaan ymmärtää?
Tulee mieleen yks tapaus, jossa pomo otti herneen nenään kun kaveri kertoi vaihtavansa työpaikkaa. Sen jälkeen se haukkui tän kaverin jokaikiselle soittajalle (kaveri sai kuulla siitä jälkikäteen). Mitenköhän monta haastattelijaa uskoi ne valheet! Olen myös kuullut juttua aivan paskoista työntekijöistä, joita on sitten kehuttu haastattelijalle, jotta niistä päästäisiin eroon! - -_-_-_-
Simeoni kirjoitti:
Kuinka paljon yleensä soitellaan ex-työnantajille? Onko se niin yleistä kuin annetaan ymmärtää?
Tulee mieleen yks tapaus, jossa pomo otti herneen nenään kun kaveri kertoi vaihtavansa työpaikkaa. Sen jälkeen se haukkui tän kaverin jokaikiselle soittajalle (kaveri sai kuulla siitä jälkikäteen). Mitenköhän monta haastattelijaa uskoi ne valheet! Olen myös kuullut juttua aivan paskoista työntekijöistä, joita on sitten kehuttu haastattelijalle, jotta niistä päästäisiin eroon!silleen teki...
Jos saa todistettua ton niin eikun oikeuteen, ja rahan tuloa ei voi estää - Ilpo
-_-_-_- kirjoitti:
silleen teki...
Jos saa todistettua ton niin eikun oikeuteen, ja rahan tuloa ei voi estääSuomessa tuollaisista jutuista tuomitut vahingonkorvaukset eivät kata edes työansion menetyksiä oikeusjutun ajalta.
- Jaana
Simeoni kirjoitti:
Kuinka paljon yleensä soitellaan ex-työnantajille? Onko se niin yleistä kuin annetaan ymmärtää?
Tulee mieleen yks tapaus, jossa pomo otti herneen nenään kun kaveri kertoi vaihtavansa työpaikkaa. Sen jälkeen se haukkui tän kaverin jokaikiselle soittajalle (kaveri sai kuulla siitä jälkikäteen). Mitenköhän monta haastattelijaa uskoi ne valheet! Olen myös kuullut juttua aivan paskoista työntekijöistä, joita on sitten kehuttu haastattelijalle, jotta niistä päästäisiin eroon!Toi on aika tuttua. Entinen pomoni halus eroon yhestä työntekijästä, joka oli narkkari ja muutenkin ongelmatapaus ja antoi tälle tosi hyvät suositukset ja tää narkki pääsi sit kultasepänliikkeeseen töihin. Tosin se sai kuulemma potkut aika nopeesti
- Pätkätyöläinen
määräaikainen työsopimus on voimassa sovitun ajan, eikä kumpikaan osapuoli voi irtisanoa sitä kesken kaiken ilman erityistä sopimusta. Määräaikaisen työsopimuksen voi irtisanoa vain siinä tapauksessa, että asiasta on sovittu työsopimuksen teon yhteydessä. Tietysti voit yrittää keskustella asiasta työnantajasi kanssa, mutta jos hän on sitä vastaan, sinun on kärsittävä ne 3 kk... valitettavasti näin on asian laita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613141Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa982132- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271790- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122