Olen 29 -vuotias mies ja muutin erilleni perheestä vaimoni pyynnöstä parisen kuukautta sitten. Olemme olleet yhdessä vaimoni kanssa 13 vuotta, joista viimeiset kolme ja puoli vuotta avioliitossa. Meillä on suhteesta kaksi poikaa, 4 ja 7 -vuotiaat. Pojat jäivät äitinsä luokse asumaan omakotitaloomme jonka rakensimme vuonna 2000.
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Eroomme olivat syynä tekemäni pienet taloudelliset mokat, joiden yhteissumma on joitakin tuhansia markkoja, joille olen onnistunut sopimaan maksusuunnitelmat yms. Toinen syy eroon on se, että olen ”ahdistanut” häntä, enkä ole antanut hänen elää omaa elämäänsä. Väitettä en kyllä täysin allekirjoita, mutta on siinä osa tottakin. Hän on aina saanut mennä mielensä mukaan, hän harrastaa todella paljon, viikolla hänellä on parina päivänä treenit ja spr:n kokoontumisia, viikonloput menevät pelireissuilla ja maanpuolustusjutuissa. Viime syksynä hän aloitti pelaamaan perjantaisin miespuolisten työkavereittensa sählyä, ja pelien jälkeen he menivät yleensä kaljalle ja vaimo tuli kotiin aina joskus puolen yön jälkeen, vaikka peli loppui kuudelta. Hän ei koskaan ilmoittanut missä on, joten huolestuin ja lähettelin hänelle viestejä kysellen missä hän on ja koska tulee. Vastauksia en saanut, syytöksiä kylläkin siitä että vahdin häntä ja hänen elämäänsä.
Vielä viime syksynä hän olisi halunnut saada kolmannen lapsen, mutta sanoin että haluan ensin saada meidän suhteemme kuntoon. Ehdotin hänelle että kävisimme juttelemassa ongelmistamme jonkin asiantuntijan kanssa, mutta hän ei halunnut sitä. Sovimme että muutamme joksikin aikaa erilleen ja mietimme hieman asioita ja katsotaan mitä siitä tulee. Nyt yhtäkkiä kaikki on kuitenkin muuttunut. Hän haluaa ehdottomasti avioeron, ei ole kuulemma mitään järkeä jatkaa, koska minä olen tuottanut hänelle jo niin monta pettymystä, ja alistanut häntä ainaisella epäilemisellä ja hänen elämänsä rajoittamisella ja hänen tekemistensä vahtimisella.
Kaikki muuttui oikeastaan viime syksyn aikana tällaiseksi. Olihan meillä aina ollut hankaluuksia, mutta mittani tuli täyteen joskus marraskuussa kun hänen perjantai menonsa alkoivat vaan venyä ja venyä. Hän alkoi soitella yhden miespuolisen työkaverinsa pitkin syksyä ja tapailla häntä salaa minulta. He olivat mm. uuden vuoden yhdessä työkavereittensa luona, ja sn jälkeen soitot ja viestit vaan lisääntyivät. Aikani asiaa katsottuani ”käräytin” hänet, ja kerroin että tiedän että he soittelevat ja tapaavat toisiaan. Hän kielsi kaiken, mutta näytin hänelle todisteet hänen puhelimestaan, eli he olivat soitelleet päivittäin toisilleen. Hän suuttui minulle täysin, ja sanoi että ei minulla ole mitään oikeutta vahtia hänen elämäänsä ja olen aivan liian mustasukkainen. Samalla hän sanoi että kaikki on meidän väliltä nyt ohi, hän ei jaksa enää elää kanssani, koska epäilen häntä kaikesta ja syytän ”huoraamisesta”. Tiedän, että heillä ei ole suhdetta, mutta uskon. että tällä henkilöllä on vaikutusta tähän lopulliseen eropäätökseen.
Olen monta kertaa myöntänyt tehneeni virheitä ja oppineeni niistä ja epäilleeni häntä turhaa. Hänen mielestään hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt virheitä meidän suhteessa, ja kaikki ongelmat johtuvat minun teoistani ja epäilyistäni. Kuinka saisin hänet huomaamaan, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä, ja myös hän on tehnyt virheitä. Minun on aivan turha keskustella hänen kanssaan asiasta, hän vaan suuttuu minulle yhä enemmän ja sanoo että haluan sysätä kaikki syyt eroomme hänen niskoilleen, ja tämä ei todellakaan ole tarkoitus. Mokani olen tehnyt ja ne myöntänyt ja koitan elää niitten kanssa. Keskustelimme eilen kuinka helppoa on tehdä vääriä johtopäätöksiä. Hän epäili että olen soittanut hänelle ”häirikköpuheluja”, mutta pyysi anteeksi aiheettomia epäilyksiään, ja totesi että toisaalta ainahan näillä epäilyksillä on joku syy miksi alkaa toista epäillä. Sanoin että sama tilanne oli minulla silloin kun epäilin hänellä olevan toinen mies, mutta siihen hän vain sanoi, että näihin epäilyksiin ei hän ole koskaan antanut aihetta, ja minä epäilin asiaa täysin ilman syytä!
Tämä tilitys saattaa kuulostaa katkeran miehen puheelta, ja sitähän se onkin. Kysymys kuitenkin on onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka olette niistä selvinneet? Kuinka saada toinen tajuamaan että myös hän on tehnyt ”väärin” ja virheitä? Kuinka saada hänet keskustelemaan jonkun asiantuntijan kanssa noiden ”kotisykologien” sijaan, että voisimme todella alkaa purkaa tätä meidän suhdettamme ja sen tulevaisuutta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei "huomaa" tai myöntää itselleen että on tehnyt virheen ennen kuin on menettänyt jotain. Kuulostaa sun "tarinasta" että hänellä voi olla joku toinen, ilmeisesti nyt kun ehdottomasti haluaa avioeron.
Jos toi kaikki mitä kirjotit oli totta niin mä luulen että yksinkertasesti asia on niin että sä ansaitset paremman naisen. Jotkut voi olla tuollaisia. Mut jos toinen haluaa eron ja elää elämäänsä noin niin ei siinä liitossa enää mitään pelastettavaa oo. Ehkä hän joskus huomaa tehneensä virheen, mut sen varaan ei voi laskea.
Oot kyllä aika sinisilmäinen ollu.
Luulemmeko tosiaan, että antamalla naistemme huorata ympäri kyliä ja sulkemalla silmämme pelastamme parisuhteemme.
Kokemusta tällaisesta kyllä on.
Itsekin olen eronnut hyvin samaan tyyliin. Naisilla tuntuu joskus olevan "vietti" vähän vinoutunut.
Joitakin ei vain ole luotu yksiavioiseen suhteeseen. Eikä muutenkaan elämään muiden ihmisten kanssa.
Päälle päin nämä naiset ovat aivan normaaleja ja osaavat jopa peitellä tekemisiään erittäin hyvin.
Mustasukkaisuus teettää meissä miehissä taas asioita joita harva nainen ymmärtää.
Ainoa looginen ja järkevä vaihtoehto on ottaa ero ja vaatia lapsia kokonaan itselleen. Tulee nimittäin halvemmaksi ja paljon mukavammaksi itselle.
Lisäksi YH isänä löytää huomattavasti paremmin niitä oikeita naisia kuin em. hupakoita.
Ja ei kun nainen pihalle ja maksamaan, se on tasa-arvoa.