Girl called Bim

Teknodonna

Kissan kielen viedessä



Bim heräsi aamuyöstä sydämen muotoisen yölampun tipahtaessa hänen päähänsä. Hänen onnekseen se oli punaista muovia. Se tuntui olevan myös jonkinlainen halpisenne. Se oli vain tarttunut hänen käteensä ostosjättiläisen uumenissa, jossa hän oli valunut muiden mukana jonossa eteenpäin vailla identiteettiä tai käsinkosketeltavaa sielua. Toisinaan hänestä tuntui, että hänestä imettiin energiaa jättiläisen systeemeihin, ja että Bim edusti jättiläisen sisikunnassa lähinnä ravintoa.
Muovi oli sulanut lampun sisältä, kiinnike pettänyt ja hedelmävadin kokoinen tyhjä rakkaudensymboli tipahtanut suoraan hänen kuuppaansa. Bim ei saanut enää unta, vaan nousi ylös ja aloitteli rutiininomaiset aamupuuhastelunsa tietämättä minne lampunvarjositimen laittaisi. Hän laittoi sen jääkaappiin, koska siellä oli paljon tilaa, eikä muualla tällaista ylellisyyttä ollut.

Ei Bim nälkää nähnyt, tai ollut muuten anorektisen köyhä. Hän ei vain yksinkertaisesti osannut aiheuttaa keittiössä mitään muuta kuin eriasteisia sähkövikoja, joten hän söi kaupunkilaisena usein ulkona. Ainostaan yksin syöminen oli naiselle verrattain epämiellyttävää, sillä puheliaalle Bimille ei aina riittänyt seuraa, koska ihmisillä oli perheittensä myötä siunaantunut velvollisuukisa ja pakollisuuksia, sekä erilaisia yhteisiä menoja, kuten lomamatkat tai synnytys. Toisinaan Bim söi yksin. Yksin syövä nainen on surullinen näky. Tällaisessa kuvassa on kaikki mennyt pieleen, ja jokainen nainen tietää tämän, oli ruoka lautasella sitten minkä tasoista tahansa. Yksin syövään naiseen on helppo kaataa erilaisia negaatioita ja epäonnistumisen tunteita, sillä tällaiseen hän on varsin valmis maali, tai kaatopaikka. Tämän vuoksi yksin syövät naiset usein lukevat jotain, tai näpelöivät kännykkäänsä. He viestivät ympäristölle, että ovat yhteydessä johonkin, ja ettei yksinäisyys ollut päässyt iskemään heihin kynsiään. Bimillä oli usein kumppaninaan pöydässä läppäri. Se oli maksimaalinen ja äärimmilleen venytetty understatement siitä, että tässä mitään yksin oltu. Tässä oltiin kaiken ytimessä.

Tummanpuhuvat ihmiset liikkuivat jalkakäytävillä liikennevalojen mukaan. Mitään erityispiirteitä ei erottanut huonon valaistuksen vuoksi. Ihmisten merkitys tuntui laimenevan välimatkan myötä.

Poretabletti lakkasi kohisemasta juomalasissa. Sihinä himmeni. Keltainen juoma maistui tympeältä ja elottomalta keitokselta feikkielämää.

Novellissaan Bim oli päättänyt lainata puvustamosta itselleen ”raskausliivit”. Kyseessä oli eräänlainen body, jonka puettuaan naisesta tuli mahakas lyllertäjä, sillä tuote oli erittäin painava. Tämän vuoksi painopiste siirtyi taaemmas ja kävelystä tuli omituisen vaappuvaa. Sitten hän kävelytti valeraskaana olevaa päähenkilöään pitkin Helsingin katuja. Hän pummasi rahaa ohikulkijoilta ja kävi kaljalla, kiroili puhelimeen ja kirkui olemattomalle keskustelukumppanilleen kahviloissa, romahteli ja itki hysteerisesti kiviseiniin nojaten. Kyseessä oli eräänlainen harjoittelu varmuuden varalle, sillä hän hälusi tietää, kuinka ihmiset tällaiseen käytökseen suhtautuisivat. Voitiin hyvällä syyllä sanoa, että he kyllä suhtautuivat yllättävän myötäelävästi. Jotkut ihmiset lähes juoksivat karkuun, kun toiset taas jäivät lohduttamaan naisparkaa kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi. Kaikenlainen sekavuus oli hyväksyttävää, ja sille löytyi tukijoita.

Nenäänsä puhuva tarjoilija toi Bimille lounaaksi jättikatkarapuja ja erilaisia kasviksia, nuudeleita. Bim nuolaisi omaansa.


(Naurua)

6

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teknodonna

      Mjoo

      Naisillahan raskaana tapaa olla toisinaan päällä mitä ihmeellisimpiä haluja syödä toinen toistaan omituisempia asioita mitä omituisemmissa tilanteissa.

      Bimin erikoisuudeksi voisi laittaa raa'an jauhelihan syönnin puistossa. Nyt pitäisi enää päättää, että syökö hän haarukalla vai sormin.

      (Hihitystä)

      • Teknodonna

        Siinäpä mulla pulma

        Ehkä lusikka olisi hyvä!

        Koska kirjoittelen tänne ulkönäköpalstalle, niin en voi sivuuttaa tätäkään aihetta. Raskaana olevat naiset 'hehkuvat' enemmän kuin feikkiraskaat. Tämä voi muodostua ongelmaksi vakuuttavuuden saralla. Ehkä meikeillä jotain saisi aikaan, vaikka niin että suttaisi naamaansa pari valokynää. Ehkä kolme, ja sitten putskua päälle.

        Pitää kysyä joltain ammattilaiselta. Maailma on väärällään alan ammattilaisia.

        (Reps)


    • Bim mustakorva.. :D

      Vanha neukkuleffa..

      Löytyy hyllystä.

      • Teknodonna

        Häh?

        Ensin oli toi piuhajupakka ja sitten jokin "Bim".

        (Naurua)


      • Teknodonna
        Teknodonna kirjoitti:

        Häh?

        Ensin oli toi piuhajupakka ja sitten jokin "Bim".

        (Naurua)

        Mjoo

        Siis tämä mun "Bim" on enemmänkin "pimahdus". Taas tämä sun "Bim" on Wikin mukaan elokuva koirasta.

        Tai jostain.

        (Naurua)


      • Teknodonna kirjoitti:

        Mjoo

        Siis tämä mun "Bim" on enemmänkin "pimahdus". Taas tämä sun "Bim" on Wikin mukaan elokuva koirasta.

        Tai jostain.

        (Naurua)

        SimsalaBIM..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      280
      4733
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      49
      2939
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1232
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1179
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      971
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      959
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      941
    Aihe