Girl called Bim

Kissan kielen viedessä



Bim heräsi aamuyöstä sydämen muotoisen yölampun tipahtaessa hänen päähänsä. Hänen onnekseen se oli punaista muovia. Se tuntui olevan myös jonkinlainen halpisenne. Se oli vain tarttunut hänen käteensä ostosjättiläisen uumenissa, jossa hän oli valunut muiden mukana jonossa eteenpäin vailla identiteettiä tai käsinkosketeltavaa sielua. Toisinaan hänestä tuntui, että hänestä imettiin energiaa jättiläisen systeemeihin, ja että Bim edusti jättiläisen sisikunnassa lähinnä ravintoa.
Muovi oli sulanut lampun sisältä, kiinnike pettänyt ja hedelmävadin kokoinen tyhjä rakkaudensymboli tipahtanut suoraan hänen kuuppaansa. Bim ei saanut enää unta, vaan nousi ylös ja aloitteli rutiininomaiset aamupuuhastelunsa tietämättä minne lampunvarjositimen laittaisi. Hän laittoi sen jääkaappiin, koska siellä oli paljon tilaa, eikä muualla tällaista ylellisyyttä ollut.

Ei Bim nälkää nähnyt, tai ollut muuten anorektisen köyhä. Hän ei vain yksinkertaisesti osannut aiheuttaa keittiössä mitään muuta kuin eriasteisia sähkövikoja, joten hän söi kaupunkilaisena usein ulkona. Ainostaan yksin syöminen oli naiselle verrattain epämiellyttävää, sillä puheliaalle Bimille ei aina riittänyt seuraa, koska ihmisillä oli perheittensä myötä siunaantunut velvollisuukisa ja pakollisuuksia, sekä erilaisia yhteisiä menoja, kuten lomamatkat tai synnytys. Toisinaan Bim söi yksin. Yksin syövä nainen on surullinen näky. Tällaisessa kuvassa on kaikki mennyt pieleen, ja jokainen nainen tietää tämän, oli ruoka lautasella sitten minkä tasoista tahansa. Yksin syövään naiseen on helppo kaataa erilaisia negaatioita ja epäonnistumisen tunteita, sillä tällaiseen hän on varsin valmis maali, tai kaatopaikka. Tämän vuoksi yksin syövät naiset usein lukevat jotain, tai näpelöivät kännykkäänsä. He viestivät ympäristölle, että ovat yhteydessä johonkin, ja ettei yksinäisyys ollut päässyt iskemään heihin kynsiään. Bimillä oli usein kumppaninaan pöydässä läppäri. Se oli maksimaalinen ja äärimmilleen venytetty understatement siitä, että tässä mitään yksin oltu. Tässä oltiin kaiken ytimessä.

Tummanpuhuvat ihmiset liikkuivat jalkakäytävillä liikennevalojen mukaan. Mitään erityispiirteitä ei erottanut huonon valaistuksen vuoksi. Ihmisten merkitys tuntui laimenevan välimatkan myötä.

Poretabletti lakkasi kohisemasta juomalasissa. Sihinä himmeni. Keltainen juoma maistui tympeältä ja elottomalta keitokselta feikkielämää.

Novellissaan Bim oli päättänyt lainata puvustamosta itselleen ”raskausliivit”. Kyseessä oli eräänlainen body, jonka puettuaan naisesta tuli mahakas lyllertäjä, sillä tuote oli erittäin painava. Tämän vuoksi painopiste siirtyi taaemmas ja kävelystä tuli omituisen vaappuvaa. Sitten hän kävelytti valeraskaana olevaa päähenkilöään pitkin Helsingin katuja. Hän pummasi rahaa ohikulkijoilta ja kävi kaljalla, kiroili puhelimeen ja kirkui olemattomalle keskustelukumppanilleen kahviloissa, romahteli ja itki hysteerisesti kiviseiniin nojaten. Kyseessä oli eräänlainen harjoittelu varmuuden varalle, sillä hän hälusi tietää, kuinka ihmiset tällaiseen käytökseen suhtautuisivat. Voitiin hyvällä syyllä sanoa, että he kyllä suhtautuivat yllättävän myötäelävästi. Jotkut ihmiset lähes juoksivat karkuun, kun toiset taas jäivät lohduttamaan naisparkaa kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi. Kaikenlainen sekavuus oli hyväksyttävää, ja sille löytyi tukijoita.

Nenäänsä puhuva tarjoilija toi Bimille lounaaksi jättikatkarapuja ja erilaisia kasviksia, nuudeleita. Bim nuolaisi omaansa.


(Naurua)