Tervehdys kohtalotoverit! Haluaisin muiden kokemuksia asiasta josta ei täällä kauheasti ole puhuttu... nimittäin niistä itsesyytöksistä joita petetyksi tuleminen herättää.
Minä, esimerkiksi, en pysty olemaan kylmäkiskoisen sydämetön pettäneelle avokilleni - koska olin sitä _ennen_ tapahtunutta: kylmä, puhumaton, tylsä, tiuskiva, helposti hermostuva ja kaikkea muuta sellaista. En ottanut häntä huomioon, olin arvaamaton tuittuilija ja seksiä oli liian vähän.
Nyt kun selvisi että tyttöni hairahtui typerän tuttunsa kanssa petiin, en osaa olla hänelle vihainen. Siis vihainen sillä lailla murhaavan syyllistävästi ja äärimmilleen vietynä niin, että jättäisin hänet...
Sain tietää asiasta muuta kautta, mutta tyttöni kyllä sanoo että olisi tunnontuskissaan kertonut ennen pitkää. Hänen mukaansa toinen, limainen ja lipeväkielinen osapuoli oli tilanteessa erittäin vahvasti vienyt tilannetta panoa kohti ja lopulta siinä onnistunutkin. Humalaisen tyttöni kertomansa mukaan "lievästi" vastustellessa...
Syytän tyttöäni kevytkenkäisestä ajattelemattomuudesta ja totta kai myös siitä että hän ei viheltänyt peliä poikki vaikka mahdollisuuksia olisi ollut monia ennen kuin vieras kalu häneen työntyi. Toista osapuolta syytän kusipäisestä käytöksestä, häikäilettömästä rottamaisuudesta ja törkeästä hyväksikäytöstä. Raiskausta jutusta ei luonnollisesti aikaiseksi saa :(.
Mutta nyt kun tilanne alkaa vähitellen rauhoittua (ahdistusta ei ole enää 24h vaan joitakin tunteja päivässä) suurin huolenaiheeni alkaa olla se että huomaan mielisteleväni avokkiani, kerjääväni huomiota yms. Nämä ovat kyllä aivan sikäli aitoja tunteita, että pettämisen myönteinen puoli oli kohdallamme se että aloimme jälleen keskustella ja lähennyimme huomattavasti, mutta jotenkin itseäni ärsyttää olla niin tietyllä tapaa anteeksipyytelevä pettämistä edeltäneen huonon parisuhteen hoitamiseni vuoksi...
Olen kyllä toki tehnyt selväksi että en tule sietämään toista vastaavaa tilannetta, että hän on satuttanut minua niin paljon kuin toista ihmistä voi satuttaa ja että luottamus on järkkynyt välillämme ikiajoiksi. Jotenkin vain en tiedä miten käsitellä syyllisyyttä ja itsesyytöksiä... Minähän sen pettämisen olen loppujen lopuksi aiheuttanut, vai olenko??? ;<
Miten te tulette toimeen ja käsittelette itsesyytöksiä vastaavassa tilanteessa, kun selkeästi ja rehellisesti pystytte myöntämään itsellenne että olette tietyllä tapaa ajaneet kumppaninne toisen syleilyyn???
Tilanteen tekee kaikkein monimutkaisimmaksi siis juuri se, että olemme löytäneet alun murheen jälkeen toisemme "uudelleen" ja nautin täysin rinnoin parisuhteestamme "sokkihoidon" jälkeen... Pitäisikö minun vain olla tyytyväinen että tilanne meni tähän ja että tyttöni tuntuu aidosti katuvan, kertoo aidosti rakastavansa minua ja haluavansa elää vain minun kanssani eikä halua oikein enää edes puhua koko asiasta? Että onneksi saimme toisemme takaisin edes tällä tavalla??
Minä, esimerkiksi, en pysty olemaan kylmäkiskoisen sydämetön pettäneelle avokilleni - koska olin sitä _ennen_ tapahtunutta: kylmä, puhumaton, tylsä, tiuskiva, helposti hermostuva ja kaikkea muuta sellaista. En ottanut häntä huomioon, olin arvaamaton tuittuilija ja seksiä oli liian vähän.
Nyt kun selvisi että tyttöni hairahtui typerän tuttunsa kanssa petiin, en osaa olla hänelle vihainen. Siis vihainen sillä lailla murhaavan syyllistävästi ja äärimmilleen vietynä niin, että jättäisin hänet...
Sain tietää asiasta muuta kautta, mutta tyttöni kyllä sanoo että olisi tunnontuskissaan kertonut ennen pitkää. Hänen mukaansa toinen, limainen ja lipeväkielinen osapuoli oli tilanteessa erittäin vahvasti vienyt tilannetta panoa kohti ja lopulta siinä onnistunutkin. Humalaisen tyttöni kertomansa mukaan "lievästi" vastustellessa...
Syytän tyttöäni kevytkenkäisestä ajattelemattomuudesta ja totta kai myös siitä että hän ei viheltänyt peliä poikki vaikka mahdollisuuksia olisi ollut monia ennen kuin vieras kalu häneen työntyi. Toista osapuolta syytän kusipäisestä käytöksestä, häikäilettömästä rottamaisuudesta ja törkeästä hyväksikäytöstä. Raiskausta jutusta ei luonnollisesti aikaiseksi saa :(.
Mutta nyt kun tilanne alkaa vähitellen rauhoittua (ahdistusta ei ole enää 24h vaan joitakin tunteja päivässä) suurin huolenaiheeni alkaa olla se että huomaan mielisteleväni avokkiani, kerjääväni huomiota yms. Nämä ovat kyllä aivan sikäli aitoja tunteita, että pettämisen myönteinen puoli oli kohdallamme se että aloimme jälleen keskustella ja lähennyimme huomattavasti, mutta jotenkin itseäni ärsyttää olla niin tietyllä tapaa anteeksipyytelevä pettämistä edeltäneen huonon parisuhteen hoitamiseni vuoksi...
Olen kyllä toki tehnyt selväksi että en tule sietämään toista vastaavaa tilannetta, että hän on satuttanut minua niin paljon kuin toista ihmistä voi satuttaa ja että luottamus on järkkynyt välillämme ikiajoiksi. Jotenkin vain en tiedä miten käsitellä syyllisyyttä ja itsesyytöksiä... Minähän sen pettämisen olen loppujen lopuksi aiheuttanut, vai olenko??? ;<
Miten te tulette toimeen ja käsittelette itsesyytöksiä vastaavassa tilanteessa, kun selkeästi ja rehellisesti pystytte myöntämään itsellenne että olette tietyllä tapaa ajaneet kumppaninne toisen syleilyyn???
Tilanteen tekee kaikkein monimutkaisimmaksi siis juuri se, että olemme löytäneet alun murheen jälkeen toisemme "uudelleen" ja nautin täysin rinnoin parisuhteestamme "sokkihoidon" jälkeen... Pitäisikö minun vain olla tyytyväinen että tilanne meni tähän ja että tyttöni tuntuu aidosti katuvan, kertoo aidosti rakastavansa minua ja haluavansa elää vain minun kanssani eikä halua oikein enää edes puhua koko asiasta? Että onneksi saimme toisemme takaisin edes tällä tavalla??
Vastaukset 2
Vanhimmat
Naisiin... siis reijälliselle homosapienssille on todella helppoa saada kaikki läpi kun räpsyttää silmiä ja sanoo kauniita.. kyllä mies uskoo..
Jos joskus kuulisit nuo naisien keskustelut kuinka ne höynäyttää miehiä..ne on vielä pahempia kun käyttävät naisellisuutta aseena
"no kyllä mä siitä selvisin kun sanoin että mä rakastan sitä ja mitään ei tapahtunu,vaik itse asiassa sen jätkän melkein joutui raiskaamaan ei se varmaan olis edes halunu mutkun mä otin sen suuhun se ei voinnu muutakaan" jotain esimerkkiä naisten tai pitäisikö sanoa nuoren naisen (22v) keskustelusta.
Eli antakaa miehet vaan kusettaa itseänne!...heheh
Oisko kannattanut mennä avioon. Kaikkihan tietää, miten "avoliitossa" käy. Kierrätyssuhde tai määräaikaisvuode sopisi paremmin nimeksi. Avoliitto vahingoittaa avIoliitto sanan arvokkuutta. Sitä varten kai se on keksittykin.