Olen 13 vuotias tyttö ja tahtoisin oppia taitoluistelemaan. En ole pienenä käynyt missään koska minun koko lapsuuteni oli hyvinkin hankala (en kerro siitä enempää). Mutta perus koululiikuntaa olen joutunut monta vuotta kärsimään (kasvoin poikaryhmässä 16 poikaa ja 4 tyttöä). Mutta voinko enää oppia taitoluistelemaan ja mistä löytyisi paikka jossa oppia? Ja pieni loppuhuipennus, minulla on ADHD ja jaksottaisia mielialahäiriön kausia, jolloin vetelen millon mitäkin lääkettä. Voiko kukaan kertoa?
Vastaukset 4
- getsomehelp
13 vuotiaana on enää tuha luostelua aloittaa kaikki muut ovat niin oaljon edellä kun sinä opettelet jarruttamaan niin muut tytöt harjoittelee kolmoishyppyjä ainahan sitä voi ajan kuluksi luitelemaan mennä mutta liiän myöhäistä on 13 vuotiaana alottaa jos haluu johonkin korkeammalle päästä itse tämän tiedän sillä olen harrastanut luistelua 12 vuotta aloitin sen jo kun olin vasta 2v ja tosta sun lääkkeiden käytöstä niin get some help ei ole tervettä tuollain tehdä joku pöivä otatkin vielä yliannostuksen ja sitten jääkin luistelut ja kaikki muutki tekemättä
Voit oppi jos haluat. Soittele kaikki luisteluun liittyvät urheiluseurat lävitse ja kysy.
-Onko se mahdollista teillä?
-Jos ei tiedätkö mikä seura järjestäisi kaiken ikäisille alkeisryhmiä?http://www.hl.fi/aikuisluistelu/aikuisten-luistelukoulu-ja-jaata/
Helsingin Luistelijat
Laita tietoa miten homma etenee.- jäätanssija
voit oppia ja meillä järvenäässä tohon tarkotukseen "taitajat" helsingissä "harrasteryhmä 1 ja 2" googlaa oman kaupungin nimi ja perään luistelijat eti "ryhmät" tms "harrastajat" ja selaile sieltä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501168- 16815
- 68732
- 63725
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434- 16421
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 34404
- 35389
- 31389