Hei kaikille :)
Onko teille käynyt niin, että olette kasvaneet erilleen lapsuuden ystävistänne tai osasta heitä?
Minulla on yksi lapsuuden ystävä jäljellä ja tuntuu, että en ole vuosiin saannut siitä mitää positiivisia voimavaroja irti, eli en yksinkertaisesti viihdy enään hänen seurassa.
Olen aika useinkin miettinyt näitä meidän välisiä asioita, mutta en ole halunnut tai jaksanut ottaa asioita esille,
Meidän kaveruus pohjautuu enemmän vanhoihin hetkiin ja siitä, että me ollan tunnettu jo monta vuotta, mutta nykyiset hetket jotain muuta.
Se mitä oli silloin joskus vuosia sitten niin ihmiset muuttuu ja lähtee eri suuntiin joka voi olla henkisellä tasolla, että alkaa näkee asiat eri tavalla.
Näihin ominaisuuksiin kuuluu mielipiteet, arvot, mieltymykset ja kaikki muut erilaiset näkemykset sekä kokemukset tai jonkinlaiset piirteet persoonassa.
Me ei vaan yksinkertaisesti olla omasta mielestäni samalla aaltopituudella tai ainakin minä näen asiat niin. Enemmänkin vastavirtaan noilla jutuilla ollu tapana mennä.
Meillä on ollut jotain perinteitä jossain asioissa niin niistä hetkistä on tullut enemmänkin tietynlaisia rutiineja, mutta kaikkeen tähän kokonaisuuteen nähden erilaisuus vie kyllä voiton.
Kukaan ihminen ei ole täydellinen sillä en minäkään, mutta sitten kun alkaa nähdä asiat täysin eri valossa niin se tulee myöskin vaikeuttamaan tulevia hetkiä.
Vanhat muistot ja tietynlaiset perinteet ovat pitäneet yhteytämme kasassa.
en ole nauttinut kaikista keskusteluista ja niiden tuomista hetkistä jotka saavat enemmänkin minulle vaivaantuneen olotilan aikaan.
Myös tietynlaiset piirteet hänen persoonassa saa minut voimaan pahoin, eli se millä tavalla hän ilmaisee asiat esim: hirveä päteäminen, paasaaminen ja tietoo tai kokemusta löytyy mukamas aina enemmän kuin minulta sekä kyseenalaistaminen minun näkemyksiin.
Eräänä päivänä päätin sitten näin kuvaannollisesti nostaa kissa pöydälle avatakseni tunteeni häntä kohtaan.
Kerroin suoraan mitä mieltä olin hänestä ja siitä miten emme ole samalla aaltopituudella.
Hän ei oikeastaan ymmärtänyt minua hän enemmänkin piti sitä huonona argumenttina yhteydenpidon lopettamiseen jos näemme asiat eri tavalla.
Kerroin, että kyllä ihmisillä saa olla eri mielipiteitä, mutta siinä vaiheessa, kun nämä toistuu pitkällä aikavälillä niin ne kokemukset eivät palvele hirveän pitkälle. En minä jaksa väitellä joka asiasta jne.
Olen myös yrittänyt ottaa etäisyyttä ja välillä joutunut keksimään pieniä valheita hänelle, että minulla on nyt viikonloppuna joku reissu, että en ehdi näkemään.
Kaikki yhdessä tekeminenkin on hänen kanssa vaikeaa esimerkiksi minigolffia pelatessamme hän ei odota vaan menee suurinpiirtein kaksi rataa edellä. Sama on luontopolku-maastokävelyt. Hän on yli kolkytmetriä edellä ja huutaa perään " mä katson jos täältä löytyisi parempi reitti". Teimme mitä hyvänsä niin aina on kiire, semmoinen suorittamisen maku suussa.
Minulla on enemmänkin esimerkkejä, mutta en ala nyt tässä mitää listaa raapustaa.
Meillä on nyt tauko yhteydenpidossa, koska sitä itse halusin.
Mitä mieltä te olette asiasta ja mitä tekisitte.
Nämä tietysti on tapauskohtaisia sillä me kaikki tosiaan olemme erilaisia.
Onko teille käynyt niin, että olette kasvaneet erilleen lapsuuden ystävistänne tai osasta heitä?
Minulla on yksi lapsuuden ystävä jäljellä ja tuntuu, että en ole vuosiin saannut siitä mitää positiivisia voimavaroja irti, eli en yksinkertaisesti viihdy enään hänen seurassa.
Olen aika useinkin miettinyt näitä meidän välisiä asioita, mutta en ole halunnut tai jaksanut ottaa asioita esille,
Meidän kaveruus pohjautuu enemmän vanhoihin hetkiin ja siitä, että me ollan tunnettu jo monta vuotta, mutta nykyiset hetket jotain muuta.
Se mitä oli silloin joskus vuosia sitten niin ihmiset muuttuu ja lähtee eri suuntiin joka voi olla henkisellä tasolla, että alkaa näkee asiat eri tavalla.
Näihin ominaisuuksiin kuuluu mielipiteet, arvot, mieltymykset ja kaikki muut erilaiset näkemykset sekä kokemukset tai jonkinlaiset piirteet persoonassa.
Me ei vaan yksinkertaisesti olla omasta mielestäni samalla aaltopituudella tai ainakin minä näen asiat niin. Enemmänkin vastavirtaan noilla jutuilla ollu tapana mennä.
Meillä on ollut jotain perinteitä jossain asioissa niin niistä hetkistä on tullut enemmänkin tietynlaisia rutiineja, mutta kaikkeen tähän kokonaisuuteen nähden erilaisuus vie kyllä voiton.
Kukaan ihminen ei ole täydellinen sillä en minäkään, mutta sitten kun alkaa nähdä asiat täysin eri valossa niin se tulee myöskin vaikeuttamaan tulevia hetkiä.
Vanhat muistot ja tietynlaiset perinteet ovat pitäneet yhteytämme kasassa.
en ole nauttinut kaikista keskusteluista ja niiden tuomista hetkistä jotka saavat enemmänkin minulle vaivaantuneen olotilan aikaan.
Myös tietynlaiset piirteet hänen persoonassa saa minut voimaan pahoin, eli se millä tavalla hän ilmaisee asiat esim: hirveä päteäminen, paasaaminen ja tietoo tai kokemusta löytyy mukamas aina enemmän kuin minulta sekä kyseenalaistaminen minun näkemyksiin.
Eräänä päivänä päätin sitten näin kuvaannollisesti nostaa kissa pöydälle avatakseni tunteeni häntä kohtaan.
Kerroin suoraan mitä mieltä olin hänestä ja siitä miten emme ole samalla aaltopituudella.
Hän ei oikeastaan ymmärtänyt minua hän enemmänkin piti sitä huonona argumenttina yhteydenpidon lopettamiseen jos näemme asiat eri tavalla.
Kerroin, että kyllä ihmisillä saa olla eri mielipiteitä, mutta siinä vaiheessa, kun nämä toistuu pitkällä aikavälillä niin ne kokemukset eivät palvele hirveän pitkälle. En minä jaksa väitellä joka asiasta jne.
Olen myös yrittänyt ottaa etäisyyttä ja välillä joutunut keksimään pieniä valheita hänelle, että minulla on nyt viikonloppuna joku reissu, että en ehdi näkemään.
Kaikki yhdessä tekeminenkin on hänen kanssa vaikeaa esimerkiksi minigolffia pelatessamme hän ei odota vaan menee suurinpiirtein kaksi rataa edellä. Sama on luontopolku-maastokävelyt. Hän on yli kolkytmetriä edellä ja huutaa perään " mä katson jos täältä löytyisi parempi reitti". Teimme mitä hyvänsä niin aina on kiire, semmoinen suorittamisen maku suussa.
Minulla on enemmänkin esimerkkejä, mutta en ala nyt tässä mitää listaa raapustaa.
Meillä on nyt tauko yhteydenpidossa, koska sitä itse halusin.
Mitä mieltä te olette asiasta ja mitä tekisitte.
Nämä tietysti on tapauskohtaisia sillä me kaikki tosiaan olemme erilaisia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika tavallinen tilannehan tuo on, että lapsuudenaikaisista kavereista kasvaa erilleen. Väkisinhän ei tartte ystäviä olla, jos tuntuu että on parempi olla vain hyvän päivän tuttu. Kaveripiirit vaihtuu koko elämän ajan, vain yksi on nykyisin lapsuuden ajan kaveri.
Eiköhän toi nyt aika tavallista ole suurimmalle osalle meistä. Jos ystävyys aiheuttaa enemmän negatiivisia tunteita kuin positiivisia niin ehkä se on parempi lopettaa, oli kyseessä sitten lapsuudenystävä tai ei. Mutta, jos ystävässä on jotain hyvääkin niin voithan yrittää keskittyä niihin hyviin puoliin. Esim. jos hän on hauskaa seuraa niin hänen kanssaan voi silloin tällöin käydä lasillisella ja vaikka siinä samassa välillä muistella niitä menneitä. Tällöin ei tarvitse hermostua ystävän suorittajaluonteesta tai ärsyyntyä hänen pätemisestään, jos koitat pitää suhteen aika kevyenä.
Mutta jos taas koet, että olette täysin erilaisia nykyään niin parempi se on kai ystävyys tällöin päättää, ei kai ystävyyttä voi roikottaa vain vanhojen aikojen muistoksi. En tiedä ymmärsinkö oikein, että olet ystävällesi ehdottanut tätä taukoa. Mielestäni tämä on tietyllä tavalla jopa aika loukkaavaa käytöstä ystävääsi kohtaan. Ei aikuisen ihmisen ystävyyssuhteet niin intensiivisiä kuin parisuhteiden pitäisi olla, että niistä pitäisi ottaa taukoa. On eri asia ottaa etäisyyttä esim. vähentämällä yhteydenpitoa kuin suoranaisesti ehdottaa ystävälle taukoa, sen jälkeen, kun ladellut tälle mitkä kaikki asiat tässä ärsyttää. Tuskinpa tämän tauon jälkeen ystävyytenne kuitenkaan enää samanlaiseksi palaa. Taukojen ehdottelu on aika epäkunniottavaa käytöstä ja jopa vallankäyttöä, vaikka et sitä varmastikaan niin tarkoittanut. Jos et halua ystävääsi enää elämääsi niin kerro se suoraan, tauot eivät hänen persoonansa muuta.
Voiko toiseen luottaa vai onko syynä luottamuksen puute? Onko eroa tarvetta tehdä julkisesti? Toiset viihtyy paremmin itsekseen kuin toiset? Jos yhdessä olosta jää huonot fiilikset, onko se sen arvoista? Pohtimisen arvoisia asioita.