Autot joita valmistetaan vieläkin?

Tietyillä Autoilla on todella pitkät valmistusajat, kuten Kuplalla, Rättärillä ja Ladalla yms. Kuitenkaan ehkä tälläisiä ei tänäpäivänä tapaa, siis noin pitkiä aikoja...

Huomasin tässä vähänaika sitten että myös tiettyjä ”länsi”autoja valmistetaan vieläkin kaukoidässä, vaikka korimallit olisi 80-luvulta? Onko teillä tälläisistä merkeistä/malleista tietoa?
111013
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaivele ja googleta ihan itse.
Lisenssivalmisteita piisaa ja enempi vähempi siitä alkuperäisestä muokattuja jolloin on voitu tehdä lisää korimalleja kuten esim pick-up tai farmari jne siitä henkilösedanista,puhumattakaan että tekniikka on ihan jotain muuta kuin mitä niissä isäntämalleissa alunperin oli jolloin koko tälläisen sekalaisista osista pitempään kootun paketin juuret jo pitkälti hävinneet aikojen myötä mutta tokihan siinä yhtäläisyyksiäkin on siihen lähtökohtaansa vuosikymmeniä sitten.
Missä menee sitten raja jos edes juurikaan yhtään vaihtokelpoista osaa ei ole siihen alkuperäiseen lähtökohtaansa ja koottu osista joita alihankkijat tehneet juuri niihin lisensseihin jolloin ne eivät kelpaa alkuperäiseen lähtökohtaansa ollenkaan.
Pääosin lisenssimerkit ovat olleet Ranskasta,Italiasta,Englannista(UK) ja paljon myös monikansallisesta GM valikoimasta ja suuntautuneet ex tai nykyisiin siirtomaihinsa tai Iran/Irak/Turkki tienoille ja koska et mitään aikarajaa laittanut niin mitäpä luulet jos 100v aikaskaalaa tarkastellaan onko tämmöisiä lisenssejä tai kokonpanovalmistusta muuaala omin vivahtein paljon?
On ja enempikin kuin paljon.

Äänestä

Alkuperäisellä valmistajalla Lada Niva ja Mersun G-sarja (vuoden 2017 loppuun asti oli se).
Lada Nivalla siis jo 40 vuotta täynnä ja yhä jatkaa. Vieläpä lähes alkuperäisenä.

Nuo lisenssijutut toisella valmistajalla kaukoidässä ja Latinalaisessa Amerikassa on sitten oma juttunsa. Niissähän alkuperäinen valmistajatehdas on myynyt tehdaslinjan uuudelle valmistajalle. Monesti sellaiselle jota myös itse omistaa osan.

Äänestä

mercedes g-sarja 1979-
lada niva 1977-
toyota land cruiser

Äänestä

Miten se pitkä valmistus sitten määritellään, mutta tässä on ehdotukseni tähän kategoriaan: https://www.morgan-motor.com/

Äänestä

vw golf 1974-
ford fiesta 1976-
toyota corolla auris 1966

Äänestä
  • vw golf 1974
    ford fiesta 1976
    toyota corolla 1966
    opel astra 1991 < opel kadett 1962-1991

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vw golf 1974
    ford fiesta 1976
    toyota corolla 1966
    opel astra 1991 < opel kadett 1962-1991

    mut tunnetuimmat
    1. golf 1974
    2. fiesta 1976
    3. astra v 1991 < kadett 1962-1991
    4. focus < escort 1968-2000
    5. mondeo < sierra 1982-1993. taunus hmm

    Äänestä

  • Mun mielestä ei voi sanoa että noita valmistetaan edelleen. Fiestoja on minulla ollut 4 ja jokainen on niistä niin erilainen ettei voida puhua samasta autosta. On eri asia lätkäistä sama nimi autolle kuin valmistaa samaa autoa. Corollakin on muuttunut niin paljon ettei ole ensimmäinen ja viimeinen tosiaankaan sama auto.
    Kuplasta voi sanoa että että sitä valmistettiin pitkään ja se on siksi sama auto. Siihen tuli vain pieniä muutoksia mutta jokainen tunnistaa sen eikä moni osaa heti sanoa onko se 40 luvulta vaiko 2000 luvulta. En minä ainakaan vaikka sellainenkin on ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun mielestä ei voi sanoa että noita valmistetaan edelleen. Fiestoja on minulla ollut 4 ja jokainen on niistä niin erilainen ettei voida puhua samasta autosta. On eri asia lätkäistä sama nimi autolle kuin valmistaa samaa autoa. Corollakin on muuttunut niin paljon ettei ole ensimmäinen ja viimeinen tosiaankaan sama auto.

    kuplan koriin tuli hämästyttävän vähän muutoksia vuosien varrella

    olellisimmat taisi olla etu- ja takalasien suureneminen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mun mielestä ei voi sanoa että noita valmistetaan edelleen. Fiestoja on minulla ollut 4 ja jokainen on niistä niin erilainen ettei voida puhua samasta autosta. On eri asia lätkäistä sama nimi autolle kuin valmistaa samaa autoa. Corollakin on muuttunut niin paljon ettei ole ensimmäinen ja viimeinen tosiaankaan sama auto.
    Kuplasta voi sanoa että että sitä valmistettiin pitkään ja se on siksi sama auto. Siihen tuli vain pieniä muutoksia mutta jokainen tunnistaa sen eikä moni osaa heti sanoa onko se 40 luvulta vaiko 2000 luvulta. En minä ainakaan vaikka sellainenkin on ollut.

    En sano viimeistä vuotta kun kuplaa tuotiin Suomeen, mutta malli oli valmistettu Meksikossa ja se oli nimeltään Jeans.

    Jos eka saksalainen valmistettiin 1938 ja tuo Jeans joka tuotiin Suomeen olisi 1974, niin onhan niissäkin eroja. Paska puhetta , että esim. Corolla olisi eniten valmistettu malli. Corolla ja Esim Golf on vain kauppanimiä! Sama koskee muitakin nimiä!

    Tuo alkuperäinen kysymyksen 505 olisi kyllä hieno museoauto! Se on päässyt ihmisiltä unohtumaan ja ei varmaan herätä suurestikkaan ihmisissä mitään tunteita! Jos pankkikortti kestää, niin miksi ei olisi tallentamisen arvoinen! Varmaan viimeisiä pösöjä joissa on tuollainen arvo! Ja jos on omasta käytöstä, niin moni ei tajua sen arvoa!

    Viimeisin on varmaan 205.

    Äänestä

Eikös Daciat ole jotain Rellun romanian versioita. Oli ainakin ennen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Autohistoria kirjoitti:

Tietyillä Autoilla on todella pitkät valmistusajat, kuten Kuplalla, Rättärillä ja Ladalla yms. Kuitenkaan ehkä tälläisiä ei tänäpäivänä tapaa, siis noin pitkiä aikoja...

Huomasin tässä vähänaika sitten että myös tiettyjä ”länsi”autoja valmistetaan vieläkin kaukoidässä, vaikka korimallit olisi 80-luvulta? Onko teillä tälläisistä merkeistä/malleista tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu