Taustaa:20 vuotta kimpassa, talot ja muksut on. 10 vuotta alamäkeä, suhde henkisesti kuollut jo pitkään, ei seksiä ei edes kiinnosta halata tms. Puhutaan vain kaupassa käynneistä ja lasten harrastuksiin kuskailuista, ei mistään tunteistamme tms. Ns. helppo elämä lasten kanssa ja vuoksi ainakin itsellä ollut ainoa kantava voima ollut valita tälläinen elämä. Nyt kun vaimo sairasttellut kohta 2 vuotta, ensin fyysisesti joka siirtynyt henkiselle puolelle, masentuneisuutta yms. Koita siinä nyt tukea kuten oikean aviomihen tulisi, rakastavaiseseti. Totta kai välitän kuitenkin vaimosta mutta tuki ollut toverillista olalle taputtelua, muuta en voi antaa. No jos suhde perustuu valheille niin joskushan ne esiin tulee vaikeina aikoina etenkin, totuus. Eroa tehnyt mieli pitkään, nyt sitten menetin malttini ja kerroin yksi kantaan mitä mieltä olen suhteesta ja tunteistani. Kerroin että sinunkin ongelmien taustalla tämä huono avioliitto, kerroin kaikki suoraan että en tunne enään rakkautta (tämäkö muka oli yllätys vaimolle?) Taas valvoi yön ja kyseli että enkö muka rakasta oikeesti vähän väliä ja kertoi kuinka rakastaa mua ja uhkaili itsarilla ( ei nyt kovin vakavasti otettava uhkaus kai kuitenkaan) jne... Tiesin että oli huono hetki ottaa asia puheeksi koska puoliso vielä toipilas, mutta 18kk ikään kuin omaishoitajana rassannut itseäkin Kärsinyt itsekkin, kokoajan. Tajusin että nyt tarttee taas alkaa valehtelemaan ja vedin tosi puheitani vähän takaisin päin että rauhoittuisi.... Ikävää elää valheessa . Kuppi alkaa aika täysi olemaan.Olisi se jo 10 vuotta sitten kun viimeksi oli isompi kriisi ja erosta puhuttiin, silloinkin sen perui minun puolelta taas puolison roikkuminen, säälittely ja järki syyt, ja koin että pitää nyt vielä jaksaa kun lapset suht nuoria vielä silloin. No sittemmin vaimokin ajoin mietti suhteen järkevyyttä, meillä oli yhden illan juttuja puolin ja toisin, jotain pientä helpostusta siitä sai. Ehdotteli avointa suhdetta, en reagoinut tarjoukseen millään tavoin, sanoin että aivan sama tee mitä lystäät. En koe että sekään olisi mikään ratkaisu, koska itselle pelkkä seksi ei anna sitä tyydytystä mitä elämältä haluaisin. Siinä pitää olla myös tunteita pelissä, seksissäkin. No vaikea tilanne, 10 vuotta voinut pahoin ja aina väärä aika muka erota. Ei kai oikeaa hetkeä olekkaan? Mutta joskus tälle pitää pääte piste laitaa, kun ei vaan miestä tunnu löytyvän olemaan määrätietoinen ja saattamaan asioita maaliin. Aina näköjään löytyy syitä miksi pakitella.
Onko sääli sairautta jos haluaa eron?
eräskaunispäiväkaikkikäy
331064
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Sinä sen sanoit. Aina löytyy syitä pakitella :(
Sääli on sairautta jos se on ainoa syy pysyä kuolleessa liitossa. Ei kovin mieltä ylentävää kummallekaan.
Löysin just tämmösen: Parempi yhteys- tukipuhelin, kun parisuhteen ongelmat kärjistyvät p. 050 3122 325 ke-pe klo 10-16
Kiitos.
Anteeksi vaan jos tuntuu kovalta, mutta usein on vain niin että puoliso ei saa enää tukea kun elämä alkaa luisumaan alaspäin esimerkiksi sairauden kautta. Ei jaksa, kykene, haluakaan yrittää yhdessä. Alkaa katselemaan "helpompaa" tietä lähteä toiseen suuntaan. Haluaa itselle enemmän ja parempaa, joko itsekkyyden tai omien voimien puutteessa.
Jos ihmiset jaksaisi ja haluaisi, yrittäisi edes jaksaa ne pahat päivät elää läpi, suhde voisi lujittua ja voisi alkaa paraneminen vaikka sitten pieni askel kerrallaan. Se vaatii vain sen että molemmat (!) haluaa tehdä suhteelle jotakin. Kukaan ei voi yksin eikä niin ole tarkoitettukaan.
Joskus ero on parempi vaihtoehto. Puolisosi näkee heikkoutensa jaksaa yksin ja uhkailee itsemurhalla. Erolla uhkaileminen on aina myös heikkoutta ja jotkut kiristää eroamisen uhalla puolisoaan vaikka eivät toteuta sitä.
Kyllä tuossakin on varmasti totuuksia, monesti ihmisten toiminta ja käyttäytymis mallit voivat olla tiedostamattomia.
Enpä oikein tiedä, kaikki tuollaiset jutut on aina erilaisia ja ihmiset on erilaisia. Sairaudet yleensä erottaa, jos toinen ei osaa olla tukena tai edes mukana toisen matkassa. Ja yleensä ne erottaa juuri niinpäin, että tervehtynyt ei enää halua jatkaa kumppaninsa kanssa, jos on pitkälti yksin joutunut selviytymään. Toki tähän liittyy myös henkinen muutos ja kasvu itsessä. Omalta kohdalta havaitsin tämän ja myös sen, että elämänarvot menee monesti uusiksi. Toki moni muukin asia suhteessa ja onko sen jatkaminen enää järkevää menee uusiksi.
Hei eräskaunispäiväkaikkikäy
Kerrot liitostasi, jossa on paljon haasteita mm. sairauden takia ja vuorovaikututustaidoissanne muutenkin. Tilanteenne on monimutkainen ja kestänyt kauan.
Uskon, että hyötyisitte tilanteenne tarkastelemisesta ulkopuolisen keskusteluavun parissa. Pariterapian lopputulosta ei voi etukäteen tietää, mutta sillä prosessilla on yleensä kaikissa tilanteissa tukeva ja reiluunnuttava vaikutus. Yhdessä voitte turvallisesti tutkia, mitä kaikkea teille kuuluu, mitä vaihtoehtoja vielä on kokeilematta, mitä oikeasti haluatte ja mihin voitte sitoutua. Jos päädytte jatkamaan liittoanne, voitte opetella ja vahvistaa omia vuorovaikutustaitojanne. Jos taas toteatte, ettei suhdetta kannata jatkaa, saatte kumpikin kuitenkin voimia elämänne uudelleenrakentamiseen ja luopumisprosessiin.
Miltä tämä kuulostaa?
Merja, diakoni
Kuulostaa siltä että tarjoat eroa.
Tulet nyt maaliin, otat löysät pois. Jälkiverryttelyä ja lämmintä ylle. Juot syöt saunot ja nukkumaan. Sellaista on hiihtäminen talvella.
Varmasti kannattaisi, saisi asioihin selkeyttä, ulkopuolinen osaa nähdä uusia puolia, itse kun sokeutunut kun kaiken keskellä tarpeeksi kauan ollut. Jatkot ehkä helpompi suunnitella sitten......
Entäpä jos päätätkin, että sinä et lähde mihinkään.
Päätät, että sinä, juuri sinä, alat voimaan paremmin siinä parisuhteessa jossa juuri nyt olet, aloitat uuden, paremman sivun nykyisessä elämässäsi. Katsot taas vaimoasi rakastavammin. Muutat tietoisesti omaa käytöstäsi hyväksyvämpään suuntaan. Kyse on pelkästään siitä, että sinä haluat tehdä niin. Voisit tehdä päivittäin monia asioita toisin, rakastavammin, puolisoasi arvostavammin. Kyse on enemmän viitsimisestä kuin oikeasta vaikeudesta kohdata toinen.
Ei se kuule niin vaikeaa ole kuin mitä kuvittelet. Itselläni on omakohtaista kokemusta asiasta.
Luuletko oikeasti, että kukaan eroaisi kymmenien vuosien liitosta, jos se olisi vaan 'viitsimisestä kohdata toinen' kiinni? Kun pelkkää alamäkeä takana jo 10 vuotta, saa viitsiä melko kovasti. Parisuhdeterapia, avioliittoneuvoja tms. korkeintaan.
Tuolla logiikalla paskakin muuttuu kullaksi?
" Voisit tehdä päivittäin monia asioita toisin, rakastavammin, puolisoasi arvostavammin."
Toista voi kyllä kunnioittaa, mutta arvostus pitää ansaita. Ja parisuhde ei toimi, ellei molemmat arvosta sekä itseään että toista. Tämän vuoksi on täysin hyödytöntä yrittää väkisin arvostaa ja rakastaa. Ei vain toimi niin, mahdotonta.
Ap: sääli ei ole rakkautta eikä arvostusta ja ilman niitä parisuhde on henkisesti kuollut. Monesti, etenkin pitkään jatkuessaan, suhteessa "roikkuessa" sääli on sairautta. On selvää, ettei ole maailman helpoin juttu erota sairaasta puolisosta. Täytyy vain yrittää sovitella eron ajankohta siten, ettei se sattuisi juuri kaikkein pahimpaan aikaan. Tosin usein on mahdotonta tietää mikä on edes jotakuinkin "paras paha aika" erota. Hyvää aikaa ei tule koskaan, jos toinen on eroa vastaan.
Näin+olen+ajatellut,+en+haluaisi+todellakaan+satuttaa+ketään+yhtään+sen+enempää+kuin+olis+tarve.+Toisaalta+saan+kyllä+syyttää+aika+pitkälti+tilanteesta+itseäni.+Mulla+ollut+aina+tarve+miellyttää+ihmisiä.+Lapsuutani+varjosti+isän+alkoholismi,+meno+oli+rankkaa+ja+opin+myötäilemään+etten+aiheuttaisi+ongelmia...+Näin+koin+asiat+lapsuudessa+ja+nuoruudessa.+Vasta+nyt++40v.++tämä+ihmisten+miellyttämisen+tarve+alkanut+hälvetä,+olen+alkanut+löytää+itsensi+arvostusta.Olin+nuorempana+aika+vili+vilpertti,+ei+ollut+mitään+pysyviä+parisuhteita.+Sitten+kun+tapasin+vaimoni,+ihan+sama+tilanne,+meni+muutama+kk+niin+pahin+hekuma+oli+kadonnut.+Mietin+ehkä+mielessäni+että+ehkä+tää+taas+oli+tässä.+Mutta+en+halunnut+taas+tuottaa+pettymystä+vanhemmilleni+jotka+kovasti+pitivät+vaimostani,+kannustivat+että+pidä+poika+kiinni.++No+pidinhän+minä,+mutta+en+ehkä+kuitenkaan+ihan+100%+ollut+sinut+asian+kanssa....+Ja+sitten+tapahtui+se+että+nainen+tuli+raskaaksi.+Olihan+se+yllätys,+mutta+se+päättyi+keskenmenoon.+Se+oli+kova+paikka+nykyiselle+vaimolleni.+Kyllä+se+minuakin+suretti,+mutta+mies+ei+koe+asiaa+ehkä+yhtä+konkreettisesti.+No+sitten+vaimo+halusi+avioliittoa+että+pettymysten+jälkeen+seuraisi+jotain+hyvää.+Siihen+sitten+mentiinkin,+itse+taas+reilut+20+vuotiaana.....+No+sitten+kävi+ilmi+ettei+vaimo+tulisi+raskaaksi+enään+normaalisti,+tulihan+sitten+keinohedelmöityksellä+kaksoset+keskosena.Se+kyllä+yhdisti,+oli+rankkaa+aikaa+mutta+elämän+parasta+aikaa,+esikoisten+syntymä.+Luojan+kiitos+terveitä+ja+kaikki+hienosti+nytte.+Sitten+tapahtui+se,+että+vaikka+ei+pitänyt+raskaaksi+tulla+niin+ihmeitä+tapahtui,+oli+ikään+kuin+kolmoset+käsillä......+Se+oli+ehkä+se+käänne+piste,+kun+yhteys+puolisoon+katosi,+arjen+paineissa.+On+siinä+muutakin+taustalla,+henkilö+kemiat+ei+ihan+kohtaa,+en+ole+koskaan+voinut+olla+ihan+100%+oma+itseni+vaimon+seurassa,+hän+tosikko,+meillä+erilainen+huumorintaju.+Aina+pitänyt+vähän+varoa+mitä+puhuu.+Toisin+kuin+seurannut+muita+pareja,+voivat+olla+omia+itseään+oli+puoliso+paikalla+tai+ei...+Summa+sun+maarum:+Parisuhteessa+valuvika,+johtuen+heikosta+itsetunnostani,+suhteeseen+lähdetty+väärin+motiivein+Olen+nyt+eri+ihminen+kuin+20+vuotta+sitten.+Selitä+näitä+nyt+sitten+jossain+terapiassa,+sika+kusettanut+20+vuotta?+Enään+minua+kuitenkaan+vili+vilperttinä+olo+kiinnosta,+sekin+hyvä.+Mutta+en+kadu+mitään,+upeat+lapset!+Ne+ovat+arvokkainta.
Mä ymmärrän sinua ap ihan täysin. Ihminen muuttuu ja kasvaa vuosien saatossa. Hienosti osasit tunteitasikin pohtia. Eiköhän se eroprosessikin etene juuri noista ongelmien tunnustamisesta ja hyväksymisestä ja siitäkin ajatuksesta, että toista ei voi muuttaa. Voimiahan se vaatii.
Kaikkea sitä on vuosien varrella tapahtunut. Ei ole paljon tullut ajateltua, tunnelissa kuljettu. Kirjoittaminen voi olla hyvä tapa itsellekkin jäsennellä asioita, muutoin kun pään sisällä pelkkää sekamelskaa. Täytyy sanoa ettei mitään joulu fiiliksiä, mutta pitää nyt koittaa kuitenkin hymyillä että lapsilla olisi joulu. Kyllä nää asiat tästä, mutta töitä vaatii, ja se ensimmäinen askel, suuntaan tai toiseen. En halua hautautua poteroon.
Joidenkin mielestä ihmisen muutos on valitettavaa, mutta uskon meille kaikille käyvän niin. Jokaisen elämässä tapahtuu asioita, jotka meitä muuttavat ja huomaamme olevamme uusia ihmisiä.
Vaikka miten ajattelisit vaimoasia ja lapsiasi, niin aina ero tekee kipeää, myös sinulle. Johtuu ottamaan asiat, niin kuin ne on. Laita ero rullaamaan pyhien jälkeen. Kerro vaimollesi ja lapsillesi, että näin tulee käymään, mutta ettet halua sitä heille tehdä salassa. Mahdollista vaimosi ja lapsiesi hyvä olo tulevaisuudessa, ettet joudu itse kokemaan tunnontuksia.
yhäkin kysyn, oletko tosiaan aivan varma ettet pystyisi rakastamaan vaimoasi tai rakastumaan uudelleen häneen enää?
Itse olen ollut samassa tilanteessa. Olemme vaimon kanssa kuin yö ja päivä, eli niin kuin sinäkin sanot, erilaisia ihmisiä, eivät meilläkään kemiat kohtaa. Ei niiden kemioiden ole pakko kohdata, hyväksyt vaimosi sellaisena kuin hän on. Kun katson vaimoani, hän on lihonut yli 30 kiloa, mutta yhä hänen sisällään siellä on se nuori nainen, ne piirteet löytyy hänestä yhä jotka viehättivät silloin. Minä opin näkemään vaimoni uusin silmin, hyväksyn hänen heikkoudet ja opin hyväksymään myös hänen vahvuutensa. Ilman vaimoani olisin varmaan jo mullan alla, mutta en ole parisuhteessa kiitollisuudesta enkä velvollisuuden tunteesta enkä myöskään säälistä. Olen tässä koska haluan elää hänen kanssaan ja koen, että elämäni on erittäin hyvää hänen kanssaan.
Minunkin vaimoni on tosikko ja myös absolutisti, itse tykkään pinnallisemmista ihmisistä, tykkään ottaa olutta, nuorempana olisin viikottain vetänyt perskännit ilman vaimon mäkätystä. Olemme käyneet monet kymmenet riidat minun alkoholin käytöstä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin tajuan, että koko ajan vaimon puolelta ollut kyseessä oikea huoli minun terveydestäni, ei siis vittuilun tai kontrollonnin tarve. Sama pätee moniin muihin asioihin joista olemme olleet eri mieltä. Olen hyvin yksioikoinen ja suoraviivainen ihminen myös.
Minulta karkasi nuorempana helposti rahat käsistä, vaimo on aina ollut tarkempi. Olemme molemmat tehneet helvetisti töitä, kumpikin on käynyt palkkaduunissa koko parisuhteen ajan ja vaimo on pitänyt vain ns. lakisääteiset äitiyslomat. Rahoista ollaan käyty nuorempana koviakin keskusteluja, olisin halunnut käyttää omat tienestit vapaammin omiin menoihin, vaimo on ajatellut meidän yhteistä etua koko ajan ja myös vanhuuden turvaa enemmän.
Itse tajusin vasta jokunen vuosi sitten, että minä pidin itseäni huonompana ihmisenä kuin mitä vaimoni on ja tavallaan tahallani kovetin itseäni vaimon suuntaan tämänkin takia. Olin, ehkä kateellinen olisi oikeampi sana, mutta sanotaan, olin katkera siitä miten hän tuli paremmin toimeen lasten kanssa miten osasi leikkiä, otti huomioon muita, itselläni oma napa oli enemmän ykkösenä jne.
Sanot ettet ole koskaan voinut olla oma itsesi vaimosi seurassa. Onko kyseessä enemmän se, että vaimosi suhtautuisi sinun joihinkin ominaisuuksiin negatiivisesti, vai onko ongelma sittenkin sinun oman pääsi sisäinen, jos toisit todellisen luonteesi esiin, mitä vaimosi tekisi.
Aika vapaamielinen vaimohan sinulla kuitenkin tuntuu olevan, jos hän on jo vuosia sitten ehdottanut avointa liittoa. Jotenkin tuntuu siltä, että vaimosi olisi valmis vaikka mihin sinun puolestasi tai sinun kanssasi. Vai koetko että tuo ehdotus oli vaimosi puolelta välinpitämättömyyttä sinua kohtaan tai tehty vain sen takia että hän saisi lapsia?
Meidän parisuhteessamme vaimo on kannatellut minua myös lasten suhteen. Olen aina ollut ihmisten mieleen, mutta omien lasten kanssa tuli helposti hankauksia. Ilman vaimoa välit lapsiin olisivat aivan varmasti huonommat. Vaimo on myös pakottanut minut ottamaan huomioon lapsia enemmän kuin mitä itse olisin osannut nuorempana huomioida.
Sanot, että olet aina joutunut varomaan mitä puhut, no, joskus se on hyväkin luonteenpiirre. Esim. minä olen sanonut lapsilleni aika tylystikin, olen äkkipikainen luonne ja sen myötä en varmaankaan maailman helpoin ihminen.
Aina kannattaa miettiä myös sitä mitä menettää silloin kun eroaa.
Minä mietin tätä puolta paljon. Haluanko luopua ensinnäkin vaimosta, haluanko luopua monista muista vaimon puolelta läheisiksi tulleista ihmisistä, jotka eron myötä katoaisivat pikkuhiljaa elämästäni, miten suhteeni lapsiin käy, miten pystyn elämään yksin (minä en olisi eronnut sen takia, että ryhdyn heti siitä uutta ihmistä tai seksiseuraa hakemaan), miten voin myydä kodin jonka olen omin käsin rakentanut vaimoni kanssa ja asua jossain muualla, mitä minä teen yleensäkään loppuelämälläni.
Jokainen meistä on tietenkin omanlaisensa ihminen ja tekee itse omat ratkaisunsa.
Minä koen, että vasta sitten kun minä itse kasvoin ihmisenä ja opin arvostamaan nykyistä elämääni ja parisuhdetta, minun käytökseni vaimoa kohtaan muuttui ja sen myötä vaimon käytös minua kohtaan muuttui, ja sitä myötä koko parisuhteemme sai uutta potkua ja elämän laatu parani kertaheitolla meillä molemmilla sellaiselle tasolle, että missään tapauksessa en tästä halua luopua enää.
Heino juttu teille, onnea hyvä asenne ja itseäkin kohtaan avoin rehellisyys, siunausta elämäänne
sorry edellisestä pitkästä sepustuksesta.
Lyhykäisyydessään pointtini oli, että kun minä opin arvostamaan nykyistä elämää, näkemään sen hyvät puolet ja vaimon hyvät puolet, tämä muutos minussa aiheutti sen, että parisuhde ja elämänlaatu parani meillä molemmilla. Kun minun käytös muuttui iloisemmaksi, olin sekä fyysisesti että henkisesti läsnä kotona, enkä vain katsonut telkkaria sohvalla löhöpten, elämänilo palasi kotiimme ja siitä se kierre parempaan suuntaan alkoi. Pikkuhiljaa kaikki välejämme hiertäneet asiat korjaantuivat.
Joku sanoi, että minun ohjeilla paskastakin pystyy tekemään valkoista. En tiedä pystyykö.
Minun elämä ei ollut paskaa. Se oli harmaata tappavan tasaista arkea, ei seksiä, ei keskusteltu mistään muusta kuin arkisista asioista.
Nykyään viihdymme vaimon kanssa toistemme seurassa ja pystymme puhumaan avoimesti asiasta kuin asiasta.
Hei, ei mitäään sori :) Todella asiallinen kirjoitussa jossa paljon asiaa. Huomasin myös uusia näkökulmia, koen myös että vaimo tuonut kuin sinullekkin jämptiyttä ja fiksuutta elämään. Itse asiassa kun asiat alkavat olla todella huonosti, on sitten vasta minun tapani alkaa toimimaan. En olisi uskonut että minulla on rohkeutta, mutta luetin vaimolle kaikki nämä kirjoitukseni mitä olen tänne kirjoittanu!. Monta tuntia ollaan keskusteltu, kyllä on ollut vapauttaavaa puhua asioista oikeilla nimillä..... Todella puhdistavaa, rikkoa hiljaisuus.... Sopimuksia tehty puolin ja tosin asioista, yllätyin kuinka kun oikein päästiin asioista keskustelemaan kuinka molemmat löysi toisistaan hyvää, pitkästä pitkästä aikaa. Paljon on töitä, mutta nyt työ aloitettu Yes! Aika näyttää miten asiat alkaa menemään, nyt aletaan toimimaan sopimustemme mukaan ja katsotaan. Laitan joskus kun aikaa kulunut juttua tähän miten menee!
Ihanaa ja toisaalta kurjaa lukea näitä kirjoituksia kuinka ihmiset on vaan puhumalla ja välittämällä saaneet suhteensa toimimaan. Olen oikeasti onnellinen puolestanne, mutta silti syvältä kirpaisee että omalta kohdalta ei onnistunut ja että itelle ei osunut kumppania, jolle olisin ollut tärkeä. Enkä nyy missään nimessä sano, että itse olisin mikään täydellisyys, ehei kaukana siitä, paljon huonoja puolia minussakin.
Olen täsmälleen samaa mieltä,näin meillekkin kävi.Saimme aloitettua hyvän kierteen suhteessamme ja pelastettua liittomme ja hassua mutta totta kierre alkoi aivan pienistä asioista.Kannataa yrittää, mitäänhän siinä ei menetä.
Yrittää kannattaa, mutta ei liiaallisuuksiin asti kuten itselläni on käynyt. Huonoon oloon turtuu, sitä itsekin muuttuu herkästi apeammaksi tai tunteettomaksi.Joo, kyllä silleenkin voi jotenkin elömän syrjässä kiinni pysyä, mutta ei se ole elämää. Ja ennenkuin joku sieltä hyökkää taas arvostelemaan elämänhakuisuuttaa tai muuta niin kyse ei itellä ainakaan ole siitä. Osaan arvostaa pieniä asioita elämässä ja tykkään arjesta, mutta ilman rakkautta kaikki on turhaa.
Rakkautta saa yleensä silloin kun osaa antaa sitä itse takaisinkin päin.
Muutoksen pitää tulla ihmisestä itsestään päin, joten ei kai se kamelin selkä siitä katkea, jos on jatkossa mukavampi, hellempi ja läsnäolevampi kotonaan ja puolisolleen?
Sääli ei ole oikein hyvä parisuhteen perusta. Itsekin pitkitin eroani myös säälin vuoksi. Säälin exää silti, vaikka hän käyttäytyi minua ja lapsia kohtaan ikävästi, jopa julmasti. Tässä kohtaa sääli on ainakin todellista sairautta. Terveempää olisi ollut erota aiemmin. Toisaalta tiesin erosta tulevan vaikea, joten myöhempi ero puolestaan helpotti tilannetta mm. sen vuoksi, että lapset olivat tarpeeksi vanhoja oman tahtonsa ilmaisemiseen erossamme.
On olemassa avioliitto leirejä yms. Jossa voi lähteä etsimään kadonnutta yhteyttä.
Pitkä yhteinen historia, lapset yms. Kannattaa ensin etsiä ja kääntää jokainen kivi yhteyden löytämiseksi. Tottakai ihmiset muuttuvat ja parisuhde tarvii päivitystä, et tehän te miehet odota et autoaan kulkee ilman huoltoa ja et sitä välillä tankataan. ...
Ei muutakin rakkaus huoltoon tutkimaan itseä ja toisen tuntoja ...ehkä se syvempi yhteys ja sävel löytyy niinkuin ed. Oli löytynyt.
Ei avioliitto ole mikään valmis pakettimatka, jossa kaikki on hoidettu valmiiksi ja vain ollaan ja nautitaan ... Vaan se on kuin erämatkailu, jossa tulee haasteita, vaikeita paikkoja, on erilaisia säitä ja tuntuu et eväät loppuu, mutta silti sieltä matkan varrelta löytyy upeita maisemia ja kokemuksia. Ja niinkuin avioliitto niin erämatkailu riisuu ihmisen kaikista kulisseissa.
Siunausta, rohkeutta ja voimaa elämäänne
Hyvä kommentti ja näin toivoisi kumppanin toimivan.Itsellä hyvin pitkä suhde takana ja useita lapsia ja olisi ollut valmius kaikkeen mahdolliseen jotta avioliittomme olisi voinut jatkua.Valitettavasti halua löytää se ihminen johon aikanaan rakastui vaatii molempia osapuolia.Välillä vain käy niin että toinen vain lakkaa välittämästä ja se on vain hyväksyttävä.
Miten sinä itse voit? Myös oma jaksaminen on tärkeää. Puolisosi on aikuinen ja hän on vastuussa itsestään. Toista voi tukea tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun omat voimat alkaa loppua ja mielenterveys horjua niin viimeistään siinä vaiheessa täytyy pohtia uusia vaihtoehtoja. Ero ei automaattisesti tarkoita sitä, että hylkää toisen. Eron jälkeen voi pysyä ystävänä ja auttaa toista. Älä purematta niele noita "avioliitto ei ole mikään valmis pakettimatka" viestejä. Rajansa kaikella. Jos olit eroamassa jo 10 vuotta sitten niin eikö nyt olisi jo aika?
Nyt varmaan joku moralisoi, mutta jätin 10 vuotta sitten exäni, joka kärsii mielenterveysongelmista. Huomasin orastavia masennuksen merkkejä myös itsessäni. Kävimme yhdessä ja erikseen terapiasta ja siitä ei ollut mitään apua. Mies söi lääkkeitä, mutta ne vaan toivat kaikki huonot luonteenpiirteet hänessä paremmin esiin. Lähdin, koska en enää rakastanut miestäni enkä halunnut, että lapset saavat sen käsityksen, että minun ja mieheni parisuhde on hyvä. Elämä oli jatkuvaa riitelyä. Miehen mielestä minun olisi pitänyt ymmärtää ja jaksaa tukea häntä, mutta kaikki ne vuodet kun olin yksin pitänyt huolta meidän parisuhteesta kun toinen oli vain keskittynyt olemaan sairas olivat vieneet viimeisenkin rakkauden. Hankalaa oli lähteä. Tein eroa kaksi vuotta.
Nykyään olemme ystäviä ja jonkun verran tekemisissä. Meillä molemmilla on parempi olla näin ja molemmat ovat löytäneet uuden puolison.
Mä jätin vaihdevuosihullun työnarkomaaniakan vuosi sitten ja se oli elämäni paras päätös vaikka yhteisiä lapsiakin on ja oltiin kimpassa 25 vuotta mistä suurin osa oli yhtä kärsimystä. Hullu akka sairastutti mutkin monella tavalla ja nyt en tajua miksi edes oltiin noin pitkään yhdessä. Eksä ei ollut koskaan edes kaunis vaan päinvastoin ruma ja jälkeen päin tässä moni onkin sanonut että ihmettelivät miten valitsin niin ruman naisen. Nyt olen uudessa suhteessa ihanan ja kauniin nuoren naisen kanssa ja menemme kesällä naimisiin. Meillä on paljon yhteisiä harrastuksia kuten ravit mitkä ei kesää kiinnostanut tippaakaan.
Olipas sillä pitkät vaihtovuodet kun kesti 25v ja rumakin vielä.