Miksi maailma näyttää tänään mustalta..

... Maailma pysähtyi toissayönä. Mies jolle osoitin tunteeni kertoi eilen menneensä takaisin
eksänsä ja poikansa luo. Ja lisää perhettä tulossa. Sanoi että ei koskaan olekaan ollut muuta kuin kaveritunteita mua kohtaan, kuitenkin ottanut kainaloon monena monena yönä.
Tunnustin tunteeni hänelle kesällä, ja nyt vielä vähän aikaa sitten uudelleen. Jätin itseni eka kertaa elämässä toisen käsiin, täysin rehellisenä.
Tapasimme ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten..hän oli juuri eronnut ja annoin hänen rauhassa miettiä omia tuntojaan ja setviä miltä hänestä tuntui. Olin tarvittaessa se olkapää ja kuuntelevat korvat ja lämmin syli kun hänellä oli paha olla. Romanssiakin kai siinä oli mukana.. joskus enemmän, joskus vähemmän. Yhteisiä iltoja / öitä, lukuisia meilejä, puhelinsoittoja, tekstiviestejä ja matkojakin yhdessä.
Luulin että kun kiltisti odotan vuoroani niin se sattuisi minunkin kohdalle.
Nyt on kaikki mennyttä.. hän on mennyt perheensä luo takaisin ja on onneksi kuitenkin kertonut minulle sen ihan rehellisesti.
Mutta tämä sattuu, tällä hetkellä ei ole mitään mikä olisi positiivistä..viime aikoina on sattunut liikaakiin, kuinka paljon pitäisi kestää ?
Olen kiintynyt aina "vääriin" ihmisiin ja tämän jälkeen tuntuu siltä ettei jaksaisi enää kerätä palasia kasaan. Pelottaa kun hän tietää minusta kaiken ja hän osaa lukea minua kuin avointa kirjaa. Mutta tässä ei enään auta mikään,olo on niin tyhjä. SATTUU !!
3613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tämä voi kuulostaa kyyniseltä mutta...Tosi rakkautta ei ole olemassa. On vaan paremmin yhteen sopivia. Ja jos ne 2 vielä onnistuu rakastaa toisiaan niin silloin ei tarvi mennä pois. Maailma pysähtyy eri tavalla kun joku kuolee, sydänsuru voi tuntua samalta.

Sanon vain:

Itke, jos puhdistaa silmät ja auttaa näkemään eteenpäin.

Äänestä
  • Mihin usko tosi rakkauteen on kadonnut? Täytyyhän semmoista olla, ei tässä elämässä muuta tarkoitusta ole!

    Äänestä

  • Mie kirjoitti:

    Mihin usko tosi rakkauteen on kadonnut? Täytyyhän semmoista olla, ei tässä elämässä muuta tarkoitusta ole!

    Yhden henkilön mielipide.... Minä ainakin uskon....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Blåndi kirjoitti:

... Maailma pysähtyi toissayönä. Mies jolle osoitin tunteeni kertoi eilen menneensä takaisin
eksänsä ja poikansa luo. Ja lisää perhettä tulossa. Sanoi että ei koskaan olekaan ollut muuta kuin kaveritunteita mua kohtaan, kuitenkin ottanut kainaloon monena monena yönä.
Tunnustin tunteeni hänelle kesällä, ja nyt vielä vähän aikaa sitten uudelleen. Jätin itseni eka kertaa elämässä toisen käsiin, täysin rehellisenä.
Tapasimme ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten..hän oli juuri eronnut ja annoin hänen rauhassa miettiä omia tuntojaan ja setviä miltä hänestä tuntui. Olin tarvittaessa se olkapää ja kuuntelevat korvat ja lämmin syli kun hänellä oli paha olla. Romanssiakin kai siinä oli mukana.. joskus enemmän, joskus vähemmän. Yhteisiä iltoja / öitä, lukuisia meilejä, puhelinsoittoja, tekstiviestejä ja matkojakin yhdessä.
Luulin että kun kiltisti odotan vuoroani niin se sattuisi minunkin kohdalle.
Nyt on kaikki mennyttä.. hän on mennyt perheensä luo takaisin ja on onneksi kuitenkin kertonut minulle sen ihan rehellisesti.
Mutta tämä sattuu, tällä hetkellä ei ole mitään mikä olisi positiivistä..viime aikoina on sattunut liikaakiin, kuinka paljon pitäisi kestää ?
Olen kiintynyt aina "vääriin" ihmisiin ja tämän jälkeen tuntuu siltä ettei jaksaisi enää kerätä palasia kasaan. Pelottaa kun hän tietää minusta kaiken ja hän osaa lukea minua kuin avointa kirjaa. Mutta tässä ei enään auta mikään,olo on niin tyhjä. SATTUU !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu