Kirkko ja Kaupunki -lehti kampanjoi (jälleen) sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen puolesta
8.12 otsikolla ” Aitoa avioliittoa ei ole olemassakaan.”
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kirjoitti artikkelin ”Perhe ja avioliitto muutoksessa” -kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuun. Pääsihteeri Komulainen hämmentää avioliitto-soppaa antaen ymmärtää, ettei olisi edes olemassa mitään yhtä ja vakiintunutta instituutiota nimeltä avioliitto.
”Hän muistuttaa, että avioliitto käsitteenä viittaa moninaiseen ja muuttuvaan instituutioon, jossa eri uskontojen piirissä ja eri kulttuureissa on ollut erilaisia malleja. Yhtä aitoa avioliittoa ei ole.” Avioliitto on ymmärretty naisen ja miehen muodostamana liittona eri kulttuureissa aina näihin päiviin asti. Tästä poikkeuksena on vain moniavioisuus. Historia ei tunne miesten välisiä tai naisten välisiä avioliittoja, vaan ainoastaan naisen ja miehen muodostaman, aidon avioliiton.
Jos ei olisi olemassa vakiintunutta avioliittokäsitystä, emme kävisi koko tätä keskustelua avioliitosta kirkossa tai sen ulkopuolella.
”Hänen mukaansa sekä ne, jotka puolustavat miehen ja naisen välistä avioliittoa aitona avioliittona, että ne, jotka kannattavat samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä, määrittelevät avioliiton pitkälti samoin. ” https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/aitoa-avioliittoa-ei-ole-olemassakaan
Komulainen pyrkii harmonisoimaan kaksi täysin erilaista avioliittokäsitystä, vaikka ne poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä. Toinen perustuu sukupuolten toisia täydentävyyteen ja toinen sukupuolineutraaliin ajatteluun. Toisessa avioliittokäsityksessä korostuu lapsen oikeus tuntea omat vanhempansa, toisessa aikuisten oikeus saada lapsia kolmannen osapuolen avulla.
”Molempien osapuolten kannanotoissa toistuu näkemys, että avioliitto on yksiavioinen suhde, joka on perheen perusta tai ainakin mahdollistaa perheen. Olennaisena pidetään myös puolisoiden tunnesidettä. ”https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/aitoa-avioliittoa-ei-ole-olemassakaan
Samaa sukupuolta olevien liitoissa lapsi on pääsääntöisesti erotettu isästään tai äidistään. Kaksi eri käsitystä lapsen oikeuksista ja perheen parhaasta lähtökohdasta. Ja mitä tulee tunnesiteisiin, niin on niitä avosuhteissa elävillä pareillakin, mutta emme me niitäkään kutsu avioliitoiksi.
Pääsihteeri Komulainen ottaa moniavioisuuden esimerkkinä avioliiton häilyvästä luonteesta. Olkiukon (tai näin joulun alla, olkipukin) rakentamistahan tuo on. Moniavioisuudessa yksi mies solmii avioliiton usean naisen kanssa. Miten tuosta voisi vetää johtopäätöksen, että mies voi mennä ”naimisiin” miehen kanssa tai nainen naisen kanssa? Moniaviosuuden esiintyminen ei tarkoita, että yhteiskuntien tulisi tavoitella tällaista suhdemuotoa tai hakea sille laillista tunnustusta. Moniaviosuudessa ei voi toteutua aidon avioliiton yksi keskeinen tuntomerkki eli yksiavioisuus, koska aviomies lupautuu useammalle kuin yhdelle naiselle aviopuolisoksi. Se millaisena moniavioisuus maailmalla esiintyy, ei sekään kelpaisi kaikille, koska siinä ei naisella ole mahdollisuutta solmia useampaa liittoa miehen kanssa. Jotkut kutsuisivat tällaiseen moniavioisuuteen perustavaa avioliittolakia syrjivänä, koska vain mies olisi oikeutettu solmimaan monta avioliittoa. Avioliitolla ja avioliittolailla on aina reunaehtonsa, jotka eivät vastaa jokaisen ihmisen henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteita.
Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen tulee esittäneeksi, että ei ole mitään ”the avioliittoa” eli avioliitolla ei olisi mitään annettua olemusta. Avioliitoksi voitaisiin siis kutsua erilaisia ihmissuhteita sen mukaan, mitä kulloinkin eri kulttuureissa ja eri uskonnoissa päätettäisiin. Kirkko voisi tällaisen ajattelun perusteella muuttaa avioliittokäsitystään vastaamaan avioliittolain muutosta.
Samaisessa Kirkko ja Kaupungin artikkelissa myös uskonpuhdistaja Martti Lutherin avioliittokanta näyttää olevan muutoksessa:
”Komulainen huomauttaa, että jos Lutherin tekstejä lukee, on selvää, että hän piti avioliittoa biologiaan perustuvana, miehen ja naisen välisenä instituutiona.– Toinen kysymys sitten on, pitääkö Lutheria lukea kirjaimellisesti vai pitääkö meidän soveltaa häntä. Siitä nämä keskustelut johtuvatkin.”
Uskonpuhdistajan avioliittokannasta ei pysty irrottamaan sukupuolen merkitystä. Avioliittoon tarvitaan rakkauden lisäksi yksi nainen ja yksi mies. Haluaisin kuulla, kun Komulainen lukee ei-kirjaimellisesti Lutherin tuotantoa..
Komulainen tuo kuitenkin rehellisesti esille sen, millainen avioliittokäsitys on valtavirtaa eri uskontojen piirissä.”Yksi uskontohistoriallisesti selvä johtopäätös tutkimassani aineistossa on se, että valtavirta uskonnoista näkee avioliiton eli sosiaalisesti säädellyn sukupuolisuhteen aivan yksiselitteisesti naisen ja miehen välisenä. Historia on siis heteronormatiivista, Komulainen sanoo.”

Vastaukset 69
Vanhimmat
Komulainen toteaa historian olevan heteronormatiivista. Minä puolestani voin todeta myös tulevaisuuden olevan heteronormatiivista, sillä valtaosa ihmisistä haluaa jatkossakin solmia avioliiton vain vastakkaisen sukupuolen kanssa. Heteronormativiisuus on terminä sinänsä mieletön, koska se väittää että olisi jotenkin keinotekoista, että suurin osa ihmisistä on kiinnostunut vain vastakkaisesta sukupuolesta. Se, mitä sateenkaariliike paheksuu heteronormatiivisuutena on ainut luonnollinen lähtökohta perheen syntymiselle.Yksikään lapsi ei saa alkuaan ilman miestä ja naista, eikä yksikään lapsi saa naisparista tai miesparista isää sekä äitiä. Mitä enemmän suljetaan silmiä tältä tosiasialta, sitä enemmän lisääntymisteknologialla ja sijaissynnytyksillä poljetaan lapsen oikeuksia.
Avioliittolain muutokseen pohjautuva avioliittokäsitys turhentaa isän ja äidin merkityksen. Haluaako kirkko olla tässä mukana? Vääristyykö käsitys tasa-arvosta myös kirkossa?
Tunnetaanko ja tunnustetaanko tulevina vuosina ja vuosikymmeniä kirkossa aidon avioliiton merkitys, ainutlaatuisena ja arvokkaana instituutiona? Nähtäväksi jää.
Aito avioliitto ei silti kieltämällä tai kiistämällä katoa.
AA-kerho ei näköjään edes tiedä, mitä heteronormatiivisuus tarkoittaa.
"Heteronormatiivisuudella tarkoitetaan yhteiskunnassa vallitsevaa oletusta, jonka mukaan heteroseksuaalinen suuntaus on normi. Koska ihmisten ylivoimaisen enemmistön tiedetään olevan heteroseksuaaleja, jokaista kohdellaan ja ajatellaan kuin hän olisi heteroseksuaali. Miesten heteroseksuaalisen miehisyyden ja naisten heteroseksuaalisen naisellisuuden ajatellaan johtuvan biologiasta ja luonnosta. Muunlaisten seksuaalisuuksien tai sukupuolten olemassaolo kielletään, tai niitä pidetään heteroseksuaalisuutta ja kaksinapaista sukupuolijärjestystä huonompina."
Sateenkaariliike ei paheksu sitä, että lapsia syntyy miehen ja naisen yhdynnän seurauksena. Sen sijaan sateenkaariliike paheksuu sitä, jos kaikkien ihmisten oletetaan olevan heteroseksuaaleja tai jos yhteiskuntaa rakennetaan siten, että poissuljetaan muut kuin heteroseksuaalit ihmiset.
"Sateenkaariliike ei paheksu sitä, että lapsia syntyy miehen ja naisen yhdynnän seurauksena."
Edes jonkun tosiasian Setakin hyväksyy ;););)
On se Aitoaviollekin ollut vaikea hyväksyä muutama tosiasia.
Seta ei tunnetusti hyväksy mitään tosiasiaa, paitsi tuon yhden.
Heikosti siis kävi Aito avioliitto-yhdistyksen haaveille.
Miten niin. Sinäkään et saa Aa:ta katoamaan vaikka kuinka keksit valheitasi 😂
Ja Aito-avio- seura ei saanut mitään aikaan. Minä olen avioliitossa mieheni kanssa, mutta esim. eräs nainen on avoliitossa miehen kanssa.
Jumala puhuu yhden kerran vaimon ottamisesta: "Jos otat toisenkin vaimon, niin et saa vähentää ensimmäisen vaimon elatusta etkä tarpeita".
Seura 😂😂😂
Tokihan tuollainen yhdistys voi ja saa olla olemassa. Ikävä vain ettei se aja mitään postiivisia asioita.
Sinusta siis naisen ja miehen avioliitto ja se, että lapsilla olisi isä ja äiti eivät ole positiivisia asioista???
Eihän aitoavio siihen mitenkään vaikuta: miehen ja naisen avioliitto on ollut Suomessa jo yli 400 vuotta, ja lapsilla on isät ja äidit. Aitoavio ei tätä pyri mitenkään muuttamaan
Joten mitä seura puuhaa?
"Työtä avioliiton hyväksi": eipä siinä voi muuta kuin sivusta katsoa muiden avioliittoja.
Se on olemassa eikä mitään toki 🤗
Sehän nimenomaan ajaa positiivisia asioita mutta sinä et tunnu niitä arvostavan 🤗
Aivan, he puuhaavat kaikkea muuta kuin asiaa.
Homotus on varmaan ainoa "asia" jonka sinä tiedät 😳❓
Hyvä Aa!!!
Me heterot emme tarvitse avioliittoa. Parisuhteessa mies tunnustaa lapset ja tekee testamentin, muuten eletään avoliitossa.
Avioliitto on homoja varten. Pitäköön hyvänään.
nostoa
Haluat pitää esillä aitoavioryhmän epäonnistumisen?
Kuinka "mies" voi tuntea himoa äijien karvaisiin ja paskaisiin persereikiin. Pahasti vippaa päästä. Suvakkien mielestä se on ihanaa paskan löyhkästä huolimatta.
Jo on sulla fantasiat.
A) miehen perse on karvainen
B) persereikä on paskainen
C) paska haisee
Terveet arvot tulevat vielä takaisin.
Totta. Jokainen hullutuksella luotu kupla on luotu myös puhkeamaan.
On nimenomaan tervettä sallia samasukupuolinen parisuhde ja avioliitto sellaisille ihmisille, jotka eivät erisukupuolista parisuhdetta halua.
Heh. Kyllä minä olen nyt sellaisessa avioliitossa, jossa on järkeä. Tämä ei ole kupla, joka puhkeaa. Sinun paatoksellinen vastaanasettuminen on jo kokenut katastrofin.
Onko tervettä sallia eläin-, sukulais- ja lapsiavioliitot sellaisille jotka niitä hakuavat?
"Onko tervettä sallia eläin-, sukulais- ja lapsiavioliitot sellaisille jotka niitä hakuavat?"
Ei koska seksi noiden ryhmien kanssa on laissa kielletty. Sen sijaan se ei ole kielletty kahden samaa sukupuolta olevan aikuisen ihmisen välillä. Siksi myöskään avioliiton kieltämisessä heiltä ei ole juurikaan järkeä.
Eläinseksiä ei ole kielletty laissa. Kannatatko siis ihmisen ja eläimen avioliittoja?
Mutta sitä en ymmärr miten seksi liittyy avioliittolakiin, tiedätkö sinä?
"Eläinseksiä ei ole kielletty laissa"
Eläintä vahingoittava seksi on eli käytännöss esim. yhdyntä on mahdotonta.
"Kannatatko siis ihmisen ja eläimen avioliittoja?"
En koska eläinten kohdalla laillisia ongelmia on muitakin. Esim. se että eläin ei ole juridisesti täysivaltainen henkilö joten se ei voi solmia avioliiton kaltaisia juridisesti sitovia sopimuksia.
"Mutta sitä en ymmärr miten seksi liittyy avioliittolakiin, tiedätkö sinä?"
En. Minäkään en ymmärrä sitä. Mutta kauheasti siitä seksistä (ja mikä on oikeaa seksiä) puhuvat ne jotka vastustavat homojen avioliittoja.
Seksiä ei mainita kertaakaan avioliittolaissa. Joten mitään estettä ei pitäisi olla ihmisen ja eläimen avioliitolle. Sukulais- ja lapsi-avioliitot pitäisi olla sallittuja niille pienille vähimmistöille, jotka niitä haluavat. Kun nämä ovat ihmisten kulttuurin piirteitä, kuten muslimeille, niiden kieltäminen mielivaltaisesti on rasismiin verrattavissa olevaa.
Jaa, näitä oli oikein kaksi samaa asiaa käsittelevää ketjua!
”…valtavirta uskonnoista näkee avioliiton eli sosiaalisesti säädellyn sukupuolisuhteen aivan yksiselitteisesti naisen ja miehen välisenä. Historia on siis heteronormatiivista…”
Niin, ihmisiä ei ole eroteltu seksuaalisuuden suhteen mutta kaikkia on pidetty heteroina. Siis historiassa.
Totta on, että uskonnot haluaa säädellä sukupuolisuhteita ulkoapäin ja yksi keino on avioliitto.
Oikeasti pitäisi tällä Aa-yhdistyksellä on nimenä, ”Heteroseksuaalisten avioliitto ry”. Tämä nykymuodin mukainen ”aidon” etsiminen kun on aika haastavaa. Yhtä aitoja ovat moniavioisuus tai avoliitto. Ja yhtä epäaitoja ovat kulissiliitot tai pakkoavioliitot.
Jumala on määritellyt seksuaalisuuden ja avioliitos Raamatussa. Onko tullut luettua?
Jumala ei ole sinänsä määritellyt seksuaalisuutta, mutta on antanut joitakin kieltoja seksin harrastamiseen.
Jumala ei ole Raamatussa puhunut avioliitosta, ei anna ohjetta edes vihkimiseen. Mutta yhden asian Jumala on asiaan liittyen sanonut: "Jos otat toisenkin vaimon, niin et saa vähentää ensimmäisen vaimon elatusta etkä tarpeita".
Mielestäni Raamattu ei ole mikään seksiopas. Ja Raamatun aikana ei tunnettu valtiollisia avioliittoja, joihin nyt viitataan.
Miksi heterot saavat elää kuin "siat pellossa" ilman avioliittoja tai avioliitoissaan?
tämä aito aa on täysi floppi. Samoin koko Patmos porukka joka on valehtelijoita täynnä.
Nuo olivat vain mielipiteitäsi. Saisiko väitteillesi muutaman ihan tosiasiankin, kiitos?
Miehen ja naisen väliseksi se seksikin on alunperin tarkoitettu. Avioliittoon ei kuulu "härkäparit" ja lesboilu. Ne voi aivan hyvin olla erillään kirkollisesta vihkimisestä . Voihan siviilivihkimisellä mennä naimisiin ketkä virallistamista haluaa.
Kirkon puolellakin on ollut mm nuorisotyöntekijöitä, jotka pilanneet monen elämän väärinkäyttämällä nuoria. Herkässä iässä olevia harhauttaneet lipevillä puheillaan väärille teille.
Seksiä on monenlaista. Voimme ajatella kaiken olevan yhtä lailla "tarkoitettua".
Avioliittoon kuuluvat miehet ja najset, olivatpa sitten mitä sukupuolista suuntausta tahansa, ja tykkäävät kenestä hyvänsä. Näin tämä on. Avioliitto on varsin uusi keksintö ihmiskunnan historiassa ja on hakenut muotoaan.
Aidossa avioliitossa mies on vaimonsa holhooja. Näin oli asia Suomessakin vuosisatojen ajan. Miehen ja naisen välistä avioliittoa ei voi puolustaa aitona, jos ei hyväksy myös siihen sisältyvää perinteistä holhoussuhdetta.
(Tietoa: Perttu Immonen: Suomen rahvaan historia, 2017, mm. sivu 42.)
Repe,sinä et ole aidossa avioliitossa Kyöstin ja Yrjön kanssa.
Mikä avioliitto on aito mikä ei?
Joka tapauksessa ns. aitoavioliittolaisilta ei ole kielletty tiedän mielestänne aitoa avioliittoa, voitte solmia sellaisia ihan niin kuin ennenkin.
Teiltä on kielletty vain oikeus määritellä kaikkien nimissä, mikä on oikea ja hyväksyttävä avioliitto. Ja vaatia kaikkia sitä noudattamaan. Tällainen muutos, kielto on hyvin perusteltu, ei teillä kuulukaan olla oikeutta määritellä muiden puolesta avioliittoa.
Jos kuka ei hyväksy homoavioliittoa, kenenkään sellaisen ei tarvitse sellaista solmia. Mutta jos on sellaisessa virassa, maistraatissa tai kirkossa pappina, johon kuuluu avioliittoon vihkimisoikeus, niin on vihittävä, tarjottava se palvelu, jokaiselle parille jolla lain mukaan oikeus tulla keskenään avioliittoon vihityksi. Jos ei tähän taivu, niin on luovuttava vihkioikeudesta.
Ei KELA:n virkailijakaan voi omaan vakaumukseensa vedoten sanoa asiakkaalle, tuen hakijalle, että et saa tukea koska olet homo, muuten saisit. Mutta homoksi tuon virkailijan ei itse tietenkään tarvitse ryhtyä - eikä se toki mikään ryhtymiskysymys edes olekaan.
Aito avioliitto on miehen ja naisen jumalan välinen liitto. Koska homous on Jumalalle kauhistus ja Jumala ei toimi Sanaansa eli Raamattua vastaan, ei homoliitot ole kuin ihmisten tyhjää löpinää ilman Jumalan siunausta. Homot tehkää parannus Jumalan edessä ,niin pelastutte.
Jutussasi oli neljä selkeää virhettä.
>Aito avioliitto on miehen ja naisen jumalan välinen liitto.
Ei, vaan kuten totesin, se on miehen ja naisen välinen liitto, jossa mies on naisen holhooja.
Aito avioliitto ry taas on uskontoneutraali järjestö, eikä siksi voi puhua avioliiton yhteydessä jumalasta mitään.
Voi pikku Repeliiniä kun valehtelet taas niin, että korvasi heiluvat 😂‼️
Hihhulit ne jaksavat toitottaa AA-propagandaansa. Eivät tajua vieläkään, ettei kukaan heitä kiellä avioitumasta miten itse katsovat oikeaksi. Eivät tajua vieläkään, ettei heillä ole mitään oikeutta eikä keinoja määritellä sitä, miten muut avioituvat. Eivät tajua vieläkään, että heille nauretaan.
Oletko alkoholisti kun vihaat.AAta?
>Eivät tajua vieläkään, ettei kukaan heitä kiellä avioitumasta miten itse katsovat oikeaksi.
Itse asiassa aito ja alkuperäinen avioliitto, jossa mies on lain edessä vaimon holhooja ja de facto perheensä omistaja, ei ole enää Suomessa mahdollinen. Olen melko varma, että moni "uskova" mies (ja ehkä jokunen nainenkin) solmisi juuri sellaisen, jos suinkin voisi.
Oletko joutunut holhottavaksi vai miksi tuota jankutat , Repeliini 😳❓
"Oletko joutunut holhottavaksi vai miksi tuota jankutat "
Sinulla itselläsi ei ilmeisesti ole vastausta kysymykseen että miksi juuri se edellinen avioliittokäsitys olisi se oikea eikä vaikkapa vähän vanhempi jossa nainen oli miehen alamainen?
Missähän maassa te Repeliinin kanssa asutte ja avioliittojanne toteutatte :D?
>Sinulla itselläsi ei ilmeisesti ole vastausta kysymykseen että miksi juuri se edellinen avioliittokäsitys olisi se oikea eikä vaikkapa vähän vanhempi jossa nainen oli miehen alamainen?
Onko Räyhiksellä ylipäätään joskus ollut järkevä vastaus johonkin kysymykseen? Ensisijaisestihan hän "keskusteleekin" vain omia kaheleita ajatuksiaan kommentoiden . 😀
Eniveis, avioliitto jossa osapuolet ovat tasa-arvoiset on ollut Suomessa täysin voimassa vasta 1990-luvulta, kun raiskauksen rikosnimike ulotettiin myös avioliittoon. (Miehensä taloudellisesta holhouksesta vaimo vapautui "jo" 1930-luvulla.) Se ei siis missään tapauksessa voi olla tuhansien vuosien perinteiden mukainen ja "aito"! Ylivoimaisen pitkän osan myös Suomen historiasta avioliitto onkin ollut jotain ihan muuta kuin sen lainsäädännön mukainen, joka korvattiin uudella 1.3.2017.
Perinteisiin ei koskaan voi vedota vain rusinat pullasta poimien, vaan ne pitää hyväksyä sellaisina kuin ne todella olivat – tai keksiä joitain muita argumentteja, kuten vaikkapa "lapsen etu". 😉
"Missähän maassa te Repeliinin kanssa asutte ja avioliittojanne toteutatte :D?"
Et siis osannut tai halunut vastat kysymykseen vaan siirryit suoraan muiden haukkumiseen?
Mutta kun kerra kysyt niin toteutan omaan avioliittoani naisen kanssa ihan täällä Suomessa.
Mutta voisitko siis vastata kysymykseen että miksi juuri se edellinen avioliittokäsitys olisi se oikea eikä vaikkapa vähän vanhempi jossa nainen oli miehen alamainen?
Haukkumisiin? Ei se ole haukkumista jos kysyn missä te elätte jos teidän aviolittonne on kuvaamanne kaltainen.
Oikea avioliitto on aina naisen ja miehen liitto. Mitä heidän välillään sitten säädetään on varmasti aikaan sidottua. Mutta eikös ole hyvä, että mies on kantanut vastuun vaimosta aikana jolloin naiset olivat vähän työelämässä?
Ihan samalla tavalla kuin vanhempien pitäisi kantaa vastuu lapsistaan.
Mutta kerro toki mitä laissa tarkoitettiin tuolla alamaisuudella.
"Haukkumisiin? Ei se ole haukkumista jos kysyn missä te elätte jos teidän aviolittonne on kuvaamanne kaltainen. "
Älä viitsi esittää tyhmempää kuin olet. Tiedät itse oikein hyvin mitä milloinkin vihjailet. Se ei ole kaunista eikä kovin kristillistä käytöstä.
"Oikea avioliitto on aina naisen ja miehen liitto. Mitä heidän välillään sitten säädetään on varmasti aikaan sidottua"
Eli hyväksyt sen että käsitykset avioliitosta ovat aikaan sidottuja? Perusteletko sitten että miksi vain ne muutokset jotka sinä hyväksyt ovat aikaan sidottuja mutta eivät ne joita et hyväksy?
"Mutta eikös ole hyvä, että mies on kantanut vastuun vaimosta aikana jolloin naiset olivat vähän työelämässä?"
On täysin eri asia olla vastuussa kuin että toinen ei ole missään tilanteessa ollut tasaveroinen osapuoli juridisesti tai esim. omistusoikeuden suhteen.
"Ihan samalla tavalla kuin vanhempien pitäisi kantaa vastuu lapsistaan."
Lapset ovat alaikäisiä, naimisissa oleva nainen on aikuinen. Siinä on melkoinen ero.
"Mutta kerro toki mitä laissa tarkoitettiin tuolla alamaisuudella."
Nainen tarvitsi miehen luvan moniin asioihin, esim. töihin menoon, moniin suurempiin taloudellisiin asioihin jne. Jos mies ei lupaa antanut, ei nainen mahtanut sille mitään.
Mitä haittaa tuosta sitten oli naiselle :O?
Enkä vieläkään ymmärrä miten kaikki tuo liittyy homoliittoihin.
"Mitä haittaa tuosta sitten oli naiselle :O?"
No varmaan sitten hyväksyisit myös omalla kohdallasi että itsemääräämisoikeuttasi rajoitettaisiin vain sukupuolesi perusteella?
"Enkä vieläkään ymmärrä miten kaikki tuo liittyy homoliittoihin."
Juuri siten että aikojen kuluessa hyvinkin perustavaa laatua olevat käsitykset muuttuvat. Aikeisemmin oli ihmisten mielestä ihan vain ikiaikainen käytäntö että nainen oli miestä alempi. Nykyisin sama ajatus tuntuu taas hyvin kummalliselta. Samoin on muuttunut myös käsitys siitä että avioliitto olisi vain ja ainoastaan miehen ja naisen välinen.
Vastaisitko kysymykseeni
"Mitä haittaa tuosta sitten oli naiselle :O?"
Luonnottomiin homoliittoihin ei koskaa kukaan tervejärkinen totu :D
"Vastaisitko kysymykseeni
"Mitä haittaa tuosta sitten oli naiselle :O?""
Vastaan toki jos oma ymmärryksesi ei siihen pysty. Naisella ei silloin ollut yhtäläisiä mahdollisuuksia mieheen verrattuna tehdä haluamiaaan asioita elämässä. Ja koska ihmiset nyt ovat ihan jo kristinuskonkin mukaan yhdenvartaisia ja yhtä arvokkaita niin se ei ole oikea tapa kohdella toista sukupuolta. Ihmisillä pitää olla lähtökohtaisesti yhtäläiset mahdollisuudet tehdä haluamiaan asioita elämässään.
Ja nyt kun minä vastasin sinulle niin sinä varmaankin vastaat minulle että onko sinusta oikein jos naisilla ei ole samoja mahdollisuuksia elämässän kuin miehillä?
"Luonnottomiin homoliittoihin ei koskaa kukaan tervejärkinen totu :D"
Eli ne asiat joihin juuri sinä satut tottumaan ovat niitä jotka muuttuvat aikojen kuluessa mutta jos sinä et totu niin sitten ne eivät saa muuttua? Melko itsekeskeinen ajatusmaailma sinulla.
Naiset olivat hyvässä asemassa tuolloin kun miehet huolehtivat heistä ja molemmilla oli selkeät omat tehtävänsä perheissä.
Avioliitto on aivan poikkeuksellinen liitto jolla on erotettu naisen ja miehen ainutlaatuinen suhde muista kombinaatioista koska se on ainoa suhde josta syntyy seuraava yhteinen sukupolvi molemmille liiton jäsenille jonka he kasvattavat yhdessä.
Toki ihminen tätäkin tärvää senkun ehtii mutta se on avioliiton alkuperäinen ja aito tarkoitus 🤗
Tunnusta toveri suoraan vaan että jos mies niin halusi, vaimo oli työ- ja seksiorjan asemassa.
Jos sattui saamaan hyvän ja kunnioittavan miehen niin hyvä! Moni ei saanut.
Ei suinkaan vaan se oli naisen ja miehen työnjako. Mitä töitä nainen olisi voinut tehdä tuohon aikaan lapset mukanaan 😳❓Se, että miehissä on aina ollut ja on nytkin paskiaisia ei ole muuttunut miksikään.
Mutta nyt naisen ei tarvitse olla paskiaisen orjana!
Kyllä niitä edellenkin löytyy....😏
Siis. Luonnottomiin homoliittoihin ei tervejärkinen totu.
Ja homo ei totu ainakaan olemaan miehen ja naisen välisessä liitossa. Se taas ei liity järkeen millään tavalla.
No , älä ota turhia kierroksia. Jos tällänen rehupunttikin asian ymmärtää edes jollakin tavalla, vaikkei itselle muuta mitään, niin eikös tuo ole vähän kuin tuulimyllyjä vastaan taistelemista.
Kyllä se paljon parjattu kirkkokin siihen sitten nöyrtyy, kun ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta.
Tosin niinkuin ei minunkaan ei sinunkaan elämään tuo vaikuta, jos olen oikein ymmärtänyt olemme molemmat jo virallisesti naimisissa,
Pelle yhteiskunta. Olisi tärkeämpiäkin asioita joihin voimavarat käyttää, mutta ei.
Luojan kiitos, hetken jo silloin kuumimmillaan ajateltiin vaimon kanssa, et näinkö pyyhkästään meidänkin liitto mitättömäksi mutta onneksi niin ei sitten kuitenkaan käynnyt :p