Hevosihmiset, auttakaa!

Yksentinenheppahullu

Moi! Mä tarvitsisin siis apua yhdessä asiassa.
Oon siis 13v tyttö ja harrastan ratsastusta. Aloitin ratsastuksen kesällä jolloin olin vielä niin innostunut hevosista. Kun aloitin ratsastuksen, innostukseni "lopahti" ajan myötä ja nyt en ole läheskään yhtä innostunut hevosista kuin ennen. Talillani nimittäin on kaksi ponia joilla en voi mennä ollenkaan, ne kun ovat niin pieniä, kaksi ponia, Kalle ja Samppa (keksin nimet jotta loppu tekstistä ei olisi niin sekava :D) joilla voin mennä vain talutuksessa, yksi suomenhevonen jota ei meinaa millään saada pysähtymään ja toinen suomenhevonen, joka on juuri tullut ja jolla en ole ratsastanut joten siitä en oikein tiedä millainen se on. "Kalle" on sellainen että kun sen ottaa talutusasentoon ja karsinan oven avaa, se lähtee rynnimään ja kerran se melkein litisti minut seinän väliin. Siihen mun ratsastuksenopettaja vaan sano että "oot vaan päättäväinen". Eli oon aatellu vaihtaa toiseen ratsastuskouluun. Mutta sitte kuulin että yks lainassa ollut poni Ruusu (keksitty taas), joka lähti mammalomalle, tulis takaisin keväällä/kesällä ja se poni on niin tottelevainen, sellanen "kaikki käy" poni jolla haluisin kovasti mennä. Se tarkoittaisi myös sitä, että "Samppa" lähtisi joka on ollut vain sen "Ruusun" tilalla. Mietin myös sitä että meenkö mä enää taluttamaan tunneille tai auttamaankaan sinne tallille, koska jos joudun hoitaa sitä Kallea ja se liiskaa mut taas tai sitä toista suomenhevosta ja en saa sitä pysähtymään. En oo myöskään puhunut mun äidille tästä, koska se on ollut niin innolla mukana tässä mun harrastuksessa enkä haluisi tuottaa sille pettymystä. En yhtään tiiä mitä teen!! Auttakaa pliis!! Jos kukaan nyt ees luki tätä.

1

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mörrinkäinen

      Sinulla on huono opettaja jos ainoa neuvo on "ole päättäväinen". Hänen pitäisi neuvoa sinua tarkemmin siinä, millä tavalla sinun tarkkaan ottaen pitäisi toimia kun hevonen alkaa harrastaa temppujaan. Yritä vielä jutella opettajan kanssa ja pyydä häneltä ihan konkreettisia neuvoja.

      Jos niitä ei tule, kokeile sellaista, että kiepautat riimunnarun tai ohjat pariin kertaan jonkun sopivan kalterin tms ympäri. Toisen pään pidät kädessäsi samaan tapaan kuin taluttaessasikin. Kun avaat ovea ja hevonen yrittää rynnätä ulos, naru ottaakin kalteriin kiinni ja pysäyttää sen kuin seinään. Jos naru kiertää kalterin ympäri parikin kertaa, et tarvitse edes kovin paljon voimaa hevosen pysäyttämiseen.

      Niin kauan kun hevonen yrittää päästä eteenpäin, pysyt vain paikallasi etkä avaa ovea enempää, ja kun se pysähtyy, kehut sitä ja avaat ovea vähän enemmän. Jos hevonen pysyy paikallaan ja odottaa nätisti, niin hyvä juttu, sitten kehut ja lähdette liikkeelle, mutta jos se yrittää rynnätä uudestaan, toistat aiemman kohdan paikallaan pysymisestä kunnes se pysyy aloillaan. Ja sitten vasta kun se todella pysyy paikallaan, voit ottaa narun irti kalterista niin että pääsette lähtemään.

      Jos se yrittää harkitusti liiskata sinut seinää vasten, niin ainakin itse siinä kohtaa kumautan hevosta ihan surutta kyynärpäällä kylkeen kohtalaisella voimalla. Ihmisen yli ei jyrätä, ei karsinassa eikä sen ulkopuolella! Toistaiseksi ovat oppineet muutaman kerran jälkeen.

      Sinä itse olet kuitenkin ainoa joka voi päättää haluatko enää tallille mennä vai et. Jos tuo talli ei tunnu kivalta, olisiko sinun mahdollista kokeilla jotakin muuta tallia? Jossain toisaalla saattaisit löytää innostuksesi uudestaan, jos hevoset olisivat kiltimpia ja/tai opetus parempaa. Olisi sääli, jos joutuisit lopettamaan hienon harrastuksen vain tomppelin opettajan takia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe