sovitaanpa näin

ykköseltäkakkoselle

Sinä kakkonen lopetat sen kiusaamisen ja lopetat ne yhteyden pidot. Sinä pidät yhteyttä ja mies kieltää olleensa yhteydessä. Minä palautan poistetut viestit ja käyn lukemassa ne. Joten kauanko aijot jatkaa kiusaamista? Sinun pitäisi tietää sen päätöksen ja mitä tästä eteenpäin. Taitaa olla niin ettei kertonut totuutta sulle. Tiedän että kirpaisi kyllä. Minulle et vastaa joten sovitaanpa siis niin ettei sulla ole siis muutakaan asiaa silloin vaikka ymmärrän että nautit tilanteesta kun saat sen polvilleen edessäsi. Kai nyt näet kerta kieltää sinut ja yhteydet ja kuitenkin ne löydän ettei asia ole kunnossa. Joko se minua suojelee sinulta tai käyttää hyväkseen sinua kun tiedoista huolimatta uskoit sen valheen sillä olevan ongelmia kun kanssasi alkoi suhteeseen. Etkö käsitä ettei se itse kertonut teistä. Eron olisi pyytänyt itse jos näin olisi ollut. Mutta jonkun toisen toimesta johtui kaikki. Puhuu se sinusta ja näyttäen viestisi kun huomaan aina sen käytöksestä milloin olette yhteydessä. Olen sanonut että en hyväksy kakkosia tai salasuhteita jne. Joten ota suoraan yhteys minuun jos kuvittelet edes olevasi jotenkin oikeutettu yhteyttä pitämään tai kiusaamaan sitä. Toki se lähteä saa jos niin haluaa ja tietää sen. Lopeta se sen kiusaaminen ja seuraaminen edes tälle vuodelle. On se kärsinyt jo tarpeeksi vuoksesi. Sen sanon jos se sydärin saa tiedät kuka tulee saamaan lähestymiskiellon. Ja ne vittuilu viestit jotka minulle tullut joita vannoo olevan muiden tehneen täyttää sen omat yhteydet sinuun jolla voin hakea lähestymiskieltoa. Tätähänkö haluat tämän menevän? Se pysty edes nukkumaan kiusaamisesi takia. Muista tämä kun seuraavan kerran päätät kiusata sitä.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MeeriMä

      Miehesi saa lopetettua yhteydenpidon jos haluaa.
      Ei näkojään halua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe