Näin aktiivimalli vie rahaa työttömältä

Työtön-

Mikäli et ole töissä vähintään 18t kolmen kuukauden sisällä tai työkkärin toimenpiteissä=orjatyö palkatta vähintään viisi päivää, niin työttömyysturva vähenee 4,65% seuraavan 65 maksupäivän ajan. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha on 32,40e.

Menetät rahaa 65 maksupäivän aikana siis bruttona 97,93 ja tyypillinen verotus on 20% eli 78,34 nettona. Vuodessa se tekee noin kolme sataa euroa nettona.

Ansiosidonnaisella olevat menettävät suunnilleen tuplasti, jos palkka on ollut parin tonnin kieppeillä. Suuremmilla palkoilla menetys vain nousee.

Toimenpide, joka yleensä tarkoittaisi työharjoittelua esim. kuntouttava on vähintään 4 tuntia päivässä ja viisi päivää eli käytännössä menet johonkin työharjoitteluun 20 tunnin ajaksi ja sinulta ei sitten leikata 78,34 euroa nettona pois. "Palkka" olisi tuolta ajalta noin 4 euroa nettona. Tämäkö on hallituksen tavoite, että työttömiä töihin pienen pienellä "palkalla" ilman eläkekertymää ja muita etuja mitä oikeasta palkasta saisi?

Minusta asia olisi ok, jos esim. työkkäri osoittaa työpaikan 18 tunnin ajaksi, josta saa oikeaa palkkaa työehtosopimuksien mukaisesti ja jos työtön ei sinne mene, niin sitten leikataan. Ei siis mitään toimenpiteitä, jotka on vain työtä ilman palkkaa. Joillakin ei välttämättä ole mahdollisuutta mihinkään, niin heille se on suora leikkaus työttömyystukeen.

Huvittavan hölmöä on taas se, että aktiivimalli pystyy rankaisemaan vähiten niitä, joilla on mahdollisuus tuohon 18t palkkatyöhön eli kunnat missä on palkkatyötä tarjolla riittävästi. Kyllähän työtä alkaa löytymään vaikka mistä, jos työnantajan ei tarvitse maksaa mitään. Tämä kai on se suuren työttömyysalueiden hoitokeino ja tuo kolmen kuukauden välein toteuttava leikkaus voi olla taktinen veto kun lasketaan tilastoja työttömyydestä. Saadaan illuusio pienemmästä työttömyydestä, vaikka käytännössä porukkaa on tekemässä palkkatyötä 18t joka kolmas kuukausi tai harjoittelee nollapalkalla 20t joka kolmas kuukausi. Loput kärsivät leikkaukset ja valtion kassaan kilahtaa rahaa silloinkin.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4775623

      Nämä Sipilän ja eräiden muiden johtavien poliitikkojen verotus- ja työllistämisideat ovat monien asiantuntijoiden ja tavallisten kansalaisten mielestä täysin vääriä. Sen luultavasti poliitikotkin sisimmässään tietävät, mutta kun jääräpäisyydessään eivät voi tunnustaa. On suorastaan lapsellista ja naurettavaa tällainen toiminta.
      Kaiken heidän sekoitunsa maksaa lopulta kansa. Työttömät, työlliset, pienipalkkaiset ja pieneläkeläiset. Olisi nuijalle töitä!
      Mutta mitä vielä. Vaalien alla taas alennetaan kanan munien ja jauhojen ym ylituotantohyödykkeiden hintaa hetkeksi. Ja me, tyhmät ja höynäytettävät kansalaiset tuohon vipuun taas kerran lankeamme.
      Kenen on syy? Katsomalla peiliin näemme syyllisen. Muualta ei syyllisiä pidä etsiä.
      Mutta onko meillä kanttia katsoa peiliin vilpittömin mielin, ilman selityksiä? Epäilen. Myös itseäni epäilen. Yritän vielä tuijottaa peilikuvaani kriittisin mielin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe