Mitä tehdä pitkässä suhteessa, kun periaatteessa kaikki on ihan hyvin, mutta toinen osapuoli tuntuu jotenkin paikalleen jämähtäneeltä? Erosimme joskus aiemmin samasta syystä, kun toinen tuntui perässä raahattavalta. Välit jotenkin tuulettui eron aikana, mutta taas alkaa olla sama jämähtämisen meininki. Siis on tunne, että kumppani tarttee mut pitämään itselleen seuraa, että hänellä olisi elämässä mukavaa ja elämällä tarkoitus, mutta eihän se niin voi mennä. Ainakin itse koen tällaisessa kuviossa tukehtuvani. En voi ymmärtää miten toista ei kiinnosta mikään muu, kaikki suuntautuu minuun. Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta?
Jämähtäminen
2
63
Vastaukset
No yhdessäoloahan Se samankaton alla oleminen on, mutta tien mitä tarkoitat. Suhde on hyvä silloin kun molemmilla on kuitenkin sitä omaa elämää ja omia harrastuksia ja juttuja. Luottamus on kuitenkin suhteen kivijalka. Välillä on päästetä irti jotta tietää ikävöivänsä: tällä tarkoitan juuri sitä että toinen voi käydä omissa harrastuksissa ja tms ;ssa jutuissa mistä tykkää. Ihanaa on se että voi sitten jakaa niitäkin juttuja kumppanillensa . Sanoisin kyllä että nyt kannattaa varmasti istua saman pöydän ääreen ja jutella ja keskustella asioista ja päättää miten etiäpäin, On kuitenkin vaan se yksi elämä . Selvästi rakkauttakin teillä on kun palannutkaan olette yhteen takas. Kaikkea hyvää.
- Mikä.hätänä
Mitä tarkoittaa käytännössä tuo ”perässä raahaaminen” ja ”jämähtäminen” ja ”pallo jalassa”-oleminen?
Etkö saa tehdä omia juttujasi riittävästi vai onko muuten vaan toisen elämäntapa sun mielestä liian passiivinen?
Mä olen koti-ihminen ja parisuhde-ihminen. Olen samanmoisen kanssa yhdessä. Ei tulis mitään jos toinen haluaisi olla lähinnä kotona, tehdä ruokaa ja saunoa yhdessä, ja toinen haluaisi mennä pitkin poikin ja käydä lähinnä kotona kääntymässä. Sellainen olis mun mielestä rasittava tyyppi ja minä sen mielestä minä jämähtänyt ja aina vaan odottaisin sitä kotiin :D.
Ootteko te vaan liian erilaisia kuitenkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525612Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "682661Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol371766- 191733
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5148881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801129Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935