Väistämättä tulee mieleen

karuarki

kun näitä juttuja lukee on sitten kyseessä uskottomuus tai avio/avoliitto että suurinta osaa ei ole tarkoitettu parisuhde tai perhe elämään. Mun näkemys oli nuorena aika selvä kun tapasin nykyisen kumppanin. Seurusteltiin ja vietettiin yhteistä aikaa, viikonloppuisin bailattiin, juotiin, syötiin ja naitiin. Kunnes kihlauduttiin yhteisestä toiveesta ja juhliahan sitä piti ja sitten alkoi kämpän etsintä. Kihlattu puhui jo naimisiin menostakin ja ajattelin että mikäs siinä. Arki tuli kuvaan, nuori kihlattuni piti kotia ja minä kävin töissä muuten jatkui saman tyyli, välillä käytiin ulkona ja seksiä riitti, ei tietoakaan puutteesta päin vastoin. Neljä vuotta yhdessä ja nainen alkoi haluta jälkikasvua minä puolestaan halusin lykätä. No sitten alkoi nainen muuttua, yhteiset päätökset jäi alkoi ns. akkavalta. Lapsi oli ensimmäinen asia, sitten isomman asunnon etsintä, uudempaa autoa jne. Sitten oltiin uudessa asunnossa, kihlatun vatsa kasvoi ja vuorotyö itsellä, väsy painoi mutta nainen vaan haluamalla halusi huomiota, seksiä, hellyttä. Välillä kieltäydyin ja siitäkös kihlattuni otti hernettä nenään ja kysyi kerran hermostuksissaan että eikö enää raskaana oleva nainen kiinnosta vai etkä haluaa seksiä kun vatsa on iso. No laskin hormoonien piikkiin. Sitten kun lapsi syntyi muutin toiseen huoneeseen kuukausiksi että saa nukkua kun työ rytmit painoi, siihen sitten se suhde kariutui tuli lopun alkua. Ei varmaan puoleen vuoteen seksiä ei hellyyttä ja kun sain kihlattu vain kysyi haluutko pillua vai et. No tietty panetti mut oletin että lämmitellään mutta ei heti asiaa koska naista väsytti. Sitten tuli se järkytys kun lapsi oli alle vuoden ikäinen vielä ja kumppanilla ilta menoja oli jonkin verran, oli baarireissulla iskenyt miehen ja alkanut salasuhteen. Kertoi mulle kuukausia jälkeen, suurin osa meni ohi mutta ukko oli naimissa ja vanhempi, ei kuulemma ollut seksiä. Suhteen loputtua rauhottui kunnes kaksi vuotta ja taas suhde nyt intiimi tasolla. Kun tämäkin suhde oli ohi ja meni muutama kuukausi nainen kysyi että koska mennään naimisiin, oletko tosissasi ja nainen vaan nyökytti päätään, Siis petti kahdesti ja kysyi vielä että koska on häät, sanoin vaan että unohda häät jos yleensä haluut olla yhdessä. No eihän nainen halnnut luopua yhteisestä hyvästä, iso asunto, uudehko auto ja raha tilanne kuitenkin vakaa, joten jätti puhumiset häistä ja yritti taas kovin leperrellä ja olla mieliksi mulle. Kaikkea on koettu ja toivoin vaan löytäväni uskollisen naisen mutta sekin oli liikaa vaadittu, lapsen takia olen yhdessä ollut, seksiä oli näiden salasuhteiden jälkeenkin vuosia mutta nyt viimeiset pari vuotta aivan hiljaista mutta kyllä on nainenkin muuttunut ulkoisesti, tuskin löytyy enää salasudetta kun on kertynyt painoa yli 20 kg, vatsa roikkuu, peppu levinnyt mutta isot rinnat kyllä ehkä joku mies tykkää. Mutta salasuhteet jäi kun painoa alkoi kertyä reilusti jäikö siis naisellisuus taakse ja miesten kiinnostus leikkeihin jäi.

13

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KysynVaan-76

      "kun näitä juttuja lukee on sitten kyseessä uskottomuus tai avio/avoliitto että suurinta osaa ei ole tarkoitettu parisuhde tai perhe elämään."

      Tarkoitatko nyt itseäsi vai kenties puolisoasi?

      • karuarki

        Ketäköhän tarkoitin, minä olin uskollinen avopuoliso ei, silloin ei ole myöskään sitoutumiskykyinen.

      • KysynVaan-76
        karuarki kirjoitti:

        Ketäköhän tarkoitin, minä olin uskollinen avopuoliso ei, silloin ei ole myöskään sitoutumiskykyinen.

        Uskollisuus ei ole ainoa asia joka tekee ihmisestä parisuhdekelpoisen. Kun lukee vaikkapa kirjoittamaasi niin tulee mieleen että kyllä sinullakin on ollut välillä puutteita siinä miten hyvin ymärrät puolisosi tarpeita ja mielialaa.

        "Sitten oltiin uudessa asunnossa, kihlatun vatsa kasvoi ja vuorotyö itsellä, väsy painoi mutta nainen vaan haluamalla halusi huomiota, seksiä, hellyttä. Välillä kieltäydyin ja siitäkös kihlattuni otti hernettä nenään ja kysyi kerran hermostuksissaan että eikö enää raskaana oleva nainen kiinnosta vai etkä haluaa seksiä kun vatsa on iso. No laskin hormoonien piikkiin. Sitten kun lapsi syntyi muutin toiseen huoneeseen kuukausiksi että saa nukkua kun työ rytmit painoi, siihen sitten se suhde kariutui tuli lopun alkua. "

        Kokemuksesta voin sanoa että juuri tuossa naiselle tosi herkässä vaiheessa eli raskauden ajassa ja vauva-ajassa aika lailla kyllä ratkaistaan se miten hyvin pariskunta hitsautuu yhteen ja miten hyvin pystytään sovittamaan yhteen vaativa ja väsyttävä aika ja parisuhde. Kyllä se on valitettavasti niin että silloin on miehen tehtävä olla naisen tukena ja tehdä kaikki mahdollinen että nainen tuntee miehen panostavan täysillä perhe-elämään ja lapsesta ja vaimosta huolehtimiseen. Sen ajan kun hoitaa kunnialla niin kyllä se maksaa takaisin moninkerteisesti sitten hetken päästä.

    • Siinäpä sitä Suomalaisen miehen oravanpyörää..Toimiva parisuhde ----> Avioliitto--> lapsi -->alamäki.

      Tuo on useimpien tarina ja kiertokulku.. Kun tutkimme tuota kaavaa, niin voinemme todeta, että kannattanee pysyä tuossa vaiheessa 1 ,eli Toimiva parisuhde. Sitä on turha lähteä järkyttämään siirtymällä vaiheeseen kaksi/kolme, josta on kautta aikain seurannut vain ongelmia ja oravanpyörää.

      • KysynVaan-76

        Tuhaa valitusta miehiltä jotka eivät itse osaa sovittautua siihen toki vaativaan rooliin joka isän ja puolison roolin yhdistäminen on. Kun mies hoitaa sen tehtävän kunnialla ja on osallistuvana läsnä naisen ja lapsen elämässä niin kyllä se suhde voi jatkua ihan yhtä hyvänä kuin on ollut ennen lastakin. Toki aikaa parisuhteelle ja kahdenkeskiselle ololle ei ole enää samaan malliin mutta sitä peremmilta ne hetket sitten tuntuvat. Meillä ei edes seksi vähentynyt juuri lainkaan kahdenkaan lapsen syntymän jälkeen eikä ole muutenkaan suhde mennyt ainakaan huonompaan suuntaan.

      • KysynVaan-76 kirjoitti:

        Niin. Kyllä se voi toimia ja monella toimiikin..Kun se ei ole aina kiinni vain toisesta osapuolesta, vaan kun siinä on kaksi aikuista. Voi olla, että toinen ei ymmärrä siinä kaikkea mitä pitäisi ymmärtää ja sitten ollaan ongelmissa.
        Lapsihan vie sekä aikaa parisuhteelta/kahdenkeskiseltä ololta, että sitten myöskin sitä omaa aikaa mitä ihmisillä on töiden lisäks. Ihmisen elämä on hyvin haavoittuvainen ja jos käy niin, että jollain osa-alueella ei ollakkaan enää balanssissa/ ihannetilanteessa, niin sitten alkaa tulla ongelmia, kuten esim. jos alkaa olla oman ajan puutetta ja aika omille harrastuksille käy liian vähiin.
        Varmaa on vain se, että ongelmatonta lapsiperhearkea ei ole olemassakaan. Aina se näkyy ja vaikuttaa johonkin. Monilla ihmisillä ei ole juurikaan harrastuksia, jolloin sen oman ajan tarve on tietenkin vähäisempi.
        Itse olenkin todennut, että lapsiperhearki sopii lähinnä näille, joilla ei ole omaa elämää. :)
        Itelläni ei ole lapsia, eikä ole tarkoitus hankkiakkaan, koska voin nähdä tiettyjä asioita etukäteen. Moni ei näe ja sitten ollaan ongelmissa myöhemmin kun elämästä tuli oravanpyörää.
        Anyways..Hienoa on kuitenkin se, että suuri osa ihmisiä lisääntyy ja näin yhteiskunta pyörii jatkossakin..! Ja että on ihmisiä sitten myöhemmin, jotka maksavat minunkin eläkkeeni aikanaan.

      • TotuusSattuuQC
        CamelBoots kirjoitti:

        "Itse olenkin todennut, että lapsiperhearki sopii lähinnä näille, joilla ei ole omaa elämää. :)"

        En nyt ihan noin voimakkaasti sanoisi mutta kyllä se vaatii hieman erilaista suhtautumista siihen mitä se "oma elämä" on ja miten sitä eletään. Jos se tarkoittaa sitä että voi tehdä mitä haluaa, milloin haluaa ja missä haluaa niin silloin todellakin lapsiperhearki muuttaa todella paljon. Mutta jos se oma elämä on se että pystyy aina välillä hetkeksi tekemään jotain itselle mieluista niin se on kyllä järjestettävissä kun vain halua ja järjestelykyä riittää.

      • 76523
        CamelBoots kirjoitti:

        Niin. Kyllä se voi toimia ja monella toimiikin..Kun se ei ole aina kiinni vain toisesta osapuolesta, vaan kun siinä on kaksi aikuista. Voi olla, että toinen ei ymmärrä siinä kaikkea mitä pitäisi ymmärtää ja sitten ollaan ongelmissa.
        Lapsihan vie sekä aikaa parisuhteelta/kahdenkeskiseltä ololta, että sitten myöskin sitä omaa aikaa mitä ihmisillä on töiden lisäks. Ihmisen elämä on hyvin haavoittuvainen ja jos käy niin, että jollain osa-alueella ei ollakkaan enää balanssissa/ ihannetilanteessa, niin sitten alkaa tulla ongelmia, kuten esim. jos alkaa olla oman ajan puutetta ja aika omille harrastuksille käy liian vähiin.
        Varmaa on vain se, että ongelmatonta lapsiperhearkea ei ole olemassakaan. Aina se näkyy ja vaikuttaa johonkin. Monilla ihmisillä ei ole juurikaan harrastuksia, jolloin sen oman ajan tarve on tietenkin vähäisempi.
        Itse olenkin todennut, että lapsiperhearki sopii lähinnä näille, joilla ei ole omaa elämää. :)
        Itelläni ei ole lapsia, eikä ole tarkoitus hankkiakkaan, koska voin nähdä tiettyjä asioita etukäteen. Moni ei näe ja sitten ollaan ongelmissa myöhemmin kun elämästä tuli oravanpyörää.
        Anyways..Hienoa on kuitenkin se, että suuri osa ihmisiä lisääntyy ja näin yhteiskunta pyörii jatkossakin..! Ja että on ihmisiä sitten myöhemmin, jotka maksavat minunkin eläkkeeni aikanaan.

        "Itse olenkin todennut, että lapsiperhearki sopii lähinnä näille, joilla ei ole omaa elämää."

        Minä olen huomannut, että lapsiperhearki sopii ihmisille, jotka ovat muuntautumis- ja sopeutumiskykyisiä, raittiita, mielikuvitusrikkaita, empaattisiä, sosiaalisia, iloisia ja aktiivisia.

        Suvussani on 2 pariskuntaa, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia (omien sanojensa mukaan). Aiemmin luettelemani adjektiivit eivät sovi heihin ollenkaan ja onkin todella hyvä, että nämä pariskunnat tietävät jo etukäteen etteivät hyväksyisi jonkun muun (lapsen) menevän heidän edelle.

        Totta, että lapsiperhearki ei sovi kaikille ja se on lasten (sekä yhteiskunnan) parhaaksi, että tällaisia asioita oikeasti miettii jo etukäteen.
        Lasta kun ei voi palauttaa mihinkään jos ei olekaan kivaa.

      • 76523 kirjoitti:

        Juuri näin...Moni ottaa koirankin, koska onhan ne kivoja sen hetken aikaa, mutta pian koittaa sitten se arki ja kohta se koiran päivittäinen kusettaminen/ paskottaminen/ kävelyttäminen/syöttäminen käykin jo rasitteeksi et voi lähteä mihinkään, jos et saa koiralle hoitajaa jne. Miettikää ihmiset etukäteen asioita!
        Itselleni omaan arkeeni jo koirakin/ mikä tahansa lemmikki olisi liikaa.

    • hellyydenkaipuu2

      Jos mennään vanhan kaavan mukaan naisen pitää antaa miehelleen, eikös se kuulu naisen velvoitteisiin liitossa, jos ei kuulu niin vieraisiin sitten vaan. Jos seksittömyys pukkaa päälle eikä puhe auta sitten tekoihin. Kun nainen ei lämpene niin ei se lämpene, kun siirtää huomion kodin ulkopuolelle alkaa näkymään pientä eloa. Huomasin itsekin pienen huolestuneisuuden kumppanin eleissä kun oli kuiva kausi menossa, enkä puhu muutamista viikoista vaan 2-3 kuukaudesta. Kun olin kavereiden kanssa lähdössä illan viettoon tuli yllättäviä ulostuloja. Kumppani sanoi et onkos sun nyt mentävä, voitais vaikka käpertyy peiton alle ja pitää vähän hauskaa. Mistä siis moinen ehdotus kun ei ollut saanut edes pusua viikkoihin, oletti tai pelkäsi että joku iskee mut ja kun ei ole ollut seksiä pitkään aikaan niin vielä päätyy vieraan sänkyyn. Jos naiset tiedostaa tilanteen niin miksi pitää olla kylmä miestä kohtaan, minä olen ainakin hoitanut hommani kotona aina siitä ei ole kiinni naisen haluttomuus. Eikä ole pitkälti kun todettiin meidänkin sängyssä naisen suusta että hyvä seksi pitää suhdetta tiiviinä, aikaa tosta kommentistä noin vuosi. Sitten meni puoli vuotta ja alkoi hiljentyä ja onhan se kun ei toista saa edes koskea,

      • TotuusSattuuQC

        Jospa aikuiset ihmiset opettelisitte puhumaan niistä ongelmistanne ettekä vain pelaisi pelejä joissa toinen yrittää tehdä mustasukkaiseksi ja toinen antaa varmuuden vuoksi.

    • 7469

      Alku on kuin kopio meidän kahdesta ensimmäisestä vuodesta.
      Olimme ennalta keskuteluissa päätyneet ratkaisuun elää pari vuotta ennen lapsia. Ainoa mielipide-ero koski lasten lukumäärää. Minä olisin ennakkoon halunnut 3 tai neljä. Vaimoni oli varautuneempi mutta ei ryhtynyt kinaamaan.

      Etukäteen oli selvää, että lapsen synnyttyä elämämme rytmi mukautuu tenavan tarpeisiin.
      Seksissä oli synnytyksen jälkeen ehkä parin kuukauden tauko minun tahdostani.
      Vaimo jäi kotiin lapsen kanssa ja silloinhan ei ollut mitään kodinhoidon tukia tai muitakaan.
      Toisen tenavan hankkiminen ei onnistunut aivan putkeen vaan penskoille tuli ikäeroa 1v 9kk.

      Muutimme työni vuoksi usein paikkakuntaa. Lyhyin muuttoväli oli 7kk joka ajoittui toisen tenavan odotusaikaan.

      Muutimme vuokra-asuntoa tarpeen muuttumisen mukaan kunnes rakensimme oman talon josta sittemmin tenavamme lähtivät muualle opiskelemaan.
      Missään vaiheessa ei tullut yllätyksiä. Kaikki tenavien aiheuttamat muutokset oli ennakoitu eikä niistä tarvinnut neuvotella..
      Ennen toisen tankeron syntymää saimme vaimon siskon kotimieheksi joten vietimme vaimon kanssa yhden motelliviikonlopun ja yhden pitkän viikonlopun Tallinnassa.

      Tenavien olemassaolo ei haitannut seksielämäämme mutta olihan ne otettava huomioon.
      Ok:ssa tenavien huoneet olivat alakerrassa ja makuuhuoneemme oveen olin asentanut wc:n lukon ja selittänyt punaisen merkityksen.

      Laajemmassa merkityksessä on selvää, että tenavat eri kehitysvaiheineen vakuttavat koko perheen elämään!

      Milloinkaan vaimoni ei ole vaatinut minulta mitään. Tarjoamani puitteet ja yhdessä vaiheessa myös puute meni urputtamatta.

      Ilman lapsia ja lapsenlapsia heräisi kysymys olemärittänyt frekvenssin.assaolomme merkityksestä.
      Johtuneeko tasapainoisesta taustasta kun pian 70v täyttävä vaimoni jaksaa kiinnostua seksistä pari kertaa viikossa. Hän on määrittänyt frekvenssin.

    • Kakkossmiess

      Tuohan on se klassinen sinkut palstan tilanne ja aisuriliitto. Ainoa joka voi plastaa sinut jätetyksitulemiselta on juuri tuo, että vaimosi on lihonut ja rumistunut ja tajuaa sen itsekin. Ei hän sinua kunnioita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7081
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      121
      4855
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4126
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3424
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      708
      2181
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      252
      1581
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1415
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1398
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1216
    Aihe