ja tervehtyisi kun työpaikat laitettaisin UUSJAKOON. Karsinta tulisi aloittaa yhteiskunnan huipulta. Ensimmäiseksi karsinta aloitettaisiin mittamalla henkilöitten VYÖTÄRÖNYMPÄRYS jolloin paksuimmat tipautettaisiin jonon hännille. Seuraavaksi karsinta tulisi kohdistua kohdistuisi NÄKÖKYKYYN. Tarkkanäköiset nostettaisiin etusijalle. Karsintaahan on aina ollut kaikessa, mutta karsijoina ovat olleet juuri näitten vikojen haltijat, näin vammaperinne on päässyt jatkunmaan vuosikymmenet katkeamattomana "maantapana". Työelämästä karsituille tulee tietenkin myöntää jonkunlainen korvaus ennenaikaisesta eläköitymisestä tai jonon hännille pudottamisesta.
Työttömyys puolittuisi
KARSINTAREFORMILLA
1
<50
Vastaukset
- Wanhaanmalliin
Olen toista mieltä. Karsinnat tulee edelleenkin tehdä vanhantavan mukaan. Etusijalle opiskeluissa on päästettävä tenteissä lukumuistin omaavat ulkoaopetelleet ja luntanneet opiskelijat, opettajien suosikit, varakkaitten tai puoluetovereitten jälkeläiset. Työelmän karsinnoissa etusija tulee edelleenkin antaa omille ja puolison sukulaisille, puoluetovereille, harrastus ja uskonveljille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719807- 766800
- 286466
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996215Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436079Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045977- 635385
- 455110
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604440- 504040