Naiset; minkälaisten miesten kanssa olet seurustellut ja missä tapasitte?
Täällä kun itketään että vain jännämiehet saavat ne naiset ja juopot on kuumaa kamaa enkä itse osaa allekirjoittaa kumpaakaan näistä enkä oikein näe samaa juttua kaverinaistenkaan suhteissa.
Aloitan. Olin teininä itseäni muutamia vuosia vanhemman pojan kanssa vajaa pari vuotta joka ennen minua oli koskematon. Tapasimme nuorten chatissa. Joimme yhdessä muutamia kertoja mutta harvemmin, oli "muutakin tekemistä". Seminörtti, koulukiusattu. Oli kiltti mutta todella mustasukkainen, johtuen varmaan niistä itsetunto-ongelmista. Duunari. Sillon ei ollut sosiaalisessa mediassa. Pari kaveria.
Sen jälkeen seurustelin ns alempitasoisen miehen kanssa. Hän oli pyörätuolissa ja työkyvytön. Ei juonut juuri koskaan. Tutustuimme chatissa. Olimme noin 8 vuotta yhdessä. Alkuun oli kiltti ja käyttäytyikin hyvin, mutta muutamassa vuodessa todellisuus alkoi näkyä. Kurja lapsuus ja naisten jatkuva torjuminen oli katkeroittanut jo nuorenkin miehen ja eipä se hyvä kumppani ollutkaan loppuvuosilla. Ei mikään jännämies vaan nimenomaan katkera alempitasoinen mies. Ei käyttänyt sosiaalista mediaa silloin. Ei kavereita.
Ja sitten tapasin aviomieheni tämän sivuston kautta, keskustelufoorumin puolelta. Hänkään ei juuri juo, jos juo niin pari mutta nykyisin ei juuri sitäkään. Tutustuessa työtön, eronnut, isä. Kaukana jännämiehestä, aika pehmyt tapaus. Ei huuda, ei ärhentele. Ei mustasukkainen, kiltti ja höntti. Duunari. Ei käytä sosiaalista mediaa. Ei kavereita.
Tässä oma historiani. Ystäväni miesystävät aika samaa sarjaa kuin omani, kilttejä, normaaleja, työssä tai työttömiä, ei yltiösosiaalisia menestysmiehiä. Juuri niin epäsosiaalisia kun miehet ovat, juuri niin nörttejä kuin ovat. Joten naisena en todellakaan pysty allekirjoittamaan tätä mussutusta pelimiehistä, sosiaalisista miehistä, menestysmiehistä, rahamiehistä tai karismaattisista miehistä. Yksi tuttu on täydellinen onnenonkija joka mittaa elämää vain lompakon paksuuden mukaan ja miehen pitää elättää nainen hulppeasti tai ei tule mitään, muutamia tutun tuttua tiedän jotka tykkää että on varaa ja tuhlailee mutta suurin osa ihan järkeviä työssäkäyviä naisia jotka elättävät itsensä.
Vähän näyttää että tämä itkuvirsi täällä on teidän oman kuplanne seinät, syy miksi muka jäitte yksin. Naiset kelpuuttaa vaan huonon miehen ja te ressukat olette parasta mitä on joten jäätte yksin.
Huonokin nainen saa seurustelukumppanin mutta yleensä vain vähäksi aikaa.
Huono mies saa seurustelukumppanin mutta naiset eivät aina uskalla lähteä.
Jännämiehet ja jännäjennat aina viehättää vastakkaista sukupuolta, muttei todellakaan kaikkia. Aina on naisia ja miehiä jotka pönkittävät egoaan kumppanivalinnoilla mutta on myös paljon miehiä ja naisia jotka niin ei tee.
Naiset;minkälaisten miesten kanssa olet seurustell
21
117
Vastaukset
- lintuvaikala
Ikäsi ja asuinpaikkasi olisi hyvä tietää.
- Ap11111111
Alle 30, eteläisempi Suomi
- katsotaantasot
Millainen oli ja on ulkonäöllinen tasosi? Eli millaisia miehiä olisi ollut saatavilla.
- 8574POIUYGTFR
Olen kurppa plus, paljon siis ätmien tason yläpuolella.
- Ap11111111
Ihan perusnätti, ennen lapsia normaalipainoinen. Kyllä vientiä on ollut jos se on tason mittari. Ulkonäkö ehkä 7-8?
- 87yli7tgkty
Onneksi olkoon, olet yksisarvinen.
- Ap11111111
Miten niin?
- hienoahienoa
Sellainen provo siellä. Minäkin olen nähnyt lentäviä lehmiä. Kerron totuuden: Nirso nainen ei saa miestä ja lyhyt ja ruma mies ei saa naista. Itselläni ainakin 100-prosenttisesti syy sille, jos nainen on minut jättänyt, on ollut ulkonäössäni. Näin se vaan on. Miehen pitää olla vähintään miljonääri, jos ei ole syntynyt pitkäksi ja komeaksi, kelvatakseen naiselle.
- tavallistaelämäää
Mitä on ne pariskunnat joissa puolisot on ihan tavan tollukoita. Pyöreitä pätkiä myös miehen osalta.
Sellaisia on 95% pareista. Ei pelkästään vanhoista pareista vaan nuorista lapsiperheistäkin.
- hymypoijat
Ainakin kolme on tiettävästi saanut hymypoikapatsaan. Kai se voi jotain kertoa eli hymyileviä ovat kai olleet ainakin joskus? Ennen minua? ;)
- olensiismies
Minulla on sellainen parikymmentä vuotta minua nuorempi vaimo, joka on ollut aiemmin kansainvälinen malli. Hän on ulkomaalainen ja tavatessamme eräissä bileissä, hänellä ei ollut vielä oleskeluoikeutta maassamme.
Presidentti D. Trump - 40nainen
Seurustelin nuorena vain yhden pojan kanssa. Naapurin mikan kanssa oltiin 6 vuotta yhdessä. Se alkoi 14 vuotiaana, oltiin samassa koulussa ja koettiin samoja asioita kuten ensi kännit ja seksi. Tää poika on yhä kaverini koska näen sitä usein. Olen itse kaupan kassalla töissä ja se käy siinä kaupassakin välillä. Mikä ei ollut samanlainen kuin muut, oli vähän hiljainen mutta se harrasti paljon urheilua kuten pesistä, jalista, sählyä. Tykkäsiin siitä kyllä kovasti. Suhde loppui kun se meni armeijaan eikä sitten nähty enää niin paljoo ja suhde kuihtui, me vaan erottiin vaikka ei puhuttu erosta eli tavallaan ei olla edes erottu koskaan.
- Ap11111111
Alkuperäiseen viestiin päässyt typo, keskimmäinen suhde kesti 6 vuotta
Tuo ei todista mitään kun nuo sun valinnat on se toinen ääripää eli reppanat. Naisilla on aina tarve saada itselleen joko kiihottava jännä tai sitten hoivaa kaipaava reppana, paras tietysti on jännä reppana. Lielahden sankarin akka oli varmaan onnensa kukkuloilla kun sai "auttaa" asiansa sössinyttä vajakkia:
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801052200645143_u0.shtml
Tavallinen kiltti & kunnollinen, asiansa hoitava mies ei koskaan kelpaa kenellekään naiselle koska kaikki naiset ovat tollopilluja ja -pollia, niin se vaan on, karu elämän fakta.- mulkkutollot
Miksi mulla ei ole ollut tarvetta saada jännää vaikka naisilla on siis aina tarve saada sellainen?
Ei reppanaakaan säälistä halua eli ei kiitos. - mulkkutollot
mulkkutollot kirjoitti:
Miksi mulla ei ole ollut tarvetta saada jännää vaikka naisilla on siis aina tarve saada sellainen?
Ei reppanaakaan säälistä halua eli ei kiitos.Aika omituisia tapauksia miehilläkin on kumppaneina. Niistähän ei tietenkään puhuta koska mies ei erehdy koskaan. 😆
- fghjklöä_
mulkkutollot kirjoitti:
Miksi mulla ei ole ollut tarvetta saada jännää vaikka naisilla on siis aina tarve saada sellainen?
Ei reppanaakaan säälistä halua eli ei kiitos.Ehkä se on psykologisesti helpompi kestää yksineloa kun ei tarvitse itseään syyttää vaan aina kaikkia muita. Naisia. Toisia miehiä. Yhteiskuntaa. Lastenhankintaa. Geenilotossa saatua ulkoista olemusta. Omalla sisällöllä ei koskaan ole mitään väliä. Eikä sitten haluta myöntää että oma sisältö on riittämätöntä tai ehkä jopa viallista, itseään ei koskaan tarvitse sisäisesti kehittää kun puuttuu pari senttiä varresta.. Who knows
- Totuus-
No kylläpäs oli nainen kiltti ja kunnollinen.
- AP1111111111111
No ihan tavallisia ihmisiä nuo olivat eikä mitään reppanoita. Toki tuossa keskimmäisessä oli elämä vähän kolhaissut mutta ei se alkuun näkynyt. Enpä itsekään missään umpiossa ole elänyt, onhan sitä kaikkea tullut itsekin koettua, en silti laittaisi itseäni reppana-kategoriaan. Eikä nuo miehet olleet mitenkään sössineet elämäänsä, ihan hyvin kaikilla niillä on asiat ja ovat osa yhteiskuntaa. Mutta toki kaikki muut kun tämän palstan miehet ovat aina jotenkin viallisia ja vain vialliset saa naiset ja parhaat ei koskaan. Jes.
- 43m
Syy miksi näitä epäillään on ero nettitarinoiden ja liven välillä.
Kyllä minäkin tunnen yhden kauniin naisen, siis tosi näyttävä ja kysytty tapaus, joka rakastui tavallisessa ammatissa olevaan mutta sympaattiseen pyörätuolimieheen.
Mutta se on harvinaista. Mitä touhua katseli niin 25-vuotiaaksi kaikilla muilla paitsi suosituimmilla miehillä oli järkyttävän hiljaista. Suositut miehet joko seukkasi tai pani, muut oli ilmaa myös niille 6-8 naisille joista osa "hairahtui" suosittujen miesten hetken huviksi, mitä ne sitten valitti kuinka miehet on sikoja. Näin peruskoulu-lukio-AMK. Yliopistoporukoissa ymmärsin että vähän useammat seurustelee, eli keskivertojampoillakin on jotain toivoa.
Minähän en ollut mikään keskivertomies vaan sitä huonompi, ulkonäön ja ujouden takia vaikka yleisesti olinkin sosiaalinen ja jopa suosittu kaverina. Vasta vanhempana tilanne muuttui kun naisettomuudesta johtuvasta masiksesta selvittyäni (mulle parisuhde oli iso haave, iso pettymys kun tajusin ettei kortit riitä) pysyin kunnossa enemmistön ukkoutuessa, juopotellessa, tylsistyessä ja sitä rataa.
Tajuan kyllä miten hankalaa naisen on ymmärtää sitä ettei kaikki saa huomiota vain sillä että on olemassa. 6-8 nuori nainen on nainen ja aina joku katselee että tuo kiinnostaisi, 6-8 nuori mies on pelkkää ilmaa.
Nyt parikymppisillä on varmaankin vielä hankalampaa, koska tytöt on tottuneet somehuomioon 14-vuotiaista asti. - Vanha-kurppa36
Seurustelin työttömän miehen kanssa. Se olikin ainoa mukava mies joka ei ole pettänyt minua. Ottaisin sen heti takas jos saisin. Tai no ei se kokonaan ollut työtön kun teki pätkätöitä ja oli sillä harrastuksia. Sitä vaan että meillä oli sitten lopulta erilaiset elämän suunnitelmat. Halusin lapsia joita en saanut koska miehet petti jä jätin miehet. Nyt kun voisi mennä ajassa taaksepäin niin tekisin toisin asioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812