Miksi kirjallisuus, parisuhdepalstat, jne. puhuvat aina siitä, että yksin voi olla onnellinen, kokonainen, emme tarvitse parisuhdetta ja jälleen niin edelleen.
Miksi missään ei puhuta ihmisistä, jotka eivät ole olleet parisuhteessa koskaan. Tai saaneet edes seksiä. Hellyyttä, toisen ihmisen läheisyyttä eli hyväksyntää koskaan keneltäkään niin kuin allekirjoittanut. Meitä taitaa olla niin vähän?
Pahinta oikeastaan ilman parisuhdetta elämisessä on oikeastaan se, että olisi niin paljon rakkautta annettavana, mutta ei kuitenkaan kohdetta mihin jakaa se.
Siskoni ja veljeni lapsien, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa seurassa on parasta se, kun he ovat tunteneet minut syntymästään lähtien, he rakastavat minua. Varmaankin ainoita ihmisiä, jotka ovat halanneet vuosikausiin, mutta se ei tietenkään ole sama asia kuin se, että olisi suhde tyttöystävään.
Se on täysin totta, mitä moni on kirjoittanut, että yksinäisyyden tunne pahenee vuosi vuodelta. Se syö, tappaa ihmisen henkisesti vuosi vuodelta pala palalta.
Jatkuva yksinolo tappaa kaiken intohimon kaikkea kohtaan. Itse en ainakaan enää löydä mitään intohimoa mitään tekemistä, harrastusta tai saati työtä kohtaan.
Mitä tällaisessa tilanteessa ihminen löytää ulospääsyn? Terapia? Ei ainakaan mielialalääkitys. Mistä neuvoa, tietoa, jotain lohdutusta? On jatkuvasti niin paha olo, että kärsin unettomuudesta, ahdistuksesta, masennuksesta, ruokahaluttomuudesta, yleisesti voimattomuuden tunteesta, itkuherkkyydestä, liikkeiden ja toimintojen hidastumisesta.
Allekirjoittanut on pian 34-vuotias suomalainen mies. Mitään ulkonäköön liittyviä ongelmia ei ole. Yleisesti muo pidetään jotkut länsimaalaiset "komeuskriteerit" täyttävänä ihmisenä. Traumoja varmasti lapsuudesta, mitkä on johtanut siihen, että olen sulkeutunut ihminen. Nykyään olotilat on vaan karmeat, että olen tajunnut on pakko puhua. Kirjoitan tätä ulkomailta. Tämä oli ehkä naiivein ajatukseni löytää täältä joku.
Miksi kaikkialla puhutaan yksin onnellisuudesta?
Itseään_pakoon_yrittänyt
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818