Urkinta helpottuu

3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei myynyt teineille viinaa ja tupakkaa - kaupanmyyjä kriittisessä tilassa Lontoossa

Maanantai 8.1.2018 klo 08.58

Kolme teiniä hyökkäsi kahden työntekijän kimppuun sunnuntain vastaisena yönä.
Välikohtaus tapahtui Mill Hillin kaupunginosassa.
Välikohtaus tapahtui Mill Hillin kaupunginosassa. (GOOGLE)

Kaupanmyyjä on joutunut teho-osastolle elämää ylläpitäviin laitteisiin sen jälkeen, kun hän kieltäytyi myymästä alkoholia ja tupakkaa alaikäisille Lontoossa.

Kolmen teini-ikäisen epäillään käyneen kahden kaupan työntekijän kimppuun sunnuntain vastaisena yönä Pohjois-Lontoossa. 49-vuotias miespuolinen työntekijä on kriittisessä tilassa. Toinen työntekijä sai lieviä vammoja, jotka eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Poliisi on pyytänyt yleisöltä apua rikoksen ratkaisemiseksi ja tekijöiden jäljittämiseksi. Tekijöiden uskotaan olevan mustaihoisia nuorukaisia. He pakenivat paikalta teon jälkeen.

Viranomaisten mukaan teinit olivat uhkailleet myyjiä ennen kuin hyökkäsivät heidän kimppuunsa. Miehet eivät suostuneet myymään pojille alkoholia ja tupakkaa, tutkinnanjohtaja Ian Lott vahvisti Guardianin ja Evening Standardin mukaan. Useat paikalla olleet auttoivat vakavasti loukkaantunutta myyjää, Lott sanoi.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä ilmoittautumaan. Joillain heistä saattaa olla videokuvaa epäillyistä.
NINA DALE
[email protected]

Tekijöiden uskotaan olevan mustaihoisia nuorukaisia.!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


urkkiko kirjoitti:

Miten käy yksityisyyden suojan?
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005516158.html?utm_campaign=tf-HS&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=38ea1e232bde5a33d6e013ae77985a7b

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu