Mihinköhän päädytään

pwal

Olen tässä saanut huomata kuten moni muukin mies mihin seksittömyys suhteessa johtaa. Avoliittoa takana 26 vuotta ja ehkä edessäkin vielä tai sitten ei. Meillä on ollut kaikin puolin hyvä seksielämä, ei ole kuulunut naisen suusta koskaan valitusta, tyytyväinen ilme on aina kasvoilla ollut seksin jälkeen. Mutta sitten kun seinä tulee vastaan syystä tai toisesta tulee mietittyä vaihtoehtoja. Avovaimoni on kuin poliitikko, selvää vastausta ei saa ja kiertelee ja kaartelee kuin kissa kuumaa puuroa. Olen ottanut asian esiin jo eräitä kertoja enää ei jaksa ei edes huvita. Sanoin kyllä mitä mieltä olen ja siitähän kumppani ei tykännyt, hänen mielestään mun pitäisi oppia olemaan ilman koska hänkin on. Pitäisi yhdessä päättää koska asia koskee muakin mutta naisen mielestä hän saa päättää yksin koska on hänen vartalostaan kyse enkä voi pakottaa häntä seksiin, totta sekin. Olen sanonut että vaihtoehtoja on...joko hän harrastaa kanssani seksiä kuten enenkin tai sitten tehdään järjestelyjä. Hän antaa luvan hoitaa tarpeet vieraiden kanssa tai sitten petän, ilman en ala olemaan, viimeinen vaihtoehto johon hän sanoi heti jämäkästi ei oli eroajatus. No katsotaan mitä naisen päässä liikkuu, sanoin etten kauaa odota sitten alan miettimään mihin päädyn. Tuli vain mieleen että alusta asti ollaan puhuttu asioita selväksi ja aina on tullut ratkaisu mutta seksistä on tullut avovaimolle punainen vaate, on ollut jo vuosia, syy ei ole mun korviini tullut. Olen jo päätynyt nukkumaan toiseen huoneeseen ja siitäkös nainen otti herneen nenään ja tiuskaisi ai että enää ei sama petikään käy kun ei pillua saa. En olis voinut kuvitella että näin käy kun peitto vielä heelui reippaasti kolmisen vuotta sitten mutta muutos tuli äkkiä. Tuntuu vain että ennen niin hyvä suhde valuu kuin sormien välistä pois.

15

285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7469

      Lienen onnekas mies koska, kun biologia asetti kuan sitten ehtonsa niin vaimoni yöpöydälle ilmestyi liukkarituubi.

    • AsiatMallillaan48

      Naisena en ymmärrä avovaimoasi lainkaan. En ymmärrä kuinka kukaan voi vaatia toiselta seksitöntä parisuhdetta, en ymmärrä miksi hän ei voi puhua asioista kiertelemättä ja kaartelematta, enkä käsitä sitäkään miksei hän ymmärrä, että haluat tilanteen ollessa tuollainen nukkua eri huoneessa.

      Jokuhan teillä mättää kun ei enää kiinnosta. Jos nainen ei edelleenkään osaa puhua, vaan vain vaatii sitoutumista platoniseen asuinkumppanuuteen, on peli kyllä jo ehkä menetetty. Sullakin on oikeus omaan kehoosi ja seksuaalisuuteesi. Ja yhtälailla se miestä loukkaa kun tulee aina torjutuksi, ei ole kovin rakastettu olo. Kyllä se avovaimosi tämän tajuaa, ei varmaan vain välitä.

      Musta on päivänselvää, että jos ei ole läheisyyttä ei voi olla seksiä, jos ei ole seksiä jää se vähäkin joskus ollut läheisyys pois, niin se vaan menee. Ja jos ei ole rakkautta ei toisen ajatuksista enää edes välitä. Sitten ollaan eri huoneissa. Saatpahan ainakin masturboida joskus rauhassa, vaikka laiha lohtu.
      Erohan tuosta tulee, kun parisuhde on fyysisesti kylmennyt.

      • 89247874

        Seksin toimivuutta ei mikään temppu pysty takaamaan. Jokainen tehköön sitten omat johtopäätöksensä, mutta puolisoa on turha alkaa syytellä. Ei normaali nainen jaksa himoita samaa miestä loputtomiin vaikka kuinka rakastaisi.


      • TotuusSattuuQC

        " En ymmärrä kuinka kukaan voi vaatia toiselta seksitöntä parisuhdetta, en ymmärrä miksi hän ei voi puhua asioista kiertelemättä ja kaartelematta, enkä käsitä sitäkään miksei hän ymmärrä, että haluat tilanteen ollessa tuollainen nukkua eri huoneessa. "

        No nuo ovat ihan normaaleja ihmisen psykologisia suojamekanismeja. Kun tiedetään oikeasti että seksittömyyden vaatiminen on väärin ja parisuhteelle tuhoisaa, koko asia kielletään pontevasti ja ajatellaan että ongelma jotenkin katoaa kun se kielletään.
        Joskus tosiaan käy niin että se osittain poistuu eli siis se puoliso hyväksyy pitkin hampain tilanteen ja silloin tämä käytös on ikäänkuin palkittu. Siksikin sitä ei pidä tehdä ja näyttää selkeästi sanoin ja teoin että ei hyväksy sellaista kohtelua parisuhteessa.


    • Ei_kiva_ei

      Olen viiskymppnen nainen. Itselleni vaihdevuodet tuli, kuin isku vasten kasvoja. Olisiko sama käynyt vaimollesi? On semmoset rasvat ja sydeemit käytössä, mut eipä ole kiva tunne kun koko alapää tuntuu olevan tulessa ja kuivana. Onneksi mieheni on ymmärtäväinen, mutta jotenkin tämä seksiasia nyt vain on pystyttävä hoitaa. Tilanne on meillä kummallakin kurja.

      Mene vieraisiin jos muu ei auta. Itse annan sen luvan miehelleni, mikäli omaa tilannetta ei pian saada hoidettua.

      • seksiontärkeetä

        Mä anteeksi vain suuresti ihmettelen tätä ihmisten mielikuvituksettomuutta seksiasioissa. Seksi omasta mielestäni voi olla muutakin kuin yhdyntä. On miehiä joilla ei välttämättä hyvin pelitä tai on muunlaisia ongelmia edellinen kirjoittaja mainitsi vaihdevuosiongelmansa. Miksette voi helliä toisianne muuten, kumpikin antaa suuseksiä toisillenne. Mun mielestä lyse noissa asioissa on pitkälti mitä haluaa asioille tehdä. Eri asia on tilanne, jossa suhteessa on kasapäin ongelmia ja seksiäkään ei kumppanin kanssa tee miele. Mutta nimimerkillä suhde kaatumassa lukuisiin muihin suuriin vaikeuksiin niin en kyllä itse suhdetta joka muuten olis toimiva rikkoisi seksiongelmien takia, joihin monesti kyllä saa apua, jos haluaa.


      • kaikkieivaanhaluu
        seksiontärkeetä kirjoitti:

        Mä anteeksi vain suuresti ihmettelen tätä ihmisten mielikuvituksettomuutta seksiasioissa. Seksi omasta mielestäni voi olla muutakin kuin yhdyntä. On miehiä joilla ei välttämättä hyvin pelitä tai on muunlaisia ongelmia edellinen kirjoittaja mainitsi vaihdevuosiongelmansa. Miksette voi helliä toisianne muuten, kumpikin antaa suuseksiä toisillenne. Mun mielestä lyse noissa asioissa on pitkälti mitä haluaa asioille tehdä. Eri asia on tilanne, jossa suhteessa on kasapäin ongelmia ja seksiäkään ei kumppanin kanssa tee miele. Mutta nimimerkillä suhde kaatumassa lukuisiin muihin suuriin vaikeuksiin niin en kyllä itse suhdetta joka muuten olis toimiva rikkoisi seksiongelmien takia, joihin monesti kyllä saa apua, jos haluaa.

        Kaikki parit ei edes halua suuseksiä se ei ole lääke vaan korvike. Ei munkaan kumppani halua enää suuseksiä tai sanotaanko että ei ole halunnut vuosiin, sormilla on saanut välillä hyväillä pukille ei ole ollut asiaa. Kyllä se näkyy jo naisen kasvoilta kun ilmeet tietää koska ei kannata edes ehdottaa mitään. Tietty hyvä kun ei ehdota säästyy energiaa eikä tarvitse pettyä kun tulee torjutuksi ja voi paunua vieraisiin, sieltä kyllä saa.


      • seksiontärkeetä

        Joo, mä ihmettelin että jos ei ole/ei pysty yhdyntään niin eikö silloin voisi miettiä seksiä jollakin muulla tavoin. Kai sitä toista ihmistäkin voi miettiä, jos sitä siis rakastaa. Mun korviin se vaan kuulostaa paremmalta vaihtoehdolta kuin seksittömyys tai muiden kanssa vehtaaminen. Olis muuten kiva kuulla, että oliko miehen kommentti tuo, että suuseksi on vain korvike. Sillä monille naisille se on parempi orgasmin lähde kuin pelkkä yhdyntä. Mutta nää voi olla ikäkysymyksiä, vanhemmissa ikäryhmissä suuseksi on vähäisempää, jota ihmettelen jos muutenkin on erektio-tai kuivumisongelmia.


    • Oma.elämä

      Me ollaan avovaimon kanssa jo ns toisella kierroksella eli molemmilla on takana pitkät ex-avioliitot. Ollaan sovittu, että jos tässä joskus käy niin että toinen lakkaa kiinnostamasta seksuaalisesti mutta toisella on vielä haluja, erotaan. Molemmat elettiin tarpeeksi kulissi suhteessa ja sellaiseen ei enää lähdetä eikä toiselta semmost vaadita. Meillä on tuo avovaimo vähän aktiivisempi seksipuolella, ja hellyyttä on muutenkin joten ei ole ollut vielä syytä ottaa asiaa tapetille. Mutta kukin tyylillään vaikka hautaan asti.

    • Näinsevaanonkin

      Siihen on kyllä jokin varma syy,miksi vaimollasi on menny halut. Oletko mahdollisesti käyttäytynyt jotenkin agreesiivisesti, esim , raivostut pikku asioista ,huudat hänelle tai lapsillenne ,etkä itse huomaa tai tunnusta mitään tehneesi väärin. Vaimosi on voinut sanoa sinulle näistä,mutta huomannut,että mikään ei muutu.
      Miehilläkin on ns. Vaihdevuodet ,alkaa neljänkympin kieppeillä -kenellä aikaisemmin ,kenellä myöhemmin.Käytös voi olla aivan uskomatonta.
      Naisilla ,kun ne halut määrää yläpää,eikä vain alapää. Kuivuus ei ole ongelma ,jos kumppani on kohdillaan.
      Ihme ,kun näistä asioista ei puhuta yleisesti, vaan inistään kuivuudesta.

      • seksiontärkeetä

        Tässä voi olla pointtia. Eli naisen kuivuus on varmaan siitä riippuvaista, että haluttaako kumppani enää ja kuka haluttaa. Toisaalta en ole itellä niin paljon fysiologista tietoa, että tietäisin miten toi menee, jätetään lääkäreille.


    • Oletkoehdottanut

      Eikö naisesi voi edes käsin hyväillä sinua , ei aina tarvii naida voi myös muilla tavoilla toisen tyydyttää jos haluu.

    • ykiyti

      Olen nainen ja 54v. Sanoisin, että teillä on parisuhdeongelma, josta vaimosi haluttomuus johtuu. Ei ole normaalia tuollainen haluttomuus. Tai yksinkertaisesti vaimollasi on toinen mies. Tai voi olla nainenkin... mutta todennäköisemmin mies.

    • Pudistapeitotulkona

      Tekisit jotain muuta, kun vaan heiluttelet niitä peittoja, textiilipöly vaan lentää kaikkialle, siitä saa astman.....

    • antaisinheti

      Minkä ikäinen naisesi on? Voisiko kyse olla estrogeenin laskusta? Luonnollisia keinoja estrogeenin nostamiseksi on esimerkiksi soijatuotteiden lisääminen ruokavalioon. Onko ehkäisy sama kuin ennen? monet hormonaaliset ehkäisyvalmisteet vähentävät naisella seksihaluja. Mikä muutos on tapahtunut kolmen vuoden aikana? Masentuneisuus tai stressi ja univaje vähentävät myös seksihalut. Luonnonmukaisia seksihalujen nostattajia on esimerkiksi parapähkinät, limakalvot voi myös olla kuivat niin niitä kosteuttamalla esim maitohappobakteerein, voi saada taas kosketuksen tuntumaan hyvältä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe