Lahtarit Kemijärvellä!

LahtaritHirteen

Valkoiset olivat murhamiehiä ja lahtareita. Säälittä lahtasivat naisia ja lapsia poliittisin perustein.

Muisti ei ole himmennyt eikä himmene! Lahtarit saavat viimeisellä ehtoollisella tuomion.

Valkoinen terrori oli valkoisten harjoittamaa terroria punakaartilaisia ja heitä tukeneita venäläisiä kohtaan. Siinä teloitettiin 7 000–10 000 henkilöä. Lisäksi osa vankileireillä olleista punaisista ja punakaartilaisista kadonneista joutui valkoisen terrorin uhreiksi.

26

637

    Vastaukset 26

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-punikki

      Ei Kemijärvellä ketään naisia tai lapsia lahdattu. Jos punikit ois voittaneet, niin sitten ehkä?

    • TosiHistoriaa

      Punaisia teloitettiin sotarikoksista, sotatilan aikana, tai heti sen jälkeen. Punaisten Vallankaappausyritys/ vallankumous päättyi alkuunsa kun bolsevikkien punaisille lupaamaa apua ei Suomeen kuulunutkaan. Näin vallankumous meillä ei onnistunut, kuten Venäjällä, ja Suomen onneksi suhteet Saksaan oli luotu vuosina 1914...1918 mm. jääkärikoulutus ja varustaminen niin , että voitiin torjua asein ja koulutetuin sotilain tuo odotettu, jopa pelätty Punakapina. Saksalaisten maihinnousu Hangossa ja Helsingissä joudutti valkoisten voittoa, jolloin taistelut jäivät lyhempiaikaisiksi ja henkilötappioita tuli vähemmän. Moni ei muista, että elettiin ensimmäisen maailmansodan vuosia, jolloin Tsaarin Venäjä ja Saksa olivat sotasilla. Tuo maailmansota päättyi syystalvella 1918. Reilut puoli vuotta Suomen sisällissodan jälkeen. Suomi solmi rauhan vallankumouksessa Venäjällä onnistuneet Bolsevikkihallituksen kanssa vasta 1920. Sanotaan Leninin antaneen Suomelle itsenäisyyden, vaikka kyllä Valkoinen Suomi/"lahtarit" sen oikeasti otti.

      • pullistelua

        Eiköhän Suomi kuitenkin se itsenäisyyden saanut lahjoituksena, koska hävisi sodan.
        Faktaa kuitenkin on. Suomihan ei ole voittanut yhtään sotaa, myöskään Neuvostoliitto/Venäjä ei ole hävinnyt sotia. Kunnia rintamalla tapelleille, kuitenkin nämä on niitä tosiasioita.

        Mehän nyt voimme pullistella mielinmäärin kuitenkaan historiaa ei voi puhumalla muuttaa.


      • TosiHistoriikki

        Suomi ei ole hävinnyt 1918 käytyä sotaa, vaan laillinen, valkoinen Suomi oli selkeä voittaja. Paraati pidettiin Mannerheimin johdolla Helsingissä keväällä -18. Sibeliuksen säveltämän jääkärimarssin tahtiin, kun Suomen itsenäisyys varmistui. 1. maailman sota jatkui ja kun se päättyi samana vuonna syystalvesta, Suomi ei ollut häviäjävaltioiden joukossa. Punakapina/ Sisällissota oli maan sisäinen asia. Vaikka Saksa ja BolsevikkiVenäjä olivatkin voimakkaasti asetelmassa mukana. Tsaarin jälkeinen Venäjä solmi rauhan Valkoisen Suomen kanssa siitä parin vuoden päästä, vaikkei varsinaisia vihollisuuksia ollutkaan kuin siinä vaiheessa, kun punaiset keväällä -18 tarvitsivat heille luvattua bolsevikkien apua, jonka Suomi siis torjui.


      • Anonyymi00025
        TosiHistoriikki kirjoitti:

        Suomi ei ole hävinnyt 1918 käytyä sotaa, vaan laillinen, valkoinen Suomi oli selkeä voittaja. Paraati pidettiin Mannerheimin johdolla Helsingissä keväällä -18. Sibeliuksen säveltämän jääkärimarssin tahtiin, kun Suomen itsenäisyys varmistui. 1. maailman sota jatkui ja kun se päättyi samana vuonna syystalvesta, Suomi ei ollut häviäjävaltioiden joukossa. Punakapina/ Sisällissota oli maan sisäinen asia. Vaikka Saksa ja BolsevikkiVenäjä olivatkin voimakkaasti asetelmassa mukana. Tsaarin jälkeinen Venäjä solmi rauhan Valkoisen Suomen kanssa siitä parin vuoden päästä, vaikkei varsinaisia vihollisuuksia ollutkaan kuin siinä vaiheessa, kun punaiset keväällä -18 tarvitsivat heille luvattua bolsevikkien apua, jonka Suomi siis torjui.

        Ketkä on Ne kovimmat lahtari- ja natsisuvut, jne ketä on vallassa?
        ...

        ja vaikuttaa?..


    • muistokuvaelma

      Valkoiset oli Suomen sankareita, ja siksi voidaan hieman katsoa sormien läpi, jos nyt muutama syytön teloitettiin maanpettureiden keralla.

      Pitäisi järjestää Kemijärvellä joku teatteri esitys, jossa valkoidet sankarit ampuu montun reunalla uikuttavat punikki kapinnalliset. Se olisi hyvä nyt kun asiasta tulee kuluneeksi 100 vuotta.

    • Historiassaopittua

      Kyllä UKK oli valkoisen supon lahtari.
      Ei saanut Nobel rauhan pakintoa kuten sai toinen pressa myöhemmin.
      Martti Ahtisaari.

    • annettaisolla

      Näyttää joillakin olevan kansalaissota vielä kesken.
      Mielestäni se on niin surkea tapahtuma Suomen historiassa, että sitä ei kannattaisi muistella. Siinä ei kunniallisia osapuolia ollut.

    • laillinenoikeus

      Totuus on se, että 100 vuotta sitten Punaisessa Suomessa tehtiin yli 1300 murhaa ilman laillisen oikeuden päätöstä. Valkoisessa Suomessa ei tehty murhia. Kapinan päättymisen jälkeen laillinen oikeus jakoi maanpetoksesta kuolemantuomioita. Näissä yleensä tuomittu oli ns Punainen.
      Pitää myös muistaa, että Sosiaalidemokraattinen Puolue (SDP) on ainoa puolue Suomessa, jonka ohjelmaan on kuulunut vallankumous. Se on aika raskas juttu selitettäväksi.

      • LahtaritHirteen

        Valkoisella puolella ymmärrettiin varsin pian sodan jälkeen, että järjestyksen palautuksessa oli menty liian pitkälle, eikä massateloituksia voitu puolustaa, Roselius kirjoittaa.

        Kenttäoikeudet ja niiden langettamat kuolemantuomiot sekä yksittäisten henkilöiden tekemät tapot rikkoivat niin kotimaista kuin kansainvälistäkin oikeustajua.


    • VasemmistommeTausta

      Punakapina/vapaussota/sisällisota alkoin kun venäjän bolsevikkien yllyttämät työväenliikken jäsenet aloittivat murhateot eteläisessä Suomessa tammikuun lopulla 1918. Heidät kukistettiin tuolla edellä mainitulla tavalla ja koottiin leireille mm. LAHTEEN JA VANKEUTEEN TAMMISAAREEN. Hankala tuollaista joukkiota on täysin virheettömästi hallita. Ruuasta oli yleisestikin pulaa, kun maailmansota oli jatkunut jo ennen kahakkaa 4 vuotta myös Venäjän osalta, johon mekin kuuluimme. Suuri vastuu itsestään oli kapinaan nousseella työväenliikkeellä myös tappion jälkeen...ei silloin paljon päätä silitelty. Kaikissa sodissa ja varsinkin nykyään kuolee eniten syyttömiä. Niskan päällä olijoita vähempi. Tässäkin tapauksessa suurimmat rötösherrat pakenivat Venäjälle bolsevikkien siiven alle ja yllyttämäänsä kansan osaa rangaistiin ankaran sotatilalain mukaan. Tällöin lainkirjain on joskus liiankin tulkittava, voimakkaiden tunnekuohujen takaa. Valkoiset pitivät voitonparaatin Helsingissä 16.5.1918. Niin voittaja aina tekee.

      • AntiSosialisti

        Muurmannin legioonaan paenneita punaisia ammuttiin vielä keväällä 1919, kun palasivat Vienan rannoilta Sallaan. Rötökset olivat tuoreessa muistissa ja osan tekoset tarkistettiin mm. KEMIJÄRVELTÄ puhelinsoitolla ja sen ajan hengen mukaisesti monttuun tie vei. Teloitettujen omaisilla, varsinkaan seuraavalla polvella ei tajuta, että teloitetut olivat sotarikollisia ja vieläpä usein murhaajia Neuvostobolsevikkien yllyttämänä.


      • Syyttömiäteloitettiin

        Lopeta tuo höpötys ja ota asioista selvää, AntiSosialisti.


    • tomintaaa

      Oikein, mutta vasemmiston lehdistön kiihottavat kirjoitukset aina keväästä 1917 alkaen eivät ollenkaan auttaneet tasapainoista kehitystä - puhumattakaan siitä, että punaiset aivan harkitsemattomasti teurastivat ihmisiä Etelä-Suomessa (lue: Veripellot ja Punainen Viima). Aika lailla huimaa ja harkitsematonta toimintaa...

    • Kysyn-vaan
    • Kiellettävä-järjestö
    • pulapunasista

      Kyllä ne lahtarit lahtasi punasia niin jotta sukupuuttoon melkein ovat Kempasta kuolleet.
      Oisivat saaneet muutaman kommunismin siemeneksi jättää.

    • O.N.Ahti

      Oli se Nurmikumpu ainakin kommunisti ja oli Kemijärvellä usein siinä S-Marketin edessä seisoskelemassa jakoi kommunistilehteä. Ei nykyisen Uitto marketin, vaan missä nyt on huonekaluliike ja kirpputori alakerrassa, entinen kauppa "sokos".

    • Anonyymi

      Täällä on historia menneisyys juttu

    • Anonyymi

      Jaa...ja Neuvostoliitto, kommunistinen ja ateistinen valtio tappoi tuhansittain kristittyjä ja uskovaisia!

      Kaikki tiedettiin täällä, mutta Kekkoslovakia oli hiljaa!!

    • Anonyymi00026

      Eipä ole Kemijärvellä mainostettu pahemmin paikkaa, jonne muutama punainen teloitettiin.

      Oli tavallista innokkaampi nimismies ja muutama apulainen, jotka listivät yhteiskunnalle vaarallisia ihmisiä ainakin puolenkymmentä. Suoranaisia uhkia itsenäisyydelle ei voitu todistaa sillä vallan määrällä, jota työväenluokan muutamalla paikkakuntalaisella oli.

      Voisihan sinne tehdä virallisen muistomerkin taustoituksineen. Sinne Särkikankaan takalistoille. Esimerkiksi Saksa teki tiliä holokaustin suhteen - ei nyt kaikkia kortteja paljastaen - mutta yhtä kaikki virheet tunnustaen. Meillä näin ei ole tehty. Toistasataa vuotta ei riitä tähän vastaantuloon.

      • Anonyymi00027

        Vieläkinhän löytyisi Kemijärvellä intoa teloituksille jos vain laki sallisi. Kuinkahan vaarallisia ihmisiä nämä oli yhteiskunnalle? Näyttää kuitenkin tänäpäivänä nyt nämä ovat vaarallisia ihmisiä, jotka silloin toimi telottajina. Jos joku epäilee mitä tarkoitin kannattaa miettiä, äärioikeistolaisia jotka mellastaa maailmalla, ja Suomessakin heistä on turvallisuus uhka.


      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Vieläkinhän löytyisi Kemijärvellä intoa teloituksille jos vain laki sallisi. Kuinkahan vaarallisia ihmisiä nämä oli yhteiskunnalle? Näyttää kuitenkin tänäpäivänä nyt nämä ovat vaarallisia ihmisiä, jotka silloin toimi telottajina. Jos joku epäilee mitä tarkoitin kannattaa miettiä, äärioikeistolaisia jotka mellastaa maailmalla, ja Suomessakin heistä on turvallisuus uhka.

        Bolsevikit, Venäjän sosiaalidemokraatit/ Suomen sosiaalidemokraatit Leninin yllyttämänä ja tukemana aloittivat teloitukset Suomessa tammikuulla 1918.
        Ensimmäistä maailmansotaa oli tuolloin käyty liki 4 vuotta.
        Tällainen laittomuus roihahti vasta itsenäistyneessä Suomessa sisällisodaksi, joka päättyi toukokuulla samaa vuotta.
        Sosiaalidemokraatteihin pohjautuneet punakaartilaiset oli lyöty ja rikolliseen tappamiseen syyllistyneet teloitettiin laillisen hallituksen toimesta pahimmasta päästä alkaen, kun oli vielä sotatila valtakunnassamme ja koko Euroopassa.
        Eli pahimmat lahtarit olivat nämä teloitetut punaiset kapinalliset, jotka olivat ottaneet oikeuden omiin käsiin ja saivat siten rangaistuksen tekojensa mukaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1732
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      913
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      105
      705
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      654
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      628
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      51
      575
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      51
      562
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      18
      549
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    Aihe