Oletko saanut potkuja

potkutsaanut

Otsikko kertoo olennaisen eli miltä teistä on tuntunut sillä hetkellä kun saitte kuulla potkuista?
Itselleni tuli tällainen tilanne jokin aika sitten, kun pomo tuli käymään työmaalla ja kertoi sitten ohimennen että voit alkaa etsimään uutta työpaikkaa.

Suoraan sanoen itselle tuli aika paska fiilis. Siksi toivoisin että olisin joskus työnantaja ja vieläpä v.mäinen työantaja, joka voisi sanoa työntekijälle päin näköä, että sait potkut. Voi sitä ihanuuden ja vallan tunnetta. Voisi kyykyttää ja nöyryyttää oikein urakalla.

Terveisin katkeroitunut potkut saanut työtekijä

6

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sjjkkjjhj

      Oliko työnantajalla jalassaan ns. potkukengät ja miltä se tuntui saada kunnon fyysinen potku perseelle? Lensitkö monta metriä ulos työmaa alueelta potkun voimasta?

      Nyt vain keräät itsetunnon rippeet ja sisuunnut. Sinulla on mahdollisuus kohota samaan asemaan missä työnantajasi on nyt, eli ryhdyt jossain vaiheessa työnantajaksi ja voit silloin miettiä mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa. Katkeroitumisesta ei ole hyötyä. Tsemppiä tulevaisuuteen.

    • Eetukok

      Ei kovin pahalta tuntunut. Vaimon kanssa oltiin ajateltu myydä mökki vähäisen käytön takia sekä toinen omakotitalomme pois muutenkin ja aloittaa hieman matkustelemaan. Nyt tilillä hieman päälle 600 000e ja elämä hymyilee. En ollut koskaan ajatellutkaan olevani töissä enää kun täytän 58 mutta tämä tapahtuikin sitten jo 55 ja vaimoni lopetti työt myös ja antoi nuoremmalle paikan joka olisi muuten irtisanottu.

      • runkku-pomo

        Itelle tuli lähtö vähän nuorempana kuin sulle ja ajattelin jäädä myös piakkoin pois oravanpyörästä mutta pääsin vihdoinkin pois ja kotiin maksettuna liiton rahoilla.

        Fyrkaa on myös tarpeeksi joten nautin siitä että pomo joka oli myös täysi kulli kuvitteli että olisi potkut mulle jokin rangaistus mutta jo lappuja täytellessä olikin hämmästynyt mun suht iloisesta olostani vaikka yritin näytellä synkkää... kun tietäisi pikkusielu...hah haa.


    • hyväpomo746

      Ihan oikein sulle.
      Haiset pahalle ja olet liian ruma.
      Karenssia sunlaiselle luuserille,sekä kaikki tuet pois.

    • Peilineteen

      Työnantaja ei potki työntekijöitä, jotka tuottaa firmalle tulosta. Miksi sinä et tuottanut?

    • Kokenutpikkupomonkoston

      Pikkupomo päättää irtisanomisista eikä tosiaankaan ajattele firman parasta. Omaa egoaan ajattelee, perseennuolijat saa jäädä, mutta omilla aivoillaan ajattelijoiden on lähdettävä. Se on rangaistus kun ei tullut nuoltua pikkupomon persettä. Onneksi älykkäät työllistyy helpoiten muihinkin firmoihin. Mutta kun pikkupomo irtisanoo kostoksi yli 50 v ihmisiä, se saattaakin olla kunnon kosto, koska yli 50 v on vaikeus työllistyä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      63
      6141
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3766
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2801
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2310
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      42
      2221
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1689
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1302
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      30
      1226
    Aihe