Parisuhde vai pari suhdetta?

En minä ainakaan koe että nykyään sitoudutaan vain tuommoisella kirkollisella mentaliteetilla ”kunnes kuolema meidät erottaa.” Monet parit elävät eri asunnoissa ja heillä on silti vuosiakin kestänyt parisuhde. Vielä enemmän on avopareja jotka eivät aio naimisiin mutta asuvat yhdessä. Useimmat kuitenkin asuvat yhdessä ja moni on myös naimisissa, mutta ymmärtävät että liitto ei ole itsestäänselvyys ja se voi myös päättyä.
Kaikki ihmiset eivät välitä pitkistä parisuhteesta ollenkaan. Osa haluaa sitoutuneen suhteen ja lapsia, osa haluaa suhteen mutta ei lapsia ja niitäkin löytyy jotka tekevät lapsen ilman parisuhdetta.

Että ajattele ihan vapaasti sinäkin mitä tykkäät, kyllä tänne ihmisiä ja eri mielipiteitä mahtuu. Eikä haittaa mitään jos suurin osa lakkaisi lisääntymästä ihan globaalisti, maapallo on ihmisistä ylikuormittunut jo nyt.

Luvataan rakastaa kunnes kuolo korjaa, ei tuolaista asiaa voi kukaan luvata. Elämäntilanteet vaihtuu ja ihmiset muuttuu. Minäkin rakastin alussa naistani ja tapahtui ne normaalit asiat, Yhteenmuutto, kihlaus ja lapsen syntymä. Rakkautta ei ole enää kumminkaan puoliin, se tunne on hävinnyt mutta yhteenkuuluvuuden tunnetta kylläkin.

No mitä elämä on opettanut on se, ettei kahden ihmisen, kahden yksilön parisuhteessa merkitse juuri mitään se, miten asiat yleisesti ovat, ja aika vähän sekin mistä siinä teoriassa on kysymys. Elämä on aika lyhyt siihen, että yrittää pakottaa itsensä ja toisen johonkin yleisesti hyväksyttyyn muottiin tai siihen, mitä esim. sukulaiset odottavat.

Kaksi ihmistä eivät koskaan romanttisesti sulaudu yhdeksi ihmiseksi, ilman että jompikumpi tai molemmat joutuvat tavalla tai toisella luopumaan siitä mitä ovat ja mitä elämältään toivovat.

Tärkeintä kai olisi, että kaksi ihmistä voisivat olla aidosti sitä mitä ovat ja tehdä niitä asioita mitä haluavat, ja tulla tästä huolimatta toimeen keskenään toista kunnioittaen ja arvostaen.

Lapsenomaisista peloista ja itsekkyyksistä olisi hyvä pyrkiä eroon, sillä sitä enemmän ymmärtää hyväksyä omia tarpeitaan ja tunteitaan sekä toisen erilaisuutta mitä aikuisempi on. Mitä enemmän ymmärtää itseään ja toisen erilaisuutta sitä enemmän osaa tukea toista ja vastata hänen tarpeisiinsa oikealla tavalla. Mitä enemmän tukee toista ja vastaa hänen omiin tarpeisiinsa sitä onnellisempi hän on. Ja mitä onnellisempi toinen on sitä enemmän hän palauttaa sinulle, sitä enemmän hän on kanssasi aidosti läsnä, vaikka olisitte välillä esim. töiden vuoksi etäsuhteessa. Ei kannata pyrkiä kaikessa kompromisseihin, eikä diileihin, vaan muistaa oma itsenäisyys, omat toiveet ja tarpeet samalla kun huomioi toisen vastaavat. Näin siis kahden tunne-elämältään kypsyneen välisessä aikuisessa suhteessa.

Jossain sanottiin, että rakkaus on kimppu sekalaisia tunteita. On se sitäkin, mutta väittäisin, että rakkaus liittyy erittäin vahvasti itsetuntoon. Itsetunto kehittyy, kun miettii asioita, mutta se kasvaa myös kun kokeilee ja tekee. Itsetunto ei kehity, jos yrittää liikaa suojella ja säästää itseään.