Suuttuisitko vai miten reagoisit?

OmaVikaniMuttaSilti

Loukkaantuisitko tästä tai laittaisiko tämä miettimäään, välittääkö toinen vähääkään vai olenko itsekäs nirppanokka? Meillä on aina tapana ulkoiluttaa koira päivän viimeisen kerran n. klo 22-23 välillä illalla. (Viimeinen lenkki on enemmänkin vain tarpeidentekomahdollisuus, jossa kävellään max 15 min. esim. lähipuiston ympäri.) Tänään illalla lähdin sitten vahingossa ilman avaimia koirakävelylle. Ulkona -5c ja päivän aikana oli satanut valtavan paksut lumihanget. Noh, tehtyäni n. vartin lenkin oli klo jo 22.45, kun havaitsin, etten pääse sisään, kun avaimet jääneet. Asutaan kerrostalossa ja avainkoodi pois käytöstä. Tuohon aikaan illasta pakkasessa on kamala seistä ja muutenkaan pikku koiran kanssa enää kävellä ympäriinsä. Soitin useita krtoja miehelle ja laitoin viestejä eikä vastannut. Laitoin myös sähköpostin ja FB-viestin.. Tehtiin tietenkin vielä uusi lenkki koiran kanssa, jotta pysyttiin lämpiminä ja ajattelin vaan, et kyllä se jossain vaihees huomaa. Onneks mulla oli myös miehen auton avain sattumoisin mukana, joten päästiin autoon loppuajaks lämmittelee. Onko vähän outoa, että vasta klo 23.35 tajuaa vilkaista puhelinta, vaikka olin lähtenyt n. 22.30, ulkona on pimeää, pakkasta ja paljon lunta. Näki myös miten väsyneenä lähdin samalla kuitaten, et tehdään vain pieni pyrähdys ja on kylmä jne. Itse hengannut kotona koko päivän, kuten illankin. Lopulta siis soitti, eikä äänen väreestä mitenkään aistinut, että ois mitenkään yllättynyt, pahoillaan (siis mun puolesta eikä siksi et ois olut hänen syynsä tai myötätuntoinen), vaan kuittas vaan monotonisella äänellä, et heittää avaimet ikkunasta. Nekin heitti huomaamattani yläkerroksista hankeen hetkellä kun vielä kohelsin jonkun koiran fleksin kanssa autossa ja ulos päästyäni tärisin vielä 10 min. kuin idiootti pakkasessa, kun odotin, milloin tulee heittämään avaimet. Soitin äimän käkenä, muttei vastannut. Sitä vertaa ei viitsinyt tossakaan vaihees varmistaa, et oisin huomannut, kun viskasee avaimet hankeen. Sattumoisin samalla kun pihalla kärvistelin silmäni osuivat hangessa tummaan sukkamyttyyn, jonka sisässä avainnippuni oli huomaamattani hankeen viskattu. Sisälle päästyäni myönsin, että oma vikanihan avainten unohdus oli, mut närkästyin siitä, et sen jälkeen ku kerran tiesi, miten ikävä oli pakkasessa vaan toivoo, et joku tulis avaa oven tai hän huomais puhelun, sen sijaan vaan viskas nipun hankeen, ja jätti oottaa ku idiootin uudestaan pakkaseen. Suuttui mulle ja huusi, et "jätän puhelimen kotiin, niin tulkaa etsii mua tuolta hangesta". Miten tuokin mihinkään liittyi ja aivan kuin tahallaan olisin avaimet unohtanut... En puhunut miehelle mitään enää. Miten itse väsyneenä pakkaspimeässä odotelleena tuohon olisit reagoinut?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4188
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3163
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2340
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1348
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        929
      6. 134
        921
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        832
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        776
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        770
      Aihe