Kirkon selitykset muuttuu kriisin syvetessä

seli.seli.kirkko

Piispa Laajasalo on ryvettynyt pahoin ylenpalttisten luottokorttiostosten johdosta, kuitteja puuttuu ja selvitykset on puutteellisia. Samanlaista toimintaa havaittiin myös arkkipiispa Mäkisen ja piispa Askolan edustuskuluissa, mutta heidän osalta homman perusteltiin olevan kunnossa, koska kuitit asiallisilla selvityksillä löytyy. Vai löytyykö sittenkään?

Vuonna 2012 Piispa Askola vietti kosteaa illallista Juttutuvassa, jonka piispa Askola laskutti luottokortilla seurakunnan yhteisistä varoista. Piispa Askolalta kyllä löytyy kuitti selvityksineen tapahtumasta. Iltaa vietettiin kuittiin kirjattuna Askolan ja hänen ystävänsä kanssa. Toinen söi muikkuja ja toinen maksaa. Molemmat söi jälkiruuat. Ateriat huuhdottiin kymmenellä (10) lasillisella viintä alas. Kyllä, luitte oikein, toistan vielä, kymmenellä (10) lasilla viintä. Joku tai varmaan useimmat sanoisivat edustuksen yhteisillä varoilla karanneen totaalisesti Askolan käsistä. Kuitti kuitenkin löytyy, joten kirkon kannan mukaan homma on kunnossa.

Piispa Laajasalon tapauksen jälkeen myös piipsa Askolan edustuskulut nousivat uudella tavalla esiin ja tarkemman yleisen tarkastelun alle. Kirkossa hätkähdyttiin. 10 lasia viintä yhdelle illalliselle kahteen henkeen ei millään mittarilla kuulosta asialliselta edustamiselta. Nyt kirkosta kerrottava tarina piispa Askolan Juttutuvan kosteasta illallisesta onkin yllättäen muuttunut eikä täten myöskään vastaa sitä mitä piispa askola itse on kuittiin kirjannut:

"- Juttutuvan lasku 3.1.2012 on syntynyt neuvottelusta, jossa on aterian yhteydessä käyty työyhteisön historiaa koskeva konsultaatio. Osa tapaamiseen osallistuneista lienee jäänyt kirjaamatta, eikä tietoa etsinnöistämme huolimatta enää löytynyt kalentereistamme eikä arkistoistamme, kertoi erityisavustaja Iltalehdelle."

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801172200675387_u0.shtml

Nyt kirkosta väitetäänkin ettei kuitit kosteasta illallisesta ollutkaan kunnossa. Tämähän oli juuri se syy myksi piispa Askolan edustamiset katsottiin olleen kunnossa. Uskoo ken tahtoo uutta selitystä. Jos tilaisuudessa oli usevampi henkilö, niin kummastusta aiheuttaa miksi aterioita syötiin vain kaksi, kuten myös jälkiruokia.

3

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kymmenen lasia viiniä kahteen pekkaan ei ole juuri mitään. Lasi on 12 cl ja viinipullo on 75 cl, joten he eivät juoneet edes kokonaista pulloa per nuppi. Helpostihan hyvällä aterialla ja varsinkin hyvässä seurassa tuon verran menee, enemmänkin menisi. Ja totta kai kirkon kuuluu maksaa piispan edustuskulut. Turhaa valitusta taas.

    • Lslslsl

      Justiina Korhonen on pressiklubissa klo 20

    • jotaintotuudesta

      Juomarit eivät peri taivasten valtakuntaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      162
      3798
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      33
      3508
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      213
      2688
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      152
      1204
    5. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      59
      1068
    6. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      144
      990
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      971
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      900
    9. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      42
      744
    10. Olihan sinun

      Kanssa nainen olemassa omanlainen vetovoima ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Se on helppoa myöntää.
      Ikävä
      40
      737
    Aihe