Kävin jälleen katsomassa sen puhelimen. Ettekö te voi siirtyä niihin Brebeid numeroilla leikkimään. Et näy tajuavan kuinka vedättää. Tässä sulle vinkki kysy mistä sain tiedon sinusta ja varsinkin kysy keneltä. Minullehan sinä et vastaa joten tuo teidän kahden typerä juttu on lopetettava. Saat kyllä jos sen haluat mutta itse se kieltää koko ajan kaiken. Nyt saat aikaa miettiä mitä tehdään. Ja hei se meni niin että minä halusin erota. Etkö käsitä että kun tiedot sain sitä hävettää eikä uskalla erota. Meillä on yhteisiä tuttuja. Tämäkin jarruttaa sitä. Sinun tulee pyytää ero jonka kyllä saatte. Mutta tällä pidän huolen että saat sen totuuden minkälaisen saat. Kerron kaiken mitä se touhusi ja kuinka kauan. Kuulet myös mitä täällä kotona touhusi. Tiedoksi että erottiin kun sen tiedon sain. Takaisin halusi ja kertoi säälittävän tarinan sinusta. Tiedän että hävettää sinua kun käyn lukemassa ne viestit. Mutta eikö tässäkin olisi hyvä tuoda totuus esille. Kun päätät mitä tehdä joko kysymällä siltä mistä tiedon sain joutuu se kertomaan miksi ja miten säälittävää tavalla näin salaa sinun kanssa toimii. Muistutan ettekö te ajattele laisinkaan lapsiamme? Loukkaatte minua ja miksi? Silläkö että se pelkää oman maineensa ja sinun maineen takia? Te kaksi tämän hoidatte pois. Eikä ole kyse siitä että kuvittelen tai epäilen. Viestit löytyy kyllä ja ne soitot. Koska nehän kielletään olemassa olosta ja se mitä on en käsitä. Nyt joko ilmoitat minulle tai jätät sen rauhaan. Tai jatkatte lekkiänne Brebeid numeroilla. Ymmärretty? Ja vaikka kertoisit että olen käynyt lukemassa viestit ei se minua haittaa koska te kaksi ajoitta tämän tähän. Käytös oli se josta käsitin ettei kaikki olekkaan kunnossa. Siksi luen ne viestit. Nyt tee jotain tälle asialle.
tiedoksi sulle
roikkuvakakkonen
2
<50
Vastaukset
- Eräältänaikkoselta
Eikö sun kannattaisi jo erota? Laittaa se mies pihalle? Helppo tietenkin mun on neuvoa, kun en ole oikeasti samassa tilanteessa. Mut jos omalla kohdalleni sattuisi jotain tuommoista niin en kyllä kauaa henkisesti jaksais. Pakko olisi itse lähteä, jos mies ei haluaisi :(
- K.kaupanKanttori
Mun kunnia on mennyt jo vuosia sitten, eikä sitä enään ole valmis uusintoihin. Hyviä sarjoja pukkaa tulemaan esim. Hart sun ja paljon jäänyt katsomattakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874198Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293183No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770