Kummeja vaikea löytää, koska moni eronnut kirkosta

Pohjosesta_päivää

Päivän Kaleva kertoo karua kieltä aikamme ilmiöstä:

Muutama vuosi sitten Suomessa käynnistynyt kirkosta eroamisen aalto on pienentänyt kummiksi kelpaavien määrää. Esimerkiksi vuonna 2016 kirkkoon liittyi 16 976 henkilöä ja siitä erosi 50 119 henkilöä.

Tällä hetkellä tilanne on tasaisempi kuin vielä pari vuotta sitten, mutta alueelliset erot ovat isoja, kertoo rippikoulutyön ja seurakuntakasvatuksen asiantuntija Jari Pulkkinen Kirkkohallituksesta.

- Voi olla, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulta on hankalaa löytää lapselle kahta kummia, Pulkkinen sanoo.

Evankelisluterilaisen kirkon sääntöjen mukaan kummiksi kelpaa henkilö, joka kuuluu luterilaiseen kirkkoon, on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu. Kirkkoon kuulumaton henkilö ei voi toimia virallisena kummina.

Tästä syystä joihinkin seurakuntiin on perustettu vapaaehtoisten kummien pankkeja, joista voidaan etsiä kummi, jos kastettavan lapsen lähipiiristä sellaista ei löydy.

Tänä päivänä on myös mahdollista, että kirkkoherran luvalla kastettavalla on vain yksi kummi. Ilman kirkkoherran erityislupaa kummeja on oltava kaksi.

Pulkkisen mukaan valtaosa suomalaislapsista kastetaan edelleen kirkossa. Esimerkiksi vuonna 2016 alle yksivuotiaista lapsista kastettiin noin 36 000, kun samana vuonna syntyi Tilastokeskuksen tietojen mukaan yhteensä 52 814 lasta.

Kirkon ulkopuolisten nimiäisten ja epävirallisten kummien määrä on kuitenkin viime vuosina lisääntynyt.

Miksi kirkollista kummiutta pitäisi vaalia?
- Kristinusko muistuttaa meitä sellaisista arvoista ja asioista, joiden säilyttäminen on tärkeää myös nykypäivänä. Yksi tällainen asia on antamisen lahja, jonka merkityksen haluan aikanaan kummitytöilleni selittää. Olen myös miettinyt sitä, miten vastaan silloin, kun heillä alkaa koulussa uskonnonopetus ja herää kysymyksiä esimerkiksi kuolemasta, kahden lapsen kummi Tanita Lehtonen kertoo.

Rippikoulutyöhön erikoistunut asiantuntija Jari Pulkkinen puolestaan on sitä mieltä, että kristillinen kasvatus on tärkeää ja sitä voi ajatella muutenkin kuin pelkästään kirkollisena aktiivisuutena.

- Kummius on elinikäinen ystävyyssuhde kummin ja kummilapsen välillä. Siinä kummi kulkee kummilapsen mukana elämän eri vaiheissa omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan. Kummi on myös kirkon jäsen, joka voi muistaa lasta vaikkapa iltarukouksissaan ja sitä kautta antaa hänet ikään kuin suuremman käsiin, Pulkkinen toteaa.

7

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omat havaintoni kummiudesta noin 15 tapauksen kohdalla antavat sellaisen kuvan, että kummiksi otetaan joku sukulainen tai muu lähituttava, joka ei sitten ole lapsen elämässä mukana yhtään sen enempää kummiuden vuoksi kuin olisi muutoinkaan.

      Tuntemissani tapauksissa maallistuminen on niin pitkällä, etten näe syytä kuivitella, että jotain kristillistä kasvatusta hoidettaisiin kummien toimesta.

      Tuolta tuntumalta näen, ettei kummius ole kovinkaan merkittävä osa luterilaista tapakulttuuria muutoin kuin osana kasteriittiä. Ja vauvakaste onkin sitten puolestaan törkeä tapa, kun siinä liitetään asiasta mitään ymmärtämätön ihmisenalku atteelliseen yhdistykseen pyyhkien uskonnonvapauden periaatteella ahteria.

    • Mdmdmdm

      Senkö takia Saulikin on Jennin kummi?

    • Jeesuksen.seuraaja

      Ensinnäkin, vauvakaste on eksytystä. Toiseksi, ev.lut.kirkko on lahko joka näkyy monella tapaa, esim. siinä että tämän epäraamatullisen toimituksen yhteydessä ei päästetä kummeiksi kuin vain ev.lut.kirkon jäseniä. Siis uskovia jotka totuudessa seuraavat Jeesusta ei hyväksytä kummeiksi elleivät ole kirkon jäseniä. Tämä on eriseuraisuutta, joka mainitaan Raamatussa lihan tekona. Kirkko saarnaa toista eli väärää evankeliumia ja toista eli väärää Jeesusta, (kuten Jumalan Sana varoittaa mitä lopun aikoina tapahtuu).

    • Nettitieto

      Kotimaa 26.11.2014. Kirkko höllentää vaatimuksia kummiudesta - kirkosta eronnut Ilonakin kelpaa siunaamaan lasta.

    • Eikös kirkossa ole vielä 4milj. jäsentä ja lapsi syntyy vain reilut 100 000 vuodessa.
      Kyllä jokaiselle kummi pitäisi löytyä.
      Vai onko tämäkin jotain kirkon perinteiden romuttamista 😳❓

      • Valheetpois

        Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 tuhatta lasta.


      • Valheetpois kirjoitti:

        Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 tuhatta lasta.

        Niinkö vähän😳❓ No, sitä helpompaa on sitten kummien löytyminen🤗


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1350
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      750
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      585
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe