Nainen ei välitä

Naisetonperseestä

Kertokaa mitä minun täytyisi tehdä eukon kanssa, olemme tapailleet puolisen vuotta. Minä kehun häntä ja hänen ulkonäköä, kuuntelen kun hän on surullinen, vien kukkia ja kaiken lisäksi annoin joululahjan. Mutta ei hän ei tee mitään vuokseni näämme vain muutamman kerran viikossa ja sekin niin, että minä menen hänen luokseen 40km hän ei ikinä tule luokseni. Enkä ole kuullut vielä yhtäkään kehua. Pitäskö koko emäntä heivata hevon helvettiin vai yrittää vielä? Hän kuitenkin on kertonut tykkäävänsä minusta, mutta sekin sen jälkeen kun minä kerroin että pidän hänestä helvetisti. Juttelemme netissä kaiken aikaan ja meillä synkkaa, mutta joko hän on helvetin itsekäs tai leikkii vaikeasti tavoiteltavaa mitä sinä tekisit minun tilanteessa?

8

1816

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peralemiltä

      Jätä se !

    • Oletkopakkomielteenoma

      Jospa vähän jarruttaisit, niin toinenkin osapuoli saisi mahdollisuuden tulla kylään ja jos juttelette netissäkin kaiken aikaa, niin alkaa vähän menemään yli. Eikä sun tarvitse kehua, terveesti itsetuntoinen ihminen ei niitä kehuja tarvitse. Ehkä tuputat vaan itseäsi liikaa ja et anna toisen tulla vastaan, ja siinä voi käydä niin, että toinen osapuoli ottaa hatkat juuri sen vuoksi. Muista elää välillä omaakin elämää, jokaisella on sellainen.

      • naisetonperseest

        Enhän mä mitään muuta teekkään, harrastan jalkapalloa intohimoisesti ja juuri sen takia emme kerkeä nähdä niin usein kuin hän haluaisi. Hän on kerran sanonut että voisi tulla joskus käymään täällä meilläkin mutta eipä ole paljoa näkynyt. Minulla on hyvä itseluottamus halusin vain tietää mielipiteitä koska vanhoissa "säädöissä" oli normaalia välillä kehua. Mutta kyseiselle ihmiselle se on varmaan turhan vaikeaa muutenkin tuntuu oudolta että hän sanoo pitävänsä minusta todella paljon mutta silti ei todellakaan näytä sitä milloinkaan muulloin kun jutelemme sosiaalisessa mediassa.


      • Oletkopakkomielteenoma
        naisetonperseest kirjoitti:

        Enhän mä mitään muuta teekkään, harrastan jalkapalloa intohimoisesti ja juuri sen takia emme kerkeä nähdä niin usein kuin hän haluaisi. Hän on kerran sanonut että voisi tulla joskus käymään täällä meilläkin mutta eipä ole paljoa näkynyt. Minulla on hyvä itseluottamus halusin vain tietää mielipiteitä koska vanhoissa "säädöissä" oli normaalia välillä kehua. Mutta kyseiselle ihmiselle se on varmaan turhan vaikeaa muutenkin tuntuu oudolta että hän sanoo pitävänsä minusta todella paljon mutta silti ei todellakaan näytä sitä milloinkaan muulloin kun jutelemme sosiaalisessa mediassa.

        Aika usein te kyllä näette, jos useita kertoja viikossa ja pidätte yhteyttä vielä sosiaalisessa mediassa, niin aika outoa, jos kokee vieläkin ettette näe tarpeeksi. Jos kokee noin, niin hänen kyllä pitäisi tehdä asioiden eteen myös jotain, eikä odottaa, että vain sinä teet ja näet vaivaa. Kerro hänelle rehellisesti, että odotat hänen myös tulevan käymään ja tekevän asioiden eteen, jos haluaa tavata useammin.


    • eikösjoo

      Aina kannattaa jättää toinen, jos sinä pidät enemmän. Se joka pitää enemmän häviää aina enemmän. Teidän pitäisi pitää yhtä paljon, semmonen pieni kilpailu katsos. Kysypä siltä eukolta, että koska se aikoo tuoda sinulle kukkia, viedä ravintolaan ja tulla luoksesi. Ja sitten osoitat sille, että kyllä sullakin vientiä on. Jätä vaikka puhelimen päälle ja pyydät joitakin naisia vaikka äitiäsi ja tätiäsi laittamaan kaipailevan viestin sinulle. Tai ehkä ihanat työkaverisi voisivat auttaa.

    • Kiitolllinen

      Kiitos kaikille tuesta! Minä keskustelen asiasta suoraan hänelle, eihän tämä tapailu voi vaan jatkua näin. Viime päivinäkin koitin järjestää tapaamista pariinkin otteeseen mutta oli kuulema muita kiireitä vaikka oikeasti ei ollut mitään ja illalla sanoi taas että hänellä on ikävä. Jos minä teen niin että en yksinkertaisesti mene enään emännälle ennenkuin hän tekee jotain edes meidän jutun eteen.

    • Oppeliini1

      Tuo nainen ottaa kaiken mitä sinä annat, antamatta mitään muuta kuin halpoja ruikuttavia sanoja takaisin.

      Teoistaan mies/ nainen tunnetaan.
      Mitähän jos antaisit naisen olla vaikka mutaman viikon omillaan, sitten kun ja jos itse oma-alotteisesti ottaa yhteyttä, voit kieltäytyä pitkistä keskusteluista ja et tietenkään laukkaa enää hänen luokseen.

      Salli naiselle tilaisuus näyttää toteen viitsiikö nähdä edes pennin vertaa vaivaa jatkaa teidä kahden ystävyyttä. vai oletko sinä hänelle vain kertakäyttötavaraa, virtuaaliseuraa, huolimatta halvasta puheesta.

      Saattaa myöskin olla että nainen ei ole kovin kiinnostunut hakemaan seuraasi. On vain kanssasi kun ei muitakaan ole näköpiirissä. Kun hän löytää “ todella omanlaisensa”, sinä jäät kuin nalli kalliolle.

    • HitTheRoaaad

      Samaa mieltä kuin edellä, noin käyttäytyy ihminen joka ei ole kiinnostunut parisuhdemielessä.
      Olet todennäköisesti kaverimielessä kivaa seuraa eli kiva jutella online. Kaveriakin eli juttuseuraa voi olla ikävä.
      Naiset eivät ole perseestä, sulla on vaan väärä nainen itsellesi valitettavasti. Otsikkosi mukaan hän ei tosiaan sinusta ilmeisesti välitä, ei ainakaan romanttisessa mielessä. Kiireisiin vetoaminen ja etäisyys muutenkin on aivan selvä merkki: ala etsimään toista ihmistä äläkä tuhlaa enää aikaasi yksipuoliseen suhteeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4452
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      328
      1886
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1776
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1507
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe