Olen 26-vuotias nainen. Tapasin noin kuukausi sitten erään miehen ja olen nyt todella ihastunut häneen. En ole ennen tätä ollut noin kahteen vuoteen kiinnostunut kenestäkään kunnolla. Mutta nyt tuntuu, että kolahti ja kovaa. Olemme yökyläilleet muutamia kertoja toistemme luona kuukauden ajan. Jokaisella kerralla sovimme tapaamisista etukäteen ja vietimme aikaa selvinpäin, ei ole ollut siis mitään baarista yhdessä kotiin -iltoja. Mies on viestitellyt lähestulkoon joka päivä minulle jotain. Ja kun olemme viettäneet aikaa yhdessä, meillä on ollut aivan ihanaa. Mies on pidellyt kädestäni kiinni jne. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän on minusta kiinnostunut.
Ongelmani on kuitenkin se, että vaikka kuinka yritän nauttia tilanteesta ja elää hetkessä, niin en kunnolla pysty siihen. Pelkään liikaa, että homma kaatuu ja saan yhden pettymyksen lisää muiden perään. Kaikkein eniten pelkään sitä, että hän löytää jonkun toisen naisen, jonka kanssa tulee paremmin juttuun ja alkaa seurustelemaan. Näin on käynyt jo kaksi kertaa aiemmin tapailemieni miesten kanssa. Se tuntuu pahalta ja itsetunto saa siinä pienen kolahduksen. Haluaisin antaa aikaa vähän lisää ja katsoa rauhassa miten asiat itsestään kehittyy, mutta minusta tuntuu, että en kertakaikkiaan pysty siihen. En mieti enää päivisin mitään muuta kuin, että mikä tämä meidän juttumme on. Ja se raastaa minua.
Siispä kaipaan nyt neuvoja! Onko liian aikaista kysyä kuukauden tuntemisen jälkeen "missä mennään?" Miten sen voisi hienovaraisesti tai vähän kierrellen/vihjailevasti kysyä? Vai kysynkö vain ihan suoraan? Itse ajattelen näin, että, jos mies ei halua minusta mitään enempää niin mieluummin otan pienemmän pettymyksen nyt vastaan, kuin pahemman kuukausien tapailun jälkeen. Vai jätänkö kysymättä ja katson vielä jonkin aikaan eteenpäin? En haluaisi nyt säikäyttää miestä pois, jos jutulla voisikin olla mahdollisuus.
Miten otan selvää miehen tunteista minua kohtaan?
3
1574
Vastaukset
- Nki1
Olet vielä nuori,eikä sinun kannata olla epätoivoinen,mutta väkisinkään ei kannata mitään ruveta vääntämään. Kyllä sinulla on oikeus tietää,että missä mennään ja mitä toinen sinusta haluaa? Ei kannata tuhlata omaa aikaansa juttuun,jos se ei toimi. Ehkä itsetuntosi on kokenut kolauksen,mutta joku voi sinustakin tykätä semmoisena,kuin olet.
- TotuusSattuuQC
"Siispä kaipaan nyt neuvoja! Onko liian aikaista kysyä kuukauden tuntemisen jälkeen "missä mennään?""
Ei ole liian aikaista mutta en siltikään etenisi ihan noin. Jos kysyt mieheltä että "missä mennään" niin sysäät kaiken vastuun suhteen tilasta ja etenemisestä miehelle. Hän voi häkeltyä ja miettiä mikä on ns. "oikea vastaus" eli et välttämättä saa rehellistä vastausta.
Parempi tapa on että olet itse ensin niin rehellinen kuin osaat. Kerrot mitä itse tunnet ja mitä ehkä pelkäät tai toivot ja sitten annat miehen kertoa miten hän tuntee.
Toki voi olla että miehellä ei ole vastaavia tunteita sinua kohtaan tai hän ei halua sen enempää. Mutta jos näin on et voita mitään sillä että venytät asiaa pidemmälle. Totuus tulee ilmi ennemmin tai myöhemmin. Hyvä pysyvä suhde ei voi koskaan perustua mihinkään muuhun kuin siihen että olette avoimia toisellenne ja kerrotte mitä tunnetta ja mitä suhteelta haluatte. Jos sellainen puhe ei suhteessa onnistu tai aiheuttaa vaikeuksia, suhteella ei ole kyllä tulevaisuutta. - eveliina88-
Hienoa jos uskallat ottaa asian suoraan puheeksi. Lähes kaikki joutuu nykyisin noihin tilanteisiin jossa samanaikaisesti tapaillaan muita ja pakkeja tulee, vaikka kaikki on mennyt hyvin ja hauskaa on ollut molemmilla.
Itse päätin, etten aio enää olla se joka odottelee tajuaisiko mies haluavansa jotakin vakavampaa. Tapailen itsekin useita ja jos mies ei ilmaise haluavansa mitään vakavampaa tai vaikuta riittävän kiinnostuneelta en myöskään kiinny häneen.
mikäli et halua/uskalla ottaa asiaa puheeksi yksi keino on ehdottaa ulkomaan matkaa loppukesälle tai alkusyksylle, kun olet niin loman tarpeessa jne. mikäli mies ei näe teillä tulevaisuutta hän ei halua sitoutua rahallisiin investointeihin jotka onnoin pitkän ajan päässä. Kesä varsinkin on aikaa, kun moni viihtyy sinkkuna.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945218Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325986SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32415663Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16510792Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3010113Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369551Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476