Joo aloitetaampas pieni tarina jolla purkaa tätä asiaa. Eli hiljattain viime vuoden puolella ajauduin oudon tapahtumasarjan kautta asumuseroon. Ennen tapahtumasarjan alkua olin ollut yli 12 vuotta parisuhteessa naiseen josta tuli myös aikanaan vaimoni ja poikani äiti. Suhteessamme ja liitossamme oli ylä- ja alamäkiä kuten kaikissa parisuhteissa jossain vaiheessa on. Toki suhdettamme sävytti monenlaiset vastoin käymiset kuten ostetun talon lattia rakenteiden laajat homevauriot, anopin yllättävä kuolema, pitkä lapsettomuus ja raskaat lapsettomuus hoidot sekä pienen metsäpalstamme täydellinen tuhoutuminen 2011 tapaninpäivänä. Sen lisäksi suhdettamme myös haittasi minun pitkä työttömyys. Monesta asiasta kuitenkin selvittiin ja asiat alkoivat olemaan pikku hiljaa paremmin ja yhteispelillä oli selvitty, niin ainakin luulin. No kuitenkin viimevuoden Marraskuussa sitten vaimoni alkoi olla poissa paljon ja kotonakin oli hyvin etäinen sekä muissa maailmoissa. Asia selvisi minulle hieman myöhemmin ja hupsista vaimoni olikin rakastunut naiseen ja halusi nyt muuttaa hänen kanssaan yhteen. Toki minä tiesin vaimoni bi-henkisyydestä ja olinkin sanonut ajat sitten että, jos haluaa kokea naisten välistä rakkautta niin saa minun puolestani niin tehdä. En kuitenkaan uskonut siihen että, se kokeilu kun sattui kohdalleen niin rikkoisi perheen. Yritin kyllä asiassa järkevää ratkaisua puhua ja kertoa todellisista tunteista mutta, hän oli päätöksensä tehnyt. Ei sitä ketään väkisin voi pitää. No nyt olen yrittänyt selvitä päiväkerllaan eteenpäin ja asioita pohdittuani olen tullut tulokseen että, ei kannata jäädä odottamaan ihmeitä vaan on aika siirtyä eteenpäin ja yrittää pojan takia säilyttää välit. Toki tämä on ollut raskasta henkisesti ja toivon että, ihmiset oikeasti miettisitte ennen eroa et, onko asioille jotain tehtävissä varsinkin jos on lapsia. Toki on tilanteita jossa eroaminen on parempi, itse koen nyt niin et ongelmiin joita meillä oli olisi voinut tehdä jotain. Mutta sehän ei pelkästään ole minusta kiinni. Toki nyt minulle on herännyt kaipuu läheisyyteen ja naisen kosketukseen mutta löytyykö sellaisia naisia jotka avoimen ystävyyssuhteen pohjalta voisi niitä tarjota. Aika sen näyttää. Tämä nyt oli sellainen kokemus minkä halusin jakaa ja jos se auttaa jotakuta tai laittaa pohtimaan mikä on tärkeää niin se ajaa asiansa. Tsemiä elämään ja lapseni ovat minulle tällähetkellä tärkeimmät.
Parisuhde-elämän mullistus
Kosketa_minua
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862