Lepo ei paranna työttömyyttä

PieniPiruVasempaan

On luonnollsta ja oikein tuntea myötätuntoa työttömiä kohtaan. Levon määrääminen työttömyyteen on kuitenkin prtimitiivireaktio. Kun tunnetaan sääliä, on tapana antaa kohteen levätä ja syödä hyvin ja kerätä voimia.

Lepo ja passiivisuus on työttömälle yhtä tuhoisa kuin lepo on lonkkaleikatulle tai lohturuoka läskille. Siitä on vaikea kieltäytyä ja sitä on tarve antaa, mutta se vain pahentaa tilannetta.
Työttömällä ei ole mitään niin paljon kuin aikaa ja passiivvisuutta. Ei sitä tarvitse antaa lisää. Passiivisuus on nimenomaan ongelma eikä ratkaisu.

Myötätunto pitää kanavoida järkevästi eikä alkukantaisen vaiston ohjaamana. Lepo hoitomuotona saa työttömät menemään rooliinsa passiivisina paijattavina. Kun on saanut huomiota avuttomuudella, sitä hakee aina uudelleen samalla tavalla.

Kun passiivvisuutta on liikaa, pitää aktivoida. Se ei tunnu alussa hyvältä kuten ei mikään muukaan tapa. Lopputulos on kuitenkin parempi. Eihän kukaan sääli tupakoijaakaan niin, että vaatisi halvempia tupakoita, ettei tulisi nikkareita. Siinä järki voitti. Nyt sama on työttömyyden hoidossa.

19

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ota_haaste_

      Ikinä en ole näin ahdistunut ja rasittunut ollut kuin työttömänä.

      Jos tämä on muka niin helppoa, irtisano ittes. Heittäydy työttömäksi. Ala eleleen., mikä ikinä parhaalta tuntuu.

      Kokeile elellä työttömänä reilu 3 vuotta. Näin alkuun.

      • adsadsadsads

        Ja kuka väittää että työtön lepää kun ei ole palkkatöissä. Kyllä mm. säännöllisestä liikunnasta on paljon enemmän yleisesti kunnolle ja terveydelle hyötyä kun höpökursseista, vaikkei ehkä kumpikaan suoranaisesti kouluta suoraan palkkatöitä varten - siinä niiden hyöty on yhtä vähäinen.

        Hassua kuitenkin että työllistymistä edistävä palvelu eli ns. aktivointi on nimetty näin, vaikkei se edistä palkkatöihin työllistymistä millään tavalla. Kyse on aikalailla valenimityksestä jolla ei ole mitään yhteyttä palkkatyöllistämisen kanssa.


    • 10vai

      Paljonko veloitat imutuksesta?

      • PieniPiruVasempaan

        Sopimuskysymys. Se on aina ollut tuttua. Ensimmäinen kerta oli jo nuorena. Meitä oli kolme nuorta miestä. Kuljimme yhdessä. Emme kuuluneet aivan siihen ykkösjoukkoon, joka teki kaiken niin hyvin tai ainakin suuriäänisesti. En tiedä, ehkä meistä jokainen olisi siihen tahtonut. Mutta pärjäsimme kyllä kolmisinkin. Sitten kerran, ravintolaillan aikana, minulle nousi kuume. Asuin kaukana kaupungista, joten menin kaverini asuntoon. Toiset jäivät vielä juhlimaan. Nukuin horroksessa, kuten kuumeessa tapana. Kaverini tuli kotiinsa. Olemme usein muistelleet mitä yöllä tapahtui. Se ei vaikuttanut millään tavalla meidän kolmen kimppaan. Ei ainakaan tietoisesti. Hän oli humalassa ja minä kuumeessa. Eikä hän kertaakaan katsonut minua silmiin. Ei suudellut suulle. Minä olin kuin huora hänelle.


    • pitkänlinjan_yrittäjä

      Kerrankin näillä palstoilla aloittaja kirjoittaa järkevästi, eikä teoretisoi. Suomella tulee olemaan edessä tilanne, jolloin ei ole varaa palkita passiivisuudesta ja rangaista aktiivisuudesta.
      Siksi ihmetyttääkin, miksi aktiivimalli saa niin paljon vastusta osakseen. Ehkä se ei ihan tuollaisena toimi hyvin, mutta kehittämällä saa hyvän. Yrityksemme toimii alalla jossa työnteko
      on hieman raskasta, mutta hyvin palkattua ammattityötä. Joudumme ostamaan palvelut, koska työvoimaa on vaikea saada. Toisaalta emme sitä etsikään, koska työhaastattelut kuluttavat vain aikaamme.

      • KaikkiHakemaan

        Montako paikkaa sulla on auki?


      • pitkänlinjan_yrittäjä
        KaikkiHakemaan kirjoitti:

        Montako paikkaa sulla on auki?

        Pers mulla on auki. Kiinnostaisiko?


    • yt18

      "As we express our gratitude, we must never forget that the highest appreciation is not to utter words, but to live by them." John F. Kennedy

    • Eipaskahommia

      Mua ei kiinnosta tuhlata lyhyttä elämää paskahommissa joista hyötyy vain kermaperseet jotka loisovat toisten raatamisella.

      • PieniPiruVasempaan

        Minua taas ei kiinnosta maksaa rahaa niille, jotka eivät kanna itse vastuuta omasta toimeentulostaan. Tässä on kaksi mielipidettä vastakkain.

        Miten aiot pakottaa minut ja muut itsestään vastuun kantavat antamaan sinulle rahaa?


      • Revisiitäidiootti

        Oravanpyöräluuserit maksavat jo veroistaan ja tulevat maksamaan jatkossakin 😎


      • työjaelämä

        Minua ei kiinnosta, mihin sinä elämäsi käytät, jos kustannat elämäsi itse. Mutta kun tulet kerjäämään yhteiselle kukkarolle, vaadin, että myös tuot sinne jotain. Se on oikeus ja kohtuus.

        Jos tilanne menee oikein vaikeaksi, saat menolipun Siperiaan oppimaan elämän ja työn yhdistämistä.


      • eimuakakiinnosta

        Ja minua ei kiinnosta maksaa sitä sun lyhyttä elämääsi. Miksi kiinnostaisi?


      • Xldlslsll

        Kiinnosti tai ei maksat silti vitun idiootti. Eli marsmars maanantaina raatamaan säälittävän minimipalkkasi eteen 😎


      • PieniPiruVasempaan
        Xldlslsll kirjoitti:

        Kiinnosti tai ei maksat silti vitun idiootti. Eli marsmars maanantaina raatamaan säälittävän minimipalkkasi eteen 😎

        Hienoa, odotinkin, että tässä paljastetaan todelliset motiivit.
        Työttömien mielestä töissäköyvät ovat vitun idiootteja, joiden tehtävä on palvella heitä.

        Katsotaan, kuin k akäy....


      • MaksatTaiItketJaMaksat
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Hienoa, odotinkin, että tässä paljastetaan todelliset motiivit.
        Työttömien mielestä töissäköyvät ovat vitun idiootteja, joiden tehtävä on palvella heitä.

        Katsotaan, kuin k akäy....

        Sinun käy huonosti aina. Olet tyhmä pelkuri.


      • pienipirusuuriääliö
        PieniPiruVasempaan kirjoitti:

        Hienoa, odotinkin, että tässä paljastetaan todelliset motiivit.
        Työttömien mielestä töissäköyvät ovat vitun idiootteja, joiden tehtävä on palvella heitä.

        Katsotaan, kuin k akäy....

        Ei kyllä vakuuta pienenpirun aivotoiminta kun yleistää tuon (melko varman trollin) kirjoituksen pohjalta: "Työttömien mielestä töissäköyvät ovat vitun idiootteja, joiden tehtävä on palvella heitä."


    • Perheyritys

      Pikkufirmassa duunissa. Perheyritys. Omistajat maailmanympärimatkoilla kesäisin ja talvisin kuukauden verran. Työntekijät lomautettuina. Palkka alta kympin tunti.
      Työkkärin ilmaisia työntekiköitä hamusivat.
      Todella ns paska paikka.

    • Hänniintekee

      Levossa saattaa paraneta molemmat, vaikka aktiivius yrittääkin viedä 100%. Jeesus itse on kutsunut niin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe