Eteneminen työpaikalla...

banaaninen

En tiedä nyt onko oikea palsta avautumaan..vai tarvisko mun käydä jo ihan ammattilaisella juttelemassa.

Olen majoitusalalla töissä.Olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani noin 8v, 7vuotta niistä ravintoloiden puolella ja viimeisimmän vuoden olen opetellut vastaanottovirkailijan työtehtöviä.

En tiedä mikä minua vaivaa kun en tunnu kuitenkaan etenevän töissäni, vaikka olenkin saanut siirron osastolta toiselle, vaativimpiin töihin. Tunnen kuitenkin jatkuvasti levottomuutta siitä kun tuntuu etten saa tarpeeksi vastuuta ja kehitystä.
Vastuuta sainkin alussa, nyt kuitenkin osastolta nimitettiin uusi vastaava hoitamaan työtehtäviä joita minä olen jonkinverran tehnyt. Toki hän on työskennellyt alaa pidempään mutta koen että hän on laitettu minun ohitseni työpaikallani.
Olen luontteeltani kunnianhimoinen ja haluan kehittyä ja edetä niin töissä kun elämässä

Oloni on tosi surkea tällähetkellä..Tuntuu että en ole oppinut mitään ja olen tyhmä ja täysin kelvoton.. Mietin jopa talosta lähtemistä

Kertokaa tietäväisemmät mitä tilanteessa mahdollisesti tapahtuu?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        87
        4138
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        27
        3019
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2320
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        35
        1338
      5. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        10
        919
      6. 133
        901
      7. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        894
      8. Masan touhut etenee

        Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
        Äänekoski
        12
        822
      9. Naisten ja miesten tasoeroista

        Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
        Ikävä
        124
        766
      10. You've been running and

        so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
        Ikävä
        11
        760
      Aihe